– seuraa lopun ajan aiheita

Antisemitismi on syntiä!

Tapahtui suomalaiskoulussa loppuvuodesta 2023: Opettaja näki luokkaan tullessaan liitutaululle isolla kirjoitetun tekstin: F**K ISRAEL! (suom. ”Israel v****n!”). Ruma sana tietenkin ilman tähtiä. Ryhmä oppilaita alkoi aggressiivisesti haastaa opettajaa, joka pyyhki vihakirjoituksen taululta.

Olen usein miettinyt, kuinka olisin toiminut 1930-luvulla natsismin noustessa. Suoraan sanottuna en tiedä. Olisiko itsesuojeluvaistoni jyrännyt moraaliset ihanteeni? En koe olevani mikään peloton sankari.

Lueskellessani räjähdysmäisesti nousevasta antisemitismistä maailmalla, myös Suomessa, olen kuitenkin päättänyt toimia, niin kuin olisin toivonut toimivani ja halunnut uskaltaa toimia ennen natsien nousua ja holokaustia:  Vastustaa antisemitismiä äänekkäästi, kristittynä, Jeesuksen nimessä.

Antisemitismi ei ole vain yksi etninen tai rodullinen ennakkoluulo, eikä se johdu, kuten niin monet ihmiset virheellisesti uskovat, juutalaisten taloudellisesta menestyksestä tai syntipukkien tarpeesta,” kirjoittavat tunnettu yhdysvaltalainen toimittaja Dennis Prager ja Joseph Telushkin kirjassaan Why the Jews? The Reason for Antisemitism.

”Antisemitismi on ainoalaatuinen vihan muoto. Mikään muu ennakkoluulo ei ole ollut yhtä yleinen, syvä tai pysyvä.”

Antisemitismin syistä Prager ja Telushkin toteavat, että ”käsitys ’valitusta kansasta’ synnytti tämän vihan.”

Muuntautumiskykyinen antisemitismi

Antisemitismiltä ei ole säästynyt mikään taho. Se on ikivanha ilmiö, jota on esiintynyt antiikin ajoista nykypäivään. Ennen kristinuskoa ja kristinuskon syntymisen jälkeen.

Sitä on esiintynyt kristinuskon, Islamin ja täysin uskonnottomien sekulaari-ihmisten parissa.

On oikeistolaista antisemitismiä ja vasemmistolaista.

Antisemitsimi on muuntautumiskykyinen viha, joka saa ajasta ja paikasta riippuen erilaisia muotoja.

Aluksi juutalaisvastaisuutta perusteltiin juutalaisella uskonnolla, jonka vuoksi juutalaiset poikkesivat muista. Sitten pseudotieteellisillä rotuopeilla.

Holokaustin jälkeen nämä syyt eivät enää ole näyttäneet niin puoleensavetäviltä ja sellaisten selitysten kannatus on hiipunut.

Uusi antisemitismi verhotaan antisionismiksi.

Juutalaisviha kohdistuu nyt juutalaisiin kollektiiviina, heidän kansallisvaltioonsa,  yksilöiden uskonnon tai ”rodullisten” ominaisuuksiensa sijaan.

Yhtäkaikki kyse on samasta ilmiöstä, jolla on historian saatossa oikeutettu pogromeita, polttouuneja ja lokakuun 7. päivän julmuuksia.

Antiesmitismi on siinäkin mielessä erityinen vihan muoto, että se on toistuvasti johtanut kansanmurhaiseen pyrkimykseen juutalaisten hävittämiseksi.

Jos juutalaisten vihaajat saisivat tahtonsa läpi…

Hiljattain Douglas Murray kuvaili Ben Shapiron Daily Wire haastattelussa, miksi juutalaisten puolustaminen on merkityksellisempää kuin osaamme usein ajatella. Kyse on yhdestä länsimaisen sivistyksen perustasta.

Länsimainen sivistys kumpuaa Ateenan ja Jerusalemin vaikutteista hyvin konkreettisella tavalla.

Israelin vihollisten pyrkimys on Murrayn mukaan rinnastettavissa muinaisen Alexandrian kirjaston kaikkien teosten polttamiseen.

Jos eräänä päivänä lukisimme uutisista, että jossain päin maailmaa on tapettu 15 miljoonaa kristittyä, olisi se jotain aivan kauheaa ja järkyttävää.

Samoin, jos kuulisimme, että 15 miljoonaa muslimia olisi tapettu, olisimme luonnollisesti järkyttyneitä ja shokissa sellaisesta julmuudesta.

Mutta jos saisimme kuulla, että 15 miljoonaa juutalaista on tapettu, se olisi yhden länsimaista sivistystä kannattelleen kansallisen kulttuurin täystuho. Maailmassa arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa juutalaista.

Siksi antisemitismi ei ole vain hyökkäys juutalaisia vastaan, mikä sellaisenaan on jo tuomittavaa, vaan hyökkäys koko läntistä sivistystä vastaan.

Antisemitismin hengellinen tausta

Juutalaisvihan juuret ovat lopulta hengelliset. Kuten Prager ja Telushkin totesivat, syvimmiltään se kumpuaa vihasta Jumalan valintaa kohtaan.

Ilmestyskirjan 12 luvun mukaan ”lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan” (j. 9) vihaa Israel-vaimoa (jj. 12–17).

Juutalaisviha, antisemitismi, on demonista.

Siksikin sitä esiintyy kaikkina aikoina ja on vaikea selittää vain järjellisesti. Järkevätkin ihmiset voivat olla antisemitistejä.

Kristittyinä meillä on velvollisuus vastustaa antisemitismiä syntinä. Siihen ei saa suhtautua välinpitämättömästi.

Ajattelen esimerkiksi sellaisia henkilöitä, joiden kenties tiedetään levittävän seurakunnan keskuudessa holokaustin kiistämistä. Se on syntiä, jonka tulisi, mikäli siitä ei tehdä parannusta, johtaa samalla tavalla seurakunnasta erottamiseen, kuin miehen tapauksessa, joka julkeasti harjoitti haureutta äitipuolensa kanssa (1. Kor. 5:1–5).

Tämän vuoksi johdonmukaisesti emme vaikkapa julkaise Patmos-blogillemme kommentoimaan yrittäviä antisemittiisiä holokaustin kiistäjiä.

Tämä ei tarkoita, että Israelin kritisoiminen muiden maiden tapaan olisi välttämättä antisemitismiä.

Mutta ei voi myöskään olla niin, että aina, kun Israelista sanotaan jotain hyvää, pitää samalla erikseen pakonomaisesti muistuttaa, että ”Israelia pitää saada myös kritisoida”.

Eihän meillä ole tarvetta korostaa tällaista itsestäänselvyyttä muidenkaan maiden kohdalla: ”Pitää muistaa, että Ruotsia saa kritisoida…”

Kristittyinä meidän on varustettava itsemme tiedolla ollaksemme valppaina antisemitismin muuttaessa alati muotoaan.

Voit katsoa tästä viisiosaisen Antisemitismi ennen ja nyt -podcast sarjan Patmoksen YouTube -kanavalta.

Patmosystävinä seisomme juutalaisen kansan, mutta myös Suomen juutalaisyhteisön rinnalla sanoin ja rakkauden teoin.

Lisäksi säätiön radiokanava, Radio Patmos, on viime lokakuun 7. päivän tapahtumien seurauksena määrätietoisesti kanavallaan lisännyt Israel-ohjelmistoaan.

Siksi, että Ei enää koskaan on Nyt!Never again! is Now.

LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Pasi Turunen 08.07.2024

INFO: Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.