Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme ilmiöitä

Facebook myöntää seuraavansa

Facebook myöntää: seuraa sijaintiasi, vaikka kytkisit seurannan pois päältä

Facebookin selitykset eivät vakuuttaneet senaattoreita.

Facebook myöntää seuraavansa
Artikkeliin liittyvä kuva

Facebook on joutunut vastaamaan Yhdysvaltain senaattorien kuulusteluihin yhtiön harjoittamasta sijaintitiedon seurannasta. NBC Newsin mukaan yhtiön antamat perustelut seurannalle eivät vakuuttaneet kuulustelijoita.

Senaattorit Josh Hawley ja Chris Coons vaativat asialle selityksiä marraskuussa. Senaattoreille suunnatussa kirjeessä yhtiö kertoo Facebookin keräävän käyttäjistään sijaintitietoja silloinkin, kun he ovat estäneet sijainnin seurannan puhelimensa asetuksista. Facebook pystyy arvioimaan sijainnin kontekstista, kuten palvelussa julkaistujen kuvien tageista ja laitteiden ip-osoitteista.

Vaikka kontekstin avulla kerätty tieto ei ole yhtä tarkka kuin suora paikannus, kertoo yhtiö käyttävänsä myös kontekstiin perustuvaa sijaintitietoa mainosten kohdentamiseen. Käyttäjä ei voi kytkeä sijaintiin perustuvia mainoksia pois päältä, vaikka suoran sijaintiseurannan voikin poistaa käytöstä.

Josh Hawley on arvostellut Facebookia Twitterissä sanomalla, ettei käyttäjälle anneta todellista vaihtoehtoa olla jakamatta sijaintiaan.

.@Facebook admits it. Turn off “location services” and they’ll STILL track your location to make money (by sending you ads). There is no opting out. No control over your personal information. That’s Big Tech. And that’s why Congress needs to take action https://t.co/R1LuLcP1LP— Josh Hawley (@HawleyMO) December 17, 2019

LÄHDE: TIVI/Antti Kailio 18.12.2019