Olen viime aikoina pääkaupungissamme useita kertoja, itse asiassa melkein aina kun ravintolassa olen käynyt, joutunut paikkoihin, joissa ruokalista on ainoastaan englanniksi ja henkilökunta täysin kielitaidotonta: eivät sano sanaakaan mitään muuta kuin englantia. Tunnen olevani ulkomailla omassa kotimaassani, enemmän kuin Venäjällä tuntisin.
Espanjaan kuuluvilla Kanarian saarilla on tunnetusti yleensä ravitsemusliikkeissä ruokalistat kuudella ja useammallakin kielellä ihan säännönmukaisesti: espanjaksi, saksaksi, ranskaksi, ruotsiksi, suomeksi, italiaksi ja englanniksi. Voivatpa olla venäjäksi ja viroksikin. Eräs ravintola taannoin Espanjan mantereella baskien alueella laati ruokalistansa mahdollisimman monella kielellä: autoin sen laatimisessa udmurtiksi. Ruokalistan monikielisyys onkin verrattoman mainio tapa osoittaa kaikenlaiset asiakkaat tervetulleiksi.
Kanarialla saattavat koskaan ulkomailla käymättömät paikalliset tarjoilijat äityä jopa hiukan puhumaankin suomea tai velminennäjää ihan vain saadakseen asiakkaan viihtymään. Se ei paljon vaadi. Sen sijaan Helsingissä asuva ravintolatyöntekijä kieltäytyy kategorisesti osaamasta yhtäkään sanaa suomea, maan virallista valtakieltä! Kanarialla laaditaan ulkomaankielillä useita ruokalistoja, Helsingissä kukaan ei vaivaudu istumaan alas viideksi minuutiksi ja kirjoittamaan listaa SUOMEKSI!
Mistä ihmeestä on kysymys? Ei todellakaan välttämättömyydestä. Ei suomenkielinen palvelu estä käyttämästä englantia tai mitä tahansa muuta sen ohella. Kyse ei todellakaan ole siitä, että suomea ei opetettaisi tai sitä ei voisi oppia. Suomen S2-opetus on maailman huippua. Kyse on asenteista, sekä suomalaisilla että suomen kielestä kieltäytyvillä.
Hyvin asenneongelmista koulutuspolitiikan suhteen kirjoitti Jani Koskinen 29.8. Hesarissa: Englanti ei voi olla yhteiskuntaa kantava kieli Suomessa.
LÄHDE: Uusi Suomi/puheenvuoro/Esa-Jussi Salminen 05.09.2021