Henkilötunnus laskussa

Saitko laskun, jossa on henkilötunnus? “Ei ole lain mukaista”

Tietosuojavaltuutettu muistuttaa, että henkilötunnusta ei tule käyttää laskuissa.
Artikkeliin liittyvä kuva

Tietosuojavaltuutetun toimisto kertoo määränneensä organisaation muuttamaan tapojaan. Aiemmin organisaatio on lähettänyt asiakkaille laskuja, joissa tunnistamiseen on käytetty nimen lisäksi myös asiakkaan henkilötunnusta.

Tietosuojavaltuutetun toimisto muistuttaa, että tämä menettely ei ole tietosuojalainsäädännön mukaista.

Valtiokonttori on antanut määräyksen, ettei henkilötunnuksia tule merkitä laskuille. Tietosuojalaki puolestaan määrittää, ettei henkilötunnusta tule tarpeettomasti merkitä asiakirjoihin. Tähän sisältyy esimerkiksi perintä, ulosotto tai vakuutusyhtiöiden korvaushakemukset.

Asiakkaiden yksilöintiin voidaan käyttää henkilötunnuksen sijasta vaikkapa asiakas- tai viitenumeroita.

Tietosuojavaltuutetun päätös henkilötunnuksen merkitsemisestä laskuihin löytyy Finlexistä täältä.

LÄHDE: TIVI/Jori Virtanen 03.06.2020