Keskustelu ilmastonmuutoksesta on saatava raiteilleen, jos uhkaa halutaan todella torjua. Lamaannuttavat kauhukuvat eivät auta.
Ilmastonmuutoskeskustelu ryöpsähti viime syksynä hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC:n julkaistua uusimman raporttinsa. Tolkuttomaksi se äityi elokuussa julkaistun maankäyttöraportin ja metsäpalouutisten jälkeen.
Akateemisesti koulutetut ihmiset hörppivät kahvia väärään kurkkuun. Amazon on maapallon keuhkot. Kun ne tuhoutuvat, tukehdumme hapenpuutteeseen.
Media levittää mitä oksettavimpia ”ilmastoneuvoja”. Maan johtava sanomalehti kehottaa ihmisiä lapsettomuuteen, koska lapsi tuottaa ilmastopäästöjä. Neuvo on käsittämätön.
On monestakin syystä melkoisen vaikeata arvioida tänään syntyvän lapsen tulevia ilmastopäästöjä, mutta ennen kaikkea: kenelle me tätä maapalloa pelastamme, ellemme lapsillemme? Onko seuraava ehdotus eutanasia? Ruotsalainen poliitikko ehdottaa ihmissyöntiä – alammeko päivystää saattohoito-osastolla paistihaarukka kädessä vai teurastammeko tuoretta?
Kauhukuvat myyvät. Bestseller-kirja The Uninhabitable Earth: Life After Warming esittää, että 1,5 asteen lämpenemisen ja 2 asteen lämpenemisen ero tarkoittaa maailmanlaajuisesti noin 150 miljoonan ihmisen kuolemaa. Ajatelkaa, 25-kertainen holokausti! Kirjan nimen huomioiden luku on kuitenkin pieni. Asuinkelvoton Maa tarkoittaisi yli seitsemää miljardia kuollutta.
Ihmisiä motivoivat toivo ja optimismi
Maailmanloppumaalailut perustellaan shokkiefektillä. Ihmiset pitää herättää, jotta he ottaisivat ongelman tosissaan.
Kaikki psykologinen tutkimus kuitenkin todistaa, että ihmisten perusmotivaattorit ovat toivo ja optimismi. Jos toivoa ei ole, miksi vaivautua? Miksi tehdä yhtään mitään? Rojahdetaan Titanicin kansituoleille odottamaan laivan uppoamista – orkesteri soittakoon täysillä.
Pahinta on toivon riistäminen lapsilta ja nuorilta. Mitä välii, maailma tuhoutuu 20 vuoden kuluttua. Miksi suojella luontoa? Miksi opiskella? Opettajakin kehotti lakkoon ”ilmaston puolesta”.
Opettaja ei tosin kertonut, paljonko lakko vähentää ilmakehästä hiilidioksidia.
Nuorten pitäisi opiskella tiiviisti, jotta pystyvät tekemään työtä ja aikanaan jatkamaan ilmasto-ongelmien ratkomista, koska työtä riittää. Me tiedämme vielä kovin vähän ilmastosta ja sen muuttumisen seurauksista ja tuloksekkaimmista keinoista vähentää kasvihuonekaasuja ilmakehästä.
Pessimismi ulottuu jopa ammattimediaan, joka muistaa, että Raahe terästehtaineen on Suomen kuntien suurin hiilidioksidipahis. Ikään kuin olisi parempi, että saman teräsmäärän tuottaisi viisi vähemmän tehokasta tehdasta eri kunnissa. Hiilidioksidipäästöissä ei ole kuntakohtaisia sarjoja, ja merkitystä on vain teräskiloa kohti tuotetulla hiilidioksidimäärällä. Se on jo nyt Raahessa pienimpiä maailmassa, ja tulevaisuudessa se romahtaa.
Suunnitelmien, joilla terästehtaasta tehdään tulevina vuosina lähes päästötön, pitäisi olla maailmanlaajuinen innostaja. Se on iso juttu! Se on mahdollista! Lisää tällaista!
LÄHDE: Tekniikka&Talous/Raili Leino 10.10.2019
Kolumni on julkaistu Metallitekniikan numerossa 9/2019.