Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme ilmiöitä

Ilmastopopulismin petolliset kulissit

Ilmastopopulismin petolliset kulissit eli ilmastonmuutoksen ”kyllä” ja ”ei”

LÄHDE: OikeaMedia/Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 12.04.2019

Kuvan lisännyt Taakkatoimitus
Ilmastopolitiikka on valtamedian ja vihervasemmistolaisten ympäristöjärjestöjen aktiivisella myötävaikutuksella väännetty ilmastopopulismiksi. Se perustuu enemmän mielikuviin kuin tosiasioihin. Mielikuvilla vedotaan tunteisiin. Samalla sivuutetaan mielikuviin sopimattomat tosiasiat, luodaan vääristelevia viholliskuvia ja herätetään ilmastohysteriaa. Hyväuskoisia manipuloidaan ja mobilisoidaan itsekkään valtapolitiikan tueksi. Ilmastopopulismiin kuuluu se, että ne, jotka kyseenalaistavat ”kunnianhimoisen” ilmastopolitiikan perusteet sekä kritisoivat yksipuolisia päästövähennyksiä ja ankariin vähennystavoitteisiin sitoutumista, leimataan ”denialisteiksi”, saastuttavan teollisuuden kätyreiksi, luonnonsuojelun tai tulevien sukupolvien vihollisiksi tms. Tarkoitus on kyseenalaistaa kriittisellä kannalla olevien motiivit, moraali, uskottavuus. Pyrkimyksenä on väistää mielikuviin sopimattomat näkemykset ja niiden perusteet. Ilmastopopulismi yksinkertaistaa ilmaston kasvihuoneteoriaan perustuvien tietokonemallien mukaan toimivaksi suljetuksi järjestelmäksi. Siinä ihmistoiminnasta peräisin olevat hiilidioksipäästöt määräävät keskilämpötilan muutokset lähes kokonaan tai ainakin valtaosin. Ilmasto on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi järjestelmä. Realistiseen ilmastopolitiikkaan kuuluva kokonaisuuksien ja epävarmuuksien laajuuden hahmottaminen edellyttää sekä kansainväliseen politiikkaan että ilmastoon vaikuttavien tekijöiden ja niiden keskinäisten suhteiden perustuntemusta, sanalla sanoen suhteellisuudentajua. Jälkimmäiseen sisältyvät perustiedot ilmastohistoriasta sekä ilmastoon vaikuttavista tekijöistä ja mekanismeista. Ilmastonmuutoksen ”kyllä” KYLLÄ, ilmastonmuutokseen liittyvää epävarmuutta ei voi kokonaan poistaa. Täyttä varmuutta ihmisen aiheuttamasta kasvihuoneilmiön voimistumisesta ei 30 vuotta sitten jääty odottamaan. Kansainvälisessä yhteisössä hyväksyttiin niin sanottu varovaisuusperiaate (precautionary principle) joka vuonna 1992 kirjattiin myös Rion ilmastosopimukseen. Sen mukaan tieteellisen varmuuden puuttuminen ei ole peruste suojelutoimien lykkäämiseen ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi, jos ympäristölle on vaara aiheutua vakavia tai peruuttamattomia vahinkoja. Valtioita velvoittiin varmuuden vuoksi toimiin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen estämiseksi ilman että ihmisen vaikutuksesta ilmastoon oli varmuutta. Ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen liittyvän tieteellisen epävarmuuden vähentämiseksi ja sen perusteella muotoiltavaa tietoa poliittista päätöksentekoa varten perustettiin vuonna 1988 Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change). Poliittisesti sovitut lähtökohdat määrittävät millaisia tietoa IPCC kokoaa ja muokkaa. Sen ei kuulu koota ja muokata tietoa muista ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä kuin ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Epävarmuus ihmisperäisestä ilmastonmuutoksesta ei vuosikymmenten kuluessa ole kuitenkaan ratkaisevasti vähentynyt, vaan pikemminkin vahvistunut. IPCC on ja pysyy kuitenkin omien lähtökohtiensa vankina. Tiettyä tarkoitusta varten perustetuilla organisaatioilla ei ole yllykettä todeta toimintansa perusteita vääriksi eikä olemassaoloaan tarpeettomaksi, päinvastoin. KYLLÄ, maapallon ilmasto on muuttunut huomattavasti viimeisten vuosituhansien aikana ilman ihmisvaikutusta ja muuttuu edelleen. Väittämät satojentuhansien tai useiden miljoonien vuosien ilmastohistoriasta perustuvat kuitenkin ajallisesti kapeista aineistoista tulkinnanvaraisten oletusten varassa tehtyihin kohtuuttoman pitkälle meneviin päätelmiin. KYLLÄ, ilmaston keskilämpötila vaikuttaisi nousseen viimeisten noin 150 vuoden aikana runsaalla puolella asteella. Varmuutta lämpenemisen tarkasta määrästä ja täsmällisistä syistä ei kuitenkaan ole. Poliittista päätöksentekoa varten ihmisperäisen vaikutuksen on määrätyllä laskennalliselle ”todennäköisyydellä” tosin arvioitu olevan ”yli puolet” lämpenemisestä. Vertailukelpoisen havaintoaineiston puuttuminen esiteolliselta ajalta vaikeuttaa osaltaan arviointia. Ilmastohistoriassa on kuitenkin havaittu viitteitä lämpimämmistäkin jaksoja kuin nykyinen. Jääkauden jälkeen vain muutama tuhat vuotta sitten Pohjois-Euroopassa on todettu olleen merkittävästi nykyistä lämpimämpää. Meren pinnankin arvioidaan olleen selvästi nykyistä korkeammalla. Rooman lämmin kausi ajanlaskun alussa ja viikinkiajan lämmin kausi viime vuosituhannen alussa näyttävät ollen vähintään yhtä lämpimiä kuin nykyinen kausi. Nämä lämpöjaksot ovat tapahtuneet ilman ihmisen vaikutusta. KYLLÄ, kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen ilmakehässä näyttää korreloivan ilmaston lämpenemisen kanssa jossain määrin mutta ei suoraviivaisesti. Korrelaatiosuhde ei myöskään ole sama kuin kausaalisuhde. Syyn ja seurauksen logiikka ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin moni uskoo tai uskottelee. Kasvihuoneteoriaan perustuvat ilmastomallit eivät ole kyenneet luotettavasti ”ennustamaan” menneitä lämpötiloja eivätkä tulevaa kehityksestä. Satelliittimittauksiin perustuviin lämpötilan muutoksiin kasvihuonekaasujen määrät puolestaan korreloivat huonosti. Ilmakehän kokonaisvesimäärän muutosten on sen sijaan todettu vahvasti korreloivan havaittujen lämpötilavaihteluiden kanssa. KYLLÄ, kasvihuoneilmiön voimistuminen näyttää vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen ainakin jonkin verran. Se ei kuitenkaan ole ainoa eikä välttämättä tärkein ilmaston lämpötilaan vaikuttava tekijä. Myös maapallon ulkoiset ja ilmakehän sisäiset luonnolliset tekijät vaikuttavat ilmaston lämpötilan muutoksiin. Auringon aktiivisuus näyttää selittävän ilmaston lämpötilan muutoksia mahdollisesti enemmän kuin kasvihuoneilmiön voimistuminen. Auringon säteilymäärän muutos aiheuttaa kosmisen säteilyn muutoksen, joka puolestaan muuttaa maapallon pilvisyyttä. Siihen ei ihmistoiminnalla kuitenkaan ole vaikutusta. KYLLÄ, hiilidioksidi on ihmisperäisistä kasvihuonekaasuista merkittävin. Hiilidioksidin arvioidaan aiheuttavan kasvihuonilmiöstä kuitenkin vain noin neljänneksen tai kymmeneksen. Arviot sen eliniästä ilmakehässä ovat myös erittäin epämääräisiä. Osaltaan se liittyy hiilen kiertoon luonnossa ja sen päälle laskettavaan ihmisperäiseen lisäykseen. Yksittäisen hiilidioksidimolekyylin eliniän tiedetään olevan noin 5 vuotta. Jopa viidenneksen hiilidioksipäästöistä arvioidaan kuitenkin pysyvän ilmakehässä tuhat vuotta tai kauemmin. Toisaalta arvioidaan, että noin puolet päästöjen lisäyksestä häviää ilmakehästä jo 30 vuodessa. Vesihöyry puolestaan on kasvihuonekaasuna hiilidioksidia monta kertaa vaikuttavampi. Sen osuuden kasvihuoneilmiössä arvioidaan olevan noin 80 %. Siitä huolimatta vesihöyryä ei pidetä yhtä haitallisena kuin hiilidioksidia. Sen elinikä ilmakehässä vaihtelee tunneista ja muutamiin päiviin, kunnes se tulee sateena alas. Hiilidioksidiin verrattuna vesihöyryn määrän säätelyä pidetään ihmistoimin vaikeampana. KYLLÄ, ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet teollisen kehityksen myötä. Maailman hiilidioksidipäästöistä kuitenkin vain pieni osa on välittömästi ihmisperäisistä lähteistä. Niistäkin selvästi alle puolet on päätynyt ilmakehään. Valtaosa hiilidioksidista on sitoutunut maapallon kasvillisuuteen ja valtameriin. Arvion mukaan jopa noin 65–80 % ilmaan vapautuvasta hiilidioksidista liukenee valtameriin 20–200 vuodessa. Ilmakehän hiilidioksidi vapautuu pääosin kasvillisuudesta ja valtameristä. Tämä saattaa kuitenkin liittyä siihen, että historiaa koskevien havaintojen perusteella hiilidioksidimäärän nousu ilmakehässä näyttäisi viiveellä seuraavan lämpötilojen nousua eikä päinvastoin. KYLLÄ, ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet näyttävät viime vuosikymmeninä lisääntyneen. Niitä on kuitenkin mitattu vasta 1950-luvulta lähtien eikä täysin vertailukelpoista havaintoaineistoa edeltävältä ajalta ole. Jääkairausten perusteella on päätelty, että hiilidioksidipitoisuudet ovat vaihdelleet aiemmin suuresti ja olleet nykyistä huomattavasti korkeammat – ilman ihmisen vaikutusta. KYLLÄ, ilmasto näyttää nyt lämpenevän suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Se ei kuitenkaan ole edennyt tasaisesti, kuten viime vuosituhannen lopulla alkanut noin 15 vuotta kestänyt lämpenemispaussi (global warming hiatus) osoitti. Hieman pitemmällä jaksolla – jonka alku saattaa jo häämöttää – maapallon ilmasto ilmeisesti kuitenkin viilenee. KYLLÄ, maapallon jäätiköt saattavat supistua jonkin verran myös ilmaston lämpenemisen takia. Toisaalta lämpeneminen saattaa napa-alueilla lisätäkin jää- ja lumipeitteen kasvua. Jääpeitteet ”elävät”. Myös lämpölaajeneminen saattaa hieman nostaa merenpintaa. Tulvimista suurten jokien suistoissa ja matalilla alueilla saattaa esiintyä aiempaa enemmän. Mahdolliset muutokset etenevät kuitenkin hitaasti ja saattavat johtua muistakin tekijöistä kuin lämpenemisestä. Väitteisiin merenpinnan suhteellisen nopeasta kohoamisesta metritolkulla lämpenemisen seurauksena ei näytä olevan perusteita. KYLLÄ, joidenkin yksittäisten jääkarhujen, mursujen tai hylkeiden elinympäristö saattaa muuttua kohtalokkaasti. Sekä eliöstö että kasvillisuus pääasiassa kuitenkin sopeutuvat ilmaston lämpenemisen seurauksena muuttuviin olosuhteisiin. KYLLÄ, ilmaston lämpeneminen ilmeisesti lisää jonkin verran kuivuutta, veden puutetta ja maastopaloja sekä heikentää satoja lämpimillä vyöhykkeillä. Lämpeneminen on lähellä päiväntasaajaa kuitenkin kaikkein vähäisintä. Ilmastonmuutoksen ”ei” EI, hirmumyrskyjen lisääntymisestä tai voimistumisesta ilmaston lämpenemisen seurauksena ei ole yksiselitteistä näyttöä – ainakaan vielä. Valtamerten pintalämpötilojen nousu saattaa hirmumyrskyjen määrää tai voimaa kuitenkin lisätä. Sillä ei välttämättä kuitenkaan ole tekemistä ihmisperäisten hiilidioksipäästöjen määrän kasvun kanssa. EI, ilmaston lämpeneminen ei ole yksioikoisesti huono asia. Sen viileneminen olisi paljon huonompi asia. Lievä kylmyys tappaa ihmisiä monin verroin enemmän kuin lievä lämpö. Ilmaston lämpeneminen lisää kasvillisuuden kasvua. Se laajentaa kasvillisuusvyöhykkeitä ja pidentää kasvukautta nykyisillä viileämmillä alueilla lähempänä napapiirejä, jossa lämpeneminen on keskimääräistä voimakkaampaa. Tämä puolestaan lisää maailman elintarviketuotantoa ja sen perusteella todennäköisesti myös helpottaa nälänhätää. EI, ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei muuta maapallon ilmastoa vakaaksi. Ilmasto ja sen lämpötila muuttuvat riippumatta siitä vähennetäänkö hiilidioksidipäästöjä globaalisti vai ei. EI, hiilidioksidi ei sellaisenaan ole ilmansaaste joka tuhoaisi luontoa. Se on päinvastoin maapallon viherkasvillisuuden lisääntymiselle hyödyksi. Kasvillisuus tarvitsee sitä yhteyttämiseen tuottaakseen lisää happea, jota ihmiset ja muut elolliset olennot puolestaan tarvitsevat puhtaan ilman hengittämiseen. Ilmansaasteet sen sijaan ovat vakava ympäristö- ja terveysongelma etenkin kehitysmaiden suurkaupungeissa. Ympäristönormit ja työolot ovat heikot ja valvonta vielä heikompaa. Tilanne pahenee raskaan teollisuuden ja moottoriliikenteen lisääntyessä. Miljoonat ihmiset sairastuvat ja kuolevat ennenaikaisesti saasteiden takia. EI, Suomen hiilidioksidipäästöjen täydellinen lopettaminenkaan ei olennaisesti vähennä ihmisperäisten kokonaispäästöjen määrää maailmassa. Ainakaan sillä ei ole mitään vaikutusta maapallon ilmastoon ja sen lämpötilaan. Suomen osuus fossiilisista polttoaineista peräisin olevista hiilidioksidipäästöistä on 0,14 % eli promillen luokkaa. EI, hiilidioksidipäästöjen merkittäväkään vähentäminen länsimaissa ei vähennä ihmisperäisten päästöjen kokonaismäärää maailmassa. Globaalien päästöjen kokonaismäärä päinvastoin kasvaa sen takia. Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaa toimintaa siirtyy Kiinaan, Intiaan ja muihin halpatuotantomaihin. Siellä teollisuustuotannon ja liikenteen hiilidioksidipäästöt ja ilmansaasteet jatkavat kasvuaan. Tuotteita kuljetetaan kasvavassa määrin halpatuotantomaista länsimaiden markkinoille. Kaupan kasvu lisää erilaisten päästöjen määrää ja aiheuttaa paitsi ilman myös merien saastumista. EI, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei länsimaissa ole kansantaloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Päästöjä aiheuttavan tuotannon siirtyminen halpatuotantomaihin, josta tuotteet tuodaan länsimaihin, kasvattaa kauppataseen alijäämää ja rapauttaa länsimaiden talouden perustaa. Se lisää työttömyyttä ja siitä aiheutuvia taloudellisia ja sosiaalisia kustannuksia sekä länsimaiden velkaantumista ulkomaille. Mahdollisuudet kestävän kehityksen tukemiseen kehitysmaissa heikkenevät. EI, halpatuotantomailla ei ole yllykettä ostaa länsimaista kallista ”hiilineutraalia” clean-techia, jonka käyttötarve perustuu ankariin päästövähennystavoitteisiin. Markkinoita sellaiselle clean-tech -tuotannolle on vain vastaaviin tavoitteisiin sitoutuneissa länsimaissa. Niissä ihmisten elinkustannukset jatkavat ankaran sääntelyn takia kuitenkin nousuaan. Heidän ostovoimansa heikkenee, sillä käteen jäävän rahan määrä vähenee. Tällainen tuotanto on taloudellisesti kannattamatonta. Se edellyttää valtion ohjausta ja tukea verovaroista ilman toivoa sen muuttumisesta reaalitaloudellisesti kannattavaksi. Ilmastopopulistisella ”kunnianhimolla” vahingolliset seuraukset Tosiasioihin perustuva ilmastopolitiikka vaatii kasvihuoneteorian ja ilmastomallien kriittistä arviointia ja valmiutta kyseenalaistaa niiden perusteella itsestäänselvinä levitettyjä väitteitä. ”Kunnianhimoinen” tavoite Suomen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä – jollaiseen lähes kaikkien eduskuntapuolueiden kerrotaan sitoutuneen – on ilmastopopulismia. Tavoitteella – jonka mukaan kasvihuonekaasupäästöt ovat Suomessa 2040-luvulla ”selvästi negatiiviset”, jolloin nielujen avulla poistetaan ilmakehästä enemmän kaasuja kuin tuotetaan – ei toteutuessaan ole vaikutusta ilmastoon ja sen lämpenemiseen. Se on sen sijaan sekä luonnon että ihmisten hyvinvoinnin kannalta vahingollista. Taloudellisesti ja sosiaalisesta siitä kärsivät suomalaiset – etenkin nuoret, joiden tulevaisuutta mahdollisuuksia ja hyvinvointia sillä kavennetaan. Petteri Hiienkoski PS. Olen 1980-luvulta lähtien tutkinut ilmastopolitiikkaa. Tein Helsingin yliopistossa vuonna 1990 kansainvälisen politiikan alaan kuuluvan pro gradun aiheesta. Sittemmin tutkin kansallista ja kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa Ulkopoliittisessa instituutissa.