– seuraa lopun ajan aiheita

Kadonneen kellon ihme

Maanviljelijä kärräsi heiniä latoon. Kun viimeinenkin kuorma oli sisällä, maanviljelijä huomasi, että hänen hieno isältään perimänsä taskukello oli kadonnut. Heinähangon kanssa heiluessaan hän oli vahingossa katkaissut kellonsa vitjat.

Maanviljelijä alkoi etsiä kelloaan. Hän penkoi heinäkasaa eri puolilta, mutta kelloa ei löytynyt. Vähitellen epätoivo alkoi vallata hänen mielensä. Sitten hän kuuli pihalta lasten ääniä. Joukko kylän lapsia oli kokoontunut niitylle leikkimään.

Kun ei enää muutakaan keksinyt, maanviljelijä kutsui lapset latoon ja lupasi muhkean palkkion sille, joka löytäisi kellon. Palkkion houkuttelemina lapset ryntäsivät iloisesti hälisten tutkimaan heinäkasaa.

Kun aikaa oli kulunut tunnin verran, osa lapsista väsyi, lopetti etsimisen ja lähti ladosta. Muutama sinnikäs jatkoi vielä palkkion toivossa etsintää, mutta vähitellen hekin yksi toisensa jälkeen antoivat periksi ja lähtivät jatkamaan leikkejään.

Masentuneena ja pettyneenä myös maanviljelijä poistui ladosta. Kun hän oli jo sulkemassa ladon ovea, pieni poika juoksi paikalle ja kysyi, saisiko hän vielä etsiä kelloa?

”Miten tuo pieni poika voisi yksin onnistua, kun iso lapsilaumakaan ei ollut löytänyt kelloa”, maanviljelijä ajatteli, mutta raotti kuitenkin ladon ovea ja päästi pojan sisälle.

Tuskin oli kulunut edes viittätoista minuuttia, kun maanviljelijä kuuli pojan koputtavan ovea, ”Pianpa tuo poika väsyi ja haluaa jo lopettaa”, maanviljelijä ajatteli ja avasi pojalle oven.

Pojan astuessa ulos hänellä oli leveä hymy kasvoillaan ja kadonnut taskukello kourassaan.

”Miten kummassa sinä saatoit löytää kellon noin nopeasti, kun me kaikki muut etsimme sitä tuntikausia aivan turhaan?” maanviljelijä kysyi pojalta.

”Se oli ihan helppoa”, poika vastasi. ”Minä vain istuin heinäkasan viereen ja olin aivan hiljaa. Hiljaisuuden keskellä saatoin kuulla kellon hennon tikityksen. Lähdin ääntä kohti, ja löysin kellon”, poika sanoi ja ojensi kellon maanviljelijälle.

Mitä sinä kuulet, jos olet aivan hiljaa?

Täydellisen hiljaisuuden kokeminen on nykyään lähes mahdotonta. Jos asut kaupungissa tai nykytekniikalla varustetussa talossa, kuulet aina jotakin. Liikenteen melun, rakennuksen koneellisen ilmanvaihdon huminan, jääkaapin vaimean surinan, kellon raksutuksen seinällä. Kotona soi musiikki tai televisio on auki. Ja vaikka kotona kaikki olisi hiljaista, niin naapurista ja talon ulkopuolelta kuuluu monenlaisia ääniä

Maailmamme on niin täynnä ääniä, että me voimme hyvällä syyllä puhua äänisaasteesta. Moni tottuu ja turtuu siihen, mutta yhä useammat ovat myös alkaneet etsiä hiljaisuutta. Itselleni tällaisia välttämättömiä ”hiljaisuuden retriittejä” ovat kanoottiretket merellä ja vaeltelu metsissä vaikkapa suppilovahveroita etsimässä.

Meteli ja jatkuva hälinä vaarantavat hyvinvointimme ja tylsistyttävät aistimme.

”Aivot ovat elin siinä missä jalatkin, ja ne kuormittuvat liiaksi, jos niitä pommitetaan jatkuvasti. Ärsykekylläisessä ympäristössä aivot väsyvät”, varoittaa filosofian tohtori Outi Ampuja kirjassaan Hyvä hiljaisuus niitä, jotka elävät jatkuvien ääniärsykkeiden keskellä. (Ateena Kustannus 2017).

Hyvä hiljaisuus ei Outi Ampujan mielestä ole välttämättä äänettömyyttä. Tuule humina puissa, lintujen laulu, rantaan saapuvien aaltojen äänet ja puron solina voivat olla jopa tärkeä osa hyvää hiljaisuutta. Sellainen hiljaisuus vähentää stressiä, alentaa verenpainetta, antaa voimaa, tekee ihmisestä myönteisemmän, edistää luovuutta, parantaa keskittymiskykyä, parantaa itsetuntemusta ja lohduttaa murheiden hetkinä.

Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen rukoilemaan. Opetettuaan kansaa, parannettuaan sairaita ja vietettyään koko päivän ihmisten keskellä, hän tarvitsi hiljaisuutta ja rauhaa. (Matt.14:23, 6:31, Mark.9:2, Luuk9:10,18)

Kun profeetta Elia seisoi odottamassa Jumalan kohtaamista, hänen editseen kulkivat ensin hirmuinen myrsky, seuraavaksi maanjäristys ja kolmanneksi tulenliekit. Missään niistä Jumala ei ollut. Hän saapui kohtaamiseen tuulen hiljaisessa huminassa. (1.Kun.19:11-13)

Myös psalmeissa Jumalan kohtaaminen yhdistetään hiljaisuuteen. Daavidin psalmin 62 jakeessa 2 sanotaan: ”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.” (Ps.62:2 KR33/38)

Jumalaa ei voi laittaa kaavoihin. Hän toimii monella tavalla. Hän puhuu meille Raamatussa Sanassaan. Häntä me opimme tuntemaan Jeesuksen kautta. (Joh.1:18, 9:37, 14:9) Jeesuksen tavoin me saamme myös viettää rukouksessa ja hiljaisuudessa Isämme kanssa laatuaikaa. Kun me työnnämme sivuun kaiken hälinän ja häiritsevät äänet, me voimme hyvässä hiljaisuudessa tehdä tilaa Isän kuulemiselle.

Siunausta ja Jumalan rauhaa elämääsi, rakas ystäväni!

LÄHDE: Patmos blogi/Reijo Telaranta 10.11.2022

INFO: Reijo Telaranta on Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi

[ Lihavoinnit taakkatoimitus ]