Kiina vaarallinen muille?

Facebook-pomo pelkää Kiinan olevan vaarallinen malli muille

Mark Zuckerberg on arvostellut kilpailevaa TikTok-palvelua ja Kiinan sensuuritoimia.

Artikkeliin liittyvä kuva

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on huolissaan Kiinan sensuurin antamasta esikuvasta, jota muut maat saattavat lähteä matkimaan, CNBC kertoo. Hän oli aiemmin jo kiinnittänyt julkisesti huomiota kiinalaisessa omistuksessa olevan TikTok-palvelun sensuurikäytäntöihin, kun palvelussa estettiin julkaisemasta Hongkongin mielenosoituksiin liittyviä päivityksiä.

Zuckerberg sanoi maanantaina EU-virkamies Thierry Bretonin kanssa käydyssä verkkoon livenä lähetetyssä keskustelussa, että Kiinan malli on hyvin vaarallinen. Tunnin kestäneessä keskustelussa käytiin läpi sosiaalisen median kannalta monenlaisia kansalaisiin vaikuttavia asioita yksityisyydestä valeuutisiin.

Gdpr sai Zuckerbergilta kiitosta. EU:n tietosuoja-asetus ja yksityisyyslainsäädäntö kirittivät Facebookin parantamaan toimintaansa. Yhtiö on nyt perustanut sisältömoderoinnin linjauksista päättävän ryhmän, jolla on itsenäinen päätösvalta asioissa yrityksen johdosta riippumatta.

Zuckerbergin mukaan länsimaiden tulisi toimia yhdessä selkeiden käytäntöjen luomiseksi, jotka asettaisivat sellaisen standardin, jota noudatettaisiin maailmanlaajuisesti.

LÄHDE: TIVI/Suvi Korhonen 19.05.2020