Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme ilmiöitä

Kirjallinen kysymys terrorismista

Taviolta (ps.) kirjallinen kysymys terrorismin torjumisesta

”Terroristikytköksiä omaavien henkilöiden määrä pitää saada vähenemään, mutta se vain kasvaa”, Tavio sanoo.

Kansaneduataja Tavio. Artikkeliin liittyvä kuva
Kansaneduataja Tavio. Artikkeliin liittyvä kuva

Turkulainen kansanedustaja Ville Tavio (ps.) on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen toimista terrorismin torjumisessa. Hiljattain uutisoitiin, että Suomen korkein terroriuhka on Turussa ja Helsingissä (Turkulainen-lehti 23.1.2019).

Suojelupoliisin mukaan terrorismin uhka on Suomessa tasolla 2/4 eli uhka on kohonnut.

Tavio katsoo, että terrorismiuhkan ratkaisemiseksi ei ole tehty riittävästi vuonna 2017 Turussa tapahtuneen, jihadistisessa tarkoituksessa tehdyn terrori-iskun jälkeen.

Suojelupoliisin ylietsivän luennon mukaan Turussa ja Helsingissä on rakenteita, jotka tekevät niistä erityisen mahdollisia alueita seuraavalle terrori-iskulle.

– Jihadistisen alamaailman syntymiseen ei ole puututtu riittävän tehokkaasti, Tavio sanoo.

– Terroristikytköksiä omaavien henkilöiden määrä pitää saada vähenemään, mutta se vain kasvaa, Tavio sanoo.

Tavio on tehnyt kirjallisen kysymyksen terrorismin torjumisesta myös ennen vuoden 2017 terrori-iskua. Uudessa kysymyksessään Tavio kysyy ministeriltä, ovatko hallituksen tekemät ja aikomat toimenpiteet riittäviä terrorismin torjumiseksi.

LÄHDE: OikeaMedia/Jukka Rahkonen 28.01.2019