Korona voi kestää vielä vuosia

Merkittävimmin epidemian kulkuun vaikuttavat rokotekattavuus ja se, kuinka virus muuntuu.

Jotta epidemia alkaisi sammua, rokotuskattavuus pitäisi saada yli 90 prosenttiin ja tartuttavuusluku pysyvästi alle ykköseen. LEHTIKUVA/AFP Thomas Kienzle
Jotta epidemia alkaisi sammua, rokotuskattavuus pitäisi saada yli 90 prosenttiin ja tartuttavuusluku pysyvästi alle ykköseen. LEHTIKUVA/AFP Thomas Kienzle

– Uskoisin, että koko Suomessa on tullut yllätyksenä, miten pitkään tämä on jo kestänyt ja että epävarmuus jatkuu edelleen. Epävarmuustekijöitä on paljon, mutta aika selkeältä näyttää, että tästä voi tulla vielä jopa muutamaksi vuodeksi krooninen vitsaus, sanoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä Helsingin Sanomille.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin johtoryhmässä laskettiin pari kuukautta sitten, että nykyisellä rokotuskattavuudella kuluu aikaa koronaepidemian lopulliseen päättymiseen vielä 4–5 vuotta.

– Laskelma on tehty sen pohjalta, että ensimmäisen vuoden aikana 3–4 prosenttia oli sairastanut taudin ja meillä oli 30 prosenttia koko väestöstä ilman rokotussuojaa, jos otetaan lapset mukaan, sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Helsingin Sanomille.

Rokottamattomia on yli 12-vuotiaistakin vielä runsaat 20 prosenttia. Suuri osa heistä tulee Lehtosen mukaan sairastamaan koronataudin, sillä immuniteetin saa vain joko sairastamalla sen tai rokottautumalla. Kaikki eivät todennäköisesti hanki rokotusta, vaikka siihen olisi mahdollisuus.

Lehtosen mukaan jos ajatellaan, että jokainen rokottamaton sairastuu jossain vaiheessa, tasaisen vauhdin taulukolla taudin läpikäyminen kestäisi koko ryhmältä viitisen vuotta.

Tuolla karkeasti yksinkertaistetulla logiikalla kestää kauan, ennen kuin tämä on ohi, hän sanoo.

Rokotekattavuutta olisi edelleen voitava kasvattaa.

– Jotta epidemia alkaisi sammua, rokotuskattavuus pitäisi saada yli 90 prosenttiin ja tartuttavuusluku pysyvästi alle ykköseen, Pietilä kertoo.

Myös Lehtosen mukaan rokotukset ovat ainoa realistinen tapa pitää tautitaakka pienenä ja lopulta tukahduttaa tauti.

Pietilän mukaan omikronista tiedetään tällä hetkellä se, että muunnos aiheuttaa pääasiassa lievempää tautia kuin deltamuunnos mutta tarttuu noin 40 prosenttia herkemmin. Hänen mukaansa voi käydä myös sellainen onni, että delta katoaa, koska omikron vie siltä tilan.

– Jos sen sijaan käy niin että omikron aiheuttaa saman määrän vakavaa tautia kuin delta, olemme pulassa, koska se tarttuu herkemmin.

Parhaassakin tapauksessa pandemia jatkuu vielä noin kaksi vuotta, Pietilä arvioi.

– Jos aikaa menee vielä 4–5 vuotta, kuormitus per vuosi on jonkin verran vähäisempää mutta ongelmat kestävät pidempään, Pietilä spekuloi.

LÄHDE: Verkkouutiset/Ilkka Ahtokivi 13.12.2021