Kannattaako koronavirusrokote ottaa?

Koronavirukset ovat osa luontoa

Jos viruksia ei olisi, mikään luomakunnassa ei toimisi! Koronavirustyypeistä 7 voi tarttua ihmiseen. Niistä 4 aiheuttaa tavallisia nuhakuumeita ja todennäköisesti jokainen meistä on sairastanut sellaisen. Koronaviruksista 3 aiheuttaa vakavan taudin. Vuonna 2003 riehunut SARS tappoi keuhkokuumeeseen 10% sairastuneista, mutta se tukahdutettiin onnistuneesti. Arabimaissa esiintyy paikallisia MERS tautitapauksia. Nykyinen COVID-19 voi koitua kohtalokkaaksi 5 prosentille riskiryhmiin kuuluvista. 

Virukset ovat osa luontoa
Virukset ovat osa luontoa

Parantavaa lääkettä ei ole, on vain oireita lievittäviä lääkkeitä

Siksi rokote on välttämätön. Mihin tämä perustuu? Viruksilla ei ole itsenäistä elämää, vaan ne tuottavat itsestään kopioita tunkeutumalla ihmisen soluihin ”omilla avaimilla”! Virusten pinnalla on proteiineista rakennettuja ”avaimia”, joilla ne avaavat ihmisen solujen ”ovessa” olevan lukon.

Koronavirukset sarjoittavat jatkuvasti itselleen uudet avaimet

ja siksi ne aiheuttavat vuosittain toistuvia nuhakuumeita. Tästä seuraa, että aikaisemmin sairastettu koronanuhakuume ei välttämättä estä uutta tartuntaa.

Eli aikaisemmin sairastetun koronanuhakuumeen aiheuttamat vasta-aineet eivät pysty estämään uutta tartuntaa, sillä edellisen vuoden vasta-aineet eivät ”tartu” uusien alatyyppien avaimiin ”pikaliiman” tavoin. COVID-19 virusrokotteet saavat ihmisen solut tuottamaan vasta-aineita, joiden toivotaan tarttuvan COVID-19 viruksen avaimiin ”pikaliiman” tavoin ja näin estämään ihmisen solun oven aukaisun.

Pfizerin ja Modernan rokotteissa avaimen valmistusohjeet (pätkä mRNA:ta) viedään lihakseen ruiskuttamalla ihmisen soluihin joissa avaintehdas (ribosomi -niminen kone) lukee rokotteessa olevan reseptin (mRNA:n) ja solu tuottaa niin sanottua viruksen piikkiproteiinia eli avainta.

Tässä on se suuri etu, että näitä rokotteita ei myöskään kasvateta kananmunissa tai muissakaan liuoksissa, vaan resepti rakennetaan (kirjoitetaan) laboratoriossa ja SIKSI ROKOTETTA ON HELPPO MUUTTAA JOS VIRUS ”sarjoittaa avaimensa uudelleen” eli uusi rokote on helppo ja nopea tuottaa – 6 viikossa! Myös allergisten reaktioiden mahdollisuus vähenee!

Nämä uudet, juuri käyttöluvan saaneet, ovat nerokkaita täsmärokotteita eikä niissä todellakaan ole mitään ylimääräistä. Rokotteissa on VAIN viruksen avaimen valmistusohje (mRNA:n pätkä, joka ei ole elävä eli ei voi aiheuttaa tautia), joka kuljetetaan pienen rasvapallon sisällä ihmisen soluun, joka ryhtyy valmistamaan viruksen avaimia.

Ihmisen puolustusjärjestelmä havaitsee valmistetut vieraat avaimet, ja tuottaa vasta-aineita, jotka pikaliiman tavoin tukkivat mahdollisen hyökkäävän viruksen avaimet, jotka eivät enää mene lukkoon ja näin tautia ei tule.

Kyseessä ovat turvallisimmat ihmisen koskaan valmistamat rokotteet,

koska niissä ei ole muuta kuin avaimen valmistusohje ja sekin on niin hauras, että pöydälle pudotessaan tämä mRNA:n pätkä tuhoutuu muutamassa minuutissa. Se ei myöskään voi tunkeutua ihmisen perimään vaan solun entsyymit tuhoavat sen nopeasti!

Rokote on näin ollen mahdollisimman turvallinen, koska siinä ei ole yhtään ylimääräistä molekyyliä.

Ainoa este rokotukselle on aikaisemmin sairastettu allerginen anafylaktinen shokki, joka on äärimmäisen harvinainen. Sitä esiintyy noin yksi tapaus puolta miljoonaa rokotettua kohden. Tämän takia rokotettuja seurataan 15 minuuttia, jossa ajassa shokki tulee, jos on tullakseen. Se hoidetaan heti 1-2 adrenaliinipistoksella, jotka rokottaja antaa.

Voiko näistä rokotteista tulla narkolepsia tai muita vakavia haittoja?

Ei – koska rokotteessa ei ole mitään ylimääräistä, ei ole mitään viruksen osia!

Sikainfluenssaa vastaan tehdyssä Pandemrix rokotteessa oli ylimääräistä ainetta – viruksen ydinproteiinia – joka mahdollisesti aiheutti hyvin harvoille rokotetuista narkolepsian (Suomessa 20 tapausta).

Syynä oli Pandemrix rokotteessa ollut sikainfluenssaviruksen ydinproteiini.

Samaan aikaan kun Suomessa ja muualla Euroopassa havaittiin Pandemrix-rokotteen aiheuttavan narkolepsian yhdellä kymmenestä tuhannesta rokotteen saajasta, havaittiin Kiinassa rokottamattomien, sikainfluenssan sairastaneiden keskuudessa narkolepsian yleistyneen.

Se vahvistaa käsitystä, jonka mukaan narkolepsiaa aiheuttaa nimenomaan viruksen ydinproteiini eikä esimerkiksi rokotteen tehosteaine eli adjuvantti.

Kansainvälinen tutkijaryhmä löysi Pandemrix rokotteesta viruksen aminohappoketjun, jonka rakenne muistuttaa ihmisen oreksiinireseptoria. Vaihtoehtoisessa Focetria rokotteessa tätä viruksen osaa oli vain mitättömän pieniä jäämiä.

Kahdenkymmenen suomalaisen Pandemrixista narkolepsian saaneen potilaan verinäytteet osoittivat, että heidän immuunijärjestelmänsä vasta-aineet hyökkäsivät viruksen lisäksi oreksiinireseptoriin. Tutkijat epäilevät, että nämä vasta-aineet kykenevät läpäisemään veri-aivonesteen ja haitata oreksiinin tuotantoa aivoissa. Tutkijat myös huomauttivat, että narkolepsian kehittymisen riski itse influenssasta voi olla suurempi kuin rokotteesta.

Suojaako rokote?

Hyvältä näyttää, sillä vasta-aineita näyttäisi muodostuvan jopa enemmän kuin mitä taudin sairastaneilla potilailla syntyy. Hyvä asia on myös, että koronavirus muuntelee eli ”sarjoittaa uudelleen avaimiaan” laiskemmin kuin influenssavirus ja tämä antaa toivoa, että rokotusta ei tarvitsisi uusia vuosittain. Viruksen muunnelmia on jo toista tuhatta ja kuluu ehkä vuosi, että virus mutatoituu väistämään nykyrokotetta. On hyvä muistaa, että mitä enemmän nyt rokotetaan, sitä vähemmän virusta on liikkeellä ”mutatoitumassa” ja sitä pienempi on mahdollisuus, että syntyy uusi nopeammin leviävä tai vaarallisempi viruksen alatyyppi.

Virus pitää tukahduttaa samanaikaisesti kaikkialla maailmassa

Suojan saamiseksi pitää rokottaa 80% maailman väestöstä. Tähän kuluu 2-3 vuotta. Ainakin kuusi miljardia ihmistä on rokotettava kahteen kertaan!

Rokotteet maksavat edullisimmillaan noin 4 euroa (Astra-Zeneca) rokotettavaa henkilöä kohden (ei siis ole tuottavaa toimintaa lääketeollisuudelle, vaan menee lähinnä omakustannushintaan). Päälle tulevat tietysti muut kulut.

Jos tukahduttaminen ei onnistu – vaarana on – että viruksesta ei päästä koskaan eroon tai se vaivaa meitä 10 vuotta, missä ajassa se voi teoriassa mutatoitua vaarattomaksi, mutta tietysti myös vaarallisemmaksi! Kukaan ei varmasti halua tällaista ”kissa ja hiiri” -leikkiä vaarallisen viruksen kanssa. Suomessa 30 epäpoliittista asiantuntijaa vaati jo keväällä 2020, että virus on tukahdutettava, mutta hallituksen toimenpiteet johtivat pahaan epäonnistumiseen, jonka seurauksena toinen tautiaalto on tosiasia Suomessakin. Johtavan Lancet -lääkärilehden mukaan EU:n katastrofaalisen epäonnistumisen syy on yhteisen strategian puute.

Suomessa vaarana on 3. aalto vuodenvaihteen jälkeen jos tehokkaisiin toimiin ei ryhdytä

Rokotuksen pitää olla kattava. Brasilian 2 miljoonan asukkaan Manaus on varoittava esimerkki. Siellä lähes 80% on sairastanut taudin, mutta epidemia jyllää siitä huolimatta edelleen. Tämä vastaa tilannetta, missä puoli miljoonaa helsinkiläistä olisi saanut taudin!

Tämä voi viitata siihen, että yli 90% olisi rokotettava kunnollisen suojan aikaansaamiseksi eli tilanne olisi sama kuin tuhkarokon kohdalla.

Ensimmäinen tautitapaus todettiin Manauksen kaupungissa 13. maaliskuuta 2020. Parissa kolmessa kuukaudessa virus ehti tarttua valtaosaan kaupunkilaisista. Silloin 66 prosenttia asukkaista oli tutkimuksen mukaan jo kohdannut viruksen. Tartunnat eivät kuitenkaan pysähtyneet kesäkuussa 66%:iin!

Lokakuuhun mennessä peräti 76 prosenttia Manauksen asukkaista oli tutkimuksen mukaan saanut tartunnan. Toisin sanoen taudin oli 2 miljoonan asukkaan kaupungissa sairastanut 1,6 miljoonaa ihmistä. Edelleen tulee kuitenkin uusia tartuntoja, joulukuussa kaupungissa on yhä ollut 200 – 400 tartunnan päiviä.

Nyt tutkijat ennustavat, että epidemia saavuttaa Manauksessa lopullisen kokonsa, kun 89–94 prosenttia on saanut tartunnan. Väestö Manauksessa on nuorta. Jos vanhan väestön Euroopassa pyrittäisiin kasvattamaan laumasuojaa tartunnoilla, seuraukset voisivat olla todella rumat verrattuna Manaukseen.

Mitä uudenvuoden ja loppiaisen ym. juhlat ja tapaamiset voivat saada aikaan?

Jos kuusi ihmistä kokoontuu neljän tunnin ajaksi huonosti tuuletettuun tilaan ilman maskeja, Aalto-yliopiston 22.12 julkaistu aerosolimallinnus ennustaa, että viisi heistä voisi sairastua, mikäli keskustelu on kovaäänistä ja yksi seurueen jäsenistä on hyvin tartuttava. Kokoontumisen jälkeen kaikilla kuudella olisi tartunta.

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen toteaa, että SARS-CoV-2-virusten on todettu leviävän sekä pisaroiden että aerosolien välityksellä. Näitä kumpiakin erittyy erityisen runsaasti puhuessa ja laulaessa.

Isommat pisarat putoavat nopeasti alas, mutta keveämmät aerosolit kulkeutuvat helposti pöydän ja koko huoneen toiselle puolelle jääden lähelle hengityskorkeutta. Tällöin hengitysteihin päätyvien aerosolien määrä ja niiden mahdollisesti kantamien virusten määrä kasvaa Vuorisen mukaan voimakkaasti. Paras tapa välttää virusaltistusta on kontaktien välttäminen. Jos se ei ole mahdollista, tartuntariskiä voi pienentää maskeilla ja tehostamalla tilan ilmanvaihtoa, Vuorinen sanoo.

Jos 20 henkilön kokoontumisia ilman maskeja harrastetaan, pahimmillaan seurauksena voi olla 50 000 tartuntaa tammikuussa ja raju 3. aalto keväällä.

Rokottaminen ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ, mutta sen jälkeen mikään ei heti muutu

-Maskia pitää kaikkien, varsinkin astmaatikkojen ym. hengityselinsairaiden käyttää. Kaikki voivat käyttää maskia, sillä veren happipitoisuus ei laske! 

-Etäisyyttä on ehdottomasti pidettävä ja tapaamisia vältettävä.

-Testaus (testiin jos vähänkin oireita)

-Jäljitystä ja ERISTYSTÄ noudatettava – varsinkin kotona olevat sairaat on ERISTETTÄVÄ MAKUUHUONEESEEN sillä ENITEN tartuntoja tapahtuu kodeissa

Pitää sitkeästi jatkaa eikä pidä kuvitella, että rokottaminen ratkaisee kaikki ongelmat. Jäljitys on avainasemassa, sillä yhdestä henkilöstä alkava ketju tartuttaa 400 henkilöä kuukaudessa. Tauti leviää todella helposti. Eräästä konferenssista se levisi kotiin palanneiden ihmisten mukana nopeasti 300 000 ihmiseen ympäri maailman!

COVID-19 on PALJON VAKAVAMPI JA TAPPAVAMPI TAUTI KUIN INFLUENSSA!

-Sairaalahoitoon ajautuu lähes kaksinkertainen määrä

-Sairaalapotilaista kuoli 17% koronaan; influenssaan 7%

-Teholle joutui 16% COVID-19 potilaista, flunssapotilaista 11%

-Tehohoidon kesto oli 13 vrk, influenssassa 8 vrk

-Kuolema on epämiellyttävää katseltavaa – kaikkien ”pitäisi nähdä” niin suhtautuisivat vakavasti, toteavat teho-osaston hoitajat

MITÄ TEHDÄ?

-epäpoliittinen NYRKKI perustettava taudin tukahduttamiseksi

-vähintään 75% rokotettava

-maskipakko voimaan = VALMIUSLAKI VOIMAAN ja riskiryhmäläisille (astma, keuhkoahtauma jne.) jaetaan FFP2 -maskit (SAKSASSA JAETAAN JO)

-hoitohenkilökunnasta huolehdittava, 3 000 terveydenhuollon ammattilaista kuollut maailmassa, Suomessa on ilmennyt yli 1 000 hoitohenkilökunnan tartuntaa

-KONTAKTEJA EHDOTTOMASTI VÄLTETTÄVÄ!

-testausta tehostettava LENTOKENTILLÄ JA POSITIIVISET VALVOTTUUN KARANTEENIIN

-jäljitykseen panostettava

-kaikki karanteenit otettava tosissaan 

-kotona sairastavat eristettävä MAKUUHUONEESEEN ja kaikille FFP2 -MASKIT

-D-vitamiinia 20 mikrogr pitää KAIKKIEN KÄYTTÄÄ

LÄHDE: Luominen blogi/Pekka Reinikainen 30.12.2020

PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailija

Pekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana.

Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.