– seuraa lopun ajan aiheita

Köyhän inflaatio on karumpi

Kun energia ja ruoka kallistuvat, se iskee kipeimmin maan pienituloisiin

Kun ruoka kallistuu, joutuu yhä useampi turvautumaan avustusjärjestöjen ruokajakeluun. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Kun ruoka kallistuu, joutuu yhä useampi turvautumaan avustusjärjestöjen ruokajakeluun. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Tilastokeskuksen inflaatiomittari on viime kuukausina kirjannut vuosikausiin kovimpia lukemia. Niiden mukaan kuluttajahinnat ovat kohonneet lähemmäs kuuden prosentin vuosivauhtia.

Monen muun euromaan ja koko euroalueen inflaatio on ollut vielä voimakkaampaa kuin Suomessa on koettu, mutta pari tärkeää yhteistä piirrettä leimaa hintakehitystä kautta euromaiden:

Eniten yleistä kustannustasoa on hilannut ylöspäin energian kallistuminen eri muodoissaan sähköstä polttoaineisiin, ja toiseksi eniten inflaatioprosentteja on paisuttanut ravinnon kallistuminen.

Ja sekin vähä, mitä muut hintatilastojen seuraamat tuote- ja palveluryhmät ovat kallistuneet, on pitkälti seurausta energian ja elintarvikkeiden kallistumisesta heijastusvaikutuksineen.

Juuri energian ja elintarvikkeiden kallistuminen tekee tästä inflaatiosta erityisen viheliäisen – ja jopa raukkamaisen, jos niin voi talousilmiötä luonnehtia.

Välttämättömät ruoka ja energia

Jokainen tarvitsee välttämättä energiaa ja elintarvikkeita, maksaa mitä maksaa. Mutta jokaisella on omien tulojensa ja varojensa mukainen rajansa, kuinka kalliiseen energiaan ja ruokaan varat riittävät.

Jokapäiväisten välttämättömyyksien kallistuminen iskee kipeimmin niihin, joiden ennestäänkin niukoista tuloista hupenee suhteellisesti suurin osa juuri näihin entistä kalliimpiin arkielämän perushyödykkeisiin.

Ennestään pienituloisella onkin suurin riski törmätä oman taloutensa rajoihin – ja joutua hintojen noustessa kolkkoihin valintoihin, kumman tänään lämmittäisi, asunnon vai aterian, tai kumman tällä viikolla tankkaisi, auton bensatankin (tai matkakortin) vai perheen jääkaapin.

Virallisten tilastojen mittaamat runsaan viiden tai vajaan kuuden prosentin inflaatiolukemat voivat osua melko lähelle keski- ja suurituloisten arkikokemuksia, mutta pienituloisen arkielämä on helposti voinut kallistua tuplaten kovemmin tai vielä tylymmin.

Ero ”koko kansan” virallisen inflaation ja pienituloisen kansanosan kokeman arki-inflaation välillä johtuu siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että pienituloisen ennestään niukoista tuloista hupenee arkielämän pakollisiin perusmenoihin suhteellisesti suurempi osa kuin keski- tai suurituloisen runsaammista tuloista.

Virallisen tilastoinflaation ja pienituloisten kokeman arki-inflaation välistä eroa korostaa vielä lisää se, että koko kansan ”tyypillisiä” kulutustottumuksia muka heijasteleva hintaseuranta painottaa luonnostaan suuri- ja keskituloisten kulutustapoja ja -menoja enemmän kuin pienituloisten todellisia kulutustottumuksia.

Tätä voi pitää luonnollisena tai epäillä tilastovääristymäksi, mutta syy on yksinkertainen: keski- ja suurituloiset käyttävät kulutukseensa enemmän rahaa (vaikkakin pienemmän osan tuloistaan) kuin pienituloiset, ja siksi tilastoinflaation muka edustama ”tyypillinen” kulutuskori heijastelee enemmän keski- ja suurituloisten kuin pienituloisten todellisia kulutustapoja ja -menoja.

Inflaation tilastotekniset piirteet voivat tuntua paperin tai jopa pölyisen paperin makuisilta sivuseikoilta, mutta niillä on paljon tilastosaivartelua suurempi merkitys.

Inflaatiossa kysymys ei ole pelkästään taloustilastoista, vaan kyse on oikeiden ihmisten arkielämän kalleudesta, ja etenkin pienituloisilla siitä, mihin itse kunkin tulot riittävät tai eivät riitä.

Inflaatio on myös yksi talous- ja rahapolitiikan tärkeimmistä mittareista, ja siksi talouspäättäjienkin on tarpeen ymmärtää tilastoinflaation pelkistävä perusluonne – ja muistaa, että köyhän inflaatio on karumpi kuin keskimääräisen tilastokansalaisen.

Kyse on oikeiden ihmisten arkielämän kalleudesta.

LÄHDE: IS.fi/Jan Hurri 03.06.2022