Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme ilmiöitä

Päivitys koronavirukseen liittyviin salaliittoteorioihin

7.4.2020 julkaistussa ”salaliitto-kirjoituksessamme” totesimme,1 että biologisen täsmäaseen valmistaminen RNA-viruksesta kuten koronasta olisi järjetöntä.

Näin siksi, että RNA-kopiovirheitä ei korjata, joten virus voi muuntua nopeasti ja menettää ”täsmällisyytensä”. Tästä syystä bioterroristi saattaisi ampua omaan jalkaansa. Kukaan meistä kolmesta ei kuitenkaan ole virologi, emmekä huomanneet, että koronavirus tekee muista RNA-viruksista pienen poikkeuksen: koronalla on jonkin verran omia entsyymejä, joilla osa kopiovirheistä voidaan korjata.

Korona on poikkeava myös siinä suhteessa, että sen RNA-nauhan pituus muihin RNA-viruksiin verrattuna2 on melko pitkä eli noin 30 000 ”kirjainta”. Ja mitä enemmän ”kirjaimia”, sitä enemmän kopioihin tulee painovirheitä. Lisäksi, kuten totesimme, virukset ovat elämän tasapainon kannalta tärkeitä – ja tämä pätee varmasti myös koronaviruksiin (vaikka emme tiedäkään mikä rooli niillä on). Oletammekin, että jos koronalla ei olisi mitään kopiovirheiden korjausmekanismia, virheitä voisi kerääntyä niin paljon, että se kuolisi sukupuuttoon, kuten vaikuttaa käyneen espanjantautia v.1918 aiheuttaneelle influenssaviruskannalle (joka ei ole koronavirus).

On arvioitu, että epidemioiden aikana koronakantoihin tulee vain 2–3 mutaatiota kuukaudessa ja osa niistä on neutraaleja. Maailmaa kiertääkin jo kolme muunnosta eri alueilla.

Valitamme artikkelin ”teknisyyttä”. -Kuitenkin, joihinkin tieteellisiin yksityiskohtiin on pakko puuttua, jos salaliittoteorioita halutaan kumota.

Youtuben Tracking down the origin of Wuhan coronavirus -dokumentti ja intialaisten huuhaatutkimus

YouTubeen on hiljattain ladattu amerikkalaisen The Times Epochin 55 minuutin ”dokumentti” Tracking down the origin of Wuhan coronavirus.3 Sen mukaan maailmaa nyt kiertävä koronavirus (SARS-CoV2) olisi kiinalaisten salaliitto, Wuhanin P4-laboratoriossa kehitetty synteettinen virus. ”Perusviruksena” olisi ollut lepakon korona, johon on ympätty aids-viruksen (HIV) gp41-geeni. Tämä geeni koodaa samannimistä proteiinia, jolla HIV kiinnittyy ihmisen tiettyjen valkosolujen (T-lymfosyyttien) pinnalle. Gp41 on ns. apuproteiini eli se toimii viruksen varsinaisen kiinnittymisproteiinin apuna. HIV tarttuu lymfosyytin CCR5 reseptoriin, ”porttiin”. Sen vieressä on kuitenkin pienempi CD4-reseptori. Gp41 proteiini kiinnittyy tähän apureseptoriin ja näin HIV saa lujan otteen solukalvon pinnalta.

Dokumentissa kerrotaan intialaisten tekemästä tutkimuksesta,4 jonka mukaan Wuhanin koronan (SARS-CoV2) S-geenissä on ”neljä vierasta RNA-jaksoa”. (S-geeni koodaa siis S-proteiinia, jolla virus tarttuu solun pinnalle.) Tutkimus julkaistiin amerikkalaisen Cold Spring Harbour Laboratoriesin bioRxiv-sivuilla. Sivusto on tarkoitettu ”nopeille julkaisuille”, sellaisille, joiden ajatellaan olevan sen verran tärkeitä, että halutaan ohittaa aikaa vievät vertaisarvioinnit. Intialaiset löysivät S-geenistä neljä lyhyttä jaksoa, jotka heidän mielestään olivat ”vieraita”.

Sitten he olivat tehneet näistä alueista 3D-mallinnuksen ajatuksella, että jos ne yhdistettäisiin leikkaa-liimaa -tekniikalla ja käännettäisiin proteiiniksi, siitä saattaisi tulla HIV:n gp41 proteiini, joka kiinnittyy kohdesolun CD4-reseptoriin. SARS-CoV2 (tai jossain myös 2019-nCoV2 ) eli ”Wuhanvirus” kiinnittyy solukalvon ACE2-reseptoriin ja joissain solutyypeissä sen vieressä on tuo ”apuportti” CD4. SARS-CoV2 olisi siis synteettinen virus, bioase, joka tarttuu helposti. Dokumentissa kerrotaan, että Formosan salmen kriisin jälkeen kiinalaiset totesivat, että jos salmesta tulisi sota, he eivät pärjäisi amerikkalaisille. Siksi päätettiin aloittaa valmistella kaikkia mahdollisia aseita, kuten huumeiden levitys ja bioaseet, joilla vihollista voitaisiin heikentää, sekä ”sisällä että ulkona”.

Intialaisten tutkimusta YouTubessa on markkinoinut myös Rashid Buttar -niminen lääkäri. Alan asiantuntijat ovat kuitenkin torjuneet tutkimuksen mielikuvituksena ja se on poistettu Cold Spring Harbor Laboratories´n sivuilta.5 Intialaisten mielestä S-geenissä oli siis neljä lyhyttä, vierasta insertiota eli lisäystä. Ne ovat kuitenkin niin lyhyitä, että samanlaisia RNA-pätkiä löytyy ainakin kolmesta eri lepakon koronakannasta. Tämä olisi sama kuin poimisi jostain kirjasta lyhyen katkelman kuten ”tämän jälkeen tapahtui seuraavaa” ja väittäisi, että tätä sanayhdistelmää ei löydy mistään muusta kirjasta kuin Andersenin saduista.

Ohjelmassa esiintyy myös Judy Mikovitz -niminen molekyylibiologi, joka on täysin vakuuttunut näistä S-geenin ”vieraista elementeistä” ja synteettisestä viruksesta. Mikovitz väittää, että nämä neljä vierasta jaksoa on tavattu vain kolmessa viruksessa: HIV, SARS-CoV2 ja WuhanP4-virus. Viimeisin olisi siis Wuhanin laboratoriossa koronaviruksen parissa työskennelleen Dr Shi Zhenglin kehittämä synteettinen virus. Näin ei siis kuitenkaan ole, kuten jo yllä kävi ilmi: näitä RNA-jaksoja on muuallakin.

Dokumentti ei kuitenkaan ole pelkää mielikuvitusta. Siinä todetaan, että:

  1. Viruksia on maailman laboratorioissa kasvatettu, tutkittu ja muokattu jo pitkään.
  2. Wuhanissa on korkean turvaluokan (P4) viruslaboratorio. Amerikkalaisten mielestä se on kuitenkin vain luokkaa P2, ja että siitä syystä viruksia on saattanut päästä karkuun. (Dokumentissa todetaan: ”They do not care.” He eivät välitä.)
  3. Wuhanissa on muokattu koronaviruksen geenejä.

Laboratorion johtava tutkija Shi Zhengli on viimeisen kymmenen vuoden aikana useamman kerran julkisesti esitellyt tutkimuksiaan näistä virus-kokeista. Esimerkiksi eräässä vuoden 2015 tutkimuksessa käytettiin leikkaa-liimaa -tekniikkaa ja valmistettiin synteettinen virus (kimeeri), joka saatiin leviämään hiirissä aiheuttaen niissä kuolettavan keuhkokuumeen.6 (Myös vuoden 2009 sikainfluenssavirus H1N1, oli kimeeri / hybridi.) Wuhanissa on kehitetty myös virus, joka siirtyy helposti lajista toiseen.

Zhenglin tutkimusten tarkoitus on kuulemma ollut osoittaa, että vuosien 2002–2003 SARS-kaltainen pandemia voi syntyä uudelleen, jos virus muuntuu. Tästä on saatu viitteitä myös Zhenglin tutkimuksissa, vuosia ennen nykyistä pandemiaa. Tutkimusten tarkoitus oli siis olla jonkinlainen julkinen varoitus mahdollisista uusista virustyypeistä ja uusista pandemioista – ei salajuoni.

Silti voidaan kritisoida ja kysyä, ovatko tällaiset tutkimukset oikeutettuja niihin liittyvien riskien vuoksi? Dokumentissa väitetäänkin, että SARS-CoV2 on päässyt karkuun Wuhanin laboratoriosta. Muuan Dr Xiaohua olisi ”tullut ulos” ja kertonut, että Dr Shi Zhenglin huolimattomuuden takia virus on päässyt irti ja, että ensimmäinen tartunnan saanut olisi ollut laboratoriossa työskennellyt opiskelija Huang Yanling (joka olisi kuitenkin ”selvinnyt”). – Kuka tietää, ketä uskoa?

Kuten jo 7.4. totesimme, on viitteitä siitä, että nykyinen korona, SARS-CoV2 saattaa olla hybridi / kimeeri, joista Zhenglin tutkimusten piti varoittaa. (Muitakin vaarallisia hybridejä tunnetaan, ks. alle.) Epäillään siis, että SARS-CoV2 olisi syntynyt luonnollisen rekombinaation kautta: pääosa RNA:sta olisi lepakon RaTG13-tyyppiä ja S-proteiinin geeni muurahaiskävystä (ks. alle).

The Times Epochin dokumentissa väitetään kuitenkin, että ainakaan kuuluisalla Wuhanin kalatorilla ei ole koskaan ollut myynnissä lepakoita ja että kolmasosa ensimmäisistä potilaista joulukuussa 2019 ei olisi koskaan edes käynyt kyseisellä torilla (ja että virusta oli liikkeellä jo marraskuussa). Tori kuitenkin suljettiin. Miksi, jos siellä myytiin vain kaloja eikä korona ole kalojen virus? Dokumentin mukaan kalatorin sulku oli ”hämäystoimenpide”. Kiinassa kuitenkin kiellettiin kissojen ja koirien syönti ja tiedetään, että ainakin kissat voivat kantaa koronaa (kuten myös sivetit, jotka ovat kissaeläimiä). (Wuhanin torista vielä pari sanaa tuonnempana.)

Dokumentissa kerrotaan myös, että aluksi kiinalaiset syyttivät amerikkalaisia siitä, että he olivat salakuljettaneet viruksen Wuhaniin. Ja nyt amerikkalaiset väittävät, että se onkin kiinalaisten salaliitto! Iranissa taas kerrotaan, että virus on juutalaisten salaliitto. Venäjällä on levinnyt uutinen länsimaiden salaliitosta venäläisten tuhoamiseksi. Mitä keksitään seuraavaksi? – Olisiko kyseessä jonkun avaruuden vieraan sivilisaation ase ihmiskunnan tuhoamiseksi tarkoituksena ”ottaa planeetta hallintaan” ennen kuin ihminen ehtii tuhota sen?

Dokumentti väittää myös, että Texasin osavaltio on esittänyt miljardien dollarien korvausvaateen Kiinan kommunistipuolueelle, ja että myös Englanti olisi esittänyt saman suuruisen vaateen. Jos väitteet pitävät paikkansa, ei kuulosta hyvältä.

Mitä tästä kaikesta sanoo Nature Medicalin tutkimus?

3: Cell Host & Microbes -lehden tutkimuksen lisäksi (jota siteerasimme 7.4.), eräät muutkin tutkimukset viittaavat siihen, että SARS-CoV2 ei ole ihmisen manipuloima, vaan syntynyt ”evoluution ja luonnonvalinnan kautta”. Näin kertoo Nature Medical´ssa 17.3. julkaistu tutkimus:7

”It is improbable that SARS-CoV2 emerged through laboratory manipulation of a related SARS-CoV coronavirus.” (On epätodennäköistä, että SARS-CoV2 on syntynyt SARS-CoV-kaltaisen koronaviruksen laboratoriomanipulaatiosta.)

Artikkelin mukaan SARS-CoV2:n RNA muistuttaa suuresti (96%) Rhinolophus affinis -lepakon RaTG13-viruksen RNA:ta muuten paitsi: Tärkeänä pidetyn S-proteiinin geeni, joka koodaa sitä proteiinin osaa, joka tulee suoraan kontaktiin nisäkkäiden solukalvon ACE2-reseptoriin, tämä osa muistuttaa erään muurahaiskävyn koronan geeniä. Kyseessä olisi siis hybridivirus eli lepakon korona ja muurahaiskävyn korona ovat saattaneet joutua suoraan ihmiseen tai johonkin eläimeen, ”väli-isäntään”, josta se olisi sekundaarisesti tarttunut ihmiseen.

Uuden isännän jossain solussa olisi tapahtunut virusten geenien sekoittumista ja rekombinaatiota ja näin olisi syntynyt vuoden 2009 sikainfluessaviruksen kaltainen hybridivirus (ks. alle). Näin tämä tärkeä ”piikkiproteiini” eli S-proteiini tarttuisi helpommin ihmissoluun. Artikkelin mukaan proteiinin rakenne ei tarttumista ajatellen ole kuitenkaan ole ”ideaalinen”. Tästä syystä tutkijat pitävät hyvin todennäköisenä sitä, että proteiinin rakenne on tulos ”sattumasta ja luonnonvalinnasta”, ei suunnittelusta:

”This is strong evidence that SARS-CoV2 is not the product of purposeful manipulation.” (Tämä on voimakas todiste siitä, että SARS-CoV2 ei ole tarkoituksellisen manipuloinnin tulosta.)

S-proteiini on kuitenkin siinä mielessä uuden tyyppinen, että se vaikuttaa tarttuvan ihmisen ACE2-reseptoriin paremmin kuin vuosien 2002–2003 SARS-korona (SARS-CoV). Tämä saattaa johtua siitä, että siinä S-proteiinin osassa, joka kiinnittyy reseptoriin (ACE2) on ”halkeamakohta” (cleavage site), johon ihmisen monien solujen pinnalla oleva furiini-niminen entsyymi voi kiinnittyä. Furiini ”halkaisee” S-proteiinin, jolloin solukalvo avautuu ja virus pääsee sisään.

Samanlainen mekanismi löytyi vuoden 2009 pandemian aiheuttaneesta sikainfluenssavirus H1N1:stä (joka ei ole koronavirus), joka oli siis vuosien 1918 ja 1957 virusten hybridi (ja josta löytyi myös sian ja lintujen virusten geenejä):8 Kun tämä virus ankkuroitui solun pinnalle, siihen kiinnittyi hemagglutiniini-niminen entsyymi, joka avasi solukalvon. Koska furiinia on niin monen ihmissolun solukalvolla, SARS-CoV2 voi keuhkojen lisäksi infektoida ainakin maksan, munuaisen, sydämen, silmän ja suoliston. Tämä saattaa tehdä infektiosta niin vaikean; infektio voi aiheuttaa monielinvaurion,9 joka on tehohoitolääkärien kauhu.

Nature Medicalin artikkeli vaikuttaa pitävän itsestään selvyytenä sitä, että Wuhanin tori on eläintori, pandemian ilmeinen lähtökohta ja että ensimmäiset tartunnat olisi saatu marras-joulukuun vaihteessa 2019:

”As many early cases of COVID-19 were linked to the Huanan market, it is possible that animal source was present at this location. Given the similarity of SARS-CoV2 to bat SARS-CoV-like coronaviruses, it is likely that bats serve as host reservoir for its progenitor.” (Koska monet COVID-19:n varhaiset tapaukset yhdistettiin Huananin torille, on mahdollista, että eläinperäinen lähde oli ”läsnä” tuossa paikassa. Koska SARS-CoV2 muistuttaa lepakkojen SARS-CoV-tyylisiä viruksia, on todennäköistä, että lepakot toimivat sen esimuodon kantajina.)

Mitä tulee villieläinten kauppaan, sanomalehti Keskisuomalaisessa oli 7.4. artikkeli, joka oli otsikoitu ”Muurahaiskävylle pandemia oli pelastus”:

”Uhanalainen muurahaiskäpy on ollut viime vuosina maailman salakuljetetuin villi nisäkäs, jonka suomujen, lihan ja veren pääasiallinen markkina-alue on ollut Kiina. – – Malealesialaissatamassa paljastui viimeksi tiistaina massiivinen kuuden tonnin suomuerä, joka oli kätketty cashewpähkinäsäkkien sisälle, kertoo uutistoimisto AFP. Erän arvo olisi Kiinan markkinoilla ollut lähemmäs 20 miljoonaa euroa. – – Lopullinen vastaus muurahaiskävyn roolista covid-19 -epidemian synnyssä voi jäädä saamatta, koska epidemian lähtöpisteenä pidetyn Wuhanin eläintorin eläimiä ei päästy koskaan tutkimaan. Viranomaiset sulkivat torin ja mahdollisesti tuhosivat näytteet jo epidemian alkuvaiheessa” (lihavointi meidän).

Me Luominen ry:ssä tuskin enää otamme kantaa näihin salaliittoihin – se ei ole tehtävämme. Salaliitto tai ei, lepakoita ja käpyeläimiä torilla tai ei, ”rutto” joka tapauksessa on täällä. Kaikkivaltias Jumala on sen sallinut. Ehkä hänen kärsivällisyytensä alkaa olla lopussa ja Turhuuden Markkinat10 on päätetty sulkea? Ainakin jäljellä olevaa luontoa se saattaa säästää, jos kerskakulutus ja juhliminen vähenevät.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Tuuliranta, M., Leisola, M., Reinikainen, P., Koronavirus ei ole salaliittolaisten suunnittelema, 7.4.2020, luominen.fi/koronavirus-ei-ole-salaliittolaisten-suunnittelema.
  2. Polioviruksen RNA:n pituus on 7 500, influenssaviruksen 13 600 ”kirjainta”.
  3. The Times Epochin 55 minuutin ”dokumentti” Tracking down the origin of Wuhan coronavirus
  4. Pradan, P., et al., Uncanny similarity of unique inserts in the 2019-nCoV spike protein to HIV-1 gp120 and Gag, bioRvix, doi: https://doi.org/10.1101/2020.01.30.927871; biorxiv.org/content/10.1101/2020.01.30.927871v1.
  5. Viitteen 4 artikkeli julkaistiin 3.2.2020 ja vedettiin pois lähes välittömästi: ”This paper has been withdrawn by its authors. They intend to revise it in response to comments received from the research community on their technical approach and their interpretation of the results. If you have any questions, please contact the corresponding author.”
  6. Menachery, V., Yount, B., Debbink, K. et al., A SARS-like cluster of circulating bat coronaviruses shows potential for human emergence, Nature Medical 21, 1508–1513, 2015; doi: https://doi.org/10.1038/nm.3985; nature.com/articles/nm.3985.
  7. Andersen, K.G., Rambaut, A., Lipkin, W.I. et al., The proximal origin of SARS-CoV-2, Nature Medical 26, 450–452, 17 March 2020, doi: https://doi.org/10.1038/s41591-020-0820-9. (Tekijöinä ei ole kiinalaisia)
  8. Brock Biology of Microorganisms, Pearson, 2019, s.918 (kirjan mukaan nämä kimeerit voivat olla hyvin virulentteja, ”reassortant viruses, as they are called, can be highly virulent”.)
  9. Engl. multiorgan failure, MOF, lääkärislangilla ”moffi”.
  10. John Bunyanin kuuluisan, vuonna 1678 julkaistun kirjan The Pilgrim’s Progress from This World to That Which Is to Come luvusta 13. Kirja on käännetty myös suomeksi: Bunyan, J., Kristityn vaellus, Kirjaneliö, Helsinki 1977 (Suomen Sisälähetysseuran julkaisu). Luku 13: Turhuuden markkinat.

MIKKO TUULIRANTAkirurgian erikoislääkäri

MATTI LEISOLAbioprosessitekniikan emeritusprofessori

PEKKA REINIKAINENlääketieteen lisensiaatti, tietokirjailija

LÄHDE: Luominen.fi Julkaistu Taakka tiedonjakosivustolla 20.04.2020