Perilous times will come (part three)
16.5.2020, by Simon Desjardins, suom. SK
Tämä on jatkoa artikkelille Vaaralliset ajat tulevat, osa 2.
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2. Tim. 3:1).
Kahdessa edellisessä viestissäni esittelin kaksi jättiläistä, jotka kristityt nykyisin kohtaavat, nimittäin välinpitämättömyys ja kasvava kuilu uskovien ja epäuskoisten välillä. Tänään haluaisin keskittyä kolmanteen jättiläiseen, ehkä raivokkaimpaan niistä kaikista. Tarkoitan tässä luopumusta, joka ympäröi meitä nykyään – luopumusta, joka piiloutuu evankelikaalisen liturgian taakse.
Luopumus
Koska meistä tulee yhä enemmän saalista (Jes. 59:15) ja meitä ehdotetaan tuhottaviksi, on hyvin todennäköistä, että jo lähitulevaisuudessa vaino kohtaa meitä, ellei ole jo kohdannut. Paavalihan todistaa, että:
”… kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12).
Hän ei sano, että ”voivat joutua vainottaviksi”, vaan että ”joutuvat vainottaviksi”. Hänen sanansa ovat arvovaltaiset ja varmat.
Kuten kirjoitin edellisessä postissani, uskonpuhdistuksen vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on suojannut meitä muutaman vuosisadan, mutta sen vaikutus on nyt loppumassa ja yhteiskuntamme on voimakkaasti muuttumassa
Uusi tilanne herättää joitakin tärkeitä kysymyksiä: Olemmeko valmiita siihen, mitä edessä on, vai aiommeko tehdä kompromisseja ja himmentää valomme? Aiommeko puhua suoraan, vai siirtyä hiljaiselle mukavuusvyöhykkeelle? Aiommeko pitää kiinni kristillisestä uskosta suvaitsemattoman yhteiskunnan peruskudoksessa, vai poistummeko siitä välttääksemme vainon? Aiommeko saarnata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, vai evankeliumia, joka on valmistettu maittavista palasista? Nämä eivät ole mitään pieniä kysymyksiä ja teemme hyvin, jos vastaamme niihin sydämestämme.
Koeteltu tulella
Nyt tämä uusi sosiaalinen muutos paljastaa uskomme kudoksen ja tuo jaon niiden välillä, jotka ovat todella opetuslapsia ja niiden, jotka eivät sitä ole (Joh. 8: 31,32). Sillä se järkyttää kaikkea, mitä voidaan järkyttää ja tämä siinä määrin, että vain ne, joita ei voida järkyttää, jäävät. Se myös vahvistaa – kuten Paavali selittää – Jumalan valittujen uskoa (Tiit. 1:1).
”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä” (1. Piet. 1:6,7).
Näin ollen vaarallisia aikoja, joihin Paavali viittaa, käytetään puhdistavana tulena – ainakin aitojen opetuslasten elämässä. Välähdys siitä nähdään Ilmestyskirjassa:
”Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ’Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut ja mistä he ovat tulleet?’ Ja minä sanoin hänelle: ’Herrani, sinä tiedät sen’. Ja hän sanoi minulle: ’Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.’” (Ilm. 7:13–17).
Luopumuksen luonne
Tietenkään kaikki, joita kutsutaan kristityiksi, eivät alistu tuohon puhdistukseen; jotkut pakenevat puhdistavasta tulesta ja piiloutuvat petturuuden muurin taakse.
Kun olin nuori uskossa, luulin, että luopumus koostuisi ihmisistä, jotka kieltävät kristinuskon kokonaan ja näin ollen jättävät seurakuntamme. Nyt kuitenkin uskon vahvasti, että se ottaa hienovaraisemman tien kuin tämä. Enemminkin se hiipii sisään takaapäin etanan vauhtia ikään kuin välttääkseen tarkkailevaa silmää. Sen eteneminen paljastuu virsien ja rukousten keskellä, eli ihmiset seurakunnissamme eivät kiellä itse Kristusta, vaan ennemminkin sen, mitä Hän uskoo ja opettaa ristiriitaisen moraalin maailmassa.
Mukavuuden vuoksi luopuneet kieltäytyvät samaistumasta Ristiinnaulittuun välttääkseen sen, mitä Hän kärsi. Seuraus on, että käytännössä he lähtevät Kristuksen uskosta – siitä, mitä Jeesus uskoo – palvoessaan muodikasta ”Jeesusta”. Paavali ilmaisee sen näillä sanoilla:
”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3,4)
Kun nämä sanat kirjoitettiin, Paavali puhui tulevasta ajasta. Ja hän viittasi ihmisten ryhmään, josta käytti sanaa ”he”. On selvää, että hän viittaa tässä kirkossakävijöihin, ihmisiin, jotka teeskentelevät opettelevansa kristillisiä oppeja, vaikka kääntävät korvansa pois totuudesta, jota Jeesus opettaa. Juuri tämä sisältyy luopumukseen: se on siirtyminen totuudesta taruihin ja tänä päivänä sitä jo tapahtuu ympärillämme.
Vaarallisia aikoja
Paavali siis odotti näitä vaarallisia aikoja ja minä uskon, että ne ovat jo meillä. Varo kuitenkin, niiden ilmeneminen on irrallista ja monet eivät pysty tunnistamaan niiden aiheuttamia vaaroja. Niiden vaikutus on kuitenkin selkäpiitä karmiva.
Raamattu kehottaa meitä sanoen:
”Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isäsi ovat asettaneet” (Sananl. 22:28).
Tänä päivänä jotkut hyvää tarkoittavat kristityt ovat poistamassa niitä – tarkoitan tässä moraalisia maamerkkejä – ja neuvottelevat ympärileikkaamattomien kanssa tarjotakseen heille päivän kaupan. Kaiken tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä vuohet ja lampaat ovat edelleen keskenään ja erottaminen on vielä edessä.
LÄHDE: Ajankohtaista uskosta – sivusto 18.07.2020 Tekijä Hannu