Raamatullista tietoa

Raamatun erehtymättömyys ja tarkkuus

LÄHDE: Ajankohtaista uskosta-sivusto: syyskuu 22, 2018 Tekijä Hannu

The Infallibility and Accuracy of Scripture
By Alice Childs, 17.8.2018, suom. SK

Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa (2. Tim. 3:16).

Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta (2. Piet. 1:20-21).

Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus(Joh. 17:17).

Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti(Jes. 40:8).

Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut (Matt. 5:18).

Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte (1. Tess. 2:13).

Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa (Matt. 24:35).

”… että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta(Hepr. 6:18).

”’Pysykää laissa ja todistuksessa!’ Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole (Jes. 8:20).

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta. (Ps. 12:6-7)

Uskotko jokaisen sanan Raamatussa? Totuus on, että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, erehtymätön, virheetön, muuttumaton elävän Jumalan sanat. Joka ainut sana Genesiksen (1. Moos.) ensimmäisestä jakeesta Ilmestyskirjan viimeiseen on TOTUUS, koska se Yksi, joka ON Totuus, on niiden kirjoittaja.

Kun luemme Raamattua, meidän täytyy aina:

  1. ottaa se KIRJAIMELLISESTI – se on, että KAIKKI siinä sanottu on totuutta. Kohdissa, jotka ovat luonteeltaan SELVÄSTI metaforisia (kuten, että Jeesus on elämän leipä) konteksti ja metaforan käyttö tekee selväksi, että sitä käytetään korostamaan TOTUUTTA. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että vain Jumalan sanat ylläpitävät meitä hengellisesti. Niissäkin kohdissa, joissa metaforaa on käytetty, totuus on sisällytetty sellaisiin helposti tunnistettaviin kirjallisiin keinoihin.
  2. ottaa se KIELIOPILLISESTI. Se tarkoittaa, että sanoilla on konkreettiset ja kirjaimelliset merkityksensä, jotka jokainen ja kuka tahansa niitä lukeva ymmärtää – so. ”maailma” tarkoittaa maailma; ”iankaikkinen” tarkoittaa loppumaton jne.
  3. ottaa se DISPENSATIONAALISESTI. Se tarkoittaa Raamatun lukemista sen HISTORIALLISESSA kontekstissa tiedostaen, että ihmiset, joille puhuttiin, olivat TODELLISIA KIRJAIMELLISIA ihmisiä, eivätkä mitään arkkityyppejä ja että Raamatussa kerrotut tapahtumat olivat TODELLISIA historian tapahtumia EIVÄTKÄ kirjallisia vertauskuvia. Raamattua täytyy lukea ja tulkita erottaen toisistaan eri ihmisryhmät ja erilaiset ajat historian, nykyisten ja tulevien tapahtumien aikajanalla.
  4. lukea Raamattua KONTEKSTISSA. Se tarkoittaa, että jokainen jae ja jokainen kappale täytyy lukea ja ymmärtää koko kappaleen, kirjan ja testamentin kontekstissa; että luemme Sanaa yhtenäisenä kokonaisuutena – Jumalan koko neuvona.

Raamattu on kaikkina aikoina 100 % tarkka käsitellessään menneitä, nykyisiä ja tulevia profeetallisia tapahtumia.

Vaikka Raamattu ei varsinaisesti ole historiankirja, niin JOKA KERRAN käsitellessään historiallisia tapahtumia, ihmisiä, jotka elivät noina aikoina ja tallentaessaan historian tapahtumia, se on aina 100 % tarkka ja kirjaimellinen kertoessaan sellaisista tapahtumista. Lopulta aikanaan arkeologia tulee samaan tulokseen kuin Raamattu ja AINA vahvistaa Raamatun historiallisen tarkkuuden.

Ja lopuksi, vaikka Raamattu ei ole tiedekirja, niin JOKA KERRAN sivutessaan tiedettä sellaisena, kuin JUMALA sen määrittelee, kuten asioissa koskien kaiken luomakunnan muodostavan aineen luomista: kosmos, maan ympäristöt; luonnontiede, fysiikka ja biologia – kaiken olevaisen luominen; fysiikka, joka ylläpitää luotua kosmosta ja kosmoksen, ihmisen genetiikan – todella kaiken aineen – kaikkia mekanismeja ja ilmenemisiä, Raamattu on 100 % tarkka ovatpa ”ns. tiede” tai populaari kulttuuri, tai ihmisen luomat ”kasvatukselliset” järjestelmät, samaa mieltä tai ei.

Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne!(1. Tim. 6:20-21).

Joten vaikka Raamattu ei suoraan käsittele näitä asioita, niin joka kerran sivutessaan jotakin näistä alueista: tiedettä, historiaa, profetiaa, tai mitä täytyy uskoa pelastuakseen jne., Raamattu on 100 % tarkka 100 % ajasta. Siksi pyhien kirjoitusten erehtymättömyys ja virheettömyys on pelastuksen kannalta välttämätön. Emme saa poimia ja valita, mitä haluamme Raamatusta, ikään kuin Jumalan Sana olisi seisova pöytä, josta syntinen voi valita, mitä meitä miellyttää ja rauhoittaa syntistä lihaamme samalla hyljäten sen, mistä emme tykkää, tai joka hankaa meitä väärällä tavalla. Raamattu ON Jumalan Sana.

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” ja yksin tuon Sanan kautta tulee ikuinen pelastuksemme.

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ‘Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.’ Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. (Joh. 1:14-17)

***

Tähän aiheeseen liittyen lue myös seuraavat artikkelini:

 

Viimeisten päivien luopumus seurakunnissa

Alkuperäinen lähde: LAST DAYS APOSTASY IN THE CHURCHES
By Pastor Mike Taylor, 18.9.2018, suom. SK

Artikkeliin liittyvä kuva

Mietittävää jokaiselle papille ja julistajalle:

Saarnaatko Raamatun Sanan sijaan sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, jotta et loukkaisi kirkossa kävijöitä? Kartatko sinä kaikkea, joka muistuttaa synnistä ja ihmisen erosta Jumalasta, joka tunnetaan tulisena järvenä? Saarnaatko sinä Jeesusta ristiinnaulittuna? Saarnaatko sinä Hänen ylösnousemustaan? Perustatko palvelutyösi yksin Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen?

Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: ’Herrani tulo viivästyy’ ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.(Luuk. 12:45-47)

Vuosituhannen vaihteen jälkeen maailma on saanut todistaa raamatullisen kristinuskon varsinaista ytimensulamista (meltdown). Vaikka monet sanovat, että kristinuskossa koetaan suurta herätystä ja jopa ”uutta uskonpuhdistusta”, niin se ei voisi olla vähemmän totta, kuten tässä viestissä yritän osoittaa.

Lyhyesti: kristinuskoa ”määritellään uudelleen”. Paljon pastoreita on päättänyt hyljätä Raamatun postmodernismin (eli minkä katsovat olevan edistyksellistä ja kulttuurisesti merkityksellistä) hyväksi. Tapahtunutta ei voi kuvailla mitenkään muuten. Valo on muuttunut pimeydeksi. Se, minkä kerran uskottiin olevan totta, on nyt julistettu valheeksi. Ne, jotka kerran väittivät olevansa Jeesuksen ja Raamatun seuraajia, seuraavat nyt ihmisiä ja heidän filosofioitaan.

Eräs sisar Kristuksessa kirjoitti minulle ja kysyi, milloin Pyhän Hengen myöhäissade tulee. Päävirran suunnissa on monia, jotka saarnaavat kasvua kristikunnassa niin, että maailma tulee yhä paremmaksi, niin että me muutamme maailman Jumalan valtakunnaksi, mutta ilman Kuninkaan läsnäoloa. Valitettavasti minun oli oikaistava häntä ja tehtävä hänelle tiettäväksi, että se herätys, josta hän puhuu, on Valtakunta Nyt -harhaoppia (Kingdom Now) eli dominionismia ja sitä kannattavat preteristit, jotka uskovat, että Raamatun profetia on kokonaan toteutunut. Hänen odottamansa suuri herätys ei tule, ennen kuin Elävän Jumalan Seurakunta on voimalla poistettu tältä planeetalta. Sitten evankelioiminen leviää koko maailmaan 144 000 evankelistan ponnistuksilla Israelin 12 heimosta. Miljoonat tulevat uskoon ja miljoonat kuolevat uskonsa puolesta. Se on ainoa herätys, jonka tämä maailma tulee näkemään ja se alkaa Ahdistuksessa.

Ne, jotka omaksuvat Valtakunta Nyt -teologian, odottavat Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta, mutta samaan aikaan etsivät utopistista maailmankatsomusta, joka julistaa seurakunnan ja ihmisen voimaa ja valtaa eikä Kunnian Herran. Heidän harhaoppinsa mukaan me tuomme Jumalan Valtakunnan omilla ponnistuksillamme. Sitten ja vasta sitten tulee Jeesus perustamaan Valtakuntansa, he sanovat. Onko se totta? Tukeeko Raamattu sellaista käsitystä, vai ovatko nykyajan seurakunnat tulleet täysin hulluiksi?

He ovat hyljänneet ensimmäisen rakkautensa!

Sen sijaan, että yrittäisivät saavuttaa maailmaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla, pastorit ja Raamatun opettajat hylkäävät Raamatun voidakseen hyväksyä maailman. He etsivät keinoja markkinoida jotakin sellaista, jota kutsuvat kristinuskoksi sisällyttämällä siihen temppuja, joiden oletetaan houkuttelevan massoja. Virsikirjat poistetaan kirkkojen penkeistä. Penkit on korvattu pehmeillä teatterituoleilla, joissa on luottokorttipäätteet. Tuntea olonsa mukavaksi kirkossa on normi. Älä mainitse syntiä, tai että Jeesus vuodatti verensä ristillä, koska se olisi loukkaavaa. Apostoli Paavali varoitti tällaisesta ajasta, jossa nyt elämme ja valitettavasti tämä maailma ei ole tulossa paremmaksi, vaan yhä pahemmaksi.

“Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” (2. Tim. 3:1-5)

Voisi kysyä: ”Mitä tapahtui Raamatun Jumalalle, joka Genesiksen mukaan loi kaiken? Milloin luomisesta tuli babylonialainen myytti ja evoluutioteoriasta tiedettä, joka todistaa, että räjähdys ynnä aika ja sattuma on kaava elämän alkamiselle?

Näyttää siltä, että tiede on korvannut Raamatun Jumalan, kun ihmiset katsovat logiikkaan ja päättelyyn, joka jättää Luojamme vieraaksi heidän elämässään; näin on käynyt jopa ”protestanttisissa kirkoissa”, varsinkin Esiintulevissa Kirkoissa (Emerging Church), jotka ovat yrittäneet uudelleen määritellä raamatullisen kristinuskon. He ovat hyljänneet ensimmäisen rakkautensa ja saarnaavat New Age -teologiaa, joka on kauhistus raamatulliselle kristinuskolle. Tästä harhaopista on monia oireita tämän päivän seurakunnissa.

Onko meidät hindulaistettu, kun nyt luulemme, että jooga on kristillinen harjoitus? Entä, kun lähestymme Jeesusta hokemalla mantroja, ”keskitymme”, tai harjoitamme itämaisia mystisiä kontemplatiivisia rukouksia, jotka lähettävät meidät pois Nirvanaan? Ovatko kristityt kadottaneet järkensä ja ovatko demonit vietelleet heidät?

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan (1. Tim. 4:1-3).

Voisin viitata hulluuteen, joka täyttää ”karismaattiset” seurakunnat, jotka edistävät tunneperäisiä kokemuksia, joiden alkuperä jää epäilyttäväksi. Ovatko ne Jumalasta vai ihmisen emotionaalinen yritys määritellä uudelleen, mikä on Jumalasta ja mikä ei?

Mitä ajattelet esim. ”Hengestä” juopumisesta tai haukkumisesta kuin koira, johtuen ”siirrettävästä voitelusta”? Mistä sellainen meno löytyy Raamatusta? Valmistetaanko kristittyjä suureen herätykseen, vai vietteleekö heitä toinen henki?

Sitten on virtaus, joka käsittää ”ekumeenisen hulluuden”. Sana protestantti on heitetty historian tuhkaläjään, koska monet sanovat, että sanalla ei ole merkitystä tämän päivän ”moderneissa” seurakunnissa. Seurakuntajohtajat sanovat, ettei ole mitään eroa helluntailaisen Jeesuksen ja eukaristisen Kristuksen välillä, jota palvotaan roomalaiskatolisella öylättilautasella (monstrance). Eli monille tänä päivänä Jeesus on vain Kosminen Kristus, joka näkee, että kaikki on yksi ja yksi on kaikki. Tämä ”Jeesus” on New Agen universaali Jeesus. Ellet usko tähän oman mielikuvituksesi luomaan ”Kosmiseen Kristukseen”, sinut usein tuomitaan harhaoppiseksi tai ainakin vanhanaikaiseksi.

Minua kauhistuttaa, kun näen karismaattisia seurakuntia, joita johtavat sellaiset miehet kuin Kenneth Copeland tai Kenneth Hagin, jotka ajavat paluuta ”äitikirkkoon”. Katsoin videon, jolla nykyinen paavi puhui em. saarnamiesten johtamille seurakunnille. He ehdottavat paluuta kotiin ”yhteen oikeaan kirkkoon”, tietysti roomalaiskatoliseen ja kaikkeen sen pahuuteen ja Raamatun ulkopuolisten menojen historiaan.

Heidän on se silta, joka tarjoaa yhteyden yli kuilun, joka kerran oli olemassa roomalaiskatolisten ja eronneiden veljien välillä. Jotkut peräänkuuluttavat Toista Helluntaita väittäen, että maailma kääntyy Kristuksen puoleen ja perustaa Jumalan Valtakunnan tänne maan päälle ilman Kuninkaan läsnäoloa. Apostoli Paavali ei kuitenkaan tarkoittanut sitä varoittaessaan Hänen tulemuksensa ja Herran Päivän merkeistä:

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala(2. Tess. 2:3-4).

Tässä kohdassa sana luopumus voi tarkoittaa kahta asiaa, joko lähtöä Raamatun totuudesta, tai seurakunnan poistamista pisteestä A pisteeseen B. Englanninkielen ”falling away” (kreikan apostasia, luopumus) on yleensä translitteroitu sanaksi ”apostasy” (kreikan määräävä artikkeli osoittaa Paavalin jo kertoneen heille siitä) ja sitten sen on oletettu tarkoittavan viimeistä suurta uskonnollista luopumusta lopunajassa. Kuitenkin niin konteksti kuin itse sanan etymologia (sanahistoria) tekevät tämän tulkinnan epätodennäköiseksi. Juuri tässä muodossa sitä ei ole käytetty missään muualla UT:ssa, joten tämän kontekstin täytyy määritellä sen merkitys tässä. Se on johdettu kahdesta kreikan sanasta, apo (pois) ja stasis (seisoa). Siten olisi oikein kääntää se ”seisominen pois” (engl. standing away) eikä ”luopumus” (engl. falling away). Uskon, että sana tarkoittaa molempia. Toinen edeltää toista; luopumus Raamatun totuudesta ja sitten Kristuksen morsiamen tempaaminen pois, ennen kuin Ahdistus alkaa ja Antikristus ilmestyy. Tämä on suora viittaus Jumalan seurakunnan poistamiseen Jeesuksen ilmestymisenä pilvissä kokoamaan morsiamensa, ennen kuin Ahdistus alkaa.

Onko seurakunta paranemassa vai luhistumassa?

Katso ympärillesi lukijani. Onko seurakunta tullut paremmaksi, vai onko todellinen kristikunta langennut apostolien kerran antamasta uskosta? Onko seurakunta kasvanut armossa ja totuudessa, vai onko ”päämäärätietoinen seurakunta” (Purpose Driven Church) korvannut Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa löytyvän armon ja totuuden väärennetyllä ja väärällä opilla?

Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. (2. Piet. 2:20-21)

Israel, avain lopunajan profetiaan

Sillä, että Israel on tärkein lopunajan merkki, ei enää ole merkittävää paikkaa Raamatussa niiden mielestä, jotka ovat harhassa. Juutalaiset ovat ongelma uudelle esiintulevalle kirkolle. Korvausteologia on syrjäyttänyt Raamatun Israelin ja korvannut Jumalan valitun kansan kirkolla, joka on perustamassa Jumalan valtakuntaa tänne maan päälle. Toisin sanoen kristinusko on uudistettu ja niitä, jotka eivät sitä hyväksy, pidetään sivistymättöminä tylsimyksinä, jotka seisovat maailmanrauhan tiellä. Pitemmälle vietynä he tahtomattaan tai oveluuttaan valmistavat tietä tulevalle maailmanuskonnolle ja sen väärälle profeetalle, joka on Johannes Kastajan vastakohta ja valmistaa tietä Antikristuksen ilmestymiselle. Olen saarnannut, että maan päällä on vain yksi mies, joka voi johtaa maailman Saatanalta voimansa vetävään väärään uskontoon. En usko, että on tarpeen mainita hänen virkaansa, koska esitetyt tiedot osoittavat tuohon mieheen. Kirkkokuntia, kuten luterilaiset, presbyteerit ja yhdistyneet metodistit, vain joitakin mainitakseni, on liittynyt roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka on aina ollut juutalaisten vihaaja ja vainonnut heitä hellittämättä ja kutsunut ”Kristuksen tappajiksi” – ymmärtämättä, että me KAIKKI olimme tappamassa Kristusta, kun Jeesus kuoli kaikkien syntisten puolesta, joista apostoli Paavali oli suurin:

”…ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.(1. Tim. 1:14:15)

Israeliin loukkaantuneet edistävät antisemitismiään sellaisilla ohjelmilla kuin ”Christ at the Checkpoint”, tai “Boycot, Divest and Sanction”. Tämä BDS:nä tunnettu oikeudenmukaisuuden irvikuva ja raamatullinen harhaoppi on globaali kampanja, jolla yritetään kohdistaa taloudellista ja poliittista painetta Israeliin, että se mukautuisi liikkeen päämääriin, jotka ovat: loppu palestiinalaisten maiden Golanin miehittämiselle ja asuttamiselle, täysi tasa-arvo Israelin arabipalestiinalaisille kansalaisille ja palestiinalaisten pakolaisten paluuoikeuden kunnioittaminen.

He hylkäävät Raamatun selvän opetuksen, että Jumala ei ole hyljännyt Israelia, vaan asettanut sen vain sivuun, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle ja sitten koko Israel pelastuu. He yrittävät tökätä kepin Pyhän Jumalan silmään, vaikka Hän on julistanut Israelin ”silmäteräkseen”. Siten se on merkki aikakauden lopusta ja harhaopista, joka kasvaa sen nykyisten kannattajien riveissä ja jota ei kukaan ole niin edistänyt kuin roomalaiskatolinen kirkko lähes 1700 vuoden ajan ja varsinkin valtansa huippuaikoina hallitessaan Euroopan kansoja.

”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3).

Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kiivailen Siionin puolesta suurella kiivaudella, suurella vihalla minä sen puolesta kiivailen” (Sak. 2:8).

Ne, jotka kiroavat Israelia, olivatpa ateisteja, agnostikkoja, humanisteja, tai jopa roomalaiskatolinen kirkko ja sen petetyt tyttäret protestanttisissa kirkoissa, joutuvat tekemisiin tulen ja tuomion kanssa, joka kurittaa heitä oikeuden ja totuuden mukaan saaden tuomion ja monia raipaniskuja elävältä Jumalalta, jolle Israel on rakas.

Se ei tapahdu niinkään isien tähden, vaan Hänen pyhän nimensä tähden, joka ei peräydy lupauksessaan Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille.

Heidän mielestään Raamatun profetia on merkityksetön 

Raamatun profetia ja varoitukset luopumuksesta on kokonaan siirretty museoon. Maailmanuskonto rauhan vuoksi on tekeillä ja paavi ja ympäristö yhdessä tekevät sen. Postmoderni ajattelutapa on kaapannut raamatullisen kristinuskon ja tehnyt Jumalasta heidän oman mielikuvituksensa jumalan. Jumalan Sana on alennettu myytiksi.

Nykyajan seurakunnat keskittyvät kasvuun, rahaan ja valtaan. Ne ovat ottaneet oppia ”äitikirkosta” ja omaksuneet luopumuksen. Oletko huomannut seurakuntakasvun korostamisen, joka on vallannut maailman vahvistaen puheeni? Päämäärätietoiset megaseurakunnat, jotka markkinoivat hauskuutta ja viihdettä, kasvavat eksponentiaalisesti. Ne seurakunnat, jotka painottavat Raamattua ja pelastusta yksin Jeesuksen kautta, ovat kuolemassa ja matkalla ulos. Isot isonevat ja pienet pienenevät. Näyttää, että Raamattuun uskova kristikunta on melkein kuolemassa sukupuuttoon.

Maailmankirkon kasvun nousu

Olen puhunut tästä tulevasta maailmankirkosta, joka alkaa ”ilmastonmuutoksesta” ja kestävää kehitystä (Sustainable Development) ajavasta YK:n peruskirjasta. Päämäärä on tehdä maailmasta tasavertainen resurssien, varallisuuden ja tasa-arvon suhteen kaikkien inhimillisten pyrkimysten aloilla. Todellinen päämäärä on kuitenkin hallita maailmaa Uudessa Maailmanjärjestyksessä, joka orjuuttaa ihmiset eliitille, joka pyrkii vähentämään maailman väkiluvun kestävälle tasolle. Ihmiset eivät ehkä vielä ymmärrä heidän synkkiä päämääriään, eivätkä ehkä koskaan Ahdistuksen tällä puolella, mutta pitääkseen yllä planeetan ja ”äiti maan” palvonnan he ehdottavat väkiluvuksi 500 miljoonaa. Se pyyhkisi pois yli kuusi miljardia ihmistä maailmanlaajuisessa tuhoamispyrkimyksessä. Se on ehkä jo alkanut kolmannessa maailmassa, kuten Afrikka, jossa rokotteet ovat johtaneet niin nuorten kuin vanhojen ja heidän mielestään hyödyttömien sterilisoimiseen ja jopa tappamiseen.

[Edellä kirjoittaja ilmeisesti viittaa Yhdysvalloissa olevaan tuntemattomien tahojen pystyttämään monumenttiin, johon on kirjoitettu kymmenen ”uutta käskyä”. Niistä ensimmäinen on: ”Älkää antako maapallon väkiluvun kasvaa yli 500 miljoonan, ja pitäkää se jatkuvassa tasapainossa luonnon kanssa.” Monumentti paljastettiin vuonna 1980, ja sen on arveltu olevan maailman valtaeliitin aikaansaannosta. Lue lisää Wikipedian artikkelista Georgia Guidestones. Kirjoittaja on tekstissään hieman epätarkka, sillä maapallon väkiluku on tällä hetkellä noin 7,5 miljardia. Näin ollen pois pyyhittäisiin seitsemän miljardia ihmistä.]

Lukijani, ota vaari varoituksesta, kun tämä tapahtuu ja jos olet niin onneton, että näet sen tapahtuvan maailmassa, niin olet ehkä menettänyt tärkeimmän tapahtuman, mitä ihminen on koskaan saanut todistaa ja joka häviää vain Herramme Jeesuksen ristiinnaulitsemiselle ja ylösnousemukselle ja se on Ahdistuksen alkaminen ja Seurakunnan muuttaminen silmänräpäyksessä.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty ja voitto saatu.’” (1. Kor. 5:51-54)

Tämä on se mitä uskon seurakunnan tulevan kokemaan. Huomasitko toiseksi viimeisen sanan jakeessa 54? Sana on ”voitto”. Sen Jeesus Kristus antaa morsiamelleen. Voiton kuolemasta, helvetistä ja haudasta.

Meidät kuljetetaan Jumalan Karitsan ”hääjuhlaan”. Kyseessä ei ole ”pako”, kuten jotkut tempausopin parjaajat julistavat, vaan lopullinen voitto Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.

Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.(Ilm. 3:10-11)

Varoitus kaikille saarnaajille

Oletko lakannut saarnaamasta Raamatun oppeja suosiaksesi käyttäjäystävällistä versiota, joka ei loukkaa kirkossa kävijöitä? Saarnaatko sinä Jeesusta ja Häntä ristiinnaulittuna? Saarnaatko sinä Hänen ylösnousemustaan ja perustatko palvelutyösi, et mihinkään muuhun, kuin Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen? Kartatko sinä kaikkea, joka muistuttaa synnistä ja ihmisen erosta Jumalasta, joka tunnetaan tulisena järvenä?

Raamatullinen kristinusko ei ole hyvän olon uskonto. Se ei kutittele korviasi. Se varoittaa niitä, jotka ovat kadotettuja synneissään.

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin(2. Tim. 4:3-4). 

Jokainen meistä on muurinvartija. Jos seisot saarnatuolissa, tai saarnaat seurakunnalle missä tahansa käyttämässäsi mediassa, sinulla on velvollisuus varoittaa niitä, jotka ovat helvetin tulen ja kaiken sitä edustavan vaarassa. Jumala ei lähetä ketään helvettiin, koska se on ratkaisu, joka jokaisen meistä täytyy itse tehdä, mutta Jumalan Sanan täytyy alkaa miehistä ja naisista, jotka ovat Jumalan valtuuttamia viemään Totuuden Sana niille, jotka ovat synneissään.

”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!” (Matt.18:6-7) 

Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ja maan kansa on ottanut yhden miehen joukostansa ja asettanut hänet vartijakseen ja jos hän näkee miekan tulevan maan kimppuun ja puhaltaa pasunaan ja varoittaa kansaa ja joku kuulee pasunan äänen, mutta ei ota varoituksesta vaaria ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, niin hänen verensä tulee hänen oman päänsä päälle: hän kuuli pasunan äänen, mutta ei ottanut varoituksesta vaaria; hänen verensä tulee hänen päällensä. Jos olisi ottanut varoituksesta vaarin, olisi hän pelastanut sielunsa. Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.” (Hes. 33:2-6)

Näitä jakeita voitaisiin soveltaa niihin, jotka ovat vihollisen voimien vaarassa ja niihin, jotka ovat helvetin ja Jumalasta eroon joutumisen vaarassa toivoen mitä tahansa helpotusta. Saatana on vihollisemme ja vain Jeesus on pelastuksemme synnin rangaistuksesta.

Uskoopa saarnaaja olevansa vartija tai ei, niin Jumala on antanut hänelle tehtävän levittää evankeliumia kadotetuille. Hänen tulee saarnata synnin rangaistuksesta. Hänen tulee hyljätä hyvän olon ”evankeliumi”, menestysevankeliumi eli sosiaalinen puhe humanismista ja olemisesta vain ”hyvä kansalainen”. Se ei pelasta ketään. Se ei varoita niitä, jotka vaeltavat laveaa tietä avarasta portista kadotukseen, vaan ainoastaan rauhoittaa heitä, että kaikki on hyvin. Ei ole, koska heillä ei ole Jeesusta sydämessään. Saarnaajan tehtävä on viedä pelastuksen sanoma seurakunnalleen, yhteisölleen ja muulle maailmalle.

Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!’” (Room. 10:14-15)

Jokaisella meistä evankeliumin julistajista on velvollisuus Jumalaa kohtaan puhua totuus Jumalan Sanasta eikä yhtään kaunistella sitä. Jumala sanoo, että ilman Jeesusta Kristusta sinä kuolet synneissäsi!

”…ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ’Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin’. Mutta tuo ’vielä kerran’ osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. (Hepr. 12:24-29)

Veljet ja sisaret Kristuksessa! Maailma kuolee ja hukkuu synnissä. Seurakunnan ja sen saarnaajien tehtävä on heittää maailmalle pelastusrengas. Hänen nimensä on Jeesus Kristus.

Jos vältät seurakuntasi loukkaamista saarnoilla, jotka käsittelevät syntiä, kuolemaa, helvettiä ja voittoa Jeesuksen, Messiaan, sovittavan veren kautta, niin se on Jumalan, meidän Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen antaman kutsumuksemme hylkääminen.

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti. (2. Tim. 4:1-5)

Minä pyydän teitä hartaasti Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, saarnatkaa Sanaa älkääkä olko sellaisia, että teidät havaitaan syyllisiksi satujen kertomiseen syyhyäville korville. Jumala tuomitsee.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä(Joh. 3:16).

Olen pastori Mike Taylor ja rukoilen, että joku opettaisi teille Jumalan armoa Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Jos tarvitset neuvoja, rukousta tai vain kuuntelemista, niin lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen: realteam1999@sbcglobal.net, tai vieraile blogillani http://pastormiketaylor.blogspot.com. Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

TILL WE MEET AT JESUS FEET.

Moolokin paluu

LÄHDE: Ajankohtaista uskosta – sivusto
marraskuu 17, 2018 Tekijä Hannu

The Return of Moloch
By Alice Childs 23.10.2018, suom. SK

Ihmiset, katselkaa ympärillenne. Kaikki naamarit on nyt riisuttu. Kun olin varkki-iässä (noin sata vuotta sitten), niin laulettiin laulua, jonka sanat olivat: ”Ajat ovat muuttumassa.” No niin, jos joskus oli aika, jolloin nuo sanat olivat sopivimmat, niin se on nyt. Ajat todella ovat ”muuttumassa” eivätkä paremmiksi vaan pikemminkin ajat ovat menossa suin päin suoraan kohti PAHINTA aikaa, mitä koskaan tulee olemaan ihmisen koko historiassa.

Tämä synnin kiroama ja haaksirikkouttama paha maailma on kuolintuskissaan. Moolok on nousemassa. Voi, hän on aina ollut täällä piileskellen pimennoissa tappamassa aikaa, kunnes lopunaika tulee, jolloin hänen sallitaan lopulta riisua naamarinsa. Kuten apostoli Paavali kirjoittaa:

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:22-23)

Tämä synnin kyllästämä luomakunta on pääteasemallaan. Moolok on nousemassa. Jotakin täytyy tehdä ja tullaan tekemään. Vuosituhansia kestänyt kosminen sodankäynti Jumalan ja Saatanan välillä saavuttaa huippukohtansa langenneen ihmisen historian seitsemässä viimeisessä vuodessa. Jumala on tuomassa tämän koko haisevan, syntisen, pahan kiusaaman maailman päätökseen. Jumala on tuomassa tuomion Moolokille.

Kapina, pilkka, rienaaminen ja selvä Jumalan ja Hänen kansansa viha eivät nyt ole pelkästään avointa, vaan niitä itseasiassa näytellään, rohkaistaan ja kiitetään. Aivan kuten silloin, kun geneettisesti saastuneet jättiläiset turmelivat ja saastuttuivat maan Nooan aikana; aivan kuten sodomalaiset, jotka avoimesti halusivat raiskata Jumalan pyhät enkelit, jotka tulivat pelastamaan hurskaan Lootin, nuo pyhät Jumalan lähestyvän vihan lähettiläät, jotka ottivat päällensä miespuolisen ihmisen muodon Sodoman ja Gomorran päivinä pelastaakseen hurskaan Lootin.

Nuo samat luonnottomuuksien ja iljetysten henget, jotka toimivat jo silloin, toimivat taas meidän ajassamme, mutta nyt niiden pahuus leviää yli kaiken maan. Se on juurtunut syvään jokaiseen kulttuuriin – ei vain ns. ”sivistymättömiin” piilossa oleviin yhteiskuntiin, vaan kaikkiin ns. ”sivistyneisiin” maailman kansakuntiin. Moolok on riisunut naamarinsa.

Näiden vedenpaisumuksella tuomittujen kulttuurien pahojen tekojen ja oman modernin mielettömyyden, barbarismin ja kuoleman kulttuurimme välillä ei ole eroa.

No niin, ehkä on sentään yksi ero: tänä päivänä maailmassa elää paljon enemmän ihmisiä kuin silloin ja tämä pahuus kyllästää KAIKKI maailman kulttuurit. Ei ole paikkaa, jota ei pahimman lajin turmelus ja irstailu olisi saastuttanut.

Niiden vauvojen ja lasten määrä, jotka ”moderni” ”sivistynyt” kulttuurimme on kirjaimellisesti repinyt kappaleiksi jäsen jäseneltä myyden heidän kallisarvoiset pienet ruumiinosansa voiton vuoksi; järkyttävä määrä kadonneita lapsia, runneltu, uhrattu ja – pahin kaikista pahuuksista – monet, jotka on kirjaimellisesti KULUTETTU (consumed), itseasiassa purettu varaosiksi, on eksponentiaalisesti suurempi kuin Nooan tai Lootin päivien pahuuksien. Moolok on riisunut naamarinsa.

Nykyajan riivatut hylkiöt ovat paljon syyllisempiä, koska vauvojen, lasten, naisten ym. uhrien määrä tämän riivaajien täyttämän maan päällä on eksponentiaalisesti suurempi, kuin muinaisissa pakanakulttuureissa, jotka olivat yhtä syyllisiä tehdessään näitä samoja hirmutekoja. Me modernit ”sivistyneet” kansat olemme kuitenkin ohittaneet heidät Moolokille uhrattujen määrässä. Olemme pahempia, koska meidän kulttuurissamme pahuus on tullut suuremmaksi ja levinnyt laajemmalle kuin niissä koskaan. Moolok nauraa.

Pahuuden malja vuotaa yli. Säädyllisyyden ja petoksen naamarit, joiden alle täysi demonisuus piiloutui ja ilakoi vuosisatoja, on nyt repäisty pois ja kuolaavat, irvistelevät riivaajien kasvot, jotka luuraavat inhimillisten naamarien takana, ovat nyt kaikki julkinähtävinä jokaiselle. Ei enää pelejä. Ei enää piilottelua. Moolok on täällä – avoimesti. Moolok nauraa. Voimme nähdä hänen häijyjen kasvojensa leimahduksen nykyajan juoppojen silmissä, aivan kuten ne, jotka muinaisissa pakanakulttuureissa kärsivät hänen mielettömästä vihastaan, joka leimusi niiden silmistä, jotka hän on vallannut kautta historian.

Nyt hänen demoniset kasvonsa ja miljoonien riivaajahenkien siansaksaa puhuvat kasvot tähyilevät nykyajan hylkiöiden silmistä, samalla kun helvetilliset äänet purkautuvat näiden hylkiöiden suusta, joista on tullut ihmis-isäntiä näille pahoille olennoille. Elämme nyt maailmassa, josta päivittäin on tulossa helvetti maan päällä – mieletön turvapaikka maata kuljeksiville riivaajille, joilla on yllänsä niiden iho, jotka vapaaehtoisesti ovat antaneet sielunsa Moolokille.

Ei ole suurempia syvyyksiä, joihin ihmiskunta voisi vajota, kuin niitä häijyistä häijyimpiä tekoja, joita on tähän saakka piiloteltu ja tehty pahuuden pimeimmissä luolissa, lähetetään nyt avoimesti ja esitellään häpeämättömästi valossa ilman pelkoa ja demonisella ylpeydellä ja vahingonilolla niitä tekevien taholta – sellaisia pahuuksia kuin:

  • Selvä riivaajien palvonta.
  • Kiihkeä Jumalan vihaaminen ja pilkkaaminen.
  • Riivaajien inspiroima Jumalaan uskovien vainoaminen ja murhaaminen.
  • Eläimiin sekaantuminen, insesti, lasten sieppaaminen ja raiskaaminen.
  • Geenimanipulaatio: kauhistukset, joita synnytetään laboratorioissa jokaisella maailman mantereella – ihmisen ja eläimen sekasikiöiden (chimera) luominen – sieluttomien hirviöiden ja olentojen, jotka eivät ole ihmisiä, joilla ei ole ihmisen sielua ja ovat vain tyhjiä lihasta tehtyjä astioita ruumiittomille riivaajahengille asua ja vaeltaa maata ihmisen muotoisena, mutta ilman muuta ihmisyyttä kuin kuolleen kuoriaisen tyhjä kuori.

Kun kaikki tämä syvään juurtunut pahuus tulee valtavirraksi ja ulos avoimesti, niin ei ole olemassa suurempia syvyyksiä, joihin langennut ihminen voisi vajota. Moolok odottaa hetkeään.

Lopuksi kaikkein hirvittävin – pahuus, joka on eniten tabu: ihmislihan, luiden ja veren kannibalisoiminen. Kun nämä kauhistukset hyväksytään, esitellään julkisesti paraatissa, puolustetaan ja pyritään valtavirtaistamaan kulttuuriin ”normaalina” käytöksenä, niin sanon jälleen, ettei ole olemassa suurempia syvyyksiä, joihin ihmiskunta voisi vajota.

Meidän ajassamme tätä ei tapahdu vain muutamin paikoin, vaan se on nyt käynnissä jokaisessa kansakunnassa ja kulttuurissa ja yhteiskunnassa kaikkialla maailmassa. Siksi meidän ”moderni” kulttuurimme on pahempi kuin Nooan ja Lootin aikaiset. Siksi olemme Saatanan valvoman ihmiskunnan historian lopun partaalla.

Moolok on nousemassa. Laittomuuden ihmistä, jonka sisällä Moolok eräänä päivänä pian asuu, valmistetaan nousemaan valtaan ja maailmanlaajuiseen herruuteen ja hän valmistautuu ottamaan paikkansa viimeisten päivien näyttämöllä toteuttaakseen ennustetun kohtalonsa.

Jumala ei voi – EIKÄ TULE sallimaan tämän helvetissä syntyneen pahuuden seisoa. Hänen vanhurskas, pyhä, äärimmäisen oikeudenmukainen vihansa ja tuomionsa on tulossa. Moolok vapisee, koska tietää, mitä on tulossa. Moolok pelkää tulevan Juudan Leijonan karjuntaa enemmän kuin mitään muuta.

Tässä ovat todisteet, jotka kirkuvat, että tämä langennut maailma on tullut loppuunsa. Herää maailma! Tuomio on tulossa sinua kohti, kuin karannut juna alas jyrkkää vuoren rinnettä. Katso maailma! Jumalan viha nousee – Nousee – NOUSEE. Katso seurakunta! Vapauttajamme tulee PIAN!

Veljet, emme tule olemaan täällä kauan. Kuten Lootin päälle, Jumala EI VOI langettaa tuomiotaan, pyhää vihaansa Moolokin ja kaikkien hänen kelvottomien palvojiensa päälle, ennen kuin Jumalan hurskaat on otettu pois. Katso ylös, Kristuksen ruumis! KATSO YLÖS!

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16-18)

 

Venäläis-turkkilais-iranilaisen liiton nousu
LÄHDE: Ajankohtaista uskosta-sivusto, 01.12.2018 Tekijä Hannu

The Rise of the Russian-Turkish-Iranian Alliance
By Britt Gillette 19.10.2018, suom. SK

Syyskuun alussa Venäjä, Turkki ja Iran tapasivat Teheranissa keskustellakseen Syyrian tulevaisuudesta. Se oli vain yksi monista kokouksista usean menneen vuoden aikana Lähi-idän politiikassa kolmen voimakkaimman maan välillä.

Syyskuun puolivälissä pidetyssä kokouksessa Venäjä ja Turkki sopivat suorittavansa sotilaallisia partiointeja ”demilitarisoidun” vyöhykkeen rajoilla Syyrian joukkojen ja kapinallisvoimien välillä Syyrian Idlib’in maakunnassa. Idlib on kapinallis- ja jihadistiryhmien, jotka yrittävät kaataa Assad’in, viimeinen tärkeä tukialue sisällissodassa, joka on tappanut yli 400 000 ihmistä ja ajanut pakoon miljoonia. Venäjälle ja Iranille Idlib’in takaisin saaminen merkitsee ratkaisevaa ja täydellistä sotilaallista voittoa, jota ne himoitsevat Syyrian sisällissodassa melkein kahdeksan vuoden taistelujen jälkeen. Kun sota rauhoittuu, nämä kolme valtaa päättävät Syyrian tulevaisuudesta.

Ensisilmäyksellä Venäjä, Turkki ja Iran eivät vaikuta liittolaisilta. Esimerkiksi Turkki on sunnilainen muslimivaltio, kun taas Iran on shiialainen. Turkki on myös NATO:n jäsen, liiton, joka muodostettiin torjumaan Venäjän sotilaallista hyökkäystä. Näillä kolmella valtiolla on monia eroja ja useita kilpailevia etuja. Silti ne lähestyvät toisiaan päivä päivältä. Mikä on syy? Syyria.

Käynnissä oleva Syyrian sisällissota tuo esiin useita päällekkäisiä etuja näille valtioille. Noiden etujen ymmärtäminen on avain ymmärrykseen, miksi nämä valtiot ovat tulossa yhteen. Tarkastelkaamme siis, mitä kukin valtio pyrkii voittamaan.

Venäjä

Miksi Venäjä välittää niin kovasti Syyriasta? Siihen on useita syitä.

Ensiksikin Venäjä ylläpitää tärkeää merivoimien laitosta Syyrian Tartossa. Se on Venäjän laivaston ainoa ulkomainen tukikohta, tärkeä Venäjän laivaston korjaamiseen ja tankkaamiseen. Kuten olemme nähneet, Venäjä taistelee säilyttääkseen merivoimien laitoksensa Tartossa.

Toiseksi, Syyria on pitkään ollut Venäjän ja Neuvostoliiton liittolainen. Kylmän sodan päivistä saakka Syyrian hallitseva Assad’in perhe on ollut Venäjän linjoilla vastustaen läntistä vaikutusta alueella. Venäjä haluaa pitää Assad’in vallassa ja säilyttää alueellisen läsnäolonsa. Syyria on myös ollut tuottoisat markkinat venäläisten aseiden ja tarvikkeiden myynnille, eikä Venäjä halua menettää noita markkinoita.

Kolmanneksi, Venäjä haluaa tehdä enemmän, kuin vain säilyttää läsnäolonsa Lähi-idässä. Se haluaa laajentaa sitä. Venäjän armeijan tulo Syyrian sisällissotaan vuonna 2015 muutti sodan kulun. Se varmisti lopullisen voiton Assad’ille. Se tarkoittaa, että Venäjällä on suunnaton vaikutusvalta Assad’in ja Syyrian yli.

Lopuksi, Venäjän liitto Turkin ja Iranin kanssa palvelee sen vaikutuksen vahvistamista Lähi-idässä, mutta myös toista tarkoitusta. Lämpenevä suhde Turkin ja Venäjän (sekä Putin’in ja Erdogan’in) välillä jakaa NATO:a. Se kiristää Turkin ja sen läntisten NATO-liittolaisten suhdetta. On siis helppo nähdä, että Venäjällä on oma lehmä ojassa niin Turkissa kuin Syyriassakin.

Turkki

Mitä Syyria merkitsee Turkille? Paljonkin. Massiivinen hyökkäys kapinallisia vastaan Idlib’issä (jossa on noin kolme miljoonaa asukasta) voisi synnyttää humanitaarisen kriisin sen rajalla. Se voisi päästää irti painajaismaisen skenaarion, jossa sadat tuhannet pakolaiset, mukaan lukien taistelijoita, pakenee kohti Turkin rajaa, epävakauttaen sen hallinnassa olevat kylät ja kaupungit. Turkissa on jo kolme miljoonaa Syyrian pakolaista ja se on sulkenut rajansa uusilta tulokkailta. Turkki haluaa vakaan rajan. Se haluaa hyötyä Syyrian sisällissodasta ja saada vaikutusvallan ja hallinnan Syyrian alueen yli (tukemalla sunnilaisia kapinallisryhmiä).

Ennen kaikkea Turkki haluaa torjua kurditaistelijat rajallaan. Turkilla on jo kurdien hallitsemia alueita rajallaan pohjoisessa Irakissa. Se haluaa, ettei niitä tule lisää. Tämä asettaa sen suoraan konfliktiin Yhdysvaltojen kanssa, joka tukee kurdikapinallisia Syyriassa. Tämä on ajanut Turkin lähemmäksi Venäjää ja johtanut sen pelaamaan niin, että Venäjä ja NATO-valtiot ovat vastakkain sen omaksi eduksi.

Iran

Miksi Syyria on niin tärkeä Iranille? Iranilla on vuosikymmenten läheiset suhteet Syyriaan aina vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta lähtien ja molemmat puolustavat islamin shiialaista haaraa. Iranilla on jo alueelliset jalansijat Libanonissa, Irakissa ja Jemenissä ja se haluaa säilyttää ja laajentaa vaikutuksensa maassa, joka on Israelin ja Libanonin naapuri.

Läsnäolo Syyriassa antaa Iranille pääsyn maitse Välimerelle, valmistelualueen Hizbollahille ja muille sijaistoimijoille hyökätä Israelia vastaan ja Iranin asevoimien pääsyn Israelin rajalle aloittamaan tulevan hyökkäyksen Israeliin. Iran haluaa pitää Syyrian liittoutuneena Israelia vastaan, ja koska Hizbollah ja neuvonantajat Iranin vallankumouskaartista ovat auttaneet Assad’ia koko sisällissodan ajan, se on hyvissä asemissa saamaan etua, jos hän pysyy vallassa,

Mitä on edessä?

Melkein kahdeksan vuoden konfliktin jälkeen Syyrian sisällissota on päättymässä. Jälkiseurauksena tullaan näkemään vaikutuspiireiksi paloiteltu Syyria. Venäjä, Turkki ja Iran tulevat hallitsemaan noita piirejä ja kaikki kolme maata tulevat jäämään Syyriaan. Se tekee todennäköiseksi, että ne jatkavat yhteistyötään välttääkseen konfliktia ja tavoitellakseen yhteisiä etujaan. Joten miksi sinun pitäisi välittää? Koska uusi Syyria voi enteillä Raamatun profetian pikaista toteutumista. Venäjän, Turkin ja Iranin yhteiset edut voivat johtaa ne aloittamaan 2600 vuotta sitten ennustetun hyökkäyksen.

Hesekielin 38.-39. lukujen sota

Kuusi vuosisataa ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista profeetta Hesekiel ennusti tulevan hyökkäyksen Israeliin. Hän sanoi sen tapahtuvan päivien lopulla (Hes. 38:16). Hän sanoi sen tulevan Israelin pohjoispuolelta (Hes. 38:15; Hes. 39:2) ja sanoi, että se käsittää Venäjän johtaman kansakuntien liiton (Hes. 38:2), johon kuuluvat Iran ja Turkki (Hes. 38:5-6). Nämä kansakunnat eivät ole koskaan ennen olleet liitossa, mutta nyt kaikki kolme istuvat Israelin pohjoisella rajalla.

Sattumaako? Enpä usko. Kuka tietää, miksi ne lopulta hyökkäävät, mutta ole varma siitä, että ne hyökkäävät. Näyttämö on nyt pystytetty Hes. 38-39 lukujen toteutumiselle. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala tulee voittamaan taistelun (Hes. 39:3-6) ja koko maailma tulee tietämään, että Hän on se Yksi, joka on voiton takana (Hes. 39:21).

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming and Racing Toward Armageddon. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.