Sananvapauden nakertajat

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi tutkimuksen suomalaisen ajatuksista sananvapauden suhteen. Tulos on varsin selvä:

63% suomalaisista ajattelee, että sananvapaus on turvattava kaikissa tilanteissa, myös silloin, kun joku kokee tekstin tai muun esityksen häiritseväksi tai loukkaavaksi. Eri mieltä on 22%. Kantaa ottaneista siis 3 neljästä on laajan sananvapauden kannalla.

Tätä taustaa vasten on hämmentävää, mitä Suomessa on vuosien aikana tapahtunut.

Tunnettu tilanne oli se, kun maahanmuuttoon kriittisiä vaiennettiin vihapuhetuomioilla. Suomen lainsäädäntö ei tunne koko vihapuhekäsitettä. Tunnetuimpia tapauksia on Jussi Halla-aho. Kun hänen tuomionsa vahvistettiin ylemmissä oikeusasteissa, asiaa ajanut syyttäjä kerskui HBL-lehdessä, että oikeuslaitos on asettanut rajat sille, paljonko vallassa olevia saa pilkata.

Sitten raahattiin tuomioistuimeen kansanedustaja Päivi Räsänen syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Syynä mm. se, että hän siteerasi raamattua ja sen kielteistä suhteutumista homoseksuaaleihin. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet, mutta syyttäjä valitti hovioikeuteen.

Viimeisimpiä tapauksia on, kun pilapiirtäjä Ville Ranta on syyttäjän vaatimuksesta raahattu kuulusteluihin epäilynä samasta. Hänen pilapiirroksessaan kuvattiin islamististen terroristien harjoittamaa väkivaltaa. Jo se, että pilapiirtäjä raahataan kuulusteluihin pilapiirroksen takia, on irvokasta. Jos siitä nostetaan syytteitä, se on vielä kummallisempaa.

Miten Suomessa on päädytty tilanteeseen, jossa syyttäjät ja oikeuslaitos vainoavat ihmisiä asioista, jotka kansalaisten mielestä kuuluvat normaaliin sanavapauden piiriin? Syitä pengottaessa joudutaan ilmeisesti Suomen oikeusjärjestelmän hämärille vesille.

Suomessa toimi lakimiesjärjestö Demokraattiset lakimiehet. Se oli kommunistien johtama lakimiesjärjestö. Saadakseen kattavuutta sen piiriin houkuteltiin myös muita, esimerkiksi keskustalaisia lakimiehiä. Monet liittyivätkin siihen, koska järjestöjen jäseninä oli lukuisia vaikutusvaltaisissa asemissa olevia henkilöitä. Se oli siis hyvä keino edetä henkilökohtaisella uralla.

Demokraattiset lakimiehet touhusivat paljon yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa. Omassa historiikissaankin järjestö epäili saaneensa rahoitusta Neuvostoliitosta. Sillä oli paljonkin kansainvälistä toimintaa, joka ”sattumalta” loppui kuin seinään Neuvostoliiton romahdettua.

Järjestö ei siitä kuollut. Se otti käyttöön nimen Demla ja sai yhä jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin mm. siksi, että nimittäjänä oli pitkään presidentti Tarja Halonen, demlalainen. Erityisesti Demlan jäseniä löytyy hallinnosta ja lainsäädäntökoneistosta sekä oikeus- ja syyttäjälaitoksesta. Liike-elämässä heitä on vähän.

Neuvostoliitossa oppi oli, että puolueen kaaderit päättivät, millainen lainsäädännön pitää olla. Kansalaisten mielipiteellä ei ollut väliä, sitä ei kysytty. Puolueen kaaderit päättivät, mikä on oikein. Oikeuslaitoksenkin tuli olla poliittinen toimija. Tässä henkisessä ilmapiirissä Demlan juuretkin ovat.

Länsimaissa demokratioissa lainsäädännön pitää heijastaa kansalaisten enemmistön oikeuskäsitystä. Jos niin ei ole asian laita, ihmiset äänestävät valtaan päättäjät, jotka toteuttavat nuo vaatimukset. Jos lainsäädäntö ei nauti kansalaisten luottamusta, lain kunnioitus rapautuu. Suomessakin on esimerkkejä tästä.

Kun kolme neljästä suomalaisesta vaatii laajaa sananvapautta, kuinka meille on syntynyt tällainen tilanne, jossa syyttäjät yrittävät vaientaa ”väärin” ajattelevia? Lainsäädäntö perustuu n. 15 vuotta vanhoihin säädöksiin. Niitä kätilöimässä oli oikeusministerinä vihreiden Tuija Brax, demlalainen kuinkas muuten.

Säädettiin ”vihapuhelaki” paitsi että Suomen lainsäädäntö ei edes tunne käsitettä vihapuhe. Säädettiin sekava ja tulkinnanvarainen laki ”kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan” ym. Joidenkin sen aikaisten kansanedustajien arviona oli, että tehtiin tahallaan sekava ja tulkinnanvarainen laki, koska jos Braxin ja kumppaneiden haluamat muotoilut olisi laitettu lakiin, se ei koskaan olisi mennyt läpi eduskunnasta. Poliitikot olisivat jo itsesuojeluvaistonsa ohjaamina tajunneet, etteivät kansalaiset sitä olisi hyväksyneet.

No Suomessa on periaatteessa toinenkin mahdollisuus muiluttaa vihapuhelainsäädäntö voimaan. Se perustuu syyttäjien ja oikeuslaitoksen toimintaan. Noissa instituutioissa on paljon Demla-henkisiä. Jos he tulkitsevat sekavaa ja tulkinnanvaraista lakia demlalaisessa hengessä, siitä muodostuu vähitellen ”vakiintunut oikeuskäytäntö”. Sen myötä sekavalle ja tulkinnanvaraiselle laille muotoutuu asteittain sellainen käytäntö, jota demlalaiset halusivat, mutta eivät koskaan olisi saaneet läpi eduskunnassa.

Jos joku ihmettelee, miksi nyt syyttäjät raivokkaasti ajavat tuollaisia vihapuhesyytteitä ja oikeudenkäyntejä, niin arvioni mukaan tavoitteena on saada aikaan niitä sopivia ennakkopäätöksiä. Kun Päivi Räsäsen oikeudenkäynnissä käräjäoikeus tyrmäsi syyttäjän, asiaa pitää viedä korkeampiin oikeusasteisiin, jotta ehkä löytyisi ymmärrystä asialle ja saataisiin niitä kaivattuja ”oikeuskäytäntöjä”.

Nyt sitten tuo prosessi on edennyt jo sellaiseen irvokkaaseen pisteeseen, jossa syyttäjän vaatimuksesta raahataan pilapiirtäjiä kuulusteluihin. Ennen sentään pilapiirtäjien toimintaa ymmärrettiin paremmin. Poliitikot olivat jopa ylpeitä joutuessaan pilapiirtäjien pilkan kohteeksi ja saattoivat ostaa alkuperäisen piirroksen ripustettavaksi kehystettynä seinälleen. Nyt halutaan pilapiirtäjätkin vaientaa.

Käsittääkseni tällaisen ketjun kautta on päädytty tilanteeseen, jossa syyttäjät hyökkäävät sananvapautta vastaan samalla kun kolme neljästä suomalaisesta haluaa laajaa sananvapautta. Kyse on siis kommunistisen oikeusjärjestyksen ja länsimaisen demokraattisen oikeuskäsityksen törmäämisestä ja kohteena demokratian kovinta ydintä edustava sananvapaus.

Ehkäpä on perusteltua vaatia puolueilta selvä kannanotto siihen, puolustavatko ne sananvapautta vai ei? Tähän asti kannanotot ovat olleet horjuvia ja sekavia ja vähintäänkin vältteleviä.

Suomalaiset kokevat sananvapauden uhatuksi – kritiikki leimataan vihapuheeksi | Verkkouutiset
 

LÄHDE: Oikeamedia.com/blogi/Olli Pusa 12.10.2022