Taakka tiedonjakosivusto – seuraa lopun ajan mielenkiintoisimpia aiheita
– seuraa lopun ajan mielenkiintoisimpia aiheita

Miten virallista koronakertomusta valvotaan?

Artikkelissaan “Kehittyvä Nowa Huta” McGillin yliopiston teologian ja etiikan professori Douglas Farrow kuvaa kehitystä digitaalisen valvonnan ja ohjauksen avulla luotavaan totalitaariseen yhteiskuntaan. Yhteiskuntaa ohjataan määrittämällä se virallinen kertomus, jonka pohjalta yhteiskunnallisia ratkaisuja tehdään. Se, joka määrää virallisen kertomuksen koronapandemiasta, määrää myös sen, mikä on oikea toimintatapa ja politiikka koronapandemian aikana.

“Ne, jotka määräävät sen, mikä on oikea kertomus, hallitsevat kaikkea, ja digitaalisen hallinnan kulttuurissa on täysin mahdollista hallita kertomusta.”

Oikeaa kertomusta hallitaan täyttämällä koko yhteiskunta informaatiotulvalla. Vastakertomukset ovat määritelmän mukaan “harhatiedotusta”, ja harhatiedotus voidaan eliminoida erilaisilla sensuurin muodoilla. Ei ole tarpeen tuhota kirkkoja puskutraktoreilla tai evätä rakennuslupia. Annetaan niiden toimia tietoverkkoavaruudessa, jossa niitä voidaan valvoa ja rangaista, jos ne poikkeavat liikaa hyväksytystä kertomuksesta. Seurakunnallisen tiedotuksen annetaan toimia, kunhan se kertoo oikeaa kertomusta ja erottaa vastakertomuksen kertojat harhaoppisina tai vaikka terveydelle vaarallisina.

Yksi esimerkki siitä, miten virallista kertomusta valvotaan, on se, miten Seurakuntalaisen toimituskunta ja omistajataho käsitteli Seurakuntalainen-sivustolle 9.9.2021 kirjoittamaani blogia Rokotepassin avulla kohti digitaalista diktatuuria. Esittelin blogissa Farrow’n artikkelia Kehittyvä Nowa Huta. Farrow’n artikkeli on tärkeä puheenvuoro yksilönvapauksien ja ihmisoikeuksien puolesta koronapassien avulla toteutettavaa digitaalista valvontaa, syrjintää ja ihmisoikeuksien riistoa vastaan:

Rokotepassien avulla ihmiset voidaan pakottaa mukautumaan sekä paikallisiin että maailmanlaajuisiin määräyksiin. Näin länsimaat muutetaan yhdessä yössä yksilöllisen vapauden alueista alueiksi, joissa vastaan hangoittelevilta voidaan kieltää kaikki.

Farrow esittää virallisesta koronakertomuksesta poikkeavan analyysin, joka on hyvin perusteltu ja dokumentoitu. Farrow’n kirjoitus on käännetty myös suomeksi, joten jokainen halukas voi sen nyt itse lukea. Suomenkielisessä tekstissä ei kuitenkaan ole linkkejä dokumentteihin, joiden avulla Farrow perustelee väitteitään, joten ne kannattaa katsoa englanninkielisestä versiosta.

Saako virallisen koronakertomuksen kyseenalaistaa?

Virallista koronakertomusta valvotaan tarkasti ja mediat reagoivat hyvin nopeasti tukahduttaakseen virallisesta kertomuksesta poikkeavat näkemykset. Näin kävi blogini kohdalla, jonka Seurakuntalainen poisti muutamia tunteja sen julkaisemisen jälkeen. Virallisesta koronakertomuksesta poikkeavien näkemysten esittäminen on Seurakuntalaisen mukaan verrattavissa siihen, että sanoo ”kärpässienen olevan turvallinen” ja näin “vaarantaa lähimmäisen hengen valetietoa jakamalla”, kuten Jouni Lallukka kirjoittaa. Toisin ajattelevia syytetään salaliittoteoreetikoiksi luomalla heidän käsityksistään irvikuva.

Lallukan mukaan sadat tuhannet tutkimukset ja laajat tutkimusaineistot viittaavat täysin erilaisiin tuloksiin kuin mitä Farrow väittää. Jos siis on satatuhatta tutkimusta Farrow’ta vastaan eikä yhtään puolesta, niin luulisi Farrow’n väitteiden kumoamisen olevan helppoa sen sijaan että turvaudutaan sensuuriin. Miksei virheitä osoiteta kohta kohdalta? Nyt meille jää epäilys, että Seurakuntalaisen päättäjien ylenmääräinen uskollisuus viranomaisille ja viralliselle koronakertomukselle on huomaamatta tekemässä siitä koronarokotteilla satumaisia summia ansaitsevien lääkeyhtiöiden lobbarin.

Sisältääkö Farrow’n artikkeli lähes pelkästään virheellisiä väittämiä

Seurakuntalaisen omistajatahojen Radio Dein ja Perussanomien edustajat Kirsi Rostamo, Kai Kortelainen, Jouni Lallukka ja päätoimittaja Sari Savela perustelivat yhteisesti allekirjoittamassaan lausunnossa blogin poistoa näin:

Puolimatkan viittaamassa Farrown tekstissä esitettiin lähes pelkästään virheellisiä väitteitä, jotka ovat vastoin sitä laaja-alaista ja maailmanlaajuista lääketieteellistä tutkimusnäyttöä, mikä koronasta tiedetään. Blogin sisältämät väitteet vastustavat lähes kauttaaltaan viranomaisten ja lääketieteen ammattilaisten asiasta antamia tietoja, neuvoja ja toimintaohjeita.

Seurakuntalaisen toimitus ja omistajat väittävät, että kristikunnan kaikkein lahjakkaimpiin kuuluvan teologin ja filosofin Douglas Farrow’n artikkeli sisältää “lähes pelkästään virheellisiä väitteitä”. Tällainen väite kertoo joko esittäjiensä hämmentävän laajasta asiantuntemuksesta tai lähes täydellisestä asiantuntemattomuudesta. En ole nähnyt Seurakuntalaisessa yhtään artikkelia, jossa olisi analysoitu Farrow’n väitteitä. Esitin pari kertaa Jouni Lallukalle Facebook-keskustelussa pyynnön: “kerro, mitkä Farrow’n väitteet ovat virheellisiä ja millä perusteella”. En koskaan saanut yhtään yksilöityä vastausta. Nyt jää ammottava kuilu: yhtään virhettä ei yksilöidysti osoiteta ja lähes kaikkien väitteiden väitetään olevan virheellisiä.

Haluaisin kysyä Kirsi Rostamolta, Kai Kortelaiselta, Sari Savelalta ja Jouni Lallukalta. Luitteko Farrow’n artikkelin ennen kuin julistitte lähes kaikkien sen väitteiden olevan virheellisiä?

Kysymys rokotepassista on yhteiskunnallinen ja moraalinen kysymys

Farrow kiinnittää huomiota siihen, että suunnitelma Euroopassa käyttöön otettavista koronapasseista tehtiin jo ennen koronapandemiaa.

Euroopan komissiolle laadittiin vuonna 2018 yksityiskohtainen
etenemissuunnitelma tästä vallansiirrosta, ja syyskuussa 2019 The Global Preparedness Monitoring Board, « maailmanlaajuinen valmiudenseurantalautakunta », (jonka puheenjohtajana toimii Victor Dzau, mies, joka sijoittuu lähelle edellä mainitun akselin keskipistettä), määritteli laajemmat periaatteet juuri ennen kuin painettiin liipaisinta vallansiirron käynnistämiseksi. Kyseisen etenemissuunnitelman mukaan terveydenhuolto on digitalisoitava.
Kansalaisille on annettava henkilötunnukset, ja heistä on tehtävä rokotepassin haltijoita, joiden avulla heidän liikkumistaan kotimaassa ja ulkomailla voidaan seurata ja valvoa. “Rokote-epäröintiin” on puututtava, sillä Jumalan antama luonnollinen immuunijärjestelmä on korvattava keinotekoisella immuunijärjestelmällä, joka on riippuvainen suurista lääkeyhtiöistä ja joka vaatii jatkuvaa korjailua säännöllisten tehosterokotusten avulla. (Israelissa jotkut ovat
menossa kohti neljättä Pfizer-annosta.) Tämä helpottaa ihmiskunnan laajamittaista siirtymistä digitaalisen identiteetin alueelle ja tehostetun biovalvonnan piiriin.

Farrow’n esittämästä tulkinnasta voidaan kiistellä, mutta hän perustaa tulkintansa dokumentteihin, joita kukin voi itsenäisesti arvioida.

Koronapassien käyttöönotto murentaa ihmisoikeuksia

Koronapassien käyttöönotto esitetään virallisessa tiedotuksessa keinona avata yhteiskunta. Kun ensin on virallisen kertomuksen pohjalta suljettu yhteiskunta määrittelemällä koronatauti niin vakavaksi, että se vaatii yhteiskunnan sulkemista, tarjotaan rokotuksia ja rokotuksiin pakottavia koronapasseja ainoana tienä yhteiskunnan avaamiseen. Virallista kertomusta koronataudin vakavuudesta pidetään yllä sensuroimalla ja painostamalla lääketieteen asiantuntijoita, jotka ovat asiasta eri mieltä. Näin peitetään se, että koronapassit ovat poliittinen ratkaisu, joka herättää tärkeitä moraalisia ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Koronapassin avulla erityisesti rokottamattomien kansalaisoikeuksia rajoitetaan ja heitä painostetaan ottamaan koronarokotteita.

Israelin malli antaa kuvan siitä, miten kansalaisten elämää rajoitetaan ja valtaa yhteiskunnassa keskitetään virallisen koronakertomuksen avulla. Passin voimassaoloaika lakkaa viisi kuukautta toisen rokotteen jälkeen, jollei suostu ottamaan kolmatta rokotetta. Ensi vuoden alkuun on Israelissa jo suunniteltu neljättä annosta. Tietoa koronapassin käytöstä ihmisten painostamiseksi rokotuksiin ei anneta virallisissa tiedotteissa. Se kuitenkin tulee ilmi vähemmän virallisissa yhteyksissä. Israelin terveysministeri kertoo äänitetyssä keskustelussa sisäministerille:

“Rokotepassille ei ole mitään lääketieteellistä tai epidemiologista perustelua, sen ainoana tarkoituksena on painostaa rokottamattomia rokotuksiin”.

Farrow kirjoittaa artikkelissaan:

Passi/digitaalinen henkilöllisyysjärjestelmä on lähitavoite. Se on aina ollut tavoite. Sen vuoksi niinkin erilaisissa paikoissa kuin Ranskassa ja Australiassa ihmisiltä evätään nyt oikeus käyttää julkisia liikennevälineitä tai ostaa bensiiniä tai jopa mennä supermarketteihin etsimään elintarvikkeita.  Sen vuoksi valtioita ja kokonaisia maita suljetaan yhden tai kahden tartunnan takia. Sen vuoksi rokottamattomia pyydetään tai käsketään pysymään poissa jopa jumalanpalveluspaikoilta. Virukselta suojautuminen ei vaadi näitä asioita – jo ajatus on järjenvastainen – niitä vaatii pikemminkin passijärjestelmän käyttöön ottaminen. Tämä järjestelmä on nimittäin seuraava olennainen askel kohti biodigitaalista konvergenssia (biologisten ja digitaalisten järjestelmien lähentämistä toisiinsa), jota uudet herrat tavoittelevat, lähentämistä, joka “muuttaa tapaa, jolla elämme, työskentelemme ja jopa määrittelemme sen, mikä on luonnollista tai inhimillistä”. Kuten Tse Hao Guang toteaa hyväksyvästi artikkelissaan Bio-surveillance in the Era of COVID-19: “Tarve varmistaa turvallisuus ja järjestys suoremmalla ja hienojakoisemmalla ihmiskehojen valvonnalla on johtanut näihin uusiin menetelmiin merkitysten ymmärtämiseksi.”

Sadat tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa vastustavat tätä epäinhimillistä terveydentilan perusteella tapahtuvaa syrjintää, mutta nämä protestit lähes vaietaan valtamedioissa.

Virallisen kertomuksen mukaan rokotteet ovat ainoa tie ulos pandemiasta. Tämän kertomuksen pohjalta ihmisiä painostetaan tai jopa pakotetaan ottamaan rokotuksia. Tiedotuksessa jää kokonaan huomiotta se, että ihmisten painostaminen rokotuksiin loukkaa kansainvälisiä sopimuksia. Rokotusten ottaminen on sanan varsinaisessa mielessä vapaaehtoista ainoastaan, jos se perustuu informoituun suostumukseen, kuten Suomen valtion hyväksymä Yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla, artikla 5 toteaa:

”Terveyteen kohdistuva toimenpide voidaan suorittaa vain, jos kyseinen henkilö on antanut suostumuksensa vapaasta tahdostaan ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Kyseiselle henkilölle on annettava etukäteen asianmukainen selvitys toimenpiteen tarkoituksesta ja luonteesta sekä sen seurauksista ja riskeistä.” ((Suomennos) – FINLEX ®)

Toistaako historia itseään?

Yksi virallisen kertomuksen haastaja on juutalaisvainoista selvinnyt Vera Sharav, joka näkee omassa ajassamme joitakin samoja piirteitä kuin mitä hän itse koki natsiaikana. Hän vertaa koronapasseja natsi-Saksassa käytettyihin terveyspasseihin. Sharavin mukaan on ongelmallista antaa lääketieteelliset toimenpiteet valtion päätettäviksi. Erityisen ongelmallista on käyttää pakkotoimenpiteitä kuten terveyspasseja ihmisten pakottamiseksi terveydenhoidollisten toimenpiteiden kuten rokotteiden ottamiseen. Lääketieteellisten ratkaisujen tulisi olla ainoastaan lääkärin ja hänen potilaidensa välinen asia. Kun valtio alkaa ohjata terveydenhoidollisia toimenpiteitä kuten rokotuksia, niitä ei ehkä enää tehdäkään pelkästään potilaan terveyden edistämisen näkökulmasta, vaan yksilölle tarjottavien hoitojen mielekkyyttä arvioidaan myös poliittisilla näkökohdilla, ”kansan edun” näkökulmasta, kuten Hitler sanoi: “Gemeinnutz geht vor Eigennutz.” (“Yhteinen hyvä menee oman edun edelle”).

Sharav pitää ongelmallisena asettaa ”kansan etu” terveydenhoidollisten ratkaisujen perustaksi. Tällaisessa viitekehyksessä on vaikea välttää terveydenhoitoon liittyvien päätösten turmeltuminen, yksilön oikeuksien loukkaaminen ja yksilön käyttäminen välineenä poliittisten päämäärien tavoittelemiseksi. Kansan etuun vedoten natsit perustelivat vammaisten surmaamista, heidän käyttämistään lääketieteellisissä kokeissa. Omana aikanamme vastaavia kokeita tehdään viranomaisten hyväksynnällä abortoiduilla lapsilla.

Vera Sharav korostaa sitä, että keskeiset lapsen kasvatukseen ja terveyteen kuuluvat ratkaisut ovat sellaisia, ettei vanhempien tule antaa niitä kritiikittömästi yhteiskunnan päätösvaltaan, koska he näin tehdessään vaarantavat lastensa hyvinvoinnin. Yhteiskunnan valtaapitävät eivät aina tarkastele asioita yksilön oikeuksien näkökulmasta, vaan voivat käyttää lapsia omia tarkoitusperiään varten. Byrokraattiset järjestelmät tuottavat älyllistä laiskuutta ja vastuun pakenemista. Vanhempien velvollisuus suojella lapsiaan sisältää velvollisuuden puolustaa vanhempien kasvatusoikeutta.

Vera Sharav oli 3-vuotias, kun hän toisen maailmansodan aikana joutui keskitysleirille Ukrainassa juutalaisen äitinsä kanssa. Saksalaisten vetäytymisvaiheen alkaessa Veralle annettiin mahdollisuus päästä pois leiristä ja lähteä Israeliin laivalla, joka lähtisi Romaniasta. Kun juna saapui satamaan, Veraa yritettiin saada astumaan Israeliin menevään orpolapsia kuljettavaan laivaan. Vera kuitenkin koki vahvasti, että hänen tuli mennä toiseen laivaan perheen kanssa, johon hän oli junamatkalla tutustunut. Asiaan lopulta suostuttiin. Jonkin aikaa sen jälkeen Vera sai kuulla, että kyseinen juutalaisia orpolapsia Israeliin kuljettanut alus oli upotettu. Kaikki lapset hukkuivat. Kokemuksiensa kautta Vera koki voimakkaasti, ettei hän voi kyselemättömästi luottaa auktoriteetteihin ja viranomaisiin.

Muutettuaan USA:han sodan jälkeen hän perusti perheen ja sai lapsia. Hänen poikansa sairastui aikuisiällä skitsofreniaan, johon hän sai psykiatrin määräämiä lääkkeitä. Poika kuitenkin kuoli lääkkeiden aiheuttaman vakavan sivuvaikutuksen takia. Lääkkeen valmistanut lääkeyhtiö pyrki estämään kuolintodistuksen kirjausta, että kuolema oli johtunut lääkkeestä. Lääkkeellä tehtiin paljon rahaa senkin jälkeen, kun lääkeyhtiö tiesi sen potentiaaliset haitat. Tämä kokemus herätti Veran ymmärtämään, että voimakkaat taloudelliset intressit voivat lääkkeiden kehittämisen alueella saada aikaa toimintamalleja, jotka vaarantavat yksilön elämän. Kansalainen ei voi sokeasti luottaa virallisiin toimintajärjestelmiin, koska ne ovat osittain turmeltuneita ja vääristyneet motiivit voivat tunkeutua niiden toimintatapoihin.

Näiden kokemustensa pohjalta Vera Sharav analysoi viimeaikaisia kehityskulkuja länsimaisessa kulttuurissa. Hän kiinnittää huomiota siihen, että länsimaissa on pääsemässä vallalle lähestymistapa, jossa vanhempien kasvatusoikeutta ja yleensä yksilön perusoikeuksia ollaan valmiita loukkaamaan vetoamalla yhteiskunnan etuun. Tätä Vera Sharav pitää vedenjakajakysymyksenä. Jos yksilön perustavia ihmisoikeuksia loukataan yhteiskunnan edun nimissä, avautuu ovi perustavien ihmisoikeuksien rajoituksiin ja demokraattisten toimintajärjestelmien murenemiseen. Myös Natsi-Saksassa alettiin yksilön oikeuksia rajoittaa vetoamalla kansakunnan etuun. Koska oli pulaa elintarvikkeista, alettiin tuhota vammaisia ja kehitysvammaisia ihmisiä, joita pidettiin rasitteena yhteiskunnalle.

Lopuksi

Douglas Farrow’n ansiokas analyysi avaa meille virallisesta kertomuksesta poikkeavan näkökulman koronapandemiaan. Sen mukaan koronapandemiaa käytetään nyt demokraattisen järjestelmän horjuttamiseen ja perustavien ihmisoikeuksien kaventamiseen. Farrow’n analyysin avulla on mahdollista saada koronapandemiasta ja sen hoidosta ymmärrettävä kokonaisuus. Viralliset tahot eivät mielellään anna tällaiselle kokonaiskuvaukselle tilaa julkisuudessa, koska ihmisten vastarinta voidaan parhaiten murtaa pitämällä heitä hämmennyksen tilassa ristiriitaisten lupausten ja kieltojen avulla. Vastarinta mahdollistuu ihmisten ymmärtäessä, että koronapandemiaa on hoidettu ihmisoikeuksia loukkaavalla ja ihmisten terveyttä riskeeraavalla tavalla ja että parempia vaihtoehtoja on tarjolla.

LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Tapio Puolimatka 08.10.2021