Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme ilmiöitä

Suomen punavihreästä poliisista

Poliittinen poliisi uhriutuu ja oikeuslaitos maalittaa kansanedustajia

Poliittinen poliisi jatkaa punavihreän hallituksen kanssa eri mieltä olevien kansanedustajien poliittista paimennusta virkatoimissaan. Monet varmaan muistavat, että Vihreää liittoa edustavaa rikoskomisario Pekka Hätöstä kohtaan esitettiin viime syksynä laajaa arvostelua hänen aloitettuaan tutkinnan kristillisdemokraattisen, perussuomalaisen ja – poikkeuksellista kyllä – yleisen paineen vuoksi myös erään sosiaalidemokraattisen kansanedustajan kannanotoista (käsittelin aihetta täällä).

Poliittisen poliisin hampaissa ovat olleet erityisesti perussuomalaiset. Muiden päätymistä rikostutkintaan voidaan kuvailla lähinnä imaginääriseksi tasapainotusyritykseksi.

Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen haukkui nyt poliisilaitoksen Dupondina ja Dupontina tunnetuksi tulleiden poliittisten poliisien toista puolta, ylikomisario Jari Taposta, ”munattomaksi nillittäjäksi” erään Twitter-keskustelun päätteeksi, Taponen päätti osoittaa miehuutensa tekemällä kinastelussa kohtaamastaan nimittelystä rikosilmoituksen.

Poliisin toiminnassa ja pyrkimyksessä kahlita poliittista arvostelua on kyse pahasta vääristymästä, kun rikosilmoituksen tekeminen koetaan luontevaksi tavaksi toimia erimielisyyttä kohdattaessa.

Euroopan unionissa ja länsimaissa laajemminkin on voimassa periaate, jonka mukaan julkisen vallan, poliittisen vallan ja viranomaisvallan ei pidä pyrkiä puolustamaan itseään eikä käsityksiään ensisijaisesti juridisin saati väkivalta- tai rangaistuspotentiaaliin perustuvin keinoin. Tätä Jari Taponen ei näytä sisäistäneen, kuten ei sitäkään, että terrorialueilta tulleita ei pidä istuttaa samoille koulunpenkeille normaalien suomalaisten lasten tai nuorten kanssa.

Muistutan edelleenkin siitä jo Magna Cartan ajoilta periytyvästä periaatteesta, että sananvapaus on säädetty kansalaisten suojaksi esivaltaa vastaan. Ennakolta rajoittamaton sananvapaus on ihmisoikeus, jota ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Myöskään rikoslailliselle jälkikäteissensuurille ei ole kestäviä perusteita, sillä rikostuomiot ohjaavat ihmisiä pidättäytymään rehellisten mielipiteidensä ilmaisemisesta. Ilman vapaata ilmaisu- ja julkaisutoimintaa katoaa totuus yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä.

Näin käynnistyisi hiljaisuuden spiraali. Kun lainsäädäntö aikaa myöten kirjaa vallitsevaa yhteiskuntakäytäntöä, jossa ihmiset vaimentavat itseään, kapenee sanankäytön tila. Lopulta kansalaiset tulevat omalla vaikenemisellaan kiihdyttäneiksi todellisten mielipiteidensä hukuttamista arvottomaan viranomaisdiskurssiin ja muuhun mössöön, aivan kuten on käynyt Uuden Suomen puheenvuoropalvelussa, jossa muutamat yrittävät sinnitellä toimituksen punavihreitä käsityksiä myötäillen.

Kansalaisreaktioiden ja kansallismielisyyden myönteisyys

Kun maassamme tapahtui taas viime viikolla kaksi henkirikosta ulkomaalaisten tekijöiden toimesta, suorastaan vaarallista on, että poliisi pyrki vaimentamaan kansalaisten mielipiteenilmaisuja muistuttamalla ”hienotunteisuudesta rikoksen uhria ja hänen läheisiään kohtaan”. Mitä hienotunteisuutta se sellainen on, että vääryyksistä vaietaan?

MTV3:n jutun mukaan poliisi jatkoi niiden kansalaisten uhkailemista, joilla vielä on tilannetietoisuus ja jonkinlainen moraali tallella: ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia”, poliisin tiedote julisti.

Täysin sairaalla tolalla asiat ovat silloin, jos mustasukkaisuudesta tehtyjä rituaalisia kunniamurhia erehdytään pitämään sillä tavalla pyhinä, että kansalaiset eivät voi sanoa haisevia vastalauseitaan niistä saamatta peräänsä vihervasemmiston juristinäätiä ja heidän uustaistolaisia juudaksiaan.

Sormenheristely suomalaisia kunnon ihmisiä kohtaan vie luottamusta pois poliisilta itseltään, joka sillä tavoin on menettämässä merkittävimmän toimintaresurssinsa, eli kunnioituksen ja arvovallan. Vika ei ole välttämättä poliisin henkilökunnassa vaan vihreän ministerin ja kansliapäällikön johtamassa sisäministeriössä, joka on siirtänyt poliittisia tehtäviä poliisille. Jari Taposen ja Pekka Hätösen ohella muita poliittisia poliiseja ovat julkisuudessa olleet Espoon Vihreitä edustanut Teemu Hokkanen ja Jussi Huhtela, jonka tviitit turvapaikanhakijoista kouluissa johtivat poliisiasiain neuvottelukunnalle tehtyyn kyselyyn.

Hullunkurisinta tuossa viranomaisten harjoittamassa kurituksessa on, että sen takana olevat tahot, kuten sisäministeriö, valtakunnansyyttäjänvirasto ja vihervasemmistolainen virkamieskunta luulevat voivansa poistaa kansalaisilta heidän mielipiteensä ja asenteensa julistamalla ne kielletyiksi tai rangaistaviksi.

Jos kantaväestöjen pyrkimykset puolustaa asemaansa, omaisuuttaan, oikeuksiaan ja kansallisvaltioiden järjestelmää yleensä nähdään jonakin paheksuttavana nationalismina, on syytä muistaa, että kaiken kansallismielisyyden nousu Euroopassa on seurausta vain ja ainoastaan poliittisen vihervasemmiston harjoittamasta tyhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jolla on rikottu ja loukattu kantaväestöjen itsemääräämisoikeutta, turvallisuuden tarvetta ja monia vapauksia vastaan. Tässä mielessä kansallismielisyyden elpyminen on luonnollinen vastareaktio vääryyksiin ja sellaisena myönteinen ja tilannetta tervehdyttävä asia.

Kansalaisten poliittinen tahto ei katoa rankaisemalla

Tilanne: Kansalaiset ovat eri mieltä maahanmuutosta kuin uustaistolaiset punavihreät poliitikot. Siis laitetaan poliisi pamputtamaan ja haastetaan kansalaiset käräjille vääristä ajatuksista ja sanoista!

Kun ripitys kohdistuu kansanedustajiin, se kumoaa kansanvallan ja kansanedustuslaitoksen idean, aivan niin kuin tieteilijöiden hiljentäminen vesittää kriittisen tiedonmuodostuksen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on täysin oikeassa tehtyään aloitteen, jolla kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva rikoslain kohta rajattaisiin sanktioimaan vain tapaukset, joissa kehotetaan johonkin aineelliseen, henki- tai väkivaltarikokseen. Loukkaavuus ei saa riittää.

Olen itse esittänyt kirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019) määritelmät myös sille, millä edellytyksin nykyistä lakia voidaan soveltaa, toisin sanoen yhdistää yksittäisiin tapauksiin (luku 15.2). Ehtojen tulisi olla tällä tavoin tarkasti määriteltyjä, mitä ne eivät tällä hetkellä ole. Lisäksi esitän uskonrauhan rikkomista koskevan säädöksen poistamista kokonaan laista (luku 16). Olen valmistellut myös lakialoitetta kansalaisten viestinnällisten oikeuksien parantamiseksi (luku 14.2). Erään asiantuntevan juristin perustelut sille, miksi Suomi voi aivan hyvin poistaa kiihotusrikoksen, löydätte täältä.

Ano Turtaisen tapausta vastaava kuonokopu nähtiin myös, kun Martin Scheinin vaati perussuomalaisten kansanedustajaa Juha Mäenpäätä syytteeseen sopimattomina pitämistään sanoista. Onpa syytteen nostamisen muotoseikkojen kanssa niin tai näin, vasemmistolaisten juristien hontelous näkyy erityisesti siinä, että he eivät näytä ymmärtävän mitään sen enempää poliittisen järjestelmämme legitimaatiosta kuin yhteiskunnan sosiopsykologiastakaan.

Kansanedustuslaitoksen asia on päättää koko siitä arvokonstituutiosta, jolle kaikki muu toiminta voi legitimoitua. Jos kansanedustajien suita aletaan kapuloida, vedetään silloin matto koko kansanvaltaisen yhteiskunnan alta. Näin kansandemokratiassa.

Ihmisoikeuksista kiinnostunut Martin Scheinin on itse antanut tukensa ihmisoikeuksia polkeneelle kommunistiselle yhteiskuntajärjestelmälle aikana, jolloin Neuvostoliiton keskitysleirit, Stalinin ajan teloitukset, pogromi, sananvapauden raiskaukset ja kaikki muu hulluus oli yleisesti tiedossa.

Wikipedian tietojen mukaan Martin Scheinin oli 1970-luvulla SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen Turun akateemisen sosialistiseuran (TuASS) keskeinen toimija. Hän työskenteli SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa juristina 1980-luvun alkupuolen ja kuului 1980-luvun alussa Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, jonka keskuskomiteaan hänet valittiin edustajakokouksessa 1981. Hän toimi vuonna 1989 Demokraattisten lakimiesten Demlan puheenjohtajana.

Nämä valinnat ja linjaukset antavat täysin paljastavan kuvan toimijan arvostelukyvystä ilman, että johtopäätösten tekoon tarvittaisiin mitään olettamia. On melko mitätöntä erehtyä tavallisena kansalaisena jossakin yksittäisessä sananvalinnassa verrattuna siihen, että erehtyy professorina koko ajattelunsa peruslinjauksissa. Tämä heittää pysyvän epäilyn varjon siihen, että myös yliopisto, joka tukee poliittisesti motivoitunutta agenda- ja tendenssitoimintaa, on erehtynyt henkilövalinnoissaan.

On sangen outoa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta käyttää asiantuntijoinaan henkilöitä, jotka ovat selvästi rajanneet itsensä ja käsityksensä äärivasemmiston ahtaaseen nurkkaukseen. Kommunistinen käsitys, että yksilöiden toiminta pitää alistaa julkisen vallan määräyksille, näyttää juurtuneen pysyvästi heidän ajattelunsa perusrakenteeksi. Tämä autoritaarinen ja hierarkkinen komentelupolitiikka näyttää olevan myös EU:n ja EIT:n toimintatapa.

Sen sijaan meillä täällä vapaassa oikeistossa ajatellaan, että yksilöt ovat suvereeneja päättämään siitä, mitä ajattelemme ja sanomme ja että yhteiskunnan tehtävä on noudattaa kantaväestöön kuuluvien yksilöiden tahdonmuodostusta, jolla pitää olla prioriteetti kaikilla yhteiskunnan alueilla poliittisen vallanperimyksen pohjalta.

Totuuden ajatuksistaan saa sanoa

Samalla, kun vihervasemmisto täyttää valtion turvallisuusalan korkeimpia virkoja omilla uustaistolaisilla kellokkaillaan, lähestytään vaaran vuosien tilannetta, jolloin SKP:n Yrjö Leino toimi sisäministerinä ja vasemmistososialisti Otto Brusiin Punaisen Valpon päällikkönä. Tuolloinkin vasemmiston sissit tanssivat valtioneuvoston pöydillä ripaskaa vetääkseen kuraan sananvapauden, aivan kuten Itä-Euroopan maissa.

Filosofian näkökulmasta yksi on ylitse muiden: totuuden saa sanoa. Ja totuus se on totuus myös siitä, mitä kansalaiset ajattelevat toisistaan, täällä käymässä olevista, maahanmuutosta tai poliittisista asioista yleensä. Se on yhteiskunnallinen totuus, jota ei pidä peitellä juristinnuijien harjoittamalla pelottelulla. Siteeraan lopuksi hollantilaista oikeusfilosofia ja Leidenin yliopiston professoria Paul Cliteuria, joka lausui 9.3.2017 TV1:n Ulkolinjassa näin:

Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.

On selvää, ettei yhteiskunnallista totuutta voida saavuttaa oikeussaleissa, joita varjostaa rangaistusten uhka, joten Cliteurin toteamuksessa ei ole mitään uutta, paitsi että sen sanoi professori. Vastaava ei olisi mahdollista Suomessa, vaan sitä pidettäisiin ”tieteellisesti perustelemattomana populismina”, sillä tämän maan yliopistojen oppituolit on täytetty viimeistä virkaistuinta myöten vihervasemmistolaisten puolueiden etäispäätteillä, jotka käyttävät asemaansa häikäilemättömästi punavihreän agendan juurruttamiseen myös opiskelijoiden tajuntaan.

LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Jukka Hankamäki 30.01.2020