Suositeltava asunnon lämpötila

”Sen alle laskeminen on terveysriski” – 8 asiaa, joita ei missään nimessä kannata tehdä sähkön säästämisen nimissä

Kaikesta ei tule pihistää. Väärästä kohdasta säästämällä aiheuttaa kodilleen, terveydelleen ja rahapussilleen turhaa harmia.

Liikaa ei kannata säästää, sillä seuraukset voivat olla ikävät. Adobe Stock / AOP
Liikaa ei kannata säästää, sillä seuraukset voivat olla ikävät. Adobe Stock / AOP

Säästövinkit ovat tarpeen sähkön kallistuessa ja mahdollisesti jopa loppuessa kylmänä pakkaspäivänä. Joka paikasta ei tule kuitenkaan säästää.

Väärästä kohdasta nipistäminen voi nimittäin aiheuttaa ongelmia kodin rakenteille tai jopa asukkaan terveydelle.

Omakotiliiton asiantuntijakaarti kertoo, mistä ei ainakaan tule missään nimessä säästää. Vastaukset Iltalehdelle keräsi ja toimitti Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.

1. Ilmanvaihdon tukkiminen tai sammuttaminen

Yleisin ja yksi vakavimmista virheistä on Omakotiliiton asiantuntijoiden mukaan se, ettei ymmärretä oman kotinsa rakennusvuotta ja rakennustekniikkaa.

Esimerkiksi vanhoissa taloissa ilmanvaihto on useimmiten painovoimainen, uudemmissa koneellinen. Vanhoissakin taloissa ilmanvaihto voidaan olla järjestetty monella eri tavalla, joten summittainen tilkitseminen aiheuttaa lähes varmasti sisäilmaongelmia – ja ne voivat ennemmin tai myöhemmin vaurioittaa rakenteita.

Tuloksena on lopulta kallis lasku.

– Esimerkiksi joissain vanhoissa rintamamiestaloissa ikkunoita ei saa tiivistää täysin umpeen, sillä ilman pitää päästä vaihtumaan, ja se pääsee vaihtumaan siten, että tiivisteisiin jätetään pieni aukko. Toisissa taloissa ikkunoiden tiivisteet voi huoletta vaihtaa ja lisäeristää, Silander sanoo.

Toisin sanoen: vaikka lisäeristäminen ja harakoille menevän lämmön tilkitseminen kannattaa usein energiatehokkuuden näkökulmasta, kannattaa epävarman kysyä apua ammattilaiselta, ennen remontteja.

– Talot ovat hyvin erilaisia. Säätö- ja korjaustoimet pitää aina suunnitella rakennustavan ja -ajan mukaan.

Myöskään koneellista ilmanvaihtoa ei pitäisi säästösyistä kätkeä pois päältä.

Omakotiliiton mukaan hyviä neuvoja kodista riippumatta ovat:

  1. Huolla ilmanvaihto säännöllisesti
  2. Selvitä, mistä lämpöä vuotaa ulos ja olisiko vuotokohta turvallista tilkitä
  3. Säädä mahdollinen koneellinen ilmanvaihto vuodenajan mukaiseen säätöön

2. Älä sulje lämmitystä, jos tilassa on vesijohtoja

Tämän neuvon pitäisi olla ilmiselvä, mutta aina ei ole selvillä, missä vesijohdot sijaitsevat. Silanderin mukaan lämmityksen poistaminen voi johtaa pakkasella putkien jäätymiseen ja jäätyneet putket voivat puolestaan haljeta.

Halkeamisesta seuraa kallis remontti ja se voi johtaa myös vesivahinkoon.

Erityisen kova riski vesijohtojen jäätymiseen on kovien pakkasten jälkeen, kun ilma alkaa lauhtumaan.

Silanderin mukaan kannattaa selvittää, missä tiloissa vesiputkia on ja pitää näissä tiloissa riittävän kova lämmitys. Vesiputkien jäätymistä ehkäisee myös veden säännöllinen valuttaminen.

3. Älä sulje märkätilojen lämmitystä kokonaan

Märkätilojen pitäisi olla lämmöltään muuta taloa lämpimämpiä, sillä silloin huone pääsee kuivumaan ja kosteusvaurion riski vähenee.

Lämmityksen pitäisi olla korkea varsinkin käyttöaikana, eli hieman ennen suihkua, sen aikana ja sen jälkeen, kunnes tila on kuiva.

Silanderin mukaan kuivumista voi nopeuttaa lattialastalla.

– Luulin että kaikki kuivaavat märkätilojaan lastalla, mutta niin ei ole. Se on hyvä vinkki.

Myöskään lattialämmitystä ei tule poistaa kokonaan käytöstä varsinkaan, jos märkätilan lämmitys hoidetaan kokonaisuudessaan lattialämmityksen kautta. Mukavuuslattialämmitystä voi säätää enemmän.

Lisää lattialämmityksestä säästämisestä voit lukea Iltalehden aiemmasta jutusta.

Lue myös

Lattialämmitys on kodin sähkösyöppö, josta voi nipistää – ahneus voi tuoda kymmenien tuhansien laskun

4. Älä säädä lämpimän veden termostaattia liian matalaksi

Lämmin vesi on yksi kodin suurimpia sähkösyöppöjä. Siitä kannattaa kuitenkin säästää vedenkulutusta vähentämällä. Termostaatin lämpötilaa ei kuitenkaan tule liiaksi laskea, Omakotiliitosta painotetaan.

Lämpimän veden termostaattia ei saa laskea alle 55 celsius-asteen.

– Sen alle laskeminen on terveysriski, Silander sanoo.

Lisäksi veden lämpötilan olisi hyvä nousta viikoittain yli 65 asteen Legionella-bakteerin kasvun ehkäisemiseksi.

5. Vältä laskemasta lämpötilaa alle 18 asteen asuintiloissa

Terveysturvallinen lämpötila on yli 18 astetta. Omakotiliitto ei suosittele lämpötilan laskemista tämän alle tiloissa, joissa asutaan.

– Mökissä ylläpitolämpö voi tietenkin olla matalampi, Silander sanoo.

Huoneista makuuhuone voi olla hieman muita huoneita viileämpi. Liian kylmä sisäilma voi aiheuttaa esimerkiksi nivelkipuja ja vaurioittaa rakenteita.

6. Älä ota puulämmitystä suin päin käyttöön

Mikäli kodista löytyy esimerkiksi takka tai leivinuuni, saa sillä painettua sähkölämmityksen kuluja alaspäin.

Mikäli takkaa ei kuitenkaan ole hetkeen käyttänyt, voivat se sekä hormit olla huonossa kunnossa. Pahimmillaan epäkunnossa oleva tulisija ja hormi ovat paloturvallisuusriski, parhaimmillaankin epätehokas lämmitysmuoto.

Nuohoajan pitää tarkistaa yli kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ennen uutta käyttöönottoa, muistuttaa Nuohousalan keskusliitto.

Lisäksi asuinrakennuksen tulisijoja pitää nuohota vuosittain. Nuohoajalta saa myös vinkkejä energiatehokkaaseen puun polttoon.

– Nuohoamattomia takkoja ei tule käyttää, Silander toteaa.

7. Älä hätäile peltien kanssa

Silander muistuttaa, että tulisijan pellit saa sulkea vasta, kun palaminen on loppunut, eivätkä hiilet hehku.

– Ei tule ajatella, että lämmittäisi tehokkaasti ja sulkee pellit kesken hehkumisen. Jos niin tekee, asunto täytyy häästä.

Häkä on ihmiselle vaarallinen kaasu ja tappaa vuosittain Suomessa kymmeniä ihmisiä. Häkää ei voi nähdä.

8. Älä siirrä sähkönkulutusta harkitsematta sydänyöhön

Varsinkin pörssisähkösopimuksella oleville on suositeltu, että sähkönkulutusta kannattaa suunnata halvemmille yötunneille.

Silander sanoo, että yleistäen se voikin olla kannattavaa, mutta hän kehottaa harkintaan. Hän kehottaa muun muassa varmistamaan, että kotivakuutus korvaa, mikäli laite rikkoutuu yöllä, kun sitä ei valvota.

Apu-lehden mukaan vakuutusyhtiöt korvaavat myös yöksi, valvomatta jätetyn kodinkoneen rikkoutumisen ja sen aiheuttamat vahingot, mutta varmistaminen ei ole pahitteeksi.

Lisäksi vanhojen ja epäluotettavien kodinkoneiden osalta kannattaa pohtia yökäyttöä.

– Ainakin kannattaa huolehtia, ettei lähellä ole mitään arvokasta.

LÄHDE: Iltalehti/Jesse Kuparinen 09.09.2022