tag lääke

1 artikkeli

Lääkettä vai ei lääkettä?

Lääkkeettömien hoitojen mukana kulkevan lume/hoivavasteen takia myös lääkäreiden pitäisi osata keskustella niistä.

Kuva: Kuvauljas Oy
Kuva: Kuvauljas Oy

Lääkkeettömät hoidot ovat uineet lääketieteeseen vauhdilla. Toki niitä on käytetty koko lääketieteen historian ajan, mutta uutta on se, että ne ovat tietyissä hoitosuosituksissa ensisijaisia ja tärkeitä eivätkä pelkästään lääkehoidon rinnalla käytettäviä.

Lääketiede on jo nimensäkin perusteella melko LÄÄKEtieteellistä, ja englannin kielessä lääketiedettä kutsutaan usein vielä ytimekkäämmin pelkäksi Medicineksi. Nykylääkärin historiassa lääkkeillä ja lääkehoidoilla on ollut hyvin vankka asema, jota reseptinkirjoitusoikeus on vahvistanut.

Modernin lääketieteen yksi tärkeimmistä ajankohdista on 1800- ja 1900-lukujen vaihde. Tuota ennen erilaiset patenttilääkkeet ja -mikstuurat olivat tärkeitä hoitokeinoja. Ne sisälsivät usein useampaa enemmän tai vähemmän vaikuttavaa ainetta ja lääkäreiden (tai puoskarien) nimellä mainostettuja mikstuuria markkinoitiin mm. heikkohermoisuuteen ja reumatismiin.

Ensimmäisiä uuden ajan täsmälääkkeitä olivat Aspirin (1899) ja Heroin (1898), eli ne sisälsivät vain yhtä ainoaa vaikuttavaa ainetta ja niillä hoidettiin tiettyä vaivaa. Ensin mainittu tuli myyntiin kipulääkkeenä ja viime mainittua kaupattiin aikansa tehokkaimpana yskänlääkkeenä, kunnes sen liiankin sankarillista oloa tuovat ominaisuudet huomattiin. Molemmat elävät edelleen lääkearsenaalissa, heroiini tosin katukaupassa.

Työ punaisen atso-väriaineen prontosiilin kanssa toi meille sulfa-antibiootit. Englantilaisen mikrobiologi Flemingin enemmän tai vähemmän harmillinen munaus eli avonaisen ikkunan eteen jäänyt streptokokkeja sisältävä malja, ja sen kontaminaatioksi lennähtänyt penicillium -home, antoi puolestaan penisilliinin.

Ensimmäiset tehokkaat antibiootit loivat innon tutkia ja löytää tehokkaat lääkkeet kaikkiin muihinkin sairauksiin, ja useasti osuttiin kultasuoneen. Lääkkeet olivat oman lääkärinurani alkuvaiheessa tärkeä ja ehkäpä oleellisin osa omaa lääkärin identiteettiäni ja potilaiden kohtaamista.

Muistan kun ensimmäisenä työpäivänäni terveyskeskuksessa eteeni tuli yksinäisyydestä kärsivä ikäihminen. Lyhyt vastaanottoaika jo sinänsä jännitti, ja vielä enemmän jännitti se mitä voisin tehdä potilaani hyväksi. Onneksi sopiva trigger -sana kantautui korviini potilaan puhevirrasta: huimaaminen. Jostakin sisäisen Pharmacopean muistikirjasta mieleeni singahti taikasana Verpamil. Potilas lähti perin tyytyväisen oloisena vastaanotolta.

Vahvassa nosteessa

Lääkkeettömät hoidot ovat tällä hetkellä vahvassa nosteessa, vaikka niitä on aina käytetty, jo ennen lääkehoidon kulta-aikoja. Perimätiedon mukaan sähköhoitoja annettiin ankeriailla ennen kuin sähköä oli edes keksitty. Fysioterapeuteille on ohjattu potilaita vuosikymmenet ja psykoterapioiden riemukulku alkoi Yhdysvalloissa viimeistään kuusikymmenluvulla.

Viimeisimpien hoitosuositusten mukaan lääkkeettömät hoidot ovat ensisijaisia kroonisessa kivussa ja unihäiriöissä. Lääkkeettömät hoidot tepsivät myös tules-vaivoissa ja ovat nykypsykiatrian ydintä. Erilaisten ahdistushäiriöiden ja etenkin sosiaalisten pelkojen ja jännittämisen hoidossa niillä on oma varma paikkansa, samoin esimerkiksi epävakauden hoidossa. Useasti niitä käytetään lääkehoitojen rinnalla, kuten esimerkiksi masennuksessa.

Myös toiminnallisia häiriöitä potevan kohtaamisessa lääkkeettömät menetelmät ovat oleellisia, ja liiallisesta lääkitsemisestä on niissä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Lääkkeettömät hoidot auttavat myös lukuisissa kansantaudeissa ja olisivat oiva apu verenpainetautiin, 2-tyypin diabetekseen ja ylipainoon. Uniapneaa hoidetaankin pelkästään lääkkeettömästi. Itse asiassa lähes kaikissa kroonisissa sairauksissa ei-lääkkeellinen osaaminen on tärkeää.

Fysioterapiat, erilaiset liike- ja venytyshoidot ja liikunta ja laihdutus ovat kaikille tuttuja, samoin akupunktio ja manipulaatiohoidot sekä esimerkiksi psyko- ja musiikkiterapiat. Käypä hoito -suositukset suosittelevat usein moniammatillista työotetta ja kuntoutuksessa oleellinen verkostotyö voidaan kai sekin nähdä lääkkeettömänä menetelmänä. Erilaiset työhön, ammatillisuuteen ja työergonomiaan kohdistuvat toimet puhuttavat tietenkin työterveyshuollossa ja työikäisten ammatillisessa kuntoutuksessa.

Lääkkeettömien hoitojen lista on kasvanut pitkäksi ja muuttunut aiempaa moniulotteisemmaksi. Mukaan on luikerrellut laaja kirjo erilaisia uudenlaisia toimenpiteitä ja välineitä. Niiden taustalla on esimerkiksi kognitiivisen psykologian ja psykofyysisen fysioterapian menetelmiä, mm. erilaisia mielellisiä ja kehollisia harjoitteita, rentoutumiskeinoja ja hengitysharjoituksia. Välillä puhutaan mindfullnesista ja joogasta, heti perään luonnosta/metsästä ja lopulta musiikista parantavana voimana.

Autonomista hermostoa rauhoitetaan erilaisin itsehoidon menetelmin. Pysäytyssanat ja huolipäiväkirjat vilahtelevat nykyisin arkipuheessa siinä missä ennen Z-lääkkeet. Ja välillä käydään arvokeskustelua, ja pohditaan omien arvojen mukaista elämää ja nousua pitkäaikaisen sairastamisen alhosta.

Suunta on varmasti oikea ja laventaa terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttamisen keinoja. Lääkkeettömät hoidot ovat loppupeleissä edullisia ja usein myös kohtuullisen tehokkaita, koska tuskin ne muuten olisivat nousseet niin merkittävään rooliin Käypä hoito -suosituksissa. Sivuvaikutuksia ei myöskään liiemmin ole tai ne ovat vähäisiä.

Koulutuksen ja osaamisen aukot

Myönnän auliisti, että oma osaamiseni ei ole riittävä lääkkeettömien hoitokeinojen järjestelmälliseen ”määräämiseen”. Sekin on selvää, että tietty lääkkeetön menetelmä ei toimi ollenkaan toisella potilaalle, mutta jollekin toiselle se saattaa istua kuin nenä päähän, ja apu on lähes välitön.

Voimme tietenkin delegoida lääkkeettömät hoitokeinot fysioterapeuteille, sairaanhoitajille, toimintaterapeuteille, musiikkiterapeuteille, psykologeille ja psykoterapeuteille. Toisaalta lääkkeettömien hoitojen mukana kulkevan lume/hoivavasteen takia myös meidän lääkäreiden pitäisi osata keskustella niistä ja joskus jopa suositella niitä.

Sekin selkiyttäisi kokonaiskuvaa, jos lääkkeettömät menetelmät jaettaisiin passiivisiin ja aktiivisiin. Passiivisessa hoidossa potilas jää edelleen hoidon kohteeksi, aktiivisessa hoidossa potilas on toimijan roolissa. AHRQ:n äskettäin päivitetyn järkälemäisen 600 sivun lääkkeetöntä kivun hoitoa käsittelevän raportin mukaan juuri omaa toimijuutta kannattelevat ja tukevat menetelmät ovat ilmeisesti kaikkein tehokkaimpia.

Lääkäreiden koulutuksessa ja osaamisessa on tässä kohtaa enemmän tai vähemmän ammottava aukko. Vaikka meistä jokaisella on yleiskäsitys lääkkeettömistä hoidoista, nyanssien tasolle emme valitettavasti pääse. Olisi viisasta, että lääkkeettömistä hoidoista kerättäisiin selkeä Käypä hoito- ja/tai Vältä viisaasti -tyyppinen materiaali, jossa eri menetelmät, niiden sisältö, indikaatiot ja vaikuttavuus olisi lyhyesti kuvattu.

Jari Turunen

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

LÄHDE: Potilaan lääkärilehti 15.12.2020