Omistatko todella Windows-tietokoneesi? Päivitykset ja sovellukset voivat latautua itsestään. Käyttäjän paluu tietokoneen ääreen saattaa olla yllätyksiä täynnä. Windows voi ladata päivityksiä ja sovelluksia huomaamatta.
Avainsana: tietoturva
Internetiä ei pysty hallitsemaan – yhdellä salamyhkäisellä taholla on kuitenkin Suomessakin edustaja. Ensimmäinen www-sivu täyttää pian kolmekymmentä vuotta, ja verkko jatkaa laajenemistaan. Mutta kuka hallitsee internetiä?
Facebookia syytetään jälleen kasvokuvien luvattomasta keräämisestä. Tällä kertaa uhreina ovat Instagram-käyttäjät.
Microsoftin uudistunut Edge-selain on kerännyt runsaasti kehuja, mutta sen aggressiivisesta tyrkyttämisestä eivät kaikki pidä.
On monia tuttuja ja sitkeitä syitä, joiden takia kiristyshaittaohjelmat jatkavat kaaoksen synnyttämistä internetissä vielä hamaan tulevaisuuteen.
Entinen tiedusteluvirkailija kehottaa tiukempaan Kiina-politiikkaan. MI6:n ex-johtaja: Huawei ei ole tavallinen yhtiö.
Kodin turvakameroissa piilee salakavalia riskejä – näin helposti varkaat voivat päätellä, onko ketään kotona
Kasvojentunnistus on todella epätarkkaa jopa poliisin omien tutkimusten mukaan. Suurin osa amerikkalaisista poliisilaitoksista käyttää sitä silti.
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on huolissaan Kiinan sensuurin antamasta esikuvasta, jota muut maat saattavat lähteä matkimaan.
Ryhtyykö Suomi vakoilemaan kansalaisiaan? TM: Ministeri harkitsee ihmisten digitaalista jäljittämistä Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka uskoo, että Suomi voisi kehittää […]
Snowden: varokaa mitä toivotte, sillä pian saatatte sitä katua Snowden uskoo, että koronavirus luo valvontayhteiskuntia, jotka elävät paljon pidempään kuin […]