Se tärkein verkko
Tulevaisuudessa tietoliikenne siirtyy 5g-verkkoihin. Tehtaat, robottiautot, sairaalalaitteet ja kodit kytketään yhteen, jolloin verkosta tulee osa kansallista turvallisuutta. Siksi on tärkeää, etteivät kiinalaiset pääse Huawein avulla miinoittamaan lännen infrastruktuuria ja asentamaan sinne takaportteja.
Suunnilleen näin kuuluu virallinen arvio 5g:n turvallisuudesta. Mutta onko uhkakuva vedetty teollisuuspoliittisista tai insinööripornahtavista syistä hieman överiksi?
Miksi sairaalan leikkausrobotti koskaan toimisi 5g:n varassa, ellei kyse ole kenttäsairaalasta? Radiotie on aina epävarmempi kuin kiinteä verkkoyhteys. Sairaalan seinien sisällä kaapelointi on tarpeen jatkossakin.
Langaton 5g on viimeisen mailin tekniikka. Korkeilla taajuuksilla signaali ei kanna edes mailia, mikä rajoittaa sen käytön lähietäisyyksille. Jonain päivänä robottiautot saattavat kaupunkialueilla viestiä keskenään 5g:n kautta, mutta kun se 2030-luvulla tapahtuu, tekniikkana voi olla jo 6g.
Kansallinen turvallisuus
Kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeimpiä ovat runkoyhteydet ja pilvipalvelut. Niiden katkaisu voi pysäyttää koko maan. Ilman runkoyhteyksiä 5g-tukiasemat, kotien wifit ja nettipalvelut kuolevat.
Vielä yksi kysymys tulee mieleen. Maailmassa on kolme isoa 5g-infran valmistajaa: Huawei, Ericsson ja Nokia. Huaweitä kohtaan tunnetun luottamuspulan vuoksi Nokian pitäisi olla erittäin kiinnostava yritys.
Jostain syystä kiinnostus ei näy pörssikurssissa. Miksei Cisco ole jo tehnyt ostotarjousta Nokiasta? Eivätkö markkinat ymmärrä, mihin kehitys on menossa?
Mobiiliverkkoja läheisempi uhka liittyy sähköverkkoon. Se ei ole yhtä mediaseksikäs kuin 5g eikä siihen liity suurvaltojen intohimoja, joten siitä ei puhuta mediassa.
Sähköverkko on teknisesti yhtä monimutkainen kuin internet.
Poliittisista syistä sähkön riittävyys ja jakeluverkkojen toiminta ovat uhattuna samalla, kun sähkön kulutus ja riippuvuus siitä kasvavat. Virta vie kohti sähköautoja, mutta fossiilista tuotantoa ajetaan alas ja kansalaismielipide on kriittinen ydinvoimaa kohtaan.
Helmikuussa harvinainen talvimyrsky ja ennätyspakkaset katkoivat sähköjä yli kahdelta miljoonalta teksasilaiselta. Teslat jäivät talleihin. Äärimmäisten sääilmiöiden yleistyminen vaikuttaa niin sähkön kysyntään kuin uusiutuvan energian tuotantoonkin.
Sähkö tulee töpselistä, mutta sen takana oleva verkko on teknisesti yhtä monimutkainen kuin internet. Nettiyhteydet voivat jumittaa, jolloin bittivirta hidastuu, mutta sähköverkossa kysynnän ja tarjonnan pitää aina kohdata.
Tasapainon lisäksi eri voimaloiden vaiheen pitää täsmätä samaan 50 hertsin aaltoon. Verkon nostaminen pystyyn laajan katkon jälkeen edellyttää siemensähköä ja hallittua ylösajoa, jotta suojareleet eivät laukea.
Suomalaiset eivät sitä huomanneet, mutta Euroopan sähköverkko oli lähellä romahdusta tammikuun 8. päivä kello 14. Romaniassa tapahtunut tuotantokatko aiheutti häiriön, joka uhkasi kaataa verkot dominopalikoiden tapaan. Tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä. Miten lie ensi kerralla?
Sähkön varastointi
Tuotantopuolella sähkön varastointi on vaikeaa, ja perinteisiä säätövoimalaitoksia on ajettu ympäristösyistä alas. Ne on korvattu tuuli- ja aurinkovoimaloilla, jotka ovat arvaamattomia. Tuotantohuiput eivät kohtaa kysyntähuippujen kanssa, eikä säätövaraa ole riittävästi.
Suomi on jo vuosia ollut tuontisähkön varassa. Onneksi sitä on riittänyt, vaikka verkot ovatkin kovilla. Tammikuun 15. päivänä Suomi kulutti yli neljä gigawattia enemmän kuin se pystyi tuottamaan. Olkiluoto 3 helpottaa sähköpulaa hetkeksi, kunnes sähköautot syövät kapasiteetin.
Kun Olkiluoto 3 -projekti alkoi, hallitseva puhelintekniikka oli vielä 2g eli gsm. Mobiiliverkkoihin verrattuna energiantuotanto on pitkäjänteistä puuhaa.
Sähköntuotannon epävarmuus on huoltovarmuuskysymys, mutta sähkönjakeluun liittyy myös kosolti kyberturvallisuutta. Hyökkäykset Ukrainan sähköverkkoon joulun alla 2015 muistuttivat sähkönjakelun haavoittuvuudesta.
Suomi olisi helppo saada polvilleen tuhoamalla pari isoa muuntajaa tai 400 kilovoltin runkolinjaa. Siihen riittäisi muutaman miehen sissi- tai terroristijoukko – tai yksi rajan takaa ammuttu risteilyohjus.
Drone tai sinko ovat tuhoisampia kuin 5g-verkon takaovet. Joskus vanha keino on tehokkaampi kuin pussillinen uutta hitechiä.Tulevaisuudessa tietoliikenne siirtyy 5g-verkkoihin.
LÄHDE: TIVI/blogi/Petteri Järvinen 12.03.2021