Tony Blair jyrähtää Joe Bidenistä

Tony Blair: ”Joe Bidenin Afganistan päätökset olivat imbesillejä, traagisia, vaarallisia ja tarpeettomia”

Suomen valtamedian Yleisradion ja Helsingin Sanomien otsikoista puuttuu nyt muualla maailmassa yleistyvä voimakas kritiikki Joe Bidenin tapaan ja kykyyn hallita. Se on nyt totaalisesti kyseenalaistettu monen toimijan taholta ja hänen suosionsa kotimaassa on nyt syöksykierteessä.

Wall Street Journal julkaisee pääkirjoituksen, jossa Bidenin todetaan hajottaneen NATO:n.

Jopa Joe Bidenin valtaan nostaneet mediat kuten The New York Times ja CNN ovat kommentaattoriensa suulla todenneet sen, mikä on kaikille vähänkään asioita seuraavalle ollut selvää: Joe Biden ei tiedä, mitä on tekemässä, ei ymmärrä lukemaansa ja valehtelee eikä kykene johtamaan maata.

Ennenkuulumatonta on, että presidentin alainen hallinto antaa nyt täysin erilaisia lausuntoja kuin Biden. Esimerkiksi Joe Biden sanoi, että Al Qaida ei ole enää Afganistanissa, mutta Pentagonin tiedottaja kiisti tämän presidentin väitteen.

USA:ssa vallitsee laajalti tietoisuus siitä, että heidän presidenttinsä on dementikko. Ison Britannian entinen pitkäaikainen pääministeri Tony Blair totesi hiljan ”Joe Bidenin päätökset jättää Afganistan nähdyllä tavalla ovat imbesillejä, traagisia, vaarallisia ja tarpeettomia”.

Donald Trump olisi parempi

Ison Britannian nykyisen pääministerin huhutaan todenneen, että asiat olisivat paremmin, jos Donald Trump olisi vallassa ja että hän olisi yksityikeskusteluissa käyttänyt USA:n presidentistä Donald Trumpin lempinimeä Sleepy Joe (Unelias Joe). Downing Street 10 kiistää huhut jyrkästi.

Ison Britannian entinen Afganistanin joukkojen komentaja eversti Richard Kemp vaatii, että Joe Biden tuomitaan sotilastuomioistuimessa petoksesta. Tämä puheenvuoro heijastaa Ison Britannian täydellistä pettymystä Bidenin hallintoon, koska he eivät pitäneet liittolaisiaan ajan tasalla. Iso Britannialla on myös paljon kansalaisia maassa.

USA:n ulkoministeri Antony Blinken sai heinäkuun 13. 23:lta Kabulin diplomaatilta kirjeen, jossa varoitettiin, että Taleban on hyvin nopeasti saamassa valtaansa maan. Blinkenin tiedetään lukeneen varoituksen, mutta varmuutta vielä ei ole, lähettikö hän sen Joe Bidenille vai ei? Joka tapauksessa tilanne on nyt se, että Talebanilla voi pahimmassa tapauksessa olla lopulta hallussaan panttivankeina tuhansia Yhdysvaltain kansalaisia ja jopa vertaukset Saigonin 1975 kaoottiseen valtaukseen voivat antaa väärän ja liian silotellun kuvan kehittymässä olevasta kriisistä.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on ihmetellyt vetäytymisen järjestystä. Ensin olisi pitänyt evakuoida siviilit ja aseet sitten vasta sotilaat ja lopuksi olisi pitänyt räjäyttää USA:n tukikohdat. Suurena taktisena virheenä on pidetty Bagramin lentokentältä vetäytymistä. Se tehtiin lisäksi yön pimeydessä heinäkuun alussa ilman, että amerikkalaisest olisivat siitä edes kertoneet etukäteen mitään paikalliselle afgaanikomentajalle. US left Afghan airfield at night, didn’t tell new commander (apnews.com)

Talebanille jäi valtavasti aseita

Talebanilla on nyt hallussaan tuhansia sotilasajoneuvoja, ehkä jopa 100 hävittäjää ja helikopteria sekä 600 000 kevyempää asetta, ohjuksia ym. kymmenien miljardien dollarien edestä. Em. Richard Kemp varoitti, että maasta tulee nopeasti jihadistien paratiisi ja että tilanne tulee olemaan lännen kannalta paljon vaarallisempi kuin edellinen talebanien valtakausi, koska he eivät enää pelkää lännen interventiota. ISIS/Al Qaida ym. sunniekstremistit ryhmittyvät nyt uudelleen kaikessa rauhassa ja voivat levittää terroria ei ainoastaan ympäröiviin maihin vaan myös meille Eurooppaan.

Maailman turvallisuusrakenne myös natisee liitoksissaan, koska samalla, kun Biden on toistanut NATO:n artikla 5 mantraa ja tukeaan NATO:lle Afganistanin romahduksen jälkeen, hänen hallintonsa veti Kiinan uhkailujen vuoksi maton alta USA:n perinteiseltä Taiwanin politiikalta eli lupaukselta puolustaa Taiwania Kiinan hyökkäykseltä. Tämä aiheutti järkytyksen Japanissa, Koreassa, Australiassa ja ylipäätäänsä Kiinan lähivaltioissa. USA:n liittolaisvaltioilta on nyt ympäri maailmaa luottamus karissut USA:n kykyyn ja tahtoon toimia sitoumustensa mukaan.

Vanha sisäinen rintamajako on nyt syntymässä Afganistanissa, koska Amrullah Saleh ja Ahmad Mahmood ovat yhdistäneet voimansa Panshirin laaksossa ja ovat nopeasti vallanneet alueita jopa Kabulin ympäriltä. Jälkimmäinen on legendaarisen Pohjoisen liiton johtajan Ahmad Shah Massoud’n poika ja Saleh on ollut mm. Afganistanin sisäministeri. Pohjoisen liiton lippu on nyt nähty ensimmäistä kertaa vedettävän salkoon sitten vuoden 2001. Amrullah Saleh ja Ahmad Mahmood ovat kiihkeitä Talibanin vastustajia ja sisällissota on ilmeisesti taas alkamassa. Venäjä ja Intia tukevat Pohjoisenliittoa sen taistelussa Pakistanin ja Kiinan tukemia talebaneja vastaan.

Minulla on hallussa kirjailija Mika Waltarin kirjeet rakastetulleen äitini kummitädille Aili Tikalle ensimmäiseltä Euroopan matkaltaan. Hän kirjoittaa Ailille Brindisistä Italiasta 20.7.1927 mm.:

”Voi olla, että jo syyskuun alussa olen Suomessa,- mutta en luonnollisesti osaa varmasti sanoa. Ellei mitään uutta inressipiiriä avaudu,- luultavasti. /Uusilla intressipiireillä tarkoitan esim. matkaa sotakirjeenvaihtajana Afganistaniin (kirj. vahvennus). Minulla olisi ollut mahdollisuus päästä erään pienen seikkaluryhmän mukana Konstantinopelista. Mutta minulla ei ollut kylliksi rahaa,- ehkei myöskään rohkeutta,- niin epämääräiselle matkalle lähtöön./”

Me emme ole mitään velkaa Afganistanille, jonne Suomi lähetti rauhanturvaajia NATO:n mandaatilla USA:n neokonservatiivien neuvosta. Sota jatkuu siellä en tiedä kuinka monetta sataa vuotta.

LÄHDE: OikeaMedia/blogi/Mikko Paunio 22.08.2021

[ HUOM! Väliotsikointi taakkatoimitus ]