Totuuden toinen puoli Ukrainan sodasta

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Jatkuuko Uuden Suomen sensuurilinja? Nyt näkyvistä on kadonnut Vladimir Agopovin, Suomessa asuvan ukrainalaisen bloggaus ”Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi.” Marraskuussa 2014 kirjoitettu bloggaus oli noussut luetuimpien joukkoon Ukrainan tilanteen lööpittelyn kiihdyttyä nyt helmikuussa 2022.

Poistamisen syy ei ole tiedossa. Syy saattaa olla historian häivyttäminen, eriävien äänien vaientaminen, NATO:lta ja/tai EU:lta tullut informaatiosotakäsky, Uuden Suomen oma NATO-agenda tai jokin muu.

Onneksi internet taltioi paljon tahallaan kadotettua. Agopovin bloggaus löytyy arkistoista, ja AvoinMedia julkaisee sen ”varmuuskopioksi” niitä varten, jotka ovat kiinnostuneita tietämään enemmän kuin massamedia kertoo.

Olen hieman muuttanut kappalejakoa lukemisen helpottamiseksi so. jakanut tekstimassan useampaan kappaleeseen kuin alkuperäisessä on.

— RS

Vladimir Agopov

Yksi Ainoa Totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Mikko Elon blogi ”Miksi Suomen media vain kiihdyttää Venäjävastaista propagandaansa?” ja siihen kirjoitetut kommentit toimivat kimmokkeena omien näkemyksieni esittämiselle. Koska olen itse Luganskista kotoisin ja pidän edelleen tiiviisti yhteyttä Luganskissa, Donetskissa ja muissa Ukrainan kaupungissa asuviin sukulaisiin ja tuttaviin, olen joutunut toteamaan, että Suomen media on luopunut hyvästä lehtimiestavasta ja paneutuvasta tapahtumien uutisoinnista. Tai sitten se on koko Ukrainan kriisin aikana ollut ulkopuolisen käskyvallan ohjauksessa. On vaikea löytää muuta selitystä HS:n, Ylen ja Suomen kuvalehden toimittajien yhtenäiselle linjalle, joka on valitettavan yksipuolinen ja aika ajoin jopa valheellinen.

Haastatteluissa on mukana vain Kiovan hallinnon edustajia tai sen tukijoita; asiatuntijat, joihin viitataan, tukevat poikkeuksetta Kiovan näkemyksiä tilanteesta. Itä-Ukrainan ’separatistien’ motivaatioita ei esitellä eikä niitä haluta ymmärtää. Onko Venäjä-viha sokaissut toimittajat ja ovatko nämä menettäneet tilannetajun ja kyvyn kertoa asioista puolueettomasti ja objektiivisesti? Olen huomauttanut asiasta joukolle toimittajia ja ulkomaan toimitusten päälliköille. Lähettämiini viesteihin ei ole katsottu tarpeelliseksi vastata. Medialla on siis vain Yksi Ainoa Totuus eikä muita näkemyksiä voi olla olemassakaan.

Ukrainan kriisin ydin on helmikuussa 2014 Kiovassa tapahtunut vallankaappaus ja laillisesti valitun presidentin vallasta syökseminen. Ilmeisesti meillä Suomessa ja yleisesti Lännessä ei täysin ymmärretty (tai ei haluttu ymmärtää), että kyseessä oli puhdas aseellinen vallankaappaus, sillä Ukrainan perustuslaki ei tunne tämän tyyppistä vallanvaihtoa. Koska kaappaajat olivat länsimielisiä, ei heidän toimintaansa haluttu tuomita. Vallankaappauksen jälkeen uusi hallinto syyllistyi moniin muihinkin laittomuuksiin ja teki Ukrainan perustuslain vastaisia päätöksiä.

Ukrainan hallituksen toimintaa ei Lännessä kuitenkaan haluttu kyseenalaistaa, vaan media ryhtyi esittämään tapahtumat yksinomaan vallan kaapanneen hallinnon näkökulmasta. Kun Donbass ei hyväksynyt vallankaappausta eikä halunnut alistua uuden hallinnon komentoon, Kiova ryhtyi mustamaalaamaan donbassilaisia ja käyttämään heistä erilaisia halventavia ja kompromettoivia nimityksiä (terroristit, venäjänmieliset separatistit, roistot, jne). Suomalainen media omaksui ajatuksen, jonka mukaan Kiovassa on oikea valta ja Donbasissa ovat kapinalliset.

HS:ssä ja Iltalehdessä julkaistiin 9.4.2014 uutinen, jonka mukaan ”Luganskissa Venäjä-mieliset aktivistit olivat vallanneet hallintorakennuksen ja ottaneet noin 60 panttivankia”. Soitin saman tien Luganskiin ja kysyin, mitä ihmettä siellä tapahtuu ja sain kuulla, että panttivankijuttu oli uutisoitu Kiovan antamien lehdistötiedotteiden pohjalta. Todellisuudessa ketään ei ollut otettu panttivangiksi; vallatusta rakennuksesta poistuvat naiset olivat olleet rakennuksen valtaajien äitejä, vaimoja ja sisaria, jotka olivat tuoneet miehille ruokaa ja muuta tarpeellista. Lähetin HS:lle kirjeen ja pyysin oikaisua uutiseen. Ei oikaistu.

Odessan tragedian jälkeen, kun Ammattiliitojen talossa oli poltettu elävältä 46 ihmistä (eri lähteiden mukaan kuolleiden luku on noussut 272:ksi), luin YLE:n sivuilta 3.5.2014 otsikon ”Venäjä raivoissaan Odessan tapahtumista – Ukraina jatkaa operaatioitaan”. Uutisessa hätkähdyttävää oli se, ettei toimitus millään tavalla osoittanut myötätuntoa väkivallan uhreja kohtaan, vaan uutisoinnin pääpointti oli se, että Venäjä oli saatu raivostumaan.

Kun presidentti Poroshenko kertoi pääministerille Cameronille, että sankarilliset ukrainalaiset sotajoukot olivat tuhonneet kokonaisen venäläisen panssarivaunukolonnan, uutinen oli kaikissa tärkeimmissä tiedotusvälineissä. Kun parin päivän päästä kävi ilmi, että tieto oli täysin perätön, ei uutisen oikaisua julkaistu missään.

Mediaa ei kiinnosta, että Ukrainan armeija on tuhonnut Luganskissa asuintaloja, kouluja, sairaaloita, ainakin yhden vanhainkodin, kirkkoja (tähän saakka Donbassissa on kokonaan tai osittain tuhottu 62 kirkkoa ja nunnaluostari) tai että alueen koko infrastruktuuri – sähkölinjat, voimalaitokset, vedenjakeluasemat, tietoliikenneyhteydet – on tuhottu. Toimittajia ei kiinnosta, että Lugansk ja sinne jääneet noin 250000 asukasta olivat 45 päivä ilman sähköä, vettä, elintarvikkeita ja lääkkeitä. Tuliko kenenkään mieleen, miten on mahdollista, että tuhottuaan ensin kaiken mahdollisen Donbassissa Kiova pyytää sen jälkeen EU:lta rahaa tuhojen korjaamiseen?

Viestimiä eivät kiinnostaneet myöskään Luganskin ilmapommitukset kun kesken kaunista kesäpäivää 2.7.2014 klo 16 Kiovan hävittäjät ampuivat raketteja aivan kaupungin keskustaan surmaten siellä olevia tavallisia ihmisiä. Pommitusvideo on järkyttänyt koko maailmaa, vaan Suomen tiedotusvälineissä tästä ei puhuttu eikä kuvia näytetty eikä pommi-iskua myöskään kukaan tuominnut, puhumattakaan, että Kiovan hallitusta olisi arvosteltu tällaisesta toiminnasta.

Paljon tärkeämpää oli toimittajien mielestä kertoa, että Venäjän Luganskiin lähettämä ensimmäinen humanitaarisen avun kuorma oli luvaton ja epäilyttävä. Itse puolustusministeri Carl Haglund suuressa viisaudessaan totesi, että ”on oletettavaa, että Venäjän itsenäisesti antama humanitaarinen apu on jotain muuta kuin Venäjä väittää”. Rintamalinjojen väliin jääneen siviiliväestön jättäminen ilman ruokaa ja lääkkeitä olisi ilmeisesti ollut hyväksyttävämpi menettely kuin venäläisen avustuskuorman vastaanottaminen. Kun presidentti Poroshenkon joukot eivät pystyneet nujertamaan tavallisista työläisistä, opettajista, partureista, muusikoista, kaivosmiehistä ja maajusseista koostuvan vastarintaliikkeen armeijaa ja valloittamaan Itä-Ukrainan kaupunkeja, presidentti antaa käskyn lopettaa siellä oleville ihmisille eläkkeiden maksun ja lääkkeiden toimittamisen.

Kun suomalaisille kaiken aikaa syötetään yksipuolista tietoa, voi hyvin ymmärtää, että rivikansalainen, joka on tottunut uskomaan suomalaiseen mediaan eikä seuraa muita tietolähteitä, saa käsityksen, että Itä-Ukrainassa separatistit ja Putinin joukot terrorisoivat paikallisia kansalaisia, pommittavat omia kaupunkejaan ja syyllistyvät hirmutekoihin omaa väestöään kohtaan. Tavallinen kansalainen saa sen kuvan, että Ukrainan armeija ja Oikean sektorin pataljoonat ovat Donbassissa vain puolustaakseen kansaa noita barbaareja vastaan.

Miksi YLE:n ja Hesarin toimittajat, jotka kirjoittavat Luganskista paikan päältä, eivät kysy paikallisilta, minkä takia yhä useampi haluaa liittyä Donbassin armeijaan ja taistella Kiovaa vastaan?

Mainitsematta jäivät myös ballistiset ohjukset, joita ammutaan kaupunkeihin, kansainvälisesti kielletyt rypälepommit, kiellettyjen fosforiammusten yölliset ilotulitukset. Paljon huomiota sen sijaan saivat Itä-Ukrainaan rajan yli viikoittain tunkeutuvat venäläiset joukot, lukemattomat panssarivaunukolonnat, ampumiset rajan yli jne, vaikka ETYJ:n tarkkailijat eivät ole raportoineet sellaisista havainnoista. Ukrainan puolustusministeriön kertomat uutiset niellään pureskelematta.

Donetskiin tullut tunnusmerkitön autokolonna oli toimittajien mielestä paljon tärkeämpi kuin samana päivänä urheilukentällä Ukrainan armeijan tulituksesta surmansa saaneet pojat. Toimittajat eivät kysy, miksi Donetskia ja muita kaupunkeja pommitetaan päivittäin Minskin välirauhan jälkeenkin ja käytetään yhä järeämpia aseita, viimeksi (22.11.2014) 220-millisiä Uragan-rakettiheitinjärjestelmiä. Ikään kuin koko maailmaa kiinnostaisi vain se, kuinka paljon vapaaehtoisia Venäjältä päivittäin saapuu auttamaan itäukrainalaisia. Kiovan aiheuttama humanitaarinen katastrofi alueella ei kiinnosta ketään. Halutaan ilmeisesti oikeuttaa veronmaksajien silmissä se miljardituki, jota EU maksaa hyökkäykseen ryhtyneelle Kiovalle. Samalla rankaistaan sanktioilla Venäjää ja Donbassin vastarintaliikettä siitä, että Kiova pommittaa ukrainalaisia kaupunkeja ja – kaiken lisäksi – kärsitään sanktioiden aiheuttamista taloudellisista vaikeuksista.

Jutussaan ’EU lisäsi Itä-Ukrainan kapinallisia pakotelistalleen’ 27.11.2014 Ylen toimittajat olisivat voineet edes kertoa, kenellä kaikilla on ollut kunnia päästä listalle – mainita esim. luganskilaisen lääkärin Larisa Airapetjanin, joka vain yritti järjestää sairaaloiden toimintaa ja lääkeapua tarvitsevalle kriisin aikaisissa mahdottomissa oloissa tai Luganskin opetusministerin Lesja Laptevan, joka tuhoutuneista kouluista huolimatta organisoi koululaisten opetuksen. Molemmat naiset ovat EU:n pakotelistalla.

On varmaan naiivia toivoa, että suomalainen media muuttaisi toimintatapaansa ja ryhtyisi valottamaan myös asian toista puolta. Mutta voin suositella lukijoille, etteivät nämä uskoisi kaikkeen, mitä kirjoitetaan, vaan lukisivat muitakin tiedotusvälineitä ja yksinkertaisesti vähän ajattelisivat, mitä maailmassa tapahtuu.

Vladimir Agopov, Helsinki

Artikkeliin liittyvä kuva
Artikkeliin liittyvä kuva

LÄHDE: AvoinMedia 28.02.2022

Kaaoksesta järjestykseen: miten Ukrainan konflikti on suunniteltu palvelemaan globalisteja

Vesa Raiskila on kääntänyt AvoinMedialle Brandon Smithin Activist Post -sivustolla julkaistun, Ukrainan tilannetta lähtökohtanaan käyttävän ”Order Out Of Chaos: How The Ukraine Conflict Is Designed To Benefit Globalists” -analyysin.

Analyysissaan Smith liittää yhteen palasia, jotka yhdistettynä tarjoavat jälleen yhden tarkastelukulman Ukrainan tilanteeseen ja siihen, miten tilanne liittyy laajemmin geo- ja valtapolitiikkaan. Smith päätyy ajattelemaan, että meneillään on romahtamaan valmistellun talousjärjestelmän kaataminen tarkoituksella. Tavallisen ihmisen kannalta toivonpilkahdus piilee siinä, että globalistit hätiköivät suunnitelmaa toteuttaessaan.

Smithin analyysi on suunnattu pohjois-amerikkalaisille lukijoille, mutta se tarjoaa sellaisenakin suomalaiselle lukijalle perspektiivilaajennusta.

Brandon Smith

Parin seuraavan kuukauden aikana on todennäköistä, että Yhdysvallat osallistuu suoraan sotilaalliseen toimintaan Ukrainassa, sillä Venäjä tukee ja tunnustaa nyt avoimesti separatistiryhmiä Donbassin alueella maan itäreunalla ja ilmeisesti ryhtyy auttamaan niitä sotilaallisesti irtautumisessa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Venäjä on lähettänyt sotilasyksiköitä Ukrainaan, mutta tämä on ensimmäinen kerta vuoden 2014 ja Krimin liittämisen jälkeen, kun sotilaallisen toiminnan uhka on ollut avoin eikä peitelty.

Kun konflikti puhkeaa, länsimaissa tullaan näkemään parvi mediajuttuja, joissa yritetään hahmotella Venäjän ja Ukrainan välisen suhteen monimutkaisuutta Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, mutta samalla jätetään huomiotta tietyt epämukavat totuudet. Monissa näistä tarinoista rakennetaan kertomus, joka sitten yksinkertaistaa tilannetta liikaa ja maalaa Venäjän hirvittäväksi hyökkääjäksi. Tavoitteena on vakuuttaa yleisö siitä, että osallistumisemme Ukrainan konfliktiin on moraalinen ja geopoliittinen välttämättömyys. Amerikan suosiota yritetään saada ja vaaditaan Yhdysvaltojen saappaita maahan. [Yhdysvaltain presidentti] Joe Biden on tämän ponnistelun eturintamassa.

Vastakkainasettelun laukaiseva tekijä on ilmeisesti länsivaltojen ja Ukrainan virkamiesten vuonna 2009 tekemä päätös harkita maan Nato-jäsenyyttä. Suurin osa Venäjän toimista Ukrainan suhteen johtuu Naton osallistumisesta alueella, mukaan lukien Venäjän invaasio Krimille vuonna 2014. Strategisesti se on järkevää. Kuvittele, jos Meksiko yhtäkkiä ilmoittaisi liittyvänsä sotilasliittoon Kiinan kanssa, ja että kiinalaista sotilaskalustoa siirrettäisiin lähelle Yhdysvaltojen eteläistä rajaa! Se ei todennäköisesti päättyisi hyvin.

Venäjällä on toki historiaa tekopyhästä käytöksestä, kun on kyse sen sekaantumisesta naapureidensa asioihin. Esimerkiksi vain muutama kuukausi sitten Kazakstanissa järjestettiin joukkomielenosoituksia, joiden hallitus väitti johtuvan ”ulkomaisesta manipuloinnista”. Väitteen tueksi ei esitetty mitään todisteita. Väite riitti kuitenkin perusteeksi sille, että 2300 venäläistä sotilasta lähetettiin rajan yli lopettamaan mielenosoitukset.

Todellisuudessa Kazakstanin kansalaiset olivat vihaisia inflaatiopiikistä ja korkeista bensan hinnoista, jotka jatkavat keskiluokan ja köyhyydessä elävien ihmisten kurjistamista (kuulostaako tutulta?). Vuonna 2019 vain 4 prosenttia väestöstä eli virallisen köyhyysrajan alapuolella. Vuonna 2020 tämä luku kasvoi räjähdysmäisesti 14 prosenttiin väestöstä. Tarkkoja lukuja on vaikea löytää vuodelta 2021, mutta on todennäköistä, että köyhyysaste on nyt lähempänä 16-20 prosenttia. Kansalaislevottomuuksien syyt olivat ilmeiset ja oikeutetut, mutta protestoivia kazakstanilaisia syytettiin ulkomaisten vihollisten pelinappuloiksi. Kuten olen todennut monissa viimeaikaisissa artikkeleissa, tämä on tyypillinen strategia korruptoituneille hallituksille, jotka yrittävät säilyttää vallan, kun kansa nousee ja kapinoi oikeutetuista syistä.

Kuvitelkaa, jos [WEFiläisen pääministeri Justin] Trudeaun johtama Kanadan hallitus olisi pyytänyt Yhdysvaltain sotilaallista apua hajottaakseen rekkakuskien mielenosoitukset, jotka vastustivat hänen ankaraa rokotepakkomääräystään. Meidän on tarkasteltava näitä päätöksiä asiayhteydessään, jotta voimme ymmärtää, miten mielettömiä ne todella ovat.

Ironista kyllä, Venäjä tukee mielellään separatistien levottomuuksia Ukrainassa ja auttaa samalla vaientamaan levottomuudet Kazakstanissa. Pitäkää tämä kuvio mielessä, koska se auttaa ymmärtämään, miten Venäjää ympäröivät tapahtumat heijastavat maailmanlaajuista suuntausta, joka saattaa vaikuttaa amerikkalaisiin tulevaisuudessa.

Ukrainan ja Venäjän välisestä diplomaattisesta sotkusta voidaan syyttää osittain molempia osapuolia, ja juuri tällaisessa historiallisessa epäselvyydessä globalistit yleensä viihtyvät. Sodan sumu auttaa hämärtämään establishmentin toimintaa, ja usein ihmisten on vaikea nähdä, kuka todella hyötyy kaaoksesta ennen kuin on liian myöhäistä. Uskon, että Ukrainan ongelma on ainakin osittain suunniteltu, ja että se on suunniteltu ensimmäiseksi dominoksi aiottujen kriisien ketjussa.

En usko, että Ukrainan konfliktissa on globalisteille mitään ainutlaatuista; he olisivat yhtä hyvin voineet yrittää aloittaa alueellisen sodan Taiwanissa, Pohjois-Koreassa, Iranissa jne. On lukuisia ruutitynnyrimaita, joita he ovat työstäneet parin vuosikymmenen ajan. Meidän ei pitäisi keskittyä liikaa siihen, kumpi on syyllinen, Ukraina vai Venäjä: meidän pitäisi keskittyä vaikutuksiin, jotka johtuvat mistä tahansa suuresta alueellisesta katastrofista, ja siihen, miten globalistit käyttävät tällaisia katastrofeja hyväkseen edistääkseen vallan täydellisen keskittämisen agendaa.

Ukrainan skenaario voitaisiin helposti purkaa, jos molemmat osapuolet ryhtyisivät joihinkin diplomaattisiin perustoimiin, mutta näin ei tule tapahtumaan. Naton virkamiehet voisivat ottaa askeleen taaksepäin pyrkimyksestään lisätä Ukraina riveihinsä. Yhdysvallat voisi lopettaa rahan ja asevarusteiden kaatamisen Ukrainaan, mitä se on tehnyt 5,4 miljardin dollarin arvosta vuodesta 2014 lähtien. Pelkästään vuonna 2022 maahan on lähetetty yli 90 tonnia sotatarvikkeita.

Venäjä voisi lopettaa salaisten erikoisoperaatioyksiköiden lähettämisen Donbassin alueelle ja olla halukkaampi tulemaan neuvottelupöytään keskustelemaan diplomaattisista ratkaisuista. Syy siihen, miksi näitä asioita ei tapahdu, on se, että verhon takana olevat vallanpitäjät eivät anna niiden tapahtua.

Olemme kaikki tietoisia Yhdysvaltojen ja Naton johtajien takana olevista globalistisista vaikutteista; esitämme tästä kiistattomia todisteita säännöllisesti. [Presidentti Joe] Bidenin mieltymys globalistisiin instituutioihin on hyvin tunnettu. Mutta entä Venäjä?

Vaihtoehtoisissa tiedotusvälineissä ja vapausliikkeessä on joitakuita, jotka uskovat virheellisesti, että Venäjä on globalismin vastainen. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Kuten monet muutkin poliittiset johtajat, [Venäjän federaation presidentti Vladimir] Putin käyttää joskus globalismin vastaista retoriikkaa, mutta hänen suhteensa kertovat toista tarinaa. Ensimmäisessä omaelämäkerrassaan, jonka nimi on First Person, Putin puhuu kiintyneesti ensimmäisestä kohtaamisestaan uuden maailmanjärjestyksen edustajan, globalisti Henry Kissingerin kanssa FSB:n (entisen KGB:n) jäsenenä. Putinin noustessa poliittisissa arvoasteikoissa hän piti yllä vakaata ystävyyttä Kissingerin kanssa, ja vielä tänäkin päivänä he käyvät säännöllisesti lounaalla, ja Kissinger on toiminut neuvonantajana useilla Kremlin osastoilla.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Putin ja Kreml ovat myös käyneet jatkuvaa vuoropuhelua Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, WEF) kanssa, joka on — nykyään pahamaineisen — globalistin Klaus Schwabin hanke. Itse asiassa vasta viime vuonna Venäjä ilmoitti liittyvänsä WEF:n ”neljännen teollisen vallankumouksen verkostoon”, joka keskittyy talouden sosialisointiin, tekoälyyn, esineiden internetiin ja moniin muihin globalistisiin etuihin, jotka kaikki johtavat maailmanlaajuiseen teknokratiaan ja tyranniaan.

Venäjän hallitus EI ole globalisminvastainen. Sellainen väite on hölynpölyä ja on aina ollut sitä. Katson mielikuvan Venäjän vastustuksesta johtuvan jatkuvasta propagandavirrasta ja siitä, mitä kutsun vääräksi itä-länsi-paradigmaksi – petollinen käsitys siitä, että globalistinen agenda on puhtaasti länsimainen tai amerikkalainen agenda, ja että Kiinan ja Venäjän kaltaiset maat vastustavat sitä. Jos tarkastellaan idän ja globalistien läheistä vuorovaikutusta, tämä ajatus hajoaa täysin.

On tärkeää ymmärtää, että useimmat idän ja lännen väliset konfliktit ovat suunniteltuja konflikteja ja että KUMMANKAAN PUOLEN johtajat eivät oikeastaan ole vastakkain keskenään. Pikemminkin nämä sodat ovat kabukiteatteria; ne ovat mukavuussotia, joilla pyritään saavuttamaan salaisia päämääriä samalla kun massat lumotaan kauhun ja onnettomuuden hetkillä. Kaikkia, jotka epäilevät tätä, suosittelen lämpimästi lukemaan ammattitaitoisen historioitsijan ja taloustieteilijän Antony Suttonin perusteellisesti tutkittua ja todistettua teoksia. Sutton törmäsi aivan sattumalta globalistien salaliittoa ympäröiviin tosiasioihin ja paljasti heidän tapansa pelata kaksin kortein, molemmilla puolilla lähes jokaisessa sodassa viimeisen vuosisadan aikana bolshevikkivallankumouksesta toiseen maailmansotaan ja siitä eteenpäin.

Kaaoksesta järjestyksen luomisen strategia ei ole mitään uutta: globalistit ovat tehneet sitä jo hyvin pitkään. Avointen paljastusten määrä, jotka globalistit ovat julkisesti myöntäneet ”suuresta nollauksesta” (Great Reset) koronan jälkeen, on niin huikea, että heidän suunnitelmiaan ei voi enää kieltää. Kaikkien epäilijöiden pitäisi tässä vaiheessa epäillä, että heidän älykkyysosamääränsä on yksinumeroinen.

Nyt kun olemme siis todenneet globalistien osallistumisen todellisuuden sekä lännessä että Venäjällä, meidän on kysyttävä itseltämme, miten he hyötyvät kriisin käynnistämisestä näiden voimien välille Ukrainan vuoksi? Mitä he saavat siitä irti?

Kuten olen todennut viimeaikaisissa artikkeleissa, minusta näyttää siltä, että Ukraina on suunnitelma B, johon turvaudutaan harhautuksena, kun koronapandemia ei onnistunut ajamaan läpi suurta nollaussuunnitelmaa. Kuten Klaus Schwab ja WEF ovat jatkuvasti todenneet, he näkivät pandemian täydellisenä ”tilaisuutena” ajaa maailmaan neljäs teollinen vallankumous. Globalisti Rahm Emanual totesi vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen:

”Vakavan kriisin ei koskaan haluta menevän hukkaan. Tarkoitan tällä sitä, että se on tilaisuus tehdä asioita, joita ei ole voitu tehdä aiemmin.”

WEF on vanha tekijä tässä taktiikassa. Myös Klaus Schwab käytti heti vuoden 2008 luottokriisin jälkeen täsmälleen samaa kieltä kuin hän on käyttänyt covidin leviämisen jälkeen, yrittäen aina myydä globaalia hallintoa ratkaisuna kaikkiin katastrofeihin:

”Elämme nyt uuden aikakauden alkua, herätyskelloa, jonka aikana meidän on uudistettava instituutioitamme, järjestelmiämme ja ennen kaikkea ajattelutapojamme ja mukautettava asenteemme ja arvomme sellaisen maailman tarpeisiin, joka odottaa oikeutetusti paljon suurempaa vastuullisuutta ja tilivelvollisuutta”, hän selitti. ”Jos tunnustamme, että tämä kriisi on todella mullistava, voimme luoda perustan vakaammalle, kestävämmälle ja jopa vauraammalle maailmalle.” – Klaus Schwab maailmanlaajuisesta Global Redesign -aloitteestaan vuonna 2009

Schwab hätiköi tuolloin aivan kuten hän hätiköi vuonna 2020 julistaessaan, että suuri uudelleenjärjestely on väistämätöntä koronan vuoksi. Globalistien on täytynyt odottaa paljon korkeampaa kuolleisuuslukua, koska he käytännössä tanssivat kaduilla riemuissaan siitä, kuinka paljon valtaa he voisivat varastaa ”väestön suojelemiseksi globaalilta terveysuhalta”. Jos tarkastellaan WEF:n ja Gates-säätiön simulaatiota covid-pandemiasta nimeltä Event 201, joka pidettiin vain kaksi kuukautta ennen kuin TODELLINEN TAPAHTUMA alkoi, he selvästi odottivat covidin aiheuttavan paljon enemmän vahinkoa, ja ennustivat aluksi 65 miljoonan ihmisen kuolevan. Näin ei koskaan käynyt; se ei ole ollut lähelläkään.

On vaikea sanoa, miksi covidin kaltainen ilmeinen bioase ei toiminut. Viruksilla on tapana muuntua nopeasti luonnossa ja käyttäytyä eri tavalla kuin laboratorioympäristössä. Voisin ajatella jopa jumalallisen väliintulon mahdollisuutta. Oli syy mikä tahansa, globalistit eivät saaneet haluamaansa, ja nyt he tarvitsevat jälleen uuden kriisin voidakseen öljytä Reset-koneen hammaspyöriä. Kun jo ennestäänkin pieni koronakuolleisuus laskee nyt entisestään Omikron-muunnoksen myötä ja kun puolet Yhdysvaltojen osavaltioista uhmaa täysin rokotusmandaatteja, on vain ajan kysymys, milloin muu maailma kysyy, miksi se on yhä lääketieteellisen autoritaarisuuden alaisena.

Sota Ukrainassa ja pelkkä uhka siitä, että sota laajenee alueen ulkopuolelle, voisi saada aikaan monia asioita, joita korona ei ole saanut aikaan. Se tarjoaa jatkuvan suojapeitteen stagflatoriselle romahdukselle, joka on nyt täydessä vauhdissa Yhdysvalloissa, toimitusketjuongelmille, jotka jatkuvat maailmanlaajuisesti, sekä Euroopan talouden horjuttamiselle. Erityisesti EU on vahvasti riippuvainen venäläisestä maakaasusta lämmittääkseen kotejaan ja ylläpitääkseen talouttaan. Venäjä on kuristanut maakaasutoimituksia Eurooppaan aiemmin, ja se tekee sen uudelleen. Venäjän öljynvienti täyttää myös kysyntävajeita maailmanlaajuisesti, ja tätä vientiä kuristetaan pakotteilla tai sillä, että Kreml tarkoituksellisesti katkaisee toimitukset tietyille maille.

Sota on aina harhautus taloudellisesta sabotaasista. Vaikka keskuspankit usein kylvävät ja kastelevat talousromahdusten siemenet hyvissä ajoin etukäteen, pankkeja ei koskaan syytetä, koska kansainväliset konfliktit ovat sopivasti keskipisteessä. Laajemmassa merkityksessä talouskriisi aiheuttaa joukkoköyhyyttä, epätoivoa ja joukkohysteriaa, ja globalistit sanovat, että nämä vaarat edellyttävät kansainvälistä ratkaisua, jonka he mielellään tarjoavat keskittämisen muodossa.

Yhdysvalloissa ja monissa muissa länsimaissa, joissa on yhä suuri määrä yksilönvapautta puolustavia ihmisiä, globalistit haluavat selvästi käyttää jännitteitä Venäjän kanssa keinona vaientaa autoritaarista politiikkaa koskeva julkinen mielipide. Olen jo nyt nähnyt lukuisia tapauksia, joissa sosiaalisessa mediassa toimivat virkamiehet ja vasemmistolaiset vihjaavat, että vapausaktivistit ovat ”venäläisten pelinappuloita” ja että meitä käytetään ”hajottamaan ja hallitsemaan”. Tämä on tyhjää hölynpölyä, mutta he kokeilevat silti tätä tarinaa nähdäkseen, voiko se vakiintua.

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että Yhdysvalloissa mitä tahansa kapinaa globalisteja vastaan selitetään ulkomaisella sekaantumisella. Kuten aiemmin mainittiin, viimeinen asia, jota eliitti haluaa, on vapaiden ihmisten liikkeet, jotka estävät suurta nollausta. Näimme tämän Kanadassa, kun Trudeau ilmoitti yksipuolisista hätätilavaltuuksista rekkakuskien mielenosoituksia vastaan ja antoi itselleen totalitaarisen kontrollin. Jopa Venäjän hallitus on puuttunut tällaisiin julkisiin toimiin estääkseen kaikenlaisen aktivismin nousun. Biden yrittää tehdä samoin, ja sota, jopa pienempi alueellinen sota, antaa hänelle perusteluja toisinajattelun tukahduttamiseen yleisen turvallisuuden nimissä.

Mielenkiintoista on, että Yhdysvalloissa sotatilalaki on myös paljon helpompi oikeudellisesti ja historiallisesti perustella hallitukselle, kunhan se toteutetaan vastauksena vieraan vihollisen hyökkäykseen. Narratiivi Venäjän vaikuttamisesta voi hyvinkin olla valmisteilla sotatilalain säätämiseksi Amerikassa. Se, onnistuuko tämä todella, on eri asia.

Ukrainassa tapahtuvan eskalaation seuraukset ulottuvat paljon laajemmalle kuin amerikkalaisyleisön harhauttamiseen; tarkoitukseni ei ole väittää, että vain amerikkalaiset joutuisivat kärsimään. Pointtini on, että maailmassa on tiettyjä paikkoja, jotka luonnostaan vastustavat globalistista suunnitelmaa, ja vapaamieliset amerikkalaiset ovat ensisijainen este. Jos suurta nollausta vastaan nousee laajamittainen kapina, se alkaa täältä. Globalistit tietävät tämän, minkä vuoksi Yhdysvallat on epäilemättä keskeisesti mukana Ukrainan sekasorrossa.

Vaikka eskalaatio on katastrofaalinen ukrainalaisille ja luultavasti venäläisillekin, taustalla on syvempiä ja vaarallisempia uhkia, jotka on suunnattu Yhdysvaltoja kohtaan. Sota Ukrainassa toimii tehokkaana peitetarinana monille niistä.

LÄHDE: AvoinMedia 02.03.2022