Uusiutuvalla energialla johdetaan harhaan


Suomalaistutkijat: Uusiutuvalla energialla johdetaan harhaan – ”Mikään tapa tuottaa energiaa ei ole täysin haitaton”

LÄHDE: Uusi Suomi/Jenni Tamminen 08.01.2019

Löyhä uusiutuvan energian käsite mahdollistaa harhaanjohtamisen, toteaa tutkija Atte Harjanne. Mielikuvissa ja kuvapankkien kuvissa uusiutuva energia on tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, jotka ovat ongelmaton vaihtoehto vanhalle, saastuttavalle energian tuotannolle. Kuva: EPA / All Over Press

Uusiutuvaa energiaa ei termodynaamisessa mielessä ole, sanoo ilmastonmuutostutkija ja vihreiden kuntapoliitikko Atte Harjanne.

Harjanne ja toinen tutkija Janne M. Korhonen nostavat esiin uusiutuvan energian käsitteeseen liittyviä ongelmia tuoreessa Energy Policy -tiedejulkaisussa julkaistussa tutkimusartikkelissaan. Kaksikko on julkaissut aiheesta myös blogikirjoituksen.

”Siinä on taustalla kaksi huomiota. Toinen on se, että meidän uusiutuvan energian tuotanto nojaa hyvin pitkälti joka tapauksessa erilaisten uusiutumattomien resurssien hyödyntämiseen. Itsessään se, että se energiavuo on uusiutuvaksi koettua, ei välttämättä sitä tarkoita”, Harjanne sanoo Uudelle Suomelle.

Toiseksi Harjanne toteaa, että energiakeskustelussa ei usein huomioida esimerkiksi sitä, mitkä asiat kuluttavat energiaa.

”Pitäisikö arvioida sitä, että kun energiaa tuotetaan, se tuottaminen myös kuluttaa energiaa”, Harjanne sanoo.

Harjanne ja Korhonen kritisoivat sitä, että uusiutuvaan energiaan on alettu suhtautua itsessään tavoiteltavana asiana ja usein unohdetaan katsoa kokonaiskuvaa. Missä tahansa ilmastonmuutosta käsittelevässä uutisessa tai ilmastostrategiassa puhutaan tarpeesta lisätä uusiutuvaa energiaa, ja ”sitä pidetään koko lailla kyseenalaistamatta takeena jostain paremmasta, puhtaammasta, vähäpäästöisemmästä ja kestävämmästä tulevaisuudesta”, vaikka näin ei välttämättä ole.

”Uusiutuvuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että energianlähde olisi ekologisesti tai yhteiskunnallisesti kestävä. Bioenergian ongelmat tiedostetaan kenties parhaiten, mutta mikään tapa tuottaa energiaa ei ole täysin haitaton. Toinen ongelma onkin se, että käsite niputtaa yhteen todella erilaisia tapoja tuottaa energiaa”, Harjanne ja Korhonen kirjoittavat.

”Löyhä uusiutuvan energian käsite mahdollistaa tahallisen ja tahattoman harhaanjohtamisen. Mielikuvissa – ja kuvapankkien kuvissa – uusiutuva energia on tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, mutta käytännössä uusiutuvan energian skenaariot nojaavat lähes aina erittäin merkittävään biomassan polttoon. Jotkin yritykset ratsastavat uusiutuvan energian positiivisilla mielikuvilla myydäkseen maakaasua ja pitkittääkseen fossiilienergian aikakautta”, he huomauttavat.

Olennaista olisi keskittyä päästöjen vähentämiseen

Harjanne ja Korhonen ovat sitä mieltä, että ilmasto- ja energiapolitiikassa pitäisi keskittyä olennaiseen: päästöjen vähentämiseen.

”Päästöjen tiukan vähentämisen kenties tehokkain mekanismi voisi olla teknologianeutraali päästöjen kova hinta, joka pakottaisi investoimaan aidosti vähäpäästöiseen energiantuotantoon. Kaikki tarkastelu tulisi tehdä järjestelmätasolla: huomioida aina kokonaisuus”, Harjanne sanoo.

Harjanne toteaa pääsääntönä, että energian tuottaminen ilman polttamista on vähäpäästöisintä.

”Aurinko, tuuli, ydinvoima tärkeimpinä.”

Kuitenkin hän huomauttaa, että myös näiden tuotantomuotojen suhteen on katsottava kokonaistilannetta ja esimerkiksi niitä olosuhteita, joissa energiaa tuotetaan.

”Hyvä–paha-leimaamisesta pitäisi päästä eroon ja katsoa, mitkä energiantuotannon kokonaisvaikutukset ovat päästömielessä, unohtamatta biodiversiteettiä.”

Sähköautoista on puhuttu vilkkaasti ilmastokeskustelun yhteydessä. Harjanne toteaa, että sähköautoilussakin on omat ongelmansa ja siinä pitäisi katsoa sähköntuotannon tapaa, mutta sähköautojen yleistyminen on silti ilmaston kannalta hyvä asia.

”Sähköautot kuitenkin vievät pois sen päästön siitä hetkestä. Sähköautoihin usein liittyy se kritiikkiä, että no, miten ne valmistetaan ja miten se sähkö on tuotettu. Se on totta, mutta siinä on hyvä huomioida se, että kun vaihdetaan polttomoottoriauto sähköautoon, niin yksi ratkaistava osa siitä yhtälöstä on ratkaistu. Sähköntuotanto vähäpäästöisesti on aika helppoa verrattuna monen muun asian tuottamiseen vähäpäästöisesti”, Harjanne sanoo.

Harjanteen mukaan sähköntuotanto on joka tapauksessa tehtävä muutoin kuin fossiilisia polttoaineita käyttämällä.

”Joka tapauksessa meidän on dekarbonisoitava meidän sähköntuotanto. Meidän liikennepolitiikkamme on pakko rakentaa sen oletuksen varaan, koska jos sitä sähköä ei ole dekarbonisoitu, silloin tämä homma menee todella pahasti mönkään.”

Lue myös:

Ennenkuulumaton tuulivoimapuisto aukesi Suomessa – Samaan aikaan eduskunta siunasi uuden tukimallin

Professorilta ikävä totuus: ”Yksikin kaukomatka vuodessa tekee arjen ekoteot lähes merkityksettömiksi”

10 kansalaisen merkittävää tekoa: Pystyisitkö johonkin näistä ilmaston hyväksi?

 

Lataa artikkeli(t) ...