Valhekoneiston uhrina koronarokotteet

Tällaisia valheita koronarokotteesta levitetään Suomessa

Pfizerin ja Biontechin valmistamaa koronarokotetta rokotetaan Tapiolan Terveysasemalla Espoossa 26. tammikuuta 2021. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Pfizerin ja Biontechin valmistamaa koronarokotetta rokotetaan Tapiolan Terveysasemalla Espoossa 26. tammikuuta 2021. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Disinformaatiota levittävät pääasiassa kotimaiset toimijat.

Suomessa koronarokotteista levitetään disinformaatiota, jonka mukaan niissä on esimerkiksi George Sorosin verta tai rokote sisältäisi mikrosiruja. Asiasta kertoo Iltalehti.

Rokotevastaisen disinformaation levittäminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Suojelupoliisista (Supo) kerrotaan IL:lle, että Suomessa rokotevastaisen disinformaation levittäminen on kuitenkin pienimuotoista eikä Suomessa ole havaittu järjestäytyneitä kansainvälisiä rokotevastaisia kampanjoita.

Valtioneuvoston kanslian (VNK) johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen sanoo IL:lle, että Suomessa disinformaatiota levittää ”hyvin marginaalinen mutta aktiivinen ryhmä”. Kyse on pääasiassa kotimaisista toimijoista.

– Osa heistä kyseenalaistaa koko koronan olemassaolon, tai rokotteiden tehon ja luotettavuuden.

Rokotevastaista disinformaatiota levitetään etenkin sosiaalisessa mediassa. Se ei kuitenkaan ole ainoa paikka väärän tiedon levittämiselle, sillä esimerkiksi Varsinais-Suomessa ihmisten postiluukkuihin on jaettu rokotevastaisia esitteitä.

Toivanen korostaa lähdekriittisyyden merkitystä.

–Pitää muistaa, että jos jotain lukee jossain, se ei välttämättä pidä paikkaansa. Näihin tietoihin pitää suhtautua kriittisesti ja hakea tietoa viranomaisten sivuilta, joissa on saatavilla luotettavaa rokotusinformaatiota.

Supon mukaan suomalaisia suojelee disinformaatiolta rokotemyönteisyys ja korkea luottamus viranomaisiin.

LÄHDE: Verkkouutiset/Ville Mäkilä 19.03.2021