Taakka tiedonjakosivusto – seuraa lopun ajan mielenkiintoisimpia aiheita
– seuraa lopun ajan mielenkiintoisimpia aiheita

Varoitus Kiinasta

Varoitus Kiinasta: Käytössä uusi vaarallinen strategia

Suurlähetystöt on tutkijoiden mukaan valjastettu levittämään salaliittoteorioita Kremlin opeilla.

Tutkijoiden mukaan kiinalaisten toimilla on suora vaikutus informaatioympäristöön. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Tutkijoiden mukaan kiinalaisten toimilla on suora vaikutus informaatioympäristöön. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Vielä runsas vuosi sitten kiinalaisdiplomaattien näkyvyys Twitterissä oli olemattoman vähäistä. Vain harvalla Kiinan suurlähetystöllä oli palvelussa edes omaa tiliä, eivätkä niiden twiitit vaikuttaneet koordinoiduilta. Nyt tilanne on German Marshall Fund -ajatushautomossa työskentelevien Jessica Brandtin ja Bret Schaferin mukaan tyystin toinen.

– Yli 170 kiinalaisdiplomaattia kiistelee länsivaltojen kanssa, levittää koronavirukseen liittyviä salaliittoteorioita ja trollaa amerikkalaisia rotukysymyksistä, tutkijat kirjoittavat.

Vaikka pääsy Twitteriin on Kiinan rajojen sisäpuolella estetty, siitä ja eräistä muista läntisistä somepalveluista on heidän mukaansa tullut Kiinan informaatiovaikuttamisen keskeisiä välineitä. He sanovat maan kommunistihallinnon hakeneen vaikutteita Venäjältä, mutta myös kehittäneen omia toimintamalleja.

– Todistamme laajaa käännettä Pekingin lähestymistavassa informaatioon. Covid-19-pandemia on sysännyt sen liikkeelle, mutta seuraukset ulottuvat pitemmälle. Se, miten tätä nousevaa strategiaa jatkossa toteutetaan, tulee heijastumaan demokratioiden ja itsevaltaisten järjestelmien väliseen kilpailuun ja siihen, miten autoritaariset johtajat manipuloivat informaatiota vahvistaakseen otettaan vallasta kotimaassa ja heikentääkseen demokraattisia kilpailijoitaan, he toteavat.

Geopoliittisia vaikutuksia

Brandt ja Schafer sanovat Kiinan manipuloivan tietoa monessa suhteessa samaan tapaan kuin Venäjä. Molemmat valtiot hyödyntävät virallisia kanavia salaliittoteorioiden levittämiseen, edistävät poliittisten ääriryhmien näkyvyyttä ja pyrkivät luomaan mielikuvaa, jonka mukaan objektiivista totuutta ei ole.

Molemmat myös korostavat läntisten järjestelmien heikkouksia, mutta häivyttävät omiaan, pyrkivät heikentämään USA:n ja Euroopan yhteenkuuluvuutta sekä esittävät itsensä läntisen propagandan ja muukalaisvihan uhreina.

– Vaikuttaa siltä, että Kiinan aiempaa aggressiivisemmassa otteessa on kyse enemmästä kuin vain lyhytaikaisesta irtautumisesta maan aiemmasta, nykyistä hienovaraisemmasta lähestymistavasta, he arvioivat.

– Tämä uusi lähestymistapa ammentaa vaikutteita lukuisista Venäjän informaatiomanipulaation strategisista elementeistä, mutta sillä on myös omia ainutkertaisia piirteitä. Tavalla, jolla Peking tätä uutta strategiaa vie eteenpäin, on seurauksia informaatioympäristöämme muovaavaan kilpailuun. Se tulee todennäköisesti myös olemaan geopolitiikkaa määrittävä tekijä vielä vuosikymmenten ajan tästä eteenpäin.

LÄHDE: Verkkouutiset/Heikki Hakala 28.11.2020