Sisäministeriö NWO:n asialla


”Täysin toteuttamiskelvoton” – Järkytys sisäministeriön hankkeesta leviää

LÄHDE: Uusi Suomi/Jenni Tamminen 06.11.2018

Mielenterveyden, lääkäreiden ja asianajajien asiantuntijat kritisoivat potilastietoja koskevaa lakihanketta. Kuva: Colourbox

Useat tahot kommentoivat kriittisesti tietoja, joiden mukaan sisäministeriö haluaisi merkittävästi laajentaa poliisin pääsyä arkaluonteisiin potilastietoihin.

”Ehdotus on täysin toteuttamiskelvoton. Tällaista ei oikeusvaltiossa voi edes kaavailla”, jyrähtää Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola tviitissään.

Ruohola ei ole tänään tavoitettavissa tarkempia kommentteja varten.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että ministeriö on edistänyt lainmuutosta kaikessa hiljaisuudessa, ja sitä yritetään nyt viedä läpi kovalla kiireellä. Lainmuutoksen tarkoituksena on muun muassa tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa vakavia rikoksia ehkä suunnittelevat mielenterveyspotilaat.

HS:n jutussa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki kertoo olevansa tyrmistynyt hankkeesta. Myös mielenterveysasiantuntijat kritisoivat asiaa.

“Suomi on ollut eturivin maita mielenterveyteen liittyvien käytäntöjen ja potilasoikeuksien kehittämisessä. Kiireellä ja ilman kunnollista perustuslakivaliokunnan käsittelyä läpi vietävä lainmuutos olisi ennennäkemätön takaisku potilaan yksityisyyden suojalle ja turvallisuudelle Suomessa”, Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka sanoo tiedotteessa.

“Mielenterveyden häiriöt herättävät ihmisissä usein häpeää, mikä nostaa jo nyt kynnystä hakeutua avun piiriin. Tilastojen mukaan mielenterveyspotilaat eivät tee sen enempää rikoksia kuin muutkaan väestöryhmät. Terveydenhuollon nykyiset ilmoitusoikeudet ja -velvollisuudet kattavat uhkien torjumisen. Hoitosuhteen luottamuksellisuus on vaikuttavan hoidon kulmakiviä. Lainmuutos ei siten tuottaisi toivottuja tuloksia, vaan lähinnä vaikeuttaisi avun saantia”, psykiatri ja Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck sanoo.

LUE MYÖS: Sisäministeri Mykkänen vastaa järkytykseen lakihankkeesta: ”Sosiaalihuoltolaissa samat täsmennykset on koettu tarpeellisiksi”

Myös oppositiossa kritisoidaan sisäministeriön hanketta.

”Olen huolissani viimeaikaisista hankkeista antaa viranomaisille lisää valtuuksia perehtyä suomalaisten yksityisiin tietoihin. Tuoreimpana uutisena on sisäministeriön aikomus antaa poliisille laaja pääsy suomalaisten potilastietoihin. Viranomaisille ei pidä antaa kevyin perustein pääsyä näin yksityisiin tietoihin”, vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto kommentoi Facebookissa.

” Potilastietojen avaaminen poliisille tuntuu myös asettuvan samaan jatkumoon muun viimeaikaisen kehityksen kanssa. Hallitus on avaamassa myös suomalaisten tilitiedot suoraan poliisin, Kelan ja verottajan luettavaksi sähköisessä järjestelmässä. Sekin on merkittävä kurkistusikkuna ihmisten yksityiselämään. Tällaisessa viranomaisten toimivallan lisäämisessä on käytettävä vakavaa harkintaa ja varmistettava, että kansalaisten oikeusturva toteutuu. En pidä suomalaisten yksityisyydensuojan rapautumiseen johtavaa kehitystä hyvänä”, Haavisto jatkaa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on samoilla linjoilla.

”Tämä on taas yksi esimerkki, kuinka turvallisuuteen vedoten ollaan valmiita rajoittamaan ihmisten yksityisyyden suojaa ja perusoikeuksia, miettimättä mitä seuraa, jos ihmiset eivät esim poliisin pelossa enää hakeudu lainkaan psykiatriseen hoitoon”, Andersson tviittaa.

”Potilastietoja koskeva uusi lainsäädäntö halutaan nuijia läpi pikavauhdilla, aivan kuten tiedustelutoimivaltuuksien laajentaminenkin. Järjestelmän legitimiteetin ja demokratian kannalta on kuitenkin keskeistä, että kansalaiskeskustelulle lakien sisällöstä jää riittävästi aikaa”, hän myös lausuu.

 

Lataa artikkeli(t) ...