Käsittelen tässä kirjoituksessa idän eli Venäjän ja lännen eli USA:n, Naton ja EU:n erilaisia metakertomuksia eli sivilisaatiokamppailunarratiiveja, joita molemmat pitävät itselleen tosina ja joita iskostavat propagandassaan ja joiden mukaisesti molemmat pyrkivät toimimaan maailmanpolitiikassa. Molemmilla, sekä idällä että lännellä, todellakin on oma metakertomuksensa eli metanarratiivinsa, joka perustuu käsitykseen sivilisaatioiden välisestä kamppailusta, joka on, viimekädessä, elämästä ja kuolemasta käytävän kamppailun luonteinen.
Sekä itä että länsi harjoittavat jatkuvasti järjestelmällistä ja tavoitteellista massaviestintää eli tarkoitushakuista propagandaa, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin, asenteisiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen oman metanarratiivin vahvistamisen ja toista metanarratiivia kohtaan tunnetun vastenmielisyyden ja pelon syventämisen hyväksi.
Tarkastelen seuraavassa näitä kahta metakertomusta kahden tuoreen valtamedia-artikkelin pohjalta ja pohdin näiden tekstien herättämiä ja esiin nostamia avainkohtia. Idän eli Venäjän metakertomusta käsittelee Matti Tanner 7.11.2026 päivätyssä Iltalehden artikkelissa ”Putinin sodan taustalla on kaksi mahtimiestä – Heidän avullaan Venäjä valmistautuu sivilisaatioiden kamppailuun”. Suomalaisten tutkijoiden näkemyksiä avaavassa artikkelissa katsotaan esimerkiksi seuraavasti:
”Venäjän sotahistoriallisen seuran puheenjohtaja, entinen kulttuuriministeri ja presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja Vladimir Medinski on aivan keskeinen henkilö sotapropagandan levittämisessä ja Ukrainassa käytävän hyökkäyssodan oikeuttamisessa venäläisille, arvioivat suomalaiset Venäjä-tutkijat. Medinskin johtama seura on tutkijoiden mukaan erittäin vaikutusvaltainen, ja sen tehtävänä on ollut suunnitella ja toteuttaa Venäjän johdolle myötämielistä historiapolitiikkaa. – Seura on äänitorvi Kremlin historiakäsitysten kertomisessa ja sillä on tiukka sidos vallan ytimeen. Puheenjohtaja Medinski on aivan keskeinen henkilö Putinin rinnalla, Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) sotataidon laitoksen dosentti Kati Parppei sanoi keskiviikkona Helsingin Santahaminassa pidettyjen Sotatieteiden päivien paneelikeskustelussa…”
” – Medinski on merkittävässä roolissa Venäjällä. Hän on hyvä esimerkki siitä miksi rauhanneuvottelut ovat yhä näinkin alkuvaiheessa, keskustelua vetänyt professori Katri Pynnöniemi sanoi. Pynnöniemi toimii Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa ja Maanpuolustuskorkeakoululla sekä vetää Venäjän strategiaa tutkivaa Mannerheim-työryhmää. MPKK:lla käydyssä keskustelussa nostettiin esille myös Venäjän ortodoksikirkon ja sitä johtavan patriarkka Kirillin asema Putinin hallinnon vahvana tukijana.”
”Mannerheim-työryhmään kuuluva väitöskirjatutkija Santeri Kytöneva Helsingin yliopistolta kertoi, miten Kirillin ja muiden kirkon edustajien puheet sekä kirjoitukset ovat yrittäneet muuttaa hyökkäyssotaa Ukrainassa tavallisesta sodasta valtavaksi hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi, jossa länsimaat edustavat pahaa ja Venäjä hyvää. – Sodasta on saatu tehtyä tämmöinen sivilisaatioiden kamppailu, hän kertoi. Kytönevan mukaan Venäjän ortodoksikirkon näkemyksissä maa on asemoitu perinteisten arvojen tai jopa ’maailmanlopun voimien’ pidättelijäksi. Tämän myötä kirkko on rakentanut hyökkäyssodalle sitä oikeuttavaa tarinaa ja sotatoimia on voitu perustella ’välttämättöminä’…”
”Parppein mukaan seuran edustajien perusväitteitä on myös, että Ukraina on lännen marionetti eli sätkynukke. Erityisesti viime vuosina seura on saanut läpi käsitystä, että ’moraaliton länsi käy totaalista sotaa’ Venäjää ja sen arvoja vastaan…Sotahistoriallisen seuran toimijat ovat Parppein mukaan myös nostaneet esille tarvetta Venäjän ’valtionideologialle’ ja akateemisen historiantutkimuksen ideologiselle roolille Venäjän sisäisen yhteenkuuluvaisuuden pönkittämisessä. Hänen mukaansa molemmat teemat pohjautuvat 1800-luvun lähtökohtiin ja ajatukseen ’sivilisaatiollisesta’, pysyvästä vastakkainasettelusta vihamielisen Lännen kanssa sekä käsitykseen Venäjän kansallisesta historiasta yhtenäisenä jatkumona…”
”Parppei kertoi, että seuran kirjoittajien teksteissä etsitään ratkaisuja vain menneestä. – Mitään aitoja tuoreita ajatuksia ei esitetä. Ajattelussa ei mennä sodan tuolle puolelle. Ainoa tulevaisuuteen liittyvä vaatimus on, että Ukrainassa pitäisi tapahtua täydellinen muutos. Muuten tulevaisuuteen ei nähdä. Parppein mukaan valtion kontrolloimien, yhtä ääntä edustavien historiantulkintojen opettaminen ja levittäminen on nykyään katsottu Venäjällä kansallisen turvallisuuden kannalta kriittiseksi toiminnaksi. Koko historia-ala onkin saatu vahvasti tukemaan Kremlin pitkän tähtäimen tavoitteita…”
”Parppein mukaan seuran aineistoista käy rivien välistä selväksi, että Venäjä valmistautuu sivilisaatioiden vastakkainasetteluun. – Ja voimakkaassa vastakkainasettelussa valmistaudutaan siihen, että länsi haastaa Venäjän…Santeri Kytöneva kertoi keskustelussa puolestaan, miten Venäjän ortodoksikirkon Kremliä myötäilevä viestintä on muuttunut viime aikoina hyvin suorasukaiseksi. Tämä käy ilmi esimerkiksi tänä kesänä julkaistusta patriarkka Kirillin kirjasta… – Tässä kirjassa kootaan Kirillin sotapuhetta. Siinä esitetään vaatimus uhrautua hyvän ja pahan kamppailussa. Kirjassa on myös oma osio Ukraina-konfliktin uskonnolliselle ulottuvuudelle. Siinä esitetään, että sodassa on kyse yhtenäisen ryhmän kamppailusta ja myös, että se on osa suurempaa sivilisaatioiden kamppailua, hän sanoi. – Kertoo juuri siitä, miten tästä sodasta halutaan rakentaa tietynlaista tarinaa. Kytönevan mukaan ortodoksikirkon viesteistä voi tehdä saman huomion kuin sotahistoriallisen seuran julkaisuista – molemmissa on ideologista näköalattomuutta ja niissä ’halutaan estää uhkaava maailmanloppu’”.
Näin Venäjän metanarratiivista Matti Tannerin artikkelin tutkijat.
Lännen eli USA:n, Naton ja EU:n metakertomusta ja sen ytimessä vaikuttavaa liberalismin ideologian määräämää edistysuskoisuutta käsittelee puolestaan vapaa toimittaja ja kirjailija Pekka Vahvanen 8.11.2026 päivätyssä Helsingin Sanomien esseeartikkelissa ”Maailmasta voi tulla parempi, mutta ei ehkä meidän elinaikanamme”, ingressinään ”Historian voitot ovat väliaikaisia, mutta se ei tee niistä merkityksettömiä”. Vahvasen artikkelissa todetaan esimerkiksi seuraavaa:
”Historiassa mikään ei ole lopullista. Yhden ajan totuudet huuhtoutuvat hiljalleen pois. Pysyvät voitot osoittautuvat ohimeneviksi, ja niiden kunniaksi pystytetyt patsaat kaadetaan. ’Väliaikaisuus on olemassaolon kohtalo’, Henry Kissinger kirjoitti vuonna 1950. ’Yksikään sivilisaatio ei ole ollut pysyvä, kenenkään kaipaus ei täysin täyty.’ Myöhemmin Kissinger toimi Harvardin yliopiston professorina ja Yhdysvaltojen ulkoministerinä. Hän oli siinä mielessä harvinainen modernin ajan johtaja, että hän ei nähnyt historialla selvää suuntaa – historia ei ollut esimerkiksi matka kohti edistystä tai vapautta.”
”Poliittisille toimijoille on usein eduksi saada omat toimet näyttäytymään osana vääjäämätöntä historiallista kehitystä. Pienet epätäydelliset muutokset omassa ajassa voidaan kokea merkittäviksi, kun ne hahmotetaan itseä suuremman historiallisen idean täyttymiseksi. Ranskan tai Venäjän vallankumousten aiheuttama välitön kärsimys oli helpompi kestää, kun se myytiin osana ideologista kertomusta; lopulta kaikki uhraukset johtaisivat parempaan maailmaan…Länsimaissa viime vuosisatojen ehkä vaikutusvaltaisin ideologia on ollut ajatus lineaarisesta edistyksestä: usko siihen, että ihminen voi kehittää yhteisönsä elinoloja tiedon ja teknologian avulla. Edistyksen mallia on sovellettu hahmottamaan sekä demokratiakehitystä että taloudellista ja sosiaalista muutosta.”
”Tässä ajattelussa historialla on vääjäämätön suunta ja tarkoitus. Varsinkin 1900-luvun mittaan edistysajattelu alkoi yhä useammin tarkoittaa sitä, että talouskasvu muodostui yhteiskunnan tärkeimmäksi poliittiseksi kysymykseksi. Eräänlaiseksi edistyksen mittariksi kehittyi 1930-luvulla luotu bruttokansantuote (bkt). Kun kehitystä tarkastellaan sen avulla, luddiittien taistelut näyttävät pitkässä katsannossa hölmöiltä. Yhteiskunta valitsee sellaiset mittarit, jotka saavat tapahtuneen kehityksen näyttämään hyvältä…Äärimmäisen päämääräsuuntautunut historiakäsitys välittää vain lopputuloksista — tai todenmukaisemmin sanottuna keskipitkän historian väliajoista…”
”Nyt voi käydä niin kuin luddiittien aikana: moni taloustieteilijä uskoo, että tekoälyn taloudelliset hyödyt eivät ehkä ulotu tavalliseen kansaan murroksen alkuvuosina tai ensimmäisinä vuosikymmeninä. Samaan aikaan maalaillaan kuvaa siitä, kuinka tekoäly voi lopulta johtaa yltäkylläiseen yhteiskuntaan ja lääketieteen vallankumoukseen. Edistysajattelu siirsi 1700-luvulta lähtien päämäärää autuaasta tuonpuoleisesta parempaan elämään maan päällä. Silti siinä on ollut paljon uskonnollisia sävyjä”.
Näin avaa lännen metanarratiivin ydinlähtökohtia kirjailija Pekka Vahvanen.
Molempien artikkelilainauskoosteiden sisällössä avainasemassa on se, että sekä idässä että lännessä on itselle luotu tietty historiakäsitys ja että sitä tarkoitushakuisesti propagoidaan. Erityisesti edellä lainatussa korostetaan sitä, että Venäjällä ortodoksikirkko myötäilee valtionjohdon politiikkaa. Tätä näkökulmaa voidaan täydentää huomauttamalla, että aivan analogisesti USA:n poliittistaloudellisten etujen edistämisen kanssa yhteisvaikuttavasti toimii amerikkalaisperäinen evankelikaalinen uskonnollisuus aktiivisine toimijoineen esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa. USA:llakin on liittovaltiollissuuryritykselliset agendansa, joiden edistämisessä hyväksikäytetään uskonnollisia toimijoita. Tämä ei tietenkään ole mikään venäläinen erikoisominaisuus.
Sivilisaatioiden välinen kamppailu -teema ja sodankäynnin oikeuttaminen manikealaisella hyvä vastaan paha -asetelmalla on tuttu läntisestäkin metanarratiivista. Vertaa esimerkiksi George Bushin USA:n käymää maailmanlaajaa terrorisminvastaista sotaa niin kutsuttua ”pahan akselia” vastaan ja ”islamilainen terrorismi uhkaa kuolemanvakavasti koko länsimaista sivilisaatiota” -oikeutuksella. Eikö tämä lännen käymä terrorisminvastainen sota ole aivan samanlaista ”maailmanlopun voimien vastaista” sotaa kuin mistä Venäjän ortodoksinen kirkko omalla tahollaan puhuu?
Eikö tämäkin terrorisminvastainen sota niin sanottujen länsimaisten arvojen eli lännen sivilisaation puolustamiseksi ja ”pahuuden” tuhoamiseksi maailmanlaajuisin sotaoperaatioin ollut pienen eliittiryhmän rakentama historiapoliittinen narratiivi 2000-luvun alussa? Palauta mieleen esimerkiksi A Clean Break: A New Strategy for Securing the Realm -ohjelmapaperi vuodelta 1996, joka laadittiin Richard Perlen johdolla ja sisällöntuottajinaan Douglas Feith, James Colbert, Charles Fairbanks Jr., Jonathan Torop, David Wurmser, Meyrav Wurmser, ja IASPS:n presidentti Robert Loewenberg, ja neokonservatiivinen ajatushautomo Project for the New American Century” eli PNAC, joka toimi vuosina 1997–2006 ja joka julkaisi vuonna 2000 ohjelmapaperin nimeltä Rebuilding America’s Defenses – Strategy, Forces and Resources For a New Century, jossa linjauksia määrittelivät esimerkiksi Dick Cheney, Donald Rumsfeld, Paul Wolfowitz, Elliott Abrams, Richard Perle ja John Bolton, jotka kaikki sittemmin olivat George Bushin hallinnon ja ulkopolitiikan avainvaikuttajia ja -toteuttajia.
Näissä ohjelmapapereissa luotiin se narratiivi länsimaisten arvojen ja sivilisaation puolustamisesta, mikä edellytti islamin lanseeraamisen terroristiseksi uhaksi ja sitä vastaan käytävän unilateraalisen hyökkäyssodan aloittamisen ja Lähi-idän poliittisen kartan uudelleenmuotoilemisen tämän neokonservatiivisen vision mukaiseksi. Tätä jo 1990-luvun puolivälistä alkaen rakennettua narratiivia USA on, sovelletun käytännöllisesti, toteuttanut aina vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskuista alkaen eli kuluneet 25 vuotta. Osiltaan toteuttaminen on jatkunut myös Trumpin hallinnon johdolla, vaikka Trump alkujaan vannoi lopettavansa juuri tämän neokonservatiivisen ulkopolitiikan harjoittamisen. Tällainen toteuttaminen on varsin analogista kaikelle sille, mitä Venäjällä strategiset aivoriihet ovat omasta vinkkelistään esimerkiksi Ukrainan geopoliittiseen asemaan liittyen tuoneet esiin.
Eikö USA:nkin toimeenpanemien kaikkien ulkomaisten sotatoimien tarpeellisuus ole perusteltu eksistentiaalisen kuolemanvakavalla ”välttämättömyydellä”? Miten tämä luonteeltaan poikkeaa tutkijoiden esittämästä Venäjän narratiivista? ”Moraaliton länsi käy totaalista sotaa” Venäjää ja sen arvoja vastaan -narratiivi ja ”saatanallinen islam ja diktatoriset johtajat haluavat tuhota lännen” -narratiivi, miten nämä eroavat luonteensa puolesta toisistaan? Molemmat näyttävät oikeuttavan kovia sotatoimia ja varsinkin USA:ssa ovat kovimmat sotahaukat de facto puolustaneet ydinaseenkin käytön oikeutuksen mahdollisuutta Hiroshima-tyyliin esimerkiksi Irania vastaan, koska kohde on ontologisen paha ja saatanallinen ja käyttää sijaissotijoita eli erilaista terrorismia USA:ta vastaan.
Jos Venäjän propagandistit puhuvat historian syvistä juurista ja kansallisesta historiasta yhtenäisenä jatkumona jonkinlaisena tulkinnallisena ja velvoittavana avaimena sivilisaationaalisten vastakkainasetteluiden toteamiselle, puhuvat lännen propagandistit aivan samantyylisesti. Kaiken perusta on USA:n 1800-luvun Manifest Destiny -vakaumus ja velvoite, joka 1900-luvun alussa ajoi USA:n alistamaan verisellä sodalla Filippiinit, estämään sen itsenäisyyshalun toteutumisen ja genosiidisesti pakkotuomaan modernin protestanttisen amerikkalaisen sivistyksen eli edistyksen pienille ruskeille roomalaiskatolisille filippiiniläisille – kuten tuolloin usein luonnehdittiin – ja tekemään Filippiineistä USA:n miehitysalueen.
Eikö länsikin perustele jatkuvasti kaikkea toisen maailmansodan tapahtumilla? Eikö lännessä koko ajan pelotella Hitlerin hahmolla ja natseja ja niin sanottuja valkoisen ylivallan edustajia ollaan näkevinään kaikkialla? Lainatun artikkelin tutkijat toteavat, että ”Venäjällä valtion kontrolloimien, yhtä ääntä edustavien historiantulkintojen opettaminen ja levittäminen on nykyään katsottu Venäjällä kansallisen turvallisuuden kannalta kriittiseksi toiminnaksi” ja ”Koko historia-ala onkin saatu vahvasti tukemaan Kremlin pitkän tähtäimen tavoitteita”.
No, onneksi lännen kouluissa ja historiantulkintojen opettamisessa ja oppimateriaaleissa ei esiinny minkäänlaista niin sanottua antirasistista poliittista korrektiutta eikä esitetä minkäänlaisia hyvä/paha-vastakkainasetteluita eikä velvoiteta ketään sitoutumaan vain siihen yhteen ja ainoaan edistyksen, tasa-arvon ja multikultisateenkaaridemokratian liberaaliaatteeseen, joka onneksi kuitenkin onkin mukavasti ja sopivasti koko aatteellisen evoluution ja ihmissuvun eksistenssin korkein ja pyhin taso, jonka edes teoreettinen kyseenalaistaminen on nykyään jo lähinnä terrorismin luonteiseksi ja yhteiskunnan turvallisuuden uhkaajaksi leimattua.
Mutta eihän tässä olekaan mitään poleemista, tämänhän tietenkin todistaa vastaansanomattomasti se, että liittoutuneet eli anglosaksiliberaalit ja silloiset neuvostokommunistit voittivat toisen maailmansodan ja alkoivat pakottaa koko maailmaa toisaalta rahan ja toisaalta teknologian eli edistyksen pyhän kertomuksen mukaisuuteen. Eli kyllä se ”vaatimus uhrautua hyvän ja pahan kamppailussa” esitetään varsin ehdottomana ja pakottavana oikeaoppisuutena lännenkin metanarratiivissa, jota läntiset propagandistit luukuttavat aina alakouluopetuksesta alkaen ja erilaisten uskonnollistenkin toimijoiden komppaamana.
Lännen metanarratiivisen itseymmärryksen mukaan menneisyys on toisaalta kuitenkin samalla vain taakka ja johtaa harhaan. Todellisuus ja tuoreus ovat vain tulevaisuudessa eli edistyksessä. Historia on matkaa kohti vapautta ja edistystä. Lännen metanarratiivi perustuu uskoon vääjäämättömästä ja lineaarisesta edistyksestä, jonka luovat tiede, teknologia ja rahan mahti. Tällöin tietenkin menneen maailman instituutioista ja näkemyksistä tulee automaattisesti se absoluuttinen vihollinen, josta on manikealaisesti tehtävä selvä, koska länsi tuntee ja tietää jo ennalta, mikä ihanan vapaa ja tasa-arvoinen demokraattinen tulevaisuus ihmiskuntaa odottaa.
Tämä tietoisuus toki velvoittaa tuhoamaan jo nyt kaikki hirviöt ja diktaattorit maailmalla ja edistämään ja jouduttamaan väistämättömän tulevaisuuden realisoitumista. ”Ranskan tai Venäjän vallankumousten aiheuttama välitön kärsimys oli helpompi kestää, kun se myytiin osana ideologista kertomusta; lopulta kaikki uhraukset johtaisivat parempaan maailmaan”, kuten lainatussa artikkelissa kuvataan lännen itseymmärrystä. ”Historialla on vääjäämätön suunta ja tarkoitus” sekä liberalismin että sosialismin, erittäinkin marxilaisen sosialismin eli kommunismin, metanarratiivissa, joka progressiivisuuttaan väistämättä onkin luonteeltaan väkisin totalitaarinen.
Lännen johtava metanarratiivi eli liberalismi on absolutisoinut 1700-luvun valistusaatteen koko kosmoksen korkeimmaksi normiksi, vaikka näin menetellen samalla syyllistyykin vakavasti venäläisten kauheaan syntiin eli ratkaisuiden hakemiseen menneestä ja pitkien yhtenäishistoriallisten jatkumoiden todeksi olettamiseen. Mutta miten oikeastaan luonteeltaan eroavat toisistaan uskomus, jonka mukaan nyky-Venäjä on edelleen vanha Bysantti, jota vastaan latinalainen länsi jatkuvasti vehkeilee ja pakottaa Venäjän puolustautumaan ja uskomus, jonka mukaan nyky-länsi eli USA/EU on edelleen järkiperäisen valistusmodernin korkein universaali edustaja, jota vastaan taantumuksen edustajat eli diktaattorit, terroristit ja muslimit ja valkoisen ylivallan edustajat jatkuvasti vehkeilevät ja jotka pakottavat lännen vanhurskaan eettisesti puolustautumaan verellä ja raudalla eli toimeenpanemaan eri puolilla maapalloa jatkuvia hyökkäyssotaoperaatioita, potentiaalisen tarvittaessa Hiroshima-tyylisin ydiniskuinkin?
Tulevaisuudessa varmasti koittavan edistyneen demokraattisen tasa-arvo-onnen, mielihyvän ja viihtyvyyden takaaminenhan toki oikeuttaa rajutkin tämänhetkiset verenvuodatukset ja massakuolemien tuottamiset. Ja nämä kuolemantuottamukset ovat, lännen oman narratiivin mukaan itsestään selvästi, ihan eri asia kuin ne kuolemantuottamukset, jotka Venäjä ja muut terroristiset taantumuksen edustajat ja historian kumpujen yöhön häviämään jo ennalta vääjäämättömästi määrätyt hirviöt ovat saaneet ja saavat aikaan.
Ehkä on hyvä vielä lopuksi toistaa kirjailija Pekka Vahvasen artikkelista seuraava kohta, joka ilmaisee osuvasti, siis nimenomaan inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna, sen inhorealistisen todellisuuden, joka kaikenlaisten teoriautopistien ja edistysliberaalienkin täytyy, lusikka kauniiseen käteen ottaen, aikuistenoikeasti hyväksyä:
”Historiassa mikään ei ole lopullista. Yhden ajan totuudet huuhtoutuvat hiljalleen pois. Pysyvät voitot osoittautuvat ohimeneviksi, ja niiden kunniaksi pystytetyt patsaat kaadetaan. ’Väliaikaisuus on olemassaolon kohtalo’, Henry Kissinger kirjoitti vuonna 1950. ’Yksikään sivilisaatio ei ole ollut pysyvä, kenenkään kaipaus ei täysin täyty.’ Myöhemmin Kissinger toimi Harvardin yliopiston professorina ja Yhdysvaltojen ulkoministerinä. Hän oli siinä mielessä harvinainen modernin ajan johtaja, että hän ei nähnyt historialla selvää suuntaa – historia ei ollut esimerkiksi matka kohti edistystä tai vapautta”.
Rajatusta inhimillisestä näkökulmasta maailmanpolitiikka näyttäytyy juuri tällaisena realistishistoriallisena kamppailuprosessina kuin Kissinger näiltä osin katsoi.
Kokonaan toinen asia on sitten se, että perimmäisimmän totuuden mukaan historia kyllä toteutuu ja kehkeytyy, vaikkakaan ei mitenkään väistämättömän välttämättömästi minkään lineaarisen liberaalin edistysukon mukaisella tavalla, Jumalan hyvän kaitselmuksen ja Hänen suvereenin suunnitelmansa mukaisesti kohti Jumalan määrittämää hyvää lopputulosta.
Historiallisella tapahtumisella on oikeasti mieli ja merkitys. Me kuitenkin näemme ja ymmärrämme näistä kulloinkin vain pienen osan.
Mutta Jumalalla on kokonaisuus käsissään, kuten Danielin kirjan luvun 4 jakeet 22 ja 31–32 ilmoittavat.
Tämä kolmiyhteiseen Jumalaan nojaava ja Herran Jeesuksen Kristuksen kuninkuuteen keskittyvä metakertomus on se, joka kestää ja pitää kutinsa, kuten Ilmestyskirjan luvun 19 jakeet 11–16 ilmoittavat.
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.
LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Juha Ahvio 15.11.2026
INFO: Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.