Älä pelkää aikaa jossa elämme!

Englannin kieli ottaa Suomen haltuunsa

Kirjoitukseni käsittelee sitä, miten Suomesta kehkeytyy USA:n siirtomaa eli kolonia siten, että englannin kieli ottaa Suomen haltuunsa eli tosiasiallisesti kolonisoi Suomen. Kyseessä on sekä erittäin vakava aihe että yhtä vakava todellisuus, joka toteutuu silmiemme edessä, tässä ja nyt. Aiheesta on kirjoittanut asian vaatimalla aiheellisuudella ja selkeydellä kielitieteilijä Janne Saarikivi 15.11.2026 päivätyssä Helsingin Sanomien esseeartikkelissaan ”Suomi on Amerikan itäinen siirtomaa, joka luopuu kielestään vapaaehtoisesti”, ingressinään ”Suomalaiset seuraavat Yhdysvaltojen asioita liikuttavan tarkasti, kuten siirtomaiden asukkailla on tapana.”

Saarikivi kirjoittaa esseessään seuraavasti:

”Yhdysvaltojen välivaalit ovat takana. Sosiaalisen median syötteeni on täynnä suomalaisten reaktioita. Monet huokaavat helpotuksesta. Texasin tulevan senaattorin James Talaricon ja kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortezin kommentteja siteerataan liikuttuneina. Pohdin Suomen kohtaloita ja maamme pakonomaista, onnetonta rakkautta merentakaiseen Amerikkaan. Välivaalit sekoittuvat päässäni Ylen pikku-uutiseen, jota en saa päästäni. Sen mukaan Kouvolan kaupunki aloittaa englanninkielisen perusopetuksen, jonka toivotaan houkuttelevan kaupunkiin kansainvälisiä perheitä ja osaajia. Uutisessa mainitaan, että kymmenet lapsiperheiden vanhemmat ovat asiasta kiinnostuneita…Englanninkielinen opetus laajenee Suomessa koko ajan.”

”Entisessä elämässäni matkustelin, silloin kun se vielä oli mahdollista, Venäjän suomalais-ugrilaisilla alueilla – sellaisilla kuin Karjalan tai Komin tasavalta, Udmurtia tai Marinmaa. Ihmisillä on Suomessa käsitys, että niiden kansat elävät kolonisoituina ankaran venäläistämispaineen alla, ja tottahan se on. Suomalaiset kuitenkin yllättyvät, kun kerron, että venäläistämisestä ovat useimmiten vastuussa pikemminkin innokkaat paikalliset kuin Vladimir Putinin panssarivaunut. Koulut käydään Venäjän suomalais-ugrilaisilla alueilla tietysti venäjäksi. Mutta marinmaalainen tai udmurttilainen muori ei ajattele, että venäjänkielinen koulu on assimilaatiopolitiikkaa. Hän pitää sitä päinvastoin tosi hienona asiana, jonka avulla hänen jälkeläisensä pääsevät kiinni suureen maailmaan.”

”Asian toinen puoli sitten on, että venäjänkielisen koulun käynyt lapsi ei opi tuntemaan äidinkieltään ja kulttuuriaan kovinkaan hyvin. Hän muuttaa ensin ympäristönsä ja sitten seuraavat sukupolvet venäjänkielisiksi. Näin suomalais-ugrilaiset kielet pikkuhiljaa katoavat Venäjällä. Niin, ja entäpä täällä Suomessa? Kolonialismi määritellään käytännöiksi, joilla luodaan ja ylläpidetään poliittista, sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista ylivaltaa toisen maan alueella sen väestön keskuudessa. Tämän määritelmän valossa voimme pohtia, miten suhtaudumme Donald Trumpiin ja Yhdysvaltojen vaaleihin ja miksi Kouvolassa uskotaan huippuosaajien siirtyvän sinne, kunhan vain koulussa voi opiskella sillä kielellä, jota Amerikassa puhutaan.”

Artikkeli jatkuu seuraavasti:

”Huippuosaajahan on kuvitteellinen taapero, jota ei ole olemassa. Hän on hirveän lahjakas, mutta siitä huolimatta hänen on mahdotonta oppia paikallista kieltä. Hänen nimissään kaikkiin asioihin tarvitaan englanninkielinen vaihtoehto – niin lastentarhoihin, kouluihin, yliopistoihin kuin julkisiin palveluihinkin. Suurin osa englanninkieliseen koulutukseen osallistuvista on silti aivan tavallisia suomenkielisiä lapsia ja nuoria. Tämä käy ilmi opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksestä, joka koskee englanninkielisen varhaiskasvatuksen laajentamista…Englanninkielisen koulutuksen tavoitteena ei ole vahvistaa lapsen äidinkieltä, mutta ei myöskään integroida häntä kielellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Mitä sillä siis tavoitellaan?”

”Ainakin tavoitteena on tietyn Suomen ulkopuolella luodun valta- ja arvojärjestelmän omaksuminen ja ylläpito. Jos puhuisimme jostain muusta maasta kuin Suomesta, tunnistaisimme pikkulasten kouluttamisen englanniksi ilman muuta kolonialismiksi. Englannin kieli on pääasiallisena koulukielenä käytössä esimerkiksi Etelä-Sudanissa, Nigeriassa tai Jamaikalla, mutta näitä maita ei tunneta huippuosaajistaan. Kyseessä on jäänne britti-imperiumin ajasta. Jos Venäjä valtaisi huomenna Suomen ja alkaisi ylihuomenna vääntää Suomen esiopetusta, perusopetusta ja korkeakouluja venäjänkielisiksi, suomalaiset vastaisivat sissisodalla ja terroriteoin. Mutta nyt, rauhan aikana, suomalaiset haluavat lapsensa englanninkieliselle luokalle. Heidät on kolonisoitu hienovaraisesti: Hollywoodin elokuvin, vaihto-oppilasvuosien muistoin, sosiaalisen median syöttein ja loputtomin Trumpia koskevin uutisin.”

”Jos Suomen presidentti olisi mennyt nuorena pelaamaan jääkiekkoa Habarovskin yliopiston joukkueeseen, oppinut siellä puhumaan erinomaista venäjää ja sovittelisi sanansa diplomaattisesti kommentoidessaan hyökkäyssotaa Ukrainassa, häntä pidettäisiin Venäjän hybridivaikuttamisen uhrina. Kun hän sen sijaan on saanut oppinsa golfia pelaten Yhdysvalloissa ja sovittelee sanansa diplomaattisesti kommentoidessaan hyökkäyssotaa Iranissa, hänen kieli- ja kulttuuritaitoaan ylistetään diplomaattiseksi neroudeksi. Näin me olemme oppineet maailmantilannetta ja sen valtasuhteita lukemaan.”

Artikkeli päättyy seuraaviin ajatelmiin:

”Nykyisin on tapana olla huolissaan vieraskielisistä ’rinnakkaistodellisuuksista’, joita kuuluu olevan esimerkiksi Puhoksen ostoskeskuksessa. Mutta, anteeksi vain, minusta vaarallisin vieraskielinen rinnakkaistodellisuus on aivan muualla. Se on siellä, missä suomalainen sivistyneistön edustaja on tippa linssissä, kun meren takana on saatu mieleinen vaalitulos. Se on siellä, missä maahanmuuttoa vastustava ministeri laittaa päähän lippalakin, jossa lukee Send them back, koska ulkomaiset johtajat ovat pitäneet sellaista. Tai siellä, missä supisuomalaiset kansallismieliset ovat Soldiers of Odineita ja vasemmistolaiset suomalaiset aktivistit heiluttavat kylttejä, joissa lukee Black Lives Matter. Kolonialismin teoreetikolle riittäisi näissä pukineissa ja sloganeissa pohtimista. Ne osoittavat, miten sekä oikeisto että vasemmisto elävät mielessään jossain aivan muualla kuin Suomessa.”

”Yhteisvoimin ja -toimin he perustavat maahan kymmeniä ellei satoja kouluja, jotka tarjoavat ’kansainvälistä’ englanninkielisiä opetustaan. Samaan aikaan maassa ei ilmeisesti ole yhtäkään koulua, joka tarjoaisi syventäviä opintoja suomen kielestä, historiasta ja kirjallisuudesta. Kun Suomessa korvataan suomenkielinen yliopisto englanninkielisellä ja valmistetaan sitä varten englanninkielisiä lukiolaisia, peruskoululaisia ja lastentarhaikäisiä, tehdään todella kauaskantoisia päätöksiä. Jos maailma ei ennen sitä tuhoudu omaan mahdottomuuteensa, päätösten seuraukset näkyvät vielä vuosisadan päästä. Ne näkyvät uusina sukupolvina, jotka tuntevat suomalaisuuden historiaa ja suomalaista kulttuuria yhä heikommin ja käyttävät suomen kieltä yhä köyhemmin. Tämä sukupolvi voi tuhota ainoan kulttuurisen tilan, jossa kulttuuria tehtiin suomeksi. Englanninkieliseen kulttuuriseen tilaan se ei sen sijaan lisää mitään oleellista – sitä riittää joka mantereella…”

Muun muassa näin kielitieteilijä Janne Saarikivi Hesari-esseeartikkelissaan, joka kannattaa ehdottomasti käydä kokonaisuudessaan ja ajatuksella lukemassa.

Saarikiven artikkeli käsittelee äärimmäisen ajankohtaista ja tärkeää todellisuutta. Pohdin seuraavassa edellä lainatun tekstin avainkohtia. Ensinnäkin on todella merkille pantavaa, että englanninkielinen opetus, mikä suurimmalta osin koskee tavallisia suomenkielisiä lapsia ja nuoria, laajenee Suomessa koko ajan ja nimenomaan ”innokkaiden paikallisten” eli suomalaisten itsensä laajentamana, ei mistään suoranaisesta ulkoisesta pakosta. Tämä on seurausta täsmälleen siitä, minkä Saarikivi tuo esiin, eli eetoksesta, jonka mukaan englanninkielisyyttä pidetään tosi hienona asiana, jonka avulla niin sanotusti päästään kiinni suureen maailmaan.

Tällaisesta eetoksesta tosin seuraa väistämättä, että englanninkielisen koulun käynyt suomalainen lapsi ei opi tuntemaan äidinkieltään ja kulttuuriaan kovinkaan hyvin. Väistämättä käy niin, että hän muuttaa ensin ympäristönsä ja sitten seuraavat sukupolvet englanninkielisiksi. Tällainen kehitysprosessi merkitsee, de facto, sitä, että suomen kieli vähitellen katoaa. Tällaisen todellisuuden kanssa me nyt olemme, ja vieläpä täysin vapaaehtoisesti, tekemisissä.

Tällainen todellisuus osoittaa pohjimmiltaan sen, että suomen kieltä ja siinä ilmaistua kulttuuria kaikkineen ei enää pidetä juurikaan arvossa eikä mitenkään suomalaisille välttämättömänä elinehtona. Tällaisen välinpitämättömyyden ilmaiseminen ilmaisee samalla sen tosiasian, että on sitouduttu täysin epäkansalliseen ja historiattomaan maailmankatsomukseen ja filosofiseen oppiin siitä, mikä ihminen ja hänen yhteisönsä perustavimmillaan on. On hylätty täysin se vanha fennomaaniskonservatiivinen vakaumus, jonka mukaan Suomen mieli edellyttää suomen kieltä ja että suomalaiskansallisen todellisuuden säilyttäminen ja kukoistus on Suomen kansan historiallinen kutsumus.

Tällaiseen täysin epäkansalliseen ja historiattomaan maailmankatsomukseen ja filosofiseen oppiin sitoutuminen ja sen myötä tapahtunut vanhan fennomaanisen itseymmärryksen hylkääminen on suora seuraus siitä, että, toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, meidät suomalaisetkin on vahvasti amerikanisoitu sanan siinä merkityksessä, jonka avaan ja selitän 12.10.2026 päivätyssä Patmos-blogissani ”Mitä on amerikanismi?” Juuri tämä amerikanismi on ollut ja yhä kovenevasti on se kolonisoiva voima, joka on synnyttänyt ne käytännöt, joilla luodaan ja ylläpidetään amerikkalaista poliittista, sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista ylivaltaa toisen maan alueella sen väestön keskuudessa, selkeänä tavoitteena se, että suomalaisetkin saadaan omaksumaan ja pitämään yllä tiettyä Suomen ulkopuolella luotua valta- ja arvojärjestelmää.

Kuten Saarikivi tekstissään osuvasti toteaa, suomalaiset on kolonisoitu hienovaraisesti Hollywoodin elokuvin, vaihto-oppilasvuosien muistoin, sosiaalisen median syöttein ja loputtomin Trumpia ja kaikkea muutakin USA:ssa tapahtuvaa koskevin uutisin. Suomalaisten älyllistä, ajattelullista ja kielellistä kuten aineellistakin amerikanistista kolonisaatiota valaisee inhorealistisen terävästi osaltaan Niclas Storås 19.11.2026 päivätyssä Helsingin Sanomien Vision analyysiartikkelissaan ”Anthropic myy tulevaisuutta, jossa Suomen verorahat imuroidaan Yhdysvaltoihin”, ingressinään ”Tekoäly-yhtiö Anthropic on onnistunut myymään fantasian tulevaisuudesta, jossa koko maailma on yhtiöstä riippuvainen, kirjoittaa HS Vision toimittaja Niclas Storås.” Myös tämä artikkeli kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa pohtivalla ajatuksella.

Erittäin osuva Saarikiven huomio on se, minkä myös itse tuon esiin edellä viitatussa amerikanismiblogitekstissäni eli se, että sekä suomalainen oikeisto että vasemmisto elävät mielessään ja kielessään jossain aivan muualla kuin Suomessa viljellessään arkipoliittisessa polemiikissaan estoitta ja ikään kuin aivan normaalisti asiaan kuuluvina englanninkielisiä poliittisia iskulauseita ja asemoidessaan itsensä näiden iskulauseiden edellyttämien amerikkalaisten poliittisideologisten asetelmien vaateiden mukaisesti.

Hirvittävintä onkin, että samaan aikaan Suomessa ei ilmeisesti ole yhtäkään koulua, joka tarjoaisi syventäviä opintoja suomen kielestä, historiasta ja kirjallisuudesta. Nyt on tehty ja tehdään todella kauaskantoisia päätöksiä, kun Suomea kielellisesti englantilaistetaan hartiavoimin. Tällainen englannin kielen Suomeen istuttaminen tuhoaa Suomen kielen ja siten Suomen mielen, eli, toisin sanoen, suomalaisen ihmisyyden, koska ajattelu on kielellistä ja ajattelu on Jumalan kuvaksi luodun ihmisen perustavimpia persoonallisia sielun- ja mielenkykyjä.

Jumalan sanallisen erityisen ilmoituksen eli Pyhän Raamatun mukaan kielet ja kielelliset kuten kansallisetkin erot ovat todellisia, hyviä ja Jumalan asettamia ja säilyvät iankaikkisuuteen asti, kuten Ilmestyskirjan luvun 7 jakeet 7–17 suoraan ilmoittavat. Jumala on käskenyt kunnioittamaan isää ja äitiä eli siten myös edesmenneitä sukupolvia ja heidän kulttuuriperintöään, joka muodostaa meidän orgaanisen juuristomme. Jumala on käskenyt kunnioittamaan isänmaata ja äidinkieltä. Tämä todellisuus voidaan lausua lyhyesti ja iskevästi toteamalla, että kielelliskansallinen järjestys on Jumalan hyvä luomisjärjestys, joka sitoo ja velvoittaa meitä luotuina ihmisolentoina.

Aivan samoin kuin kaikille muille kansoille on heidän oma kansallinen järjestyksensä, on suomalaiskansallinen järjestys Jumalan hyvä luomisjärjestys meille suomalaisille, jolloin tätä järjestystä vastaan ohjelmallisesti toimiminen on siten ohjelmallista kapinaa Jumalan asettamaa järjestystä vastaan. Näin vakavista asioista on teologisesti eli luomisen teologian ja Jumalan yleisen ilmoituksenkin näkökulmasta kyse silloin, kun hankitaan Suomen kielellisen järjestyksen muuttamista eli tässä tapauksessa Suomen muuttamista englanninkieliseksi. Kirjani Kristittynä Suomessa (Kuva ja Sana, 2019) sivuilla 23–25 kirjoitan otsikoiden ”Luomisen teologia edellyttää luomisjärjestysten teologiaa ja etiikkaa” ja ”Luomisjärjestykset ovat järjestyksinä muuttumattomia”, seuraavasti:

”Luther sanoo katekismusselityksissään, että Jumala on kaitselmuksellisesti luonut ja asettanut jokaisen ihmisen tietyssä ajallishistoriallisessa ja paikallismaantieteellisessä tilanteessa olevan yhteisön jäseneksi. Ihminen on luotu yhteisölliseksi olennoksi, jonka olemassaolo ja säilyminen, yllä pysyminen, perustuvat hyvien luomisjärjestysten vallitsemiseen. Luomisjärjestysten teologian ja etiikan ovat kirjoituksissaan muotoilleet ja perustelleet etenkin 1900-luvun merkittävimpiin luterilaisiin teologeihin ja Luther-tuntijoihin lukeutuvat saksalaiset Paul Althaus (1888–1966), Werner Elert (1885–1954) ja Walter Künneth (1901–1997). Luomisjärjestysten teologian tarpeellisuutta on pitänyt esillä myös amerikkalainen luterilainen teologi Carl E. Braaten, jonka artikkeli ’God in Public Life: Rehabilitating the ’Orders of Creation’’ First Things -julkaisun joulukuun 1990 numerossa on hyvä yhteenveto luomisjärjestysten teologiasta.”

”Nämä luomisjärjestykset, Schöpfungsordnungen, ovat historiallisia instituutioita. Niiden muodossa Jumalan asettama luonnollinen laki ja sen hyvät velvoitteet ilmenevät konkreettisesti ajassa ja paikassa. Luomisjärjestykset ovat välttämätön edellytys yhteisöllisen ihmiselämän säilymiselle ja jatkuvuudelle. Jumala pitää yllä ja säilyttää luomakuntaa näiden järjestysten avulla. Näin ollen luomisjärjestyksistä voidaan myös käyttää, kuten saksankielisessä teologiassa on myös paikoin ollut tapana, termiä säilytysjärjestys, Erhaltungsordnung.”

”Tällaisia Jumalan hyviä luomis- ja säilytysjärjestyksiä ovat avioliitto, perhe, kansakunta, isänmaa, valtio ja esivalta, erilaiset luonnolliset hierarkiat, työnteko ja yksityisomaisuus. Professori Paul Althaus kirjoittaa Die Ethik Martin Luthers -kirjassa (Gütersloher Verlagshaus, 1965) ja sen englanninkielisen käännöksen The Ethics of Martin Luther (Fortress Press, 2007) sivuilla 112–113 Lutherin käsityksestä valtiosta ja esivallasta Jumalan hyvinä luomisjärjestyksinä, seuraavasti:

’Hallitsijat ja kansa…kuuluvat yhteen ja liittyvät toisiinsa. Molemmat ovat Jumalan luomia ja Jumalan järjestyksiä. Luther sanoo suoraan, että tämä koskee myös kansaa kansallisena ryhmänä (Volk). Luther katsoo, että kansakunnan kehitys ja jatkuva olemassaolo eivät tapahdu sattumalta ja että näitä ei voi pitää itsestään selvyyksinä. Paremminkin on kyse Jumalan luovan ja säilyttävän työn mysteeristä. Raamattu julistaa ja usko ymmärtää, että Jumala on tehnyt ja tekee kaikki yhteisöt. Hän muodostaa ne, ruokkii ne, antaa niiden kasvaa, siunaa ne ja säilyttää niitä. Kaikki kansakunnat ovat saaneet historiallisen arvovaltansa Jumalalta. Kansakunta on siten Jumalan luomisjärjestys. Uskossa käsitän, että Jumala rakastaa kansaani. Luther kehottaa meitä iloitsemaan siitä, että meidän on sallittu kuulua kansaan, jonka Jumala on luonut ja säilyttänyt. Kansakunta kuuluu Jumalalle. Hallitsijoiden ei pidä koskaan unohtaa tätä eikä kohdella kansaa niin kuin se olisi heidän omaisuuttaan. Hallitsijoiden tulee suhtautua kansaan ’jumalanpelossa ja nöyryydessä’.’

”Jumalan luomisjärjestykset perustuvat luomiseen. Tällaisina ne ovat olleet olemassa jo ennen syntiinlankeemusta ja lunastuksen ja pelastuksen tarvetta. Siksi ne ovat velvoittavia ja olemukseltaan hyviä myös syntiinlankeemuksen jälkeen ja pelastushistorian yhteydessä. Syntiinlankeemus ja kapinallinen synnillisyys toki vääristävät ihmisen suhdetta luomisjärjestyksiin kuten kaikkeen muuhunkin, mutta itse järjestykset ovat silti edelleen velvoittavasti voimassa…”

”Armahdettu syntinen, joka vanhurskautettuna ja uudestisyntyneenä uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen, on hänkin edelleen luotu olento Jumalan luomassa maailmassa. Tästä syystä luomisjärjestykset velvoittavat myös vanhurskautettua ja uudestisyntynyttä uskovaa. Luomisjärjestykset velvoittavat myös hänen elämäänsä ja toimintaansa hengellisen ja maallisen regimentin asioissa. Evankeliumi ja sen julistaminen eivät suinkaan tee tyhjäksi luomisjärjestyksiä eikä luomisen teologiaa. Toinen ja kolmas uskonkappale vahvistavat ensimmäisen uskonkappaleen todellisuudet, eivät suinkaan kumoa niitä.”

Edellä lainatusti kirjoitan kirjassani Kristittynä Suomessa.

Tähän, edellä lainatusti muotoiltuun, luomisjärjestysten teologiaan ja etiikkaan nojasi vankasti suomalainen luterilainen teologia ennen sen toisen maailmansodan jälkeisenä aikana tapahtunutta poliittisesti pakotettua amputoimista. Suomalaisen systemaattisen teologian keskeinen kiintopiste ennen sotia oli saksalaisen luterilaisen teologian niin kutsuttu Erlangenin koulukunta eli nimenomaan systemaattisen teologian professorien Althaus ja Elert edustama teologia. Althausin ja Elertin konservatiivinen luterilaisuus tarjosi suomalaisille teologeille vaihtoehdon, jonka koettiin olevan yhtäältä uskollinen luterilaiselle tunnustukselle ja toisaalta poliittisesti ja kulttuurisesti lähempänä Suomen tilannetta kuin Karl Barthin omintakeinen reformoitu ja Jumalan yleisen ja luonnollisen ilmoituksen kokonaan kieltävä niin sanottu dialektinen teologia.

Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professori Yrjö J. E. Alanen (1890–1960) ammensi voimakkaasti Althausin luomisjärjestysten teologiasta ja sovelsi Althausin ja Elertin ajatuksia kansasta ja valtiosta Jumalan asettamina luomisjärjestyksinä suomalaiseen isänmaalliseen teologiaan, esimerkiksi teoksessaan Kristinusko ja isänmaa vuodelta 1939. Kuten Althaus, Alanen katsoi, että kristityllä on uskonnollinen velvollisuus puolustaa omaa kansaansa ja isänmaataan osana Jumalan luomistyötä.

Dogmatiikan ja etiikan professori ja myöhemmin Kuopion piispa Eino Sormunen (1893–1972) oli yksi keskeisimmistä suomalaisista saksalaisen tutkimuksen keskuudessa syntyneen niin kutsutun Luther-renessanssin edustajista. Sormunen seurasi tarkasti sekä Althausin että Elertin tuotantoa muotoillessaan luterilaista sosiaalietiikkaa, kahden regimentin oppia ja käsitystä työstä ja kutsumuksesta. Molemmat professorit, sekä Alanen että Sormunen, olivat vahvasti suomenmielisiä ja suomenkielisen sivistyksen sekä kirkollisen kulttuurin kehittäjiä ja mielsivät suomen kielen merkityksen ja arvon Jumalan luomisjärjestysten asiayhteydessä.

Luomisjärjestysten teologiaan ja sen osana fennomaaniseen suomen kielen ja mielen puolustamiseen sitoutuminen on niin luonnollista, raamatullista ja luterilaista kuin vain olla voi ja edustaa suomalaisen kristillisyyden syvää perinnettä. Se, että nykyinen kirkkomme ei tästä perinteestä ja teologiasta enää mitään tiedä eikä haluakaan tietää, ei ole vanhan luterilaisuuden eikä luterilaisen tunnustuksen eikä suomalaisen kristillisyyden eikä Pyhän Raamatun vika.

Augsburgin tunnustuksen artikla XVI puhuu edelleen yksiselitteisen selvästi näistä asioista. Kuten puhuu myös kirkkomme vuoden 1948 Kristinoppi isänmaasta, kielestä ja kulttuurista Jumalan lahjoina ja kutsumuksina, joita meidän tulee hoitaa, vaalia ja puolustaa ja elää niissä. Althausin, Elertin, Alasen ja Sormusen edustama luomisen teologia on yhä edelleen pätevää ja AKS-henkinen kielitaistelu suomen kielen puolesta on tänäänkin välttämätöntä.

Kristityllä on sekä hengellinen että kansallisyhteiskunnallinen velvollisuus puolustaa omaa kieltään, kansakokonaisuuttaan ja sen luonnollisen oikeudenmukaista sosiaalista hyvinvointia sekä isänmaataan, Jumalan hyvät järjestykset tunnustavan luomisjärjestysten teologian velvoittamana, motivoimana ja ohjaamana.

LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Juha Ahvio 20.11.2026

INFO: Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.