– seuraa lopun ajan aiheita

Kun LGBT -yhteisö osui harhaan

Kosmetiikkatuotteita valmistava Vampyre Cosmetics on lopettanut vain vajaan kahden viikon jälkeen yhteistyönsä veteraanimuusikko Alice Cooperin kanssa.

Viimeisin LGBT -yhteisön yritys hiljentää toisinajattelijat osoittaa selvästi yhteisön todellisen luonteen. Rakkaus on rakkautta, Se ei ole mitään keneltäkään pois, ja Kannatamme suurempaa suvaitsevaisuutta -korulauseet osoittautuvat päivä päivältä olevan vain kauniilta kuulostavia lupauksia, joilla ei ole katetta. LGBT -yhteisö on suvaitsevainen niin kauan kuin ajattelet samalla tavalla heidän kanssaan. Se ei ole suvaitsevaisuutta nähnytkään. Suvaitsevaisuus nimenomaan sallii eriävät näkemykset.

LGBT – agendan todellinen luonne paljastuu myös siinä, että yhteisö käy koko ajan aggressiivisemmaksi ja aggressiivisemmaksi. Suomessa jo tietyt puolueet joutuivat liikkeen mustalle listalle. Nyt vuorossa on hyökkäyksen kohteena tunnettu yhdysvaltalainen muusikko Alice Cooper. Alice Cooper tuli uskoon 80-luvulla vaimonsa Sherylin avustuksella. Samalla hän pääsi myös eroon huumeista.

Vampyre Cosmetics perustelee Instagramissa yhteistyösopimuksen irtisanomista seuraavin sanoin: ”Alice Cooperin viimeaikaisten kommenttien takia emme tee hänen kanssaan enää yhteistyötä meikkien tiimoilta. Seisomme LGBTQIA+-yhteisön rinnalla ja uskomme että kaikilla tulisi olla oikeus terveydenhoitoon.”

Soundi-lehti uutisoi asiasta otsikolla Meikkiyhtiö lopetti yhteistyönsä Alice Cooperin kanssa – syynä rokkarin transsukupuolisuuteen liittyvät kommentit Jutussa kerrotaan, että Cooperilta kysyttiin Stereogumin haastattelussa kommenttia Paul Stanleyn ja Dee Sniderin hiljattain esittämiin näkemyksiin lasten sukupuolenkorjaushoidoista ”surullisena ja vaarallisena muoti-ilmiönä”.

Mitä Alice Cooper sitten oikein sanoi?

Mikä oli hänen puheessaan niin kamalaa, että yhteistyön jatkaminen kävi mahdottomaksi? Cooper sanoo:

”Minusta on väärin, että kuusivuotiaalla lapsella ei ole hajuakaan aiheesta. Hän haluaa vain leikkiä, mutta sitten häntä hämmennetään sanomalla ’joo, olet poika, mutta voit myös halutessasi olla tyttö. Se on lapselle hyvin hämmentävää. Se on hämmentävää teini-ikäisellekin. Siinä vaiheessa yritetään vielä löytää omaa identiteettiä ja samaan aikaan kuulee sellaisia juttuja, että ’juu, voit olla mitä vain haluat. Voit olla vaikka kissa niin halutessasi.’ Jos identifioidut puuksi… ja minä tuumin että ’ihan oikeasti nyt! Missä me oikein olemme, Kurt Vonnegutin romaanissa?’ Se on niin absurdia, että olemme tulleet tähän pisteeseen.”

Cooper jatkaa: ”Kuka määrittelee säännöt? Onko New Yorkissa rakennus, jossa ihmiset istuvat alas ja tuumivat ’okei, enää emme voi käyttää sanaa äiti. Meidän täytyy sanoa synnyttävä henkilö. Ilmoittakaa tästä eteenpäin’? Kuka tekee nämä säännöt? En ymmärrä sitä. En ole vanhanaikainen. Olen vain looginen. Olemme menossa naurettavuuksiin. Jos jollain oli tässä joku pointti, he saivat aikaan vain valtavan komedian.”

Alice Cooper on todellakin tässä kohden se harvinaislaatuinen järjen ääni. Hän jatkaa vielä: ”No, minä kunnioitan ihmisiä. Kunnioitan ihmisiä sellaisina kuin he ovat, mutta en aio sanoa 7-vuotiaalle pojalle että ’käyhän pukemassa mekko päällesi, sillä saatatkin olla tyttö’, kun hän sanoo että ’en ole. Olen poika.”

LGBT – yhteisö on todellakin susi lammasten vaatteissa. Nyt valepuku alkaa kuitenkin ohenemaan ja todellinen luonne paistaa väistämättä läpi. Asiaa käsiteltiin myös Toimittajien Tunnin -jaksossa 31.8.2023. Kuuntele Patmos + – ohjelmakirjastosta.

LÄHDE: Patmos blogit/Jouni Lallukka 31.08.2023

INFO: Jouni Lallukka on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja sekä ylitse seurakuntarajojen pidetty kirjailija ja raamatunopettaja.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.