Nuorena ajattelin naiivisti, että pyhityksessä edistyvä uskova vapautuu lähes kokonaan synnin vallasta. Pyhitys johtaa kuitenkin pääasiassa siihen, että näen kirkkaammin oman syntisyyteni ja kyvyttömyyteni sekä samalla Jumalan armon, joka kasvattaa minua.
The Rain -yhtyeen laulu Merkinkantaja on puhutellut minua usein. Viimeksi tätä blogia valmistellessa. Sanat viiltävät hyvin syvälle – kuin se tunnettu kaksiteräinen miekka: Päältä kiiltelee. Sisältä mätänee. Olen valheenrakentaja. Herra armahtakoon. Tiedän mikä mä oon; Merkinkantaja. Mä vihaan, se tulee sisältä. Mä lyön, se polttaa kädessä. Mä en kadu, se lukee otsassa. Oi Karitsa, mut puhdista – vapauta – armahda.
Merkki omasta kyvyttömyydestä ja Jumalan kyvykkyydestä
Erityisesti jumiudun lauseisiin Päältä kiiltelee, sisältä mätänee. Nuorempana ajattelin naiivisti, että pyhityksessä edistyvä uskova vanhentuessaan vapautuu lähes kokonaan synnin vallasta. Totta kai pyhitys muuttaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen, mutta ei meistä kenestäkään tässä ajassa täydellistä tule. Pyhitys enemmänkin johtaa siihen, että näen kirkkaammin oman syntisyyteni ja kyvyttömyyteni. Sen, miten tuhon oma olen omassa itsessäni. Toisaalta pyhitys antaa myös selkeämmän näkökyvyn Jumalan armoon. Kun joudun kerta toisensa jälkeen tunnustamaan oman kelvottomuuteni, opin yhä paremmin arvostamaan Jumalan armoa ja rakkautta minua kohtaan.
Pyhitys myös johtaa siihen, että en nosta itseäni muiden yläpuolelle. Tunnustan olevani Kainin, tuon murhaajan jälkeläinen. Minussakin piileksii synti. Minäkään en ole arvollinen Jumalan edessä omien tekojeni perusteella. Kain todellakin murhasi veljensä Aabelin ja joutui kantamaan sen seuraukset:
Ja Kain sanoi Herralle: ”Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin. Katso, sinä karkoitat minut nyt pois vainiolta, ja minun täytyy lymytä sinun kasvojesi edestä ja olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut.” Mutta Herra sanoi hänelle: ”Sentähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman”. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä. Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Noodin maahan, itään päin Eedenistä. (1.Moos.4:13-16)
Näenkö selkeästi?
Nyt ehkä mielessäsi herää voimakas vastalause. Enhän minä ole kuin Kain. En minä mikään murhaaja ole. Jeesus laittaa ajatukset koetteelle: Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: ’Älä tapa’, ja: ’Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen. (Matt.5:21,22)
Jeesus pyyhkäisee maton pois jalkojen alta varsin tehokkaasti. Vaikka en olisi tappaja, kuinka usein syyllistynkään ylpeyteen, kovasydämisyyteen tai toista alistaviin käytösmalleihin. Pidän omia näkemyksiäni toisen näkemyksiä parempia. Pidän omia ajatuksiani toisen ajatuksia parempana. Pidän omia oikeuksiani toisen oikeuksia tärkeämpinä. Tekopyhyyden verho pyrkii salakavalasti kääriytymään ympärillemme, jos emme näe itseämme oikein.
Professori Antti Laato muistuttaa Vanhan testamentin selitysraamatun osassa 1, että synnintekijän on aina kannettava seuraukset: Syyllisyyden tuoman tunnontuskan, ihmisten negatiiviset asenteet syyllistä kohtaan ja Jumalan kirouksen. Taakka on Kainille – ja myös meille liian raskas kannettavaksi. Jumala antaa Kainille kuitenkin toivon sanoman painamalla Kainiin oman merkkinsä, jotta ihmiset tietäisivät, että tätä veljensä tappajaa ei ole lupa surmata.
Merkki, joka osoittaa kohti Kristusta
Tässäkin Jumala osoittaa armoaan rikkonutta kohtaan. Kainin merkki ei siis olekaan merkki, joka ohjaa tuhoon ja rangaistukseen, vaan esikuva Jumalan antamasta toivosta ja suojeluksesta Kristuksessa. Samalla tavalla, kun Jumala suojeli merkillä Kainin elämää, Kristuksen haavoitettu ruumis ja naulanmerkit Hänen kehollaan puhuvat toivon sanomaa syntiselle ihmiselle. Vaikka minä itsessäni ansaitsin vain Helvetin tulen, Jumala tarjoaa pelastusta ilmaiseksi.
Tietosanakirja Novum toteaa osuvasti: Jumalan armo kasvattaa meitä suhteessa itseemme, lähimmäisiimme ja Jumalaan. Jumalan armo edellyttää epäitsekästä elämää. Evankeliumi edellyttää tunnustuksen ja mielenlaadun, opin ja elämän välistä sopusointua. Maailmassa, jossa synnin tekeminen on tavallista, Jumalan armo auttaa ihmistä elämään hurskaasti, mikä sinänsä on alituinen nuhde maailmalle ja sen syntisyydelle. Ensin armo pelastaa ja sen jälkeen kasvattaa.
Jumalan armo on avainasemassa. Kun ensimmäinen ihmispari lankesi syntiin Eedenin puutarhassa, rangaistuksen pelko astui tilalle ja syyllisyys valtasi mielen. Jumalan armo julistaa toisin. Saan sovituksen yksin Kristuksen täytetyn työn perusteella. Olen täysin hyväksytty Jumalan silmissä. Saan mielisuosion Hänen silmissään ilman tekoja, yksin armosta. Armo tarkoittaakin ansaitsematonta ansiota. Saan jotakin, mitä en ansaitse, jonkun toisen tekemän työn vuoksi. Yksin Kristuksen tähden. Kun ymmärrän Jumalan armon ja rakkauden oikein, se saa minussa aikaan muutosta parempaan.
Kristuksen työ meissä
Daniel Hames ja Michael Reeves toteavat kirjassaan God shines forth: Olisi virhe ajatella, että uudistuneen ihmisyyden perusta olisi yksinkertainen yritys kopioida Kristusta. Se johtaisi hyvin helposti meidät kääntymään takaisin kohti omaa itseämme eräänlaiseen uskonnolliseen itseluottamukseen, mikä tuoksuisi enemmän Aadamilta kuin Kristukselta. Jeesus ei tullut antamaan meille prototyyppiä “parhaasta mahdollisesta elämästä”, jonka voit helposti kopioida 10-askeleen ohjelman avulla, vaan lunastamaan meidät synnin orjuudesta.
Kristityn fokuksen tulisikin aina säilyä yksin Kristuksen armossa. Ei omissa suorituksissamme. Armo on kristillisen uskon ydin ja antaa Kristuksen luo tulleelle ihmiselle rauhan ja levon. Pelastus lepää yksin Kristuksen täytetyssä työssä ja se lahjoitetaan meille ilman omia tekojamme. Armo myös pyhittää ja kasvattaa meitä, jolloin hengellinen kilvoittelu ei ole hampaat irvessä raskaan kivireen perässä vetämistä. Kasvu tapahtuu vapaudesta, ei vaatimuksesta käsin. Kuinka ihana pohja se onkaan uskonelämälleni.
Hames ja Reeves jatkavat: Löydämme sen täyteyden ja ilon itsemme ulkopuolelta Herrasta, joka antoi itsensä puolestamme. Se on iloa ja tyytyväisyyttä Jumalassa, jonka täyteys nyt täyttää meidät. Kun löydämme tämän sanoinkuvaamattoman aarteen itsemme ulkopuolelta, meistä tulee virkistävällä tavalla vapaita, kun emme pyöri enää pakkomielteisesti itsemme ympärillä.
Nautintomme Jumalan täyteydestä ei voi pysyä eikä pysy vain piilossa sisimmässämme. Kerran käännyimme kohti sisintämme pohtiaksemme, rakastaaksemme ja luottaaksemme itseemme. Nyt, Jeesuksen evankeliumin vaikutuksesta katsomme sisältä ulospäin. Emme vain katso kohti Jumalaa ylistäen Häntä, vaan säteilemme myös kohti maailmaa. Jos synnin vallassa oleva ihmisyys käpertyy sisäänpäin kuoreensa, lunastettu ihmisyys on luonnoltaan laajentuvaa ja avointa. Kristuksessa meistä tulee kokonaisia ja ylitsevuotavia, suurisydämisiä Jumalan kuvan kaltaisuudessa.
Armon kokeva ihminen suuntautuu siis itsestään ulospäin. Se riisuu ihmisen ylpeydestä, koska huomion keskipiste siirtyy ihmisestä itsestään Kristukseen.
LÄHDE: Patmos-blogit/Jouni Lallukka 13.02.2025
INFO: Jouni Lallukka on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja sekä ylitse seurakuntarajojen pidetty kirjailija ja raamatunopettaja
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.