Olet saattanut ottaa huomioon mielestäsi kaiken, joka estää kotiasi näyttämästä varkaita kutsuvalta kohteelta. Varashälyttimet on asennettu ja toiminnassa, mutta silti kotiisi on tunkeuduttu. Ota murtovarkaan niksit avuksesi. Niksit ovat englantilaisen entisen murtovarkaan Michael Fraserin pussista, mutta kansainvälisestikin katsottuna erittäin toimivia.
Siivoa sotkusi!
Jos sinulla on erillinen varashälytin tai yhdistettynä esimerkiksi kodinohjaukseesi, muista puhdistaa numeronäyttö säännöllisesti. Ja miksiköhän? Jos varas näkee näytöltä, mitä numeroita käytät, on varkaan helppo päätellä myös koodisi. Useimmat aloittavat pienemmistä numeroista ja sen jälkeen etenevät suurempiin numeroihin. Tällä konstilla moni numerosarja on helpostikin pääteltävissä.
Puhdista pois kaikki sormenjäljet näytöltä!
Pidä kalenterisi piilossa
Ei kannata pitää seinässä suurta kalenteria ikkunan tai oven vieressä, joka kertoo menosi päivän ja kellon tarkkuudella. Varkaatkin osaavat lukea.
Varokaa koiraa!
Kyltti “varokaa koiraa” kertoo varkaille, ettei talossa voi pitää liiketunnistimella toimivia hälyttimiä päällä koiran vuoksi. Tosin, jos koirasi on 50 kiloinen tanskandoggi ja koulutettu vahtikoira, saat luultavimmin olla melko huolettomin mielin.
Ajattele kuin varas
Jos itse unohtaisit avaimesi kotiin, miten ja mistä yrittäisit päästä sisälle? Juuri sieltä se murtovaraskin tulisi.
Sulje verhot!
Sulje verhot, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä. Valojen päälle jättäminen on hyvin yleinen tapa ”karkottaa” ei-toivottuja vieraita, mutta jättää kaikki arvokkaan irtaimistosi täysin näytille, sekä esittelee kotisi huonejärjestyksen. Varkaille ei jää paljoakaan arvailujen varaan.
Ulos mennessäsi jätä vain pari valoa päälle ja sulje verhot!
Osta ajastin
Voit ajastimilla ajastaa valot, tv:n tai radion päälle. Ohjelmoi mieluimmin valoja, joita ei näe ulkoa päin helposti esimerkiksi keskeltä taloa. Voit käyttää myös kodinohjausjärjestelmää apuna, jolla pystyt ohjaamaan esimerkiksi tuiki tärkeitä verhoja auki ja kiinni.
Hommaa ovipuhelin
Etäohjattavalla ovipuhelimella näet, kuka on oven takanasi, vaikka et olisikaan kotona. Ovipuhelin karkottaa varkaita jo pelkällä olemassa olollaan, sillä se saattaa saada varkaan miettimään myös muita mahdollisia varashälyttimiä talossa.
LÄHDE: Rakentajat.fi 09/2021