Maailmanhallitus tulossa – aivan kuten Raamattu ennustaa
Alla oleva Todd Hampsonin artikkeli näyttää olevan tässä blogissa varsin suosittua luettavaa. Siinä puhutaan muun muassa Bill & Melinda Gates -säätiön rokotussuunnitelmasta ja siihen liittyvästä henkilöiden merkitsemisestä tunnistamiseen liittyen. Näistä asioista on hyvä tietää, mutta ne eivät saa olla syynä COVID-19-rokotteiden vastustamiseen. Olen artikkelissani Onko mikrosiru pedonmerkki? kirjoittanut vuonna 2011 seuraavasti:
Voi olla, että joidenkin vuosien kuluttua ihmisiin asennetaan siruimplantti hyvässä tarkoituksessa esimerkiksi terveystietojen tallentamista, maksamista tai henkilön tunnistamista varten. Pitäisikö jättää tällainen siru ottamatta, vaikka se ei olisikaan pedonmerkki – voihan siitä muodostua sellainen myöhemmin petovallan aikana? Olen aivan varma, että jos olemme sirun ottaneet hyvässä luulossa sen käyttötarkoituksesta, Jumala ei anna sen muuttua pedonmerkiksi huomaamattamme. Siinä vaiheessa meillä on mahdollisuus valita, otammeko tuon ominaisuuden (pedon nimen tai sen luvun 666) sirulle vai emmekö. Jumala pitää kyllä omistaan huolen. Henkilökohtaisesti en kyllä ottaisi mitään sirua itseeni – en varsinkaan oikeaan käteeni tai otsaani.
Olkoonpa pedon merkki tatuointi, siru tai mikä muu tahansa, sen kyllä huomaa sitten, kun peto alkaa merkkiään markkinoida. Pedon juonet eivät jää piiloon Pyhän Hengen sinetillä varustetuilta (Ef. 1:13) eli Jeesukseen turvautuvilta.
Asioita pitää seurata ja olla niistä perillä, mutta kristittynä meidän ei pidä levittää minkäänlaista paniikkia ja rokotevastaisuutta. Ainakin Suomessa voimme hyvillä mielin luottaa terveysviranomaisiin.
ID2020 & Agenda 2030: Global Government Coming—Just Like the Bible Predicted
By Todd Hampson, suom. SK
Yritän kirjoittaa ainakin kerran kuukaudessa ajatuksia herättävän viestin, jossa otan aikaa tutkia erilaisia Raamatun profetioihin liittyviä kehityksiä. Kun katselin aiempia artikkeleita, jokin kolahti. Raamatun profetian ja lopunajan kehityksen puitteissa uskon, että tulemme valvomaan ja odottamaan uudella tavalla. Tulemme ajattelemaan sen mukaan oliko se ”ennen Covid-19:a vai ”Covid-19:n jälkeen.” Ja siinä on suuri ero.
TV- ja elokuvatuotantomaailmassa on perinne, jota päähenkilöstö noudattaa, kun kaikkien kohtausten kuvaus on tehty. Kun viimeisen episodin (eli viimeisen elokuvajakson) viimeinen otos on tehty, varataan aika kunnioittaa porukkaa, projektia ja syntyneitä ystävyyssuhteita. Yleensä ohjaaja kokoaa kaikki yhteen ja tunnistaa jokaisen henkilökohtaisesti nimeltä – jota seuraa lause ”that’s a wrap” (se on paketissa). Lopuksi, kun jokaisen henkilön panos on tunnistettu, ohjaaja ilmoittaa projektin nimen (olipa kyse sitten TV-ohjelmasta tai elokuvasta) ja sanoo: ”that’s a wrap”.
Tässä vaiheessa on vielä paljon tehtävää ennen ohjelman lähetystä tai elokuvan julkaisemista. Kaikki editointi ja jälkituotanto on vielä tehtävä, mutta keskeinen sisältö on kuvattu ja ”purkissa”. Jokainen kriittisistä välttämättömistä välitavoitteista on saavutettu. Covid-19:n terveydelliset, taloudelliset ja globalistiset vaikutukset ovat siirtäneet meidät uudelle (ja kenties lopulliselle) synnytystuskien kaudelle, josta Jeesus puhui luvussa Matt. 24. Tuossa luvussa Jeesus vastaa opetuslastensa kysymyksiin Jerusalemin (ja temppelin) tuhon ajoituksesta, seurakunta-ajan lopusta ja Jeesuksen paluusta.
Kuvailtuaan temppelin tuhoa vuonna 70 jKr. (Matt. 24:2) ja suurta osaa kirkkohistoriasta, josta Jeesus sanoi, että ”tämä ei ole vielä loppu” (24:4-6), hän vaihtaa synnytystuskina (24:8) tunnetulle ajanjaksolle. Minä ja monet muut profetian opettajat uskomme, että olemme lähestymässä tämän synnytyskipujakson loppua, ennen kuin maailma ”annetaan vaivaan” (24:9). Synnytyskipujakson ja ahdistuksen ajan välissä on seurakunnan tempaus.
Kaikki Covid-19:een liittyvä saa minut ajattelemaan, että ”se on paketissa”. En sano, että tempaus tapahtuu huomenna. Kukaan ei tiedä päivää eikä hetkeä. Sanon kuitenkin, että kaikki peruskuvaus on tehty. Toisin sanoen kaikki ahdistuksen alkamisen olosuhteet ovat paikoillaan – juuri nyt. Olivatpa nämä olosuhteet geopoliittisia, kulttuurillisia, hengellisiä, teknologisia tai raamatullisia / profeetallisia – kaikki on ”purkissa”. Olemme nyt (käyttääkseni videotuotantotermiä) jälkituotannossa. On vain ajan kysymys, kun seurakunta-aika loppuu.
Esimerkkejä, joita voin antaa – varsinkin Covid-19:n seurauksena – on valtavasti (mukaan lukien drakoniset vallankaappaukset, yritykset hiljentää seurakunta, joidenkin valtioiden hallitusten antisemitistiset toimet, geopoliittinen profeetallinen kehitys, väärät ja ristiriitaiset tiedot uutisissa ja paljon muuta), joten tartun vain kolmeen erityiseen kehitykseen oudoin numeroin. Kun näet, kuinka ne on yhdistetty, sen pitäisi kiinnittää huomiosi. Salli minun pyytää heti alkuun: älä usko minua. Tutki niitä itse.
Agenda 2030
Tämä YK:n jonkinlainen manifesti ratifioitiin ja hyväksyttiin 25. syyskuuta 2015. Se vaatii (ja on ollut voimakkaasti siirtymässä) kohti radikaaleja suunnitelmia, jotka vuoteen 2030 mennessä vaikuttavat kaikkeen. Tietenkin se kuulostaa pehmoiselta ja mukavalta, mutta jos luet rivien välistä (ja jos ymmärrät ihmisen luonteen ja YK:n jumalattoman perustuksen), huomaat, että se on vuosikymmeniä kestäneen työn huipentuma pyrkimykselle globaaliin hallitukseen ja uuteen maailmanjärjestykseen. Tämä ei ole piilotettu agenda. Se on kaikkien nähtävissä. Monet globalistit viimeisten 10-20 vuoden aikana (ja pidempäänkin) ovat käyttäneet avoimesti ja julkisesti näitä nimenomaisia termejä. Jälleen, varaa aikaa tutkiaksesi tätä itseäsi varten, jos se kuulostaa kaukaa haetulta.
Tässä on verkkosivusto, jolla voit aloittaa tutkimuksesi: https://sustainabledevelopment.un.org/post2015/transformingourworld
ID2020
”Bill ja Melinda Gates lupasivat 10 miljardia dollaria puhelussa rokotteiden vuosikymmenelle.” Se on lehdistötiedotteen otsikko Bill & Melinda Gates -säätiön verkkosivustolla. Mitä vikaa siinä sitten on? Jos olet kuin minä, olet aina tuntenut Bill Gates’in Microsoftin tietokonenerona, joka kilpaili tasapäisesti Steve Jobs’in ja Applen kanssa. Bill on globalisti. Hänen isänsä oli globalisti. Jälleen, tutki itse, mitä sanon. Viime vuonna Bill erosi Microsoftilta ajaakseen uusia aloitteitaan – niiden joukossa ID2020, jonka tarkoituksena on antaa jokaiselle ihmiselle planeetalla digitaalinen tunnus ja rokotukset. Kumpikaan niistä ei sinänsä ole pahaa, mutta kun katsot kokonaiskuvaa, pelaajien maailmankatsomusta ja mitä Raamattu sanoo tapahtuvan tulevan ahdistuksen ajassa – niin kaikki menee kohdalleen.
Joten anna minun yhdistää muutamia pisteitä. Bill Gates (tietokoneyrittäjä) on ollut tiiviissä yhteistyössä YK:n ja Maailman terveysjärjestö WHO:n (YK:n globaali terveydenhuollon haara) kanssa jo jonkin aikaa. (Jos ihmettelet, miksi tietokoneyrittäjä sekaantuu maailman terveyteen ja rokotteisiin, et ole yksin.) YK hyväksyy virallisesti suunnitelman muuttaa kaikki vuoteen 2030 mennessä luvaten, että ”ketään ei jätetä jäljelle”. Bill Gates lupaa ”rokotteiden vuosikymmenen”, joka huipentuu vuoteen 2030 ja rahoittaa samaan aikaan ID2020:ta, jolla on manifesti, jossa sanotaan (muun muassa), että ”jokaisella pitäisi olla mahdollisuus todistaa henkilöllisyytensä institutionaalisten ja kansallisten rajojen yli ja ilman aikarajaa” ja että he haluavat tarjota ”vaihtoehdon henkilöille, joilla ei ole turvallista ja luotettavaa pääsyä valtiollisiin järjestelmiin”. Toisin sanoen rokotteet ja digitaalinen henkilötodistus sulautuvat toisiinsa. Mutta miten?
Menkäämme kvanttipisteteknologiaan (quantum dot technology). Tämä uusi tekniikka tunnetaan hyvin, siitä keskustellaan vapaasti erilaisissa teknisissä artikkeleissa verkossa ja se on seuraava askel mikrosirutuksen yli. Kuten minä sen ymmärrän, näkyvä ja näkymätön muste voidaan tatuoida henkilöön, kun hän saa rokotteen. Tähän tatuointiin on upotettu digitaalinen tekniikka, joka todentaa, että hän on saanut rokotteen. Oletettavasti tätä voitaisiin käyttää myös teknologiana, jonka avulla jokaiselle annetaan pysyvä digitaalinen tunnus. Mietitkö, kuka rahoitti (ja aloitti) tämän projektin? Arvasit oikein: Bill & Melinda Gates -säätiö (katso kolmas linkki alla).
[Lisätietoa MIT:n sivuilta Storing medical information below the skin’s surface]
Jälleen, ole hyvä ja tutki, mitä sanon. Tutki käsitteitä: quantum dot vaccine; quantum dot technology.
https://www.sciencealert.com/an-invisible-quantum-dot-tattoo-is-being-suggested-to-id-vaccinated-kids
http://news.mit.edu/2019/storing-vaccine-history-skin-1218
https://bioengineering.rice.edu/news/quantum-dot-tattoos-hold-vaccination-record
Tässä on myös muutama verkkosivusto (lähteistä), joiden avulla voit alkaa tarkistaa, mitä jaoin edellä: ja https://www.gatesfoundation.org/Media-Center/Press-Releases/2010/01/Bill-and-Melinda-Gates-Pledge-$10-Billion-in-Call-for-Decade-of-Vaccines
WO/2020/060606
Tässä on kolmas – ja omituisin – numero, johon haluan kiinnittää huomiosi. Kohta sen jälkeen, kun Bill Gates erosi Microsoftin hallituksesta, yritys haki kansainvälistä patenttia ”kryptovaluuttajärjestelmälle, joka käyttää kehon aktiivisuutta koskevaa tietoa”. Maallikon kannalta tämä tarkoittaa ”yksittäisiin ihmisiin kytkettyä käteisetöntä rahasysteemiä”. Jotkut väittävät, että tämä voi olla vain patentti teknologialle, joka mahdollistaa älypuhelimien, älykellojen ja muun puettavan tekniikan kytkemisen käteisettömään maksusysteemiin. Se on tietysti yksi looginen sovellus. Mutta kun tarkastelee tätä ottaen huomioon lopunajan Raamatun profetiat, ei voi olla yhdistämättä muutamia pisteitä. Lopputulos on, että tämä esiin tuleva tekniikka kytkee yksittäiset ihmiset tietokantaan ja käteisettömään systeemiin. Se on fakta.
Ilmestyskirjassa kuvailtu pedon tuleva merkki – joka toteutuu em. ajanjakson puolivälissä – vaatii välttämättä käteisettömän systeemin, tietokannan ohjaaman digitaalisen seurantakyvyn ja ihon ”päällä” (ei upotettuna sen alle) merkin, jolla näyttää olevan siihen liittyviä terveys- / DNA-vaikutuksia. Ajattele tätä kaiken edellä mainitun valossa. Mielestäni kaikki nämä yksityiskohdat ovat lähentymässä toisiaan yhä nopeammin Covid-19:n globaalien vaikutusten vuoksi.
Tässä on hankaluus ja saat tutkia sen itse. Patentin numero on WO/2020/060606. Monet ovat ehdottaneet, että se tarkoittaa World Order, 2020, 666 – mikä on tietysti Ilmestyskirjan Pedonmerkkiä koskevassa kohdassa mainittu nimenomainen luku. Sattumaako? En usko.
Ennen kuin kutsut minua salaliittoteoreetikoksi jo tällaisten yksityiskohtien mainitsemisesta, tutkikaamme mahdollisuudet, kuinka tämä numero syntyi.
Mahdollisuus 1 – Generoitu numero on täysin satunnainen. En usko siihen, mutta vaikka se olisi totta, niin mitkä ovat mahdollisuudet, että tekniikalla, joka heijastaa tarkasti Raamatun pedonmerkkiä, olisi kolme kuutosta peräkkäin? Puhumattakaan numerosta, joka on sama vuosi kuin Gates’in ID2020.
Mahdollisuus 2 – Patentinhakijat pyysivät tätä nimenomaista numeroa, koska sillä on luontainen merkitys. Olen taipuvainen uskomaan, että asia on näin. Yhdistettynä globaalisesti niin voimakkaaseen yksilöön kuin Bill Gates, se ei ole kaukaa haettu. Ja jos tätä numeroa pyydettiin, sillä on selvästi merkitys globaalin patenttihakemuksen jättäjille.
Mahdollisuus 3 – Patentinhakijat pyysivät tätä nimenomaista numeroa pilaillakseen kristittyjen kustannuksella ja tarkoituksella saada kaikki Raamatun profetian opettajat suunniltaan (bent out of shape). Jos näin on, se sopii silti lopunajan Raamatun profetiaan, kun pilkkaajia on paljon (2. Piet. 3:4) ja aiheuttavat lisää huolia.
Johtopäätös tästä kaikesta on, että Covid-19:n ansiosta merkkien ja olosuhteiden lopunajan yhteen tuleminen on siirtynyt ylivaihteelle. Synnytystuskat, joita Jeesus kuvaili luvussa Matt. 24, lisääntyvät tiheydeltään ja voimakkuudeltaan – globaalisesti – aivan silmiemme edessä. Meillä on vielä näkemättä viruksen kaikkia vaikutukset maailman terveyteen, varallisuuteen, vapauksiin ja laskeumaan. Meidän pitäisi olla valmiita – ei vain uuteen normaaliin, vaan uuden maailmanjärjestyksen normaaliin. Jos ”se on paketointi” ja kaikki, mitä odotamme, on taivaallisen pasuunan ääni – niin kirikäämme maaliin, asioikaamme, kunnes hän palaa, palvelkaamme kärsivällisesti Jeesusta ja muita ja kertokaamme evankeliumia niin kauas ja laajalti, kuin voimme, kun vielä on aikaa. Aamen, tule Herra Jeesus!
Palaako Herra takaisin elinaikanamme, kuten arvelemme, tai ei, niin meillä ei ole mitään pelättävää ja meidän pitäisi olla täynnä toivoa, iloa ja rohkeutta. Uusi normaalimme on yhtä turvallinen, kuin se on aina ollut. Jumala on edelleen valtaistuimella ja hänen Sanansa on totta.
PS. Ja jos yllä olevat 3 outoa numeroa eivät riittäneet – niin entä tämä (jonka eräs lukija toi tietooni):
H.R. 6666 – kongressissa ehdotettu laki, joka sallisi eri rahoitettujen yksiköiden jäljittää tartuntoja kotiisi ja tehdä siellä Covid-19-testausta (”ja muihinkin tarkoituksiin”).Tarkista se itse ja seuraa myös tätä:
PSS. Toinen outo yksityiskohta tuli tietooni. Kemikaali, jota käytetään kvanttipistetekniikassa (joka valaisee, kun ihoa skannataan näkymättömän tatuoinnin antamisen jälkeen), on nimeltään Luciferase. Lucifer tarkoittaa ”valon tuoja” tai ”valon kantaja”. Olen varma, että samaa perussanaa käytetään Luciferase-kemikaalin nimessä. Minusta on hyvin mielenkiintoista, että Saatanan nimeen linkitettyä näkymätöntä mustetta käytetään uudessa tekniikassa, joka on kammottavan samanlainen kuin pedon tuleva merkki, JA yhdessä uuden patentin kanssa syntyvälle järjestelmälle, joka yhdistää käteisellä tapahtuvan maksujärjestelmän, jättiläismäisen tietokannan ja yksilöiden ruumiin liiketiedot. Tarkista itse: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4912020/
PSS. Voisiko joku kertoa minulle, miksi Melinda Gates pukeutuu ylösalaisin olevaan ristiin tässä Today’n haastattelussa? Vain yksi mahdollinen syy. Tämä ei ole ”random design” (sattumaa). https://www.today.com/video/melinda-gates-on-pandemic-we-haven-t-had-leadership-at-the-national-level-it-s-chaos-83195461782
LÄHDE: Ajankohtaista uskosta – sivusto 23.05.2020 Tekijä Hannu
LUE MYÖS: Maailmanhallitus tulee, oletko valmis?
Jouko Pihon kommentti:
Agenda 2030 on paha diktatuuriohjelma
Agenda 2030 on tiekartta Uuden maailmanjärjestyksen ja tulevan antikristillisen yhden maailmanhallituksen toteuttamiseen.
Suomen tulee irtaantua tästä pahasta kehityksestä.
Nykyinen hallitus ei sitä tee, koska se ajaa tätä saatanallista agendaa.
Hallitus on siis vaihdettava.
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1978931198968917&set=a.427325680796151
LÄHDE: Jouko Pihon sivusto 05.08.2022