Tiivistelmä
Esitelmöitsijä on 61-vuotias helsinkiläinen lääkäri. Hän on yli 30 vuotta tutkinut viimeisen 50-vuoden aikana YK:n ja sen yhteistyökumppanien Rooman Klubin ja Maailman Talousfoorumin piirissä synnytettyä uusvanhaa vanhat kristilliset valtauskonnot syrjäyttänyttä luontopanteismia. Tämä uskonto ammentaa erityisesti maailman kuuluisimman huijarin Madame Blavatskyn esoteriaan ja okkultismiin pohjaavasta teosofiasta, joka julistaa löytäneensä maailman uskonnot yhdistävän kadonneen totuuden.
Vakaumukselliset kristityt ympäri maailmaa ovat jo vuosikymmeniä olleet huolissaan tästä uusvanhan uskonnon noususta ja ovat ankarasti kritisoineet uuteen uskontoon haksahtaneita kirkkoisiä kuten Paavia. Olen agnostikkona ja entisenä pitkän linjan sosialidemokraattina päätynyt samaan rintamaan näiden kristittyjen kanssa, koska nämä kristityt eivät luontouskovaisten tavoin sekoita uskontoa ja todellisuutta.
Tämä on tarina siitä, kuinka Davosin tomppeliherrat ottivat maailmassa vallan ja siitä, kuinka tulevan talven Euroopan vihreästä energiatodellisuudesta ja Nordstream-putkien tuhonnasta johtuvat koettelemukset saattavat romukoppaan tomppeliherrojen Suuren ympäristökertomuksen.
JÄÄVUORI (www.jaavuori.fi)
KÄTKETTY VALTA
Lauantai 1.10.2022 klo 14.45-15.30
Mediapolis, Tampere
ESOTEERIKOT OSALLISTUVAT YHTEISKUNNALLISEEN KESKUSTELUUN SAMMUTETUIN LYHDYIN, KOSKA PELKÄÄVÄT HEIDÄN HUMPUUKIAJATTELUNSA PALJASTUVAN SUURELLE YLEISÖLLE
Tein 1980-luvun puolivälissä väitöskirjaa rokotusmyöntyvyydestä ja rokotuskattavuudesta MPR-projektissa. MPR-projekti hävitti Suomesta tuhkarokon, sikotaudin ja vihurirokon. Väitöskirjani viimeisessä osatyössä lähetimme kirjeen 70 000 rokottamattoman lapsen vanhemmille, jossa kerroimme em. taudeista ja niiden kansanterveydellisestä merkityksestä. Viikon sisällä tuntematon naishenkilö kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastoon tuohtuneen kirjeen, jossa todettiin, että ”MPR-rokotus on turha, koska viime aikaiset tutkimukset ovat osoittaneet hellyyden nostavan vasta-aineita näitä rokkoja kohtaan”. Muutama vuosi myöhemmin istuin SDP:n mandaatilla Helsingin terveyslautakunnassa muiden ohella kyseisen naisen aviomiehen kanssa. Sekä hän ja vaimonsa olivat esoteerikkoja ja okkultisteja ja olivat omaksuneet Rudolf Steinerin kultin eli antroposofian. Yleisönosastokirjeen kirjoittaja on elämänsä aikana kääntänyt suuren määrän saksalaista antroposofisen lääketieteen humpuukia suomeksi kristalli-, vyöhyke-, aroma-, ym. homeopatiaterapioineen. Tulen osoittamaan tässä luennossani, että okkultistit ovat erittäin hyvin asemoineet itsensä yhteiskunnallisesti ja että heidän vaikutusvaltansa on valtava ottaen huomioon, että väitöskirjassani osoitin heidän osuutensa lapsien vanhemmista olleen vain kymmenesosa yhdestä prosenttiyksiköstä.
Okkultistit toimivat aina sammutetuin lyhdyin, koska heidän politiikkasuosituksiensa perustelut ovat niin pölhöjä, että niistä on parempi olla hiljaa. He tekevät kuitenkin aika ajoin virheitä julkisuudessa, jotka lopulta kääntyvät heitä vastaan. Helsingin Sanomien lukijoille ei koskaan selvinnyt po. yleisönosastokirjoituksen taustat ja motiivit.
OKKULTISTIEN AJATTELU PERUSTUU TIETEESEEN PUETTUUN HUMPUUKIIN
Vuonna 1926 kuollut itävaltalainen mystikko Rudolf Steiner oli eräällä sisäavaruuslennollaan nähnyt näyn ja kertoi näystään vuonna 1910 Hampurissa pitämässään luennossa Luonnollinen ja satunnainen sairaus suhteessa karmaan, että ihmisen sielunvaelluksen kannalta on suotuisaa se, että hän lapsena sairastaa tuhkarokon. Tuhkarokon erittäin korkean tarttuvuuden vuoksi sillä on ollut ihmiskunnan historiassa vielä suurempi väestön kokoa vähentävä merkitys kuin aiemmin vähemmän tarttuvalla ja myöhemmällä iällä ja harvemmin sairastetulla tappavammalla isorokolla. Em yleisönosastokirjoittajan hupsut uskomukset ja niiden taustat herättivät minussa tuhkarokkoasiantuntijana vuosikymmeniä kestäneen kiinnostuksen okkultisteihin ja niihin yhteiskunnallisiin vaaroihin, jotka liittyvät heidän pähkähulluun ajatteluun. (Kuva 1.) Mainittakoon, että Oxfordin yliopiston historioitsijan Anna Bramwellin mukaan natsien sisärenkaasta kolmannes oli antroposofeja ja että vihreys oli olennainen osa natsi-ideologiaa. Kuvassa oikealla näkyvän Saksan vihreän puolueen ensimmäiseen puheenjohtajistoon nousseen natsifraktion edustajan August Haussleiterin kynästä syntyivät kuvassa näkyvät poliittisesti merkittävät vihreät toiminnalliset teesit, jotka kopioitiin maailmanlaajuisesti eri maiden – myös Suomen – vihreiden ohjelmiin sellaisenaan.
Kuvassa oikealla näkyvä Saksan vihreän puolueen ensimmäiseen puheenjohtajistoon noussut natsifraktion edustaja August Haussleiter. Hänen kynästä syntyivät myös kuvassa näkyvät poliittisesti merkittävät vihreät toiminnalliset teesit, jotka Suomenkin vihreät kopioivat omiin ohjelmiinsa sellaisenaan. (Kuva esitelmöijän Hourulan väen ilmastovallankumous kirjasta, 2019)
Lukuun ottamatta niitä mahdollisesti yleisöön osuneita esoteerikkoja otaksun, että yleisössä ei ole sellaisia, jotka pitävät em. Rudolf Steineria seuraavan naisoletetun viime kädessä julkilausumattomia perusteluja MPR-rokotuksen tarpeettomuudesta vakuuttavina saatikka tieteellisinä. Tästä huolimatta antroposofiaa eli Steinerin ajatuksia edistetään usein tieteellisinä, vaikka ne ovat humpuukia. Tämä on nyt tämän esityksen ydin. Vaikka seuraavassa tulee paljon asiaa, esitykseni ydin on, että viime kädessä esoteriaan ja okkultismiin tai yksinkertaisemmin uuteen luontopanteismiin perustuvat globaaliagendat ovat pähkähulluja ja siten yhteiskunnallisestivaarallisia. Näin esimerkiksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon luontopanteismiin pohjautuva hyvesignalointiin pyrkivä politiikkalinjaus kirkon hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä on julma ja epäeettinen kuten tulen tässä esitelmässäni osoittamaan.
YK:N, ROOMAN KLUBIN JA MAAILMAN TALOUSFOORUMIN YMÄRISTÖPOLITIIKAT OVAT VUOSIKYMMENIÄ PERUSTUNEET ESOTEERISEEN HUMPUUKIIN
YK:n ja Maailman Talousfoorumin ihmisten alistamiseen tähtäävien valistusaatteen vastaisten globaalipolitiikkojen perustelut ovat puettu tieteen kaapuun, vaikka ne perustuvat esoteriaan ja okkultismiin ja ne ovat siten vain tomppeliherrojen irrationaalista ajattelua. Luontouskonnon keskeiset opinkappaleet eli ilmastonmuutos ja luontokato ovat valtamedian avulla uskottavasti puettu tieteen kaapuun. Maailman Talousfoorumin keskeiset toimijat ovat kuitenkin tehneet viimeisten vuosien aikana pahoja virheitä, jotka lopulta kompromettoivat heidän ympäristötuhoon perustuvan pseudotieteeseen pohjaavan Suuren ympäristökertomuksen.
Jo vuonna 1991 julkaistussa ensimmäisessä Vihreä Valhe kirjassani tein havainnon, jonka mukaan nousevan tieteen vastaisen neomalthusilaisen vihreän liikkeen aktiiveista suuri osa oli antroposofiaan tai alkuperäiseen okkultistiseen aatteeseen eli teosofiaan viehättyneitä. Europarlamentaarikko Heidi Hautala oli esimerkiksi teosofisen Ruusu Risti nimisen lehden pitkäaikainen toimitussihteeri ja Pekka Haavisto taasen on tunnustanut olleensa viehättynyt Rudolf Steinerin Johanneksen evankeliumiin. Jälkimmäisellä teoksella ei ole mitään tekemistä – nimestään huolimatta – kristinuskon kanssa. Antroposofia erosi teosofiasta noin 120 vuotta sitten muodostaen oman okkultistilahkonsa.
ESOTEERINEN TARKOITTAA OMAKOHTAISTA JA OKKULTI SALAISTA TAI PEITETTYÄ
Mitä on esoteria ja okkultismi. Esoteerinen tarkoittaa omakohtaista, jota nuorena kuollut laulaja Pekka Streng kuvaili laulussaan Sisältäni portin löysin vuodelta 1970. Jumaluus on ihmisessä itsessään ja se löytyy mietiskelyn ja meditaation kautta sisäavaruuslennoilla. Okkultismilla eli salailulla on teologinen merkitys monille vakaumuksellisille kristityille, jotka uskovat, että todellisuudessa Vatikaanissa valtaa pitävät okkultististit eli salassa Lusiferia eli Saatanaa palvovat temppeliherrat, jotka käyttävät apureinaan maallisissa operaatioissa jesuiittoja, vapaamuurareita, esoteerikkoja, bilderbergejä, kukluxklaneja, Nation of Islameja, Opus Dei-jengiä, Maltan ritareja ym. salaseuroja. Olen agnostikkona päätynyt samaan rintamaan näiden kristittyjen kanssa luontopanteismin paljastamiseksi, koska he eivät luontouskovaisten tapaan sekoita uskontoa ja todellisuutta.
Nousevan uususkonnon eli luontopanteismin keskeinen alkuperä löytyy maailman kuuluisimman huijarin eli Madame Blavatskyn esoteerisiin 1800-luvun loppupuoliskon sepityksiin, vaikka esoteerikkojen historia sinällään juontaa syvälle historiaan. Blavatsky valehteli käyneensä Tiibetissä ja löytäneensä siellä paikallisten gurujen avulla ammoin kadonneen totuuden. Totuuksiensa avulla hän piti omaisensa menettäneille ihmisille spiritistisiä istuntoja, joilla otettiin yhteyttä tuonpuoleiseen tai teki mestarillisia silmänkääntötemppuja uskotellen pystyvänsä ihmeisiin. Hän jäi lopulta kiinni, kun englantilainen John Maskelyne niminen ammattitaikuri paljasti Madamen huijaukset kaikelle maailmalle vuonna 1912 julkaistussa kirjassaan Modernin ”teosofian” petos paljastettiin: ja intialaisten jonglöörien ihmeellinen köysitemppu selitetty, joka löytyy uudelleen painettuna netistä ja se on myös kaikille vapaasti luettavissa internetissä. Kuitenkin humpuuki myi ja moni suomalainenkin taiteilija oli ihastunut Madamesta kuten esimerkiksi Akseli Gallen Kallela.
ESOTEERIKOT VAIKUTTAVAT KESKUDESSAMME SAMMUTETUIN LYHDYIN
Ollessani nuorena lääketieteen tutkijana yksi Energiakomitean sihteereistä 1980-luvulla jouduimme muiden sihteerien kanssa lukemaan loputonta käsinkirjoitettua tajunnan virtaa myöhemmin okkultistiksi paljastuneelta nyt jo keskuudestamme poistuneelta Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuksen professori Pentti Malaskalta. Hän oli Suomen Mr Rooman Klubi. Malaskalla oli aikoinaan lähes rajaton pääsy julkiseen sanaan energiapolitiikan asiantuntijana ja hän oli ehkä keskeisin toimija, kun 5. ydinvoimala kaatui vuonna 1993 eduskunnan äänestyksessä. Hänen meille sihteereille viikoittain lähettämissä käsinkirjoitetuissa ydinvoiman vastaisissa teksteissä ei ollut päätä eikä häntää, mutta tuolloin vuonna 1987 en ymmärtänyt mistä oli kyse.
JULKISUUDESTA TUNNETTUJEN TULEVAISUUDEN TUTKIJOIDEN PUOLIJULKISESTI ESITTÄMISTÄ PÄÄTTÖMYYKSISTÄ VALTAMEDIA ON OLLUT HILJAA
Vuonna 2012 poisnukkunut Pentti Malaska oli Maailman Tulevaisuuden Tutkimuksen Yhdistyksen puheenjohtaja 1990-luvulla. Hän puhui vuonna 1997 yhdistyksen Brisbanen kokouksessa Australiassa. Puheessaan hän ennusti mm. ei-hiilipohjaisen uuden koneihmisen syntymisen ja sen että internetistä tulee globaalin tietoisuuden mullistavat kvanttiaivot. Tämän teosofisen esoterian uusiin transhumanistisiin kuosiin pukemisessa Pentti Malaskan vertaisesoteerikko ja YK:n tulevaisuuden tutkimuksen (Kuva ) parissa paljon häärännyt itseään taloustieteilijäksi kutsuva Paul Wildman kehitti edelleen Malaskan ajatuksia eteenpäin siteeraamalla Malaskaan eräällä transhumanistisella alustalla.
YK:n ja Suomen tulevaisuuden tutkimus on okkultistimystikkojen hiekkalaatikko. (Kuva esitelmöijän Hourulan väen ilmastovallankumous kirjasta, 2019)
Wildman luo neljä uutta koneihmiskategoriaa transhumanisteille. Ne tulevat Wildmanin mukaan ulkoavaruudesta: 1) Etorgit, 2) Macrorgit, 3) MVorgit ja 4) Psyorgit. Etorgit ovat Hollywood elokuvista tunnettuja liskomaisia ihmisille vihamielisiä maanulkopuolisia eliöitä eli klassisia ufoja, Macrorgit ovat maapallon eläväksi organismiksi luokittelevan Gaia-teorian mukaisia ehkäpä jopa galaktisia elämänkokonaisuuksia. MVorgit ovat ilmeisesti tietoisuuden hippusista syntyvää mikroelämää ja lopuksi Psyorgit ovat ei-materiaalisen tietoisuuden olemassaolosta syntyneitä enkeleitä, drakuloita ja muita vastaavia. Muistettakoon, että Rudolf Steiner esitti maailman todellisen henkisen järjestyksen, johon kuuluvat enkelit, serafit, kerubit, lusifeeriset henget, astraalimyrskyt ja eetteriruumiit.
LÄNTISTEN TEOLLISUUSMAIDEN NYKYISTÄ VALTAUSKONTOA ELI ESOTERIAAN JA OKKULTISMIIN POHJAAVAA LUONTOPANTEISMIA ON EDISTETTY VIIME VUOSIKYMMENET ROOMAN KLUBISSA, MAAILMAN TALOUSFOORUMISSA JA YK:SSA
Esoterialla ja okkultismilla ja länsimaissa valta-/valtiouskonnoksi nousseella luontopanteismilla on ollut vahva ote alusta lähtien YK:n ja sitä tukevien yhteistyökumppaneiden kuten Maailman Talousfoorumin tai Rooman Klubin piirissä.
Neomalthusilaiseen nykyiseen vihreään dystooppiseen kehitykseen johtaneen liikehdinnän käynnisti ryminällä Rooman Klubi kuuluisalla maailmantuhoa povanneella vuoden 1972 Kasvun Rajat raportilla.
ROOMA KLUBIN PERUSTAJA ITALIALAINEN UPPORIKAS TEOLLISUUSMIES AURELIO PECCEI OLI MADAME BLAVATSKYN HUUHAAHAN HAKSAHTANUT TEOSOFI
Rooman Klubin perustaja upporikas italialainen teollisuusjohtaja Aurelio Peccei oli okkultisti ja esoteerikko. Tästä syystä ei ole lainkaan ihmeellistä, että esoteria on rehottanut valtoimenaan myös Suomen Rooman Klubin liepeillä.
Aurelio Peccein 1977 julkaistussa kirjassa Ihmisen laatu on todisteet siitä, että hän ammensi maailmankuvansa teosofiasta ja sisäisen minän löytämisestä lauluntekijä Pekka Strengin tapaan. Peccein käsityksen mukaan ihmiskunnan kriisiin liittyy ihmisen kyvyttömyys ymmärtää rooliansa muuttuneessa maailmassa. Emme ole sen enempää psykologisesti kuin toiminnallisestikaan sopeutuneet elämään uudessa vaadittavassa roolissamme. Ihmiskunnan Akilleen kantapää onkin Peccein mukaan paikan löytäminen uudistuneessa maailmassa. Ratkaisu globaaleihin ongelmiin löytyy Peccein mukaan ihmisen sisältä eikä hänen ulkopuoleltaan. Hyväntahtoisen vaikkakin tuhoisasti käyttäytyvän ihmisen sisältä käsin tapahtuva muutos ja hänen ihmiskuvansa henkistyminen pitää sisällään ratkaisun avaimet.
Pecceille riitti uusi humanismi toisin kuin hänen yhteistyökumppanilleen Ervin Laszlolle, joka varomattomassa transhumanismi-innossaan joutui sivuraiteelle ja joutui lopulta perustamaan oman klubinsa. Tämä osin sivuraiteelle joutunut humpuukimaakari valittiin myöhemmin YK:n opetus- ja tiedejärjestön UNESCOn pääjohtajan tiedeneuvonantajaksi. Peccein uudella humanismilla edistettäisiin rikkauksien jakamista pohjoisesta etelään maailmanrauhan nimissä. Hän myös tähdensi valtioiden toimivallan vähentämistä ja sen siirtämistä ylikansallisille elimille kuten YK:lle. Peccei hahmotteli uudenlaista hallitsemisjärjestelmää koko maailmaan ja piti valtioiden suvereeniutta suurena ongelmana. Hän uskoi vahvasti ympäröivän todellisuuden ajavan pakosti ihmisen sisäiseen muutokseen ja pelastukseen, mutta uskoi ihmisen sisäisen muutoksen vievän vuosikymmeniä ennen kuin massat olisi opetettu elämään ihmisiksi Peccein unelmoimassa Ihmisen Globaalissa Imperiumissa.
MAAILMAN TALOUSFOORUMI SITOUTUI ALUSTA LÄHTIEN EDISTÄMÄÄN YK:N ROOMAN KLUBILTA LAINAAMAANSA KÖYHYYTTÄ IHANNOIVAA NEOMALTHUSILAISTA YMPÄRISTÖAGENDAA
Nykyinen Maailman Talousfoorumin johtaja Klaus Schwab perusti järjestönsä Henry Kissingerin ja talousnobelisti Kenneth Galbraitin suosituksesta vuonna 1971 ilmeisesti tukeutuen pieneltä osin CIA:n avustuksiin. WEF:n alkuperäinen tarkoitus oli turvata USA:n hegemonia Länsi-Euroopassa.
Vuonna 2015 kuollut YK:n vaikutusvaltaisin ympäristöpoliitikko valittiin WEF:n säätiön johtajaksi varhain. Hän oli pesunkestävä okkultisti ja esoteerikko. Hän varasti YK:n ruokaohjelmasta Irakin lapsilta miljoona dollaria vailla seurauksia. (Kuva esitelmöijän Hourulan väen ilmastovallankumous kirjasta, 2019)
Schwab rekrytoi varhain WEF:n säätiön johtoon YK:n vaikutusvaltaisimman ei-demokraattisesti YK:n lukuisiin eri tehtäviin valitun vuonna 2015 kuolleen kanadalaisen upporikkaan kiertokoulun käyneen industrialistin Maurice Strongin. Maurice Strong oli keskeisin hahmo vietäessä eteenpäin kestävän kehityksen agendaa YK:n vuoden 1972 Tukholman ensimmäisestä ympäristöhuippukokouksesta lähtien. Hän myös oli pesunkestävä okkultisti ja esoteerikko.
BACA GRANDEN TAIKURIN VUODEN 1990 PAHA FIBA
Varsinainen lipsahdus tapahtui vuonna 1990, kun Daniel Wood niminen kanadalainen toimittaja pääsi viikoksi Maurice Strongin ja hänen Hanne vaimonsa kotiin Baca Granden tilalle Coloradon osavaltioon USA:ssa. Wood kirjoitti vierailusta kanadalaiseen West lehteen pitkän artikkelin nimellä Baca Granden taikuri. Siitä selvisi, että Strong vaimoineen oli ostanut Coloradon osavaltion eteläosassa sijaitsevan Baca Granden tilan vuonna 1978 ja on rakennuttanut tästä USA:n yhdestä suurimmasta karjatilasta kaikkien maailman uskontojen eli teosofiaa tunnustavan luontopanteistisen pyhätön. Wood kuvailee näkemäänsä: ”Kaikkialla maisemassa on merkkejä tästä uusimmasta utooppisesta siirtokunnasta: hienostunut katolinen Karmeliittaluostari; 175 000 dollaria maksanut aurinkoenergialla toimiva Hindutemppeli; merkillinen sinapinkeltainen maja; maanalainen zen-buddhistikeskus, johon on yhdistetty luonnonmukaiset puutarhat; talo joka sisältää antroposofien terapiassa käyttämiä kristalleja jne.”
Kokonaisen viikon ajan käydyissä keskusteluissa paljastuu mitä ihmeellisempiä asioita. Peccein tavoin Strong katsoi, että tärkein rintamalinja kehitystä oikaistaessa käydään ihmisen sisimmän ja kosmoksen välisessä kilvoittelussa, mutta se oli vasta alkulämmittelyä. Artikkelista paljastuu, että Strongin kävellessä alkuaikoina Baca Grandella Bill Moyers –nimisen journalistin kanssa, he olivat nähneet salviapensaan syttyvän itsestään palamaan heidän edessään. Tätä Strong piti Woodin mukaan jumalallisena enteenä siitä, että Baca Grandella on paikka maailman pelastamisessa. Strong myös kehitteli ilkikurisesti mielessään Woodin mukaan näytelmää, jossa hän palkkasotureiden avulla kidnappaisi Davosin talousfoorumin osallistujat ja pitäisi heitä panttivankeinaan ja lopettaisi maapallon kulutusjuhlat. Enää hänen ei tarvitse tätä tehdä, koska talouselämän huippujohtajat ovat päättäneet vastuullisuusinnossaan –tosin EU:n lainsäätäjien pakottamina- lopettaa ihmisten kulutusjuhlat ja liittoutua WEF:n kanssa yhteiseen maailmanhallintaprojektiin meitä taviksia vastaan. Strongin leski, Hanne, on mystikko, joka kuvittelee olevansa uudesti syntynyt tasankointiaani. Maurice Strong varasti välikäden avulla miljoona dollaria Irakin lapsille tarkoitetuista rahoista ja vältti vankeuden toisin kuin hänen välikätensä.
SIIRRYTÄÄN GLOBAALIIN PÄIVÄNPOLITIIKKAAN KLAUS SCHWABIN VUODEN 2016 KARDINAALIFIBAN KAUTTA
No niin nyt pöytä on katettu päiväkohtaisemmalle keskustelulle, mutta sitä ennen vielä kurkistamme vielä vuoteen 2016, jolloin Klaus Schwab teki emämunauksen. Hän esiintyi Sveitsin ranskankielisen yleisradion RTS Suisse haastattelussa tammikuussa 2016, jossa hän paljastaa avoimesti pähkähullun esoteerisen okkultisminsa.
Kuka tahansa voi katsoa tuon Klaus Schwabin haastattelun, koska se on julkaistu satojen toimijoiden toimesta mm. YouTubessa. Siinä Klaus Schwab kertoo, kuinka kymmenessä vuodessa aloitetaan ihmiskunnan mikrosiruttaminen. Haastattelun alussa Schwab kertoo, että niitä sijoitetaan ensin ihmisten vaatteisiin, sitten ihon alle ja aivoihin ja lopulta saadaan aivoihin istutettujen mikrosirujen avulla ihmiset yhdistettyä digitaaliseen maailmaan eli internettiin. Tämän myötä syntyy Schwabin mukaan fyysisen, digitaalisen ja biologisen maailman fuusio. Haastattelija kysyy ymmärtääkseen Schwabin ajatuksia, että ”olemme ilman tuntemuksia luonnollisesti yhdistettynä näin digitaaliseen maailmaan?” Schwab vastaa: ”Kyllä, sinä puhut ja sanot: Minä haluan olla kaikkiin yhteydessä nyt.” Hän jatkoi: ”Ensiksi meillä on personoidut botit ja näin herra Zuckerbergin ennakoivan, että meillä on jo tämän vuoden lopussa tällainen robotti, joka palvelee häntä hovimestarina.” Haastattelija: ”Niinkuin ’Downtown Abbeyssä’ meillä on tulevaisuudessa henkilökohtaiset hovimestarit ja palvelijat tai orjat?” Schwab: ”Kyllä, mutta siinä on ero. Tämä tekoälyllä varustettu palvelija oppii ja on siten intellektuaalinen partnerisi fyysisen avunannon lisäksi.”
Kaikki mitä Schwab Sveitsin TV:ssä vuonna 2016 puhui, on epäeettistä tiedefiktiota. Mitään tuollaista teknologiaa ei ole olemassa, eikä tule koskaan olemaankaan. Se on vain tärähtäneen vanhan miehen tärähtänyttä sisäavaruuslentoihin ja okkultistisiin menoihin pohjautuvaa utopiaa.
KLAUS SCHWABIN YKKÖSLUUTNANTIN YUVAL HARARIN KARDINAALIMOGAT JA WEF:N LUOMAT TÄMÄN HUMPUUKIMAAKARIN TIEDEKULISSIT
Ennen kuin esittelen WEF:n lopullisesti tekemät virheet tai lipsahdukset annan esimerkin WEF:n harrastamasta vilungista eli tarkoituksellisesta tiedekulissien rakentamisesta. Yuval Harari nimisen israelilaisen maailmalla supersuosioon ja meilläkin useasti Helsingin Sanomiin latteuksillaan päässeen ajattelijan profiili löytyy WEF:n sivuilta. Siinä Hararin luonnontieteelliset kulissit on tarkoin harkittu ja toteutettu. Hänet on saatu näyttämään luonnontieteisiin perehtyneeltä mainitsemalla, että hän on kirjoittanut maailman johtavaan luonnontieteelliseen julkaisuun eli Natureen.
Hämmästykseni oli suuri, sillä hänellä on todellakin artikkeli Naturessa vuodelta 2017, joka on otsikoitu Reboot for the AI revolution eli Tekoälyvallankumouksen uudelleen buuttaus. Tiedeyhteisölle kirjoittaessaan hän ei kerro keväällä 2020 BBC:n Hard Talk ja CBS:n 60-minutes ohjelmissa kertomaansa fantastista tarinaa siitä, että eliitti on mikrosiruttanut rokotuksilla ihmiset saadakseen heidät valvontaan ja WEF:n ohjaukseen. Mitään tällaista teknologiaa ei tietenkään ole olemassa kuin esoteerikkojen tai kuten he itseään nyt kutsuvat transhumanistien märissä päiväunissa. Jos Harari olisi kirjoittanut Naturessa samoja ajatuskulkuja kuin em. TV-esiintymisissä, niitä ei olisi epätieteellisenä koskaan julkaistu Naturessa ja jos olisi julkaistu, hän olisi saanut kirjoitukseensa vastinetsunamin. Hararin Naturen artikkeli on ympäripyöreää ja latteaa tekoälyhypetystä, johon kaikki voivat tutustua helposti googlaamalla. Hän ei pääse Nature-artikkelissaan tämän lähemmäksi Schwabin ja hänen omien fantastisten ajatusten kanssa. Suora lainaus häneltä:
”Joten tietokoneet voisivat tulla ratkaisemaan ongelmia ja jopa analysoimaan ihmisten tunteita paljon paremmin kuin ihmiset ilman, että ne koskaan kehittäisivät tunteita.”
Yuval Harari – Klaus Schwabin ”ykkösluutnantti” – on ”vastuuton tiedepopulisti” Tekniikka ja Talous lehden mukaan. Kuva Lontoon TED-luennosta, jolla on internetissä ollut yli kahdeksan miljoonaa katsojaa. 8,823,337 views | Yuval Noah Harari • TEDGlobalLondon; ”Mikä selittää ihmisten nousun?” on luennon nimi.
Ymmärtämättömille myös nuorille suomalaispoliitikoille muodikkaissa WEF-/TED X seminaareissa, toimittajille ja suurelle yleisölle em. TV-ohjelmissa hän kertoo ihmisten ihon alle tehdyn rokotuksilla annettavan mikrosirutuksen tieteellisten ongelmien ratkenneen tieteen valtavien edistysaskelten myötä, mutta tiedeyhteisölle hän Naturessa kertoo artikkelinsa viimeisessä kappaleessa. Jälleen suora lainaus:
”Tietotekniikan ja biotekniikan yhdistämisen 2000-luvulla asettamat haasteet ovat kiistatta suurempia kuin höyrykoneiden, rautateiden, sähkön ja fossiilisten polttoaineiden asettamat haasteet.”
Viimeisessä lauseessa hän sitten linjaa isäntänsä Klaus Schwabin ja Rooman Klubin maailmantuho-opin mukaisesti:
”Ottaen huomioon nykyaikaisen sivilisaatiomme valtavan tuhoavan voiman, meillä ei ole varaa epäonnistuneisiin malleihin, maailmansotiin ja verisiin vallankumouksiin. Meidän on pystyttävä tällä kertaa paremmin.”
KLAUS SCHWAB TÄHDENTÄÄ VASTAUKSESSAAN DAVOSISSA 2022 EU:N KOMISSION PUHEENJOHTAJALLE URSULA VON DER LEYENILLE, ETTÄ ON TÄRKEÄÄ YHDISTÄÄ IHMISTEN AIVOT JA INTERNET
Klaus Schwabin helposti internetistä löytyvässä YouTube videossa Schwab kommentoi WEF:n 2022 Davosin kokouksessa Euroopan unionin komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille komission mikrosirualoitetta. Schwab myös YouTubesta löytyvässä tässä kommentissaan painotti, että on tärkeää luoda yhteys ihmisten aivojen ja digitaalimaailman välille.
En yhtään ihmettele sitä, että kymmenet ellei jopa sadat miljoonat ihmiset uskovat nyt eliitin suunnittelevan jotain heidän päänmenokseen ja ovat esimerkiksi ”järki”syistä kieltäytyneet koronarokotuksista. Ihmetellä täytyy myös, että tällaiset holtittomuudet purevat tehokkaasti valtamediaan ja vallassa oleviin poliitikkoihin.
KLAUS SCHWABIN NUORET JOHTAJAT OHJELMALLA WEF ON SAANUT MAAILMAN HALLITUKSET HYPPYSIINSÄ
Merkittävä skottilainen somejournalisti James Melville 1.2.2022 twiittasi valokuvan kera:
””Joten me tunkeudumme hallituksiin”.
Tässä on Klaus Schwab vuonna 2017 keskustelemassa siitä, kuinka WEF on tunkenut lonkeronsa eri maiden hallituksiin Nuorten johtajiensa – kuten Justin Trudeaun – avulla.”
WEF:n nuoria johtajia ympäri maailmaa on Wikipedian mukaan 800.
PYYDETYSSÄ YHDYSVALLOISSA REAL CLEAR ENERGY ALUSTALLA SYYSKUUN ALUSSA JULKAISTUSSA ARTIKKELISSANI KERROIN LUKIJOILLE, KUINKA WEF JYRKI KATAISTA JA SITRA:N SUOMEN KIERTOTALOUSNARRATIIVIA HYVÄKSIKÄYTTÄMÄLLÄ EU:SSA ON EDISTETTY KLAUS SCHWABIN SUURTA RESETTIÄ
Suomen molemmat nuoret kärkipoliitikot ovat tulleet valituiksi tähän Maailman Talousfoorumin eli sen johtajan Klaus Schwabin Nuoret johtajat koulutusohjelmaan. Koulutusohjelman pituus on viisi vuotta, jonka jälkeen heidät hyväksytään tähän humpuukimaakareiden eliittijoukkoon alumneina.
Yhdysvaltalainen merkittävä energiapolitiikan keskusteluareena Real Clear Energy lähestyi minua elokuussa ja pyysi, että kertoisin, mistä syntyi tarina Suomen kiertotalousihmeestä ja mitä kiertotalouskäsitteellä tarkoitetaan. Tällä kuukausi sitten julkaistulla artikkelilla kykenen perusteellisesti todistamaan, kuinka Maailman Talousfoorumi käytti hyväkseen SITRA:a ja komissaari Jyrki Kataista edistääkseen Maailman Talousfoorumin johtajan Klaus Schwabin Suurta Reset-hanketta niin EU:ssa kuin maailmanlaajuisestikin. Eduskunnan alainen SITRA toimitti Maailman talousfoorumille vuonna 2016 tekaistun kertomuksen Suomen kiertotalousihmeestä ja loi nykyisen ympäristölle, terveydelle ja taloudelle vahingollisen kiertotalouskäsitteen. Käsitettä hyväksikäyttämällä Euroopan unionin komissio teki esitykset EU:n lainsäätäjille mm. vihreän rahoituksen taksonomia-asetuksesta, Jyrki Kataisen esittelemästä kiertotalouspaketista sekä vielä pääosin EU:n lainsäätäjien käsissä olevasta massiivisesta Fit for 55 ilmastopaketista, jotka yhdessä lopulta johtavat neuvostotyyliseen viisivuotissuunnitteluun ja modernin teollisuusyhteiskunnan alasajoon.
EDUSKUNNAN ALAISEN SITRA:N VUONNA 2016 WEF:LLE TARJOILEMA KERTOMUS SUOMEN 2000-LUVUN KIERTOTALOUSIHMEESTÄ ON VIHREÄÄ NORMIVALHETTA
Olen 20 vuotta kirjoittanut yli sata virallista sosiaali- ja terveysministeriön arviota ja kommenttia EU:n komission jätelainsäädännön aloitteista ja niiden pohjalta hyväksyttyjen jätelainsäädäntöön kirjoitettujen säädösten toimeenpanosta. Olen todistanut näköalapaikalta Suomen kiertotalouden ja vihreän jätepolitiikan 2000-luvun konkurssin ja sen, kuinka sosiaali- ja terveysministeriö sai lopulta tahtonsa läpi ja Suomeen rakennettiin Tanskan ja Ruotsin tapaan kattava yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden polttolaitosverkosto. Tämä verkosto toimii juuri nyt maksimikapasiteetilla vihreän politiikan aiheuttaman energiapulan vuoksi. Kiertotaloudesta ei ole kuin savuavat rauniot jäljellä. Sitä joudutaan kuitenkin tekohengittämään em. Suuren Resetin mukaisella EU:n taloudelle, ympäristölle ja terveydelle vahingollisella utooppisella kiertotalouslainsäädännöllä, jonka toimeenpano on mahdoton tehtävä.
LOPPUPOHDINTA – KUINKA KULISSIT ROMAHTAVAT TULEVANA TALVENA
Ekopaavi Fransiskus allekirjoitti vihreän Laudato Si Ensyklikan vuonna 2015. (Kuva esitelmöitsijän Hourulan väen ilmastovallankumous kirjasta, 2019)
WEF:n tomppeliherrat ovat valtamedian heille täyden ilmaherruuden antaman tuen turvin saaneet meidät tavikset köyhdyttämään tarkoitetun ympäristöagendansa taakse kaikki länsimaiden instituutiot aina (kuva) kristillisiä valtakirkkoja myöten. Esimerkiksi Paavi Franciscus ilmoitti vuonna 2015 liittyneensä vihreällä Laudato Si ensyklikallaan tomppeliherroihin.
Rooman Klubin 1972 käynnistämä energian tuotannon vastainen sota saa nyt tänä talvena karmean loppunäytöksensä, kun Vladimir Putin sai 2010-luvulla Euroopan ja Joe Bidenin astuttua valtaan myös USA:n fossiilienergiainvestoinnit jäihin. Venäjä rahoitti molemmin puolin Atlanttia ympäristöjärjestöjen fossiilienergian tuotantoa vastaan tähdättyjä kampanjoita pitkin 2000-lukua. Vielä 15 vuotta sitten Eurooppa tuotti enemmän maakaasua kuin Venäjä. Tänä talvena Eurooppa on täysin Venäjän armoilla, koska Eurooppa puolustuskyvyttömänä otti vielä virheaskeleet ja asetti epäviisaasti energiapakotteet Venäjälle, joita nyt täydentää lopullisesti Nordstream-putkien tarkoituksellinen tuhonta.
Klaus Schwabin ja Yuval Hararin kardinaalivirheet yhdistettynä tulevan talven poliittiseen myllerrykseen horjuttavat tomppeliherrojen ja heidän lakeijoidensa valta-asemia. Kylmyys ja nälkä voivat saada ihmiset näkemään nykyisen valtamedian meille joka päivä kotiin tuovan kertomuksen valheiden läpi. Maapallon ilmasto ei ole holtittomasti muuttumassa eikä meitä uhkaa luontokato.
Herääminen WEF:n tolkuttomuuksiin, joista valtamedia edelleen vaikenee, alkanut koko maailmassa
Tik Tokissa on joukko valikoituja videopätkiä Schwabin unelmista mikrosiruttaa meidän tavisten aivot ja kytkeä meidät internettiin. Schwabin mikrosiruja koskevien Tik Tok mikrosirulainausten yläpuolella lukee ”29.5M näyttökertaa”. Mikäli oikein ymmärrän, tämä tarkoittaa 29,5 miljoonaa näyttökertaa.
Suomen Vastuulliset mediat eivät ole tietojeni mukaan kertoneet suomalaisille, että Schwab on julkisesti ylpeillyt valitsevansa WEF:n piiriin nuoria poliitikkoja saadakseen vaikutusvaltaa. Suomen Vastuulliset mediat eivät myöskään ole kertoneet, että Klaus Schwab haluaa mikrosiruttaa meidän tavisten aivot, jotta hän voisi valvoa ja ohjailla meidän mielenliikkeitä.
Mitään tällaista mikrosiruteknologiaa ei ole olemassa ja se syy, miksi Schwab antaa tällaisia lausuntoja, piilee hänen esoteriaan ja okkultismiin liittyvissä harrastuksissaan.
Vuoden 2022 Davosin kokouksessa keskusteltiin siitä, miten ihmisiltä otetaan autot pois ja heidät pakotetaan syömään hyönteisiä
Davosin kokouksessa viime keväänä pohdittiin, miten ihmiset saadaan syömään hyönteisiä. (Lähde: Mainos Pastori Andrew Carringtonin syndikoituun 10.9.2022 päivättyyn radioshow’hun)
Miksi Helsingin Sanomat ja Yleisradio eivät kerro Klaus Schwabin järjen vastaisista uskomuksista, mutta muutoin uutisoivat kattavasti erityisesti siitä mitä ilmastonmuutoksesta keskustellaan Maailman Talousfoorumissa? Tämä mielestäni vastaansanomattomasti todistaa, että Valtamedia on viritetty meitä taviksia vastaan. Viime keväänä WEF:n kokous pohti, miten ihmisiltä otetaan henkilöautot pois ja miten heidät pakotetaan syömään hyönteisiä. Suomesta kokoukseen osallistuivat valtiovallan taholta ulkoministeri Pekka Haavisto ja liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.
Se, että Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat olleet hiljaa WEF:n tolkuttomuuksista osoittaa, että valtamedia on viritetty meitä taviksi vastaan
Miksi Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat olleet hiljaa Yuval Hararin vastuuttomista ja päättömistä puheista mikrosiruttaa ihmiset rokotusten avulla, vaikka rokotuksilla asennettavia mikrosiruja ei ole olemassa. Ne ovat vain uuden WEF:n ylimmän kerroksen piirissä rehottavan esoteerisen okkultistisen lahkon eli transhumanistien villejä märkiä päiväunia. Yuval Hararin kirjoituksia on hiljan arvosteltu ankarasti maailmalla ja tämä arvostelu myös julkaistiin heinäkuussa Suomessa Tekniikka ja Talous lehdessä, tosin silmiinpistävästi ilman jatkotarinoita. Hararin ajatuksia kuvailtiin lehdessä ”vastuuttomana tiedepopulismina”.
Me tavikset saamme helposti hiiren näppäytyksellä ja googlaamalla eteemme todisteet WEF:n ”sala”liitosta. Meille kuitenkin naureskellaan ja syytetään V-mediassa salaliittoteoreetikoiksi, kun me kummastelemme WEF:n outouksia ja päättömyyksiä. Ostimme veljeni kanssa kesällä t-paidat USA:sta, joissa suomennettuna lukee ”Antakaa meille uusia salaliittoteorioita, koska vanhat ovat toteutuneet.” WEF:n ”sala”liitossa meitä taviksia vastaan ei ole enää mitään muuta salaista kuin se, että läntinen Vastuullinen media haluaa pitää sen salassa meiltä taviksilta, mikä ei enää pitemmän päälle tietenkään onnistu.
Onko maapallon ylimmän kerroksen okkultisteilla jotain vielä karmeampaa tiedossa meille taviksille? WEF:n Sri Lankan julma ihmiskoe antaa kenties osviittaa?
En ihmettele jopa satojen miljoonien ihmisten otaksuvan eliitin suunnittelevan jotain meidän tavisten päänmenoksi ja ovat näin kieltäytyneet ”järki”syistä rokotuksista. Ihmetellä täytyy myös, että tällainen humpuuki puree valtamediaan ja vallassa oleviin poliitikkoihin.
Hyvä ystäväni lähetti minulle linkin vuoden 2016 Sri Lankan Talousfoorumin sivuille. Kyseinen talousfoorumi oli yksi Maailman Talousfoorumin (WEF) aluefoorumeista, jossa George Soros ja globaalitalouden muut toimijat suunnittelivat Sri Lankan vihreän inklusiivisen kestävän kehityksen, joka ei sitten ollut kumpaakaan. Kokouksen akateemista profiilia kiillotettiin mm. sitouttamalla Harvardin yliopisto kokoukseen ja kutsumalla puhujaksi ilmastonmuutosaktivisti, rahan painamisen puolestapuhuja ja talousnobelisti Joseph E. Stiglitz. Kokouksen inklusiivinen visio ulottui vuoteen 2023, jolloin mannan piti Sri Lankassa sataa taivaasta ja makrotaloudellinen stabiilisuus piti vallitseman.
Vuonna 2019 vasta valittu Sri Lankan presidentti Gotabaya Rajapaksa – jonka poliittista puoluetta kuvataan sosiaalisesti oikeistolaiseksi ja taloudellisesti vasemmistoiseksi – paljasti suurenmoisen Vihreän uuden sopimuksen ja visionsa Sri Lankasta. Se muistuttaa monin osin Euroopan Unionin Suurta Resettiä eli em. säädettyä ja vielä säädettävänä olevaa yhteisölainsäädäntöä, jota Euroopan Keskuspankki on tukenut painamalla rahaa. Sri Lankan katastrofin aiheutti viime kädessä YK:n ja WEF:n kautta ohjattu politiikka, jolla on pyritty ohjaamaan maita kohti YK:n Kestävän kehityksen ns. SDG-tavoitteita. Olen kirjoittanut usean vuoden ajan esseitä ja raportteja ja pitänyt esitelmiä englannin kielellä tämän SDG-politiikan tuhoisuudesta erityisesti köyhimmille maille. Erityisen tuhoisaa on SDG6:n linjaus, josta on pudotettu H-kirjain eli hygienia pois. Hygienian edistäminen mahdollistaisi OECD-maiden tapaan kansanterveydellisesti tuhoisan nyt 800 miljoonaa ihmistä käsittävän ylisukupolvisen aliravitsemuksen kitkemisen, mutta se ei luontouskovaisille sovi, koska se vaatisi sähkö- ja vesihuollon ulottamisen miljardeille köyhille ihmisille.
Sri Lankan Vihreä siirtymä muistuttaa erehdyttävästi EU:n ja USA:n Vihreitä siirtymiä tai Build Back Better politiikkoja ja niihin pohjaavaa lainsäädäntöä
Keskeinen Sri Lankan valtaisan katastrofin syy oli maatalouden täydellinen viherryttäminen. Maaliskuun alussa 2022 tämän viherryttämisen katastrofaalisia seurauksia päiviteltiin USA:n tärkeimmän ulkopoliittisen julkaisun Foreign Policyn sivuilla eli neljä kuukautta ennen lopullista romahdusta. Artikkelista ilmenee, että vuoden 2021 huhtikuussa Rajapaksan hallitus toteutti vihreää hallitusohjelmaansa ja kielsi synteettisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden maahantuonnin ja käytön valtakunnallisesti ja määräsi maan kaksi miljoonaa maanviljelijää siirtymään luomuviljelyyn. Ohjelmaa kutsuttiin ”loiston ja vaurauden visioksi” aivan kuten nyt EU:ssa meille myydään Fit for 55 ilmastopakettia ja kiertotalouden järjettömiä säädöksiä lupaamalla auvoista ja loistavaa vihreää tulevaisuutta.
Seitsemän kuukautta kestäneen järjettömyyden jälkeen Rajapaksan hallitus joutui perääntymään vihreässä maatalouspolitiikassa, mutta pysyvät vauriot oli jo aiheutettu ruokaturvallisuudelle ja Sri Lanka joutui mm. ostamaan kalliisti riisiä maailmanmarkkinoilta, mikä edisti kriisiin johtanutta makrotaloudellista epävakautta. Viime kesäkuun lopussa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) teki vierailun maassa. Vierailun aikana sovittiin tulevista reformeista, joilla romahtanut makrotaloudellinen stabiilisuus palautetaan IMF:n myöntämällä lainalla.
Yuval Harari kirjoissaan ja puheissaan viitannut toistuvasti ”turhiin ihmisiin”, mikä herättää huolta ihmisissä
Sri Lankan tapahtumat ja WEF:n osallisuus tämän julman ihmiskokeen synnyttämisessä ovat saaneet monet pohtimaan, mitkä ovat maailman valtaeliitin lopulliset tavoitteet? Nyt monet kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomionsa siihen, että Yuval Harari on puhunut ja kirjoittanut paljon ”turhista ihmisistä”.
Salaliittoteoreetikot ja vakaumukselliset kristityt USA:ssa olivat ottaneet jo kauan sitten silmätikukseen erään salaperäisen vuonna 1980 Georgian osavaltioon pystytetyn kivipaasin. Siihen oli kirjoitettu englanniksi, espanjaksi, swahiliksi, hindiksi, arabiaksi, mandaariinikiinaksi ja venäjäksi sekä myös babylonian kielellä, klassisella kreikan kielellä, sanskriitiksi sekä muinaisen egyptin kielellä maailmanlopun jälkeisen ajan eli tulevan Järjen ajan viisaudet. Kivipaasi tuhottiin räjäyttämällä viime heinäkuussa. Sen ensimmäinen viisaus kuului:
”Pidettäköön maailman väestö alle 500 miljoonan ihmisen suuruisena.”
Meidän tavisten tulee herätä ja nopeasti
En tule uskonnollisesta perheestä, vaan perheestä, joka on kolmen sukupolven ajan kannattanut sosialidemokraatteja. Tein pitkän monipuolisen pohdinnan jälkeen päätöksen liittyä perussuomalaisiin, mm. koska viime vuosina vasemmistolainen demokratian vastaiseksi muuttunut ajattelu tuli lopulta niin vastemieliseksi, että erosin SDP:stä 2021 tammikuussa maksettuani SDP:n jäsenmaksuja vuodesta 1977. Minulla on ollut pitkä ura tutkijana ja olen luonteeltani skeptinen niin kuin vastuullisen tutkijan tuleekin olla. Tiede ei ole uskoa vaan perimältään epäilyä. Olen tullut pitkän monipolvisen vuosikymmeniä kestävien pohdintojen ja lukuharrastuksen myötä siihen johtopäätökseen, että demokratioita ja kansallisvaltioita uhkaa perikato, elleivät kansalaiset laajalti herää tomppeliherrojen ylivaltapyrkimyksiä vastaan. Olen varma, että seuraavan talven vuosikymmenten ajan harjoitetusta vihreästä politiikasta johtuvat koettelemukset ja WEF:n tomppeliherrojen tolkuttomuuksien paljastuminen yhä laajemmalle ihmisjoukolle – väkisinkin esimerkiksi sosiaalisen median avulla – johtaa heräämiseen.
Meidän tavallisten isänmaataan ja perhettään rakastavien työntekijöiden ja yrittäjien on herättävä puolustamaan valistusta, vapautta ja modernia yhteiskuntaa. Vain omista lähtökohdista ponnistava hyvän tavoittelu voi syrjäyttää nämä ulkomailta johdetut ihmiskokeet. Suomi on nyt omanlaisenaan yhteiskuntana ja historiallisena alusmaana kiintoisa alusta, jos jonkinlaisille mielettömille kokeille, elleivät meidän päättäjät ole hereillä niihin liittyvistä valtavista vaaroista.
LÄHDE: Oikeamedia/blogi/Mikko Paunio 04.10.2022