Otsikon kysymystä kannattaa pohtia varsinkin nyt, uuden Odysseia-elokuvan asiayhteydessä. Elokuvateattereiden valkokankailla on nähtävissä kolmetuntinen ja jo runsaasti keskustelua herättänyt elokuva The Odyssey. Wikipedian artikkelin ”The Odyssey (vuoden 2026 elokuva)” mukaan:
”The Odyssey on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut eeppinen fantasiaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Christopher Nolan. Elokuva on sovitus Homeroksen muinaiskreikkalaisesta runoelmasta Odysseia. Sen pääosassa on Matt Damon Odysseuksena, Ithakan kreikkalaisena kuninkaana. Elokuva seuraa hänen pitkää ja vaarallista kotimatkaansa Troijan sodan jälkeen sekä kohtaamisiaan myyttisten olentojen kanssa, kun hän yrittää palata vaimonsa Penelopen luokse, jota esittää Anne Hathaway. Nimekkääseen näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Tom Holland, Robert Pattinson, Lupita Nyong’o, Zendaya ja Charlize Theron. Nolan ja hänen vaimonsa Emma Thomas tuottivat elokuvan oman tuotantoyhtiönsä Syncopyn kautta. Nolan aloitti The Odysseyn käsikirjoittamisen maaliskuussa 2024 ja elokuva julkistettiin virallisesti joulukuussa. Roolitus alkoi loppuvuodesta 2024 ja Damonin vahvistettiin esittävän pääosaa helmikuussa 2025. Nolan perehtyi useisiin Odysseian käännöksiin. Hän loi realistisen tulkinnan kreikkalaisesta mytologiasta hakien inspiraatiota historiallisista eeposelokuvista…”
”Arviolta 250 miljoonan dollarin budjetillaan elokuva on yksi Nolanin uran kalleimmista ja ensimmäinen, joka on kuvattu kokonaan IMAXin 70 mm:n filmikameroilla. Elokuvan julkaisua edeltävänä aikana sen puvustus, lavastus, puheen korostukset, vuoropuhelu ja näyttelijävalinnat herättivät kriittistä keskustelua ja tarkastelua niiden historiallisesta tarkkuudesta suhteessa alkuteokseen ja kuvattuun aikakauteen. The Odyssey sai maailmanensi-iltansa Lontoon Leicester Squarella 6. heinäkuuta 2026. Teatteriensi-illan se sai maailmanlaajuisesti 17. heinäkuuta 2026. Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti yli 1,45 miljardia dollaria, ollen samalla myös historian eniten tuottanut R-ikärajoitettu (Suomessa 16) elokuva…Elokuva sai laajaa kriitikoiden ylistystä, ja kiitosta jakoivat erityisesti näyttelijäsuoritukset, lavastus, teoksen mittakaava sekä Nolanin ohjaus…Sekä Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth että Hufvudstadsbladetin Charlotte Winberg antoivat elokuvalle neljä tähteä viidestä.”
Näin siis Wikipedian The Odyssey -elokuvan esittelyartikkeli.
Omassa arviossani The Odyssey -elokuvasta, jonka olen käynyt katsomassa, voin ylisummaan yhtyä siihen, mitä toteaa Jussi Ahlroth 17.7.2026 Helsingin Sanomissa julkaistun ”The Odyssey on niin iso elokuva kuin elokuva voi nykyään olla – ja se kannattaa nähdä suurella valkokankaalla” -elokuva-arvionsa alussa:
”Odysseiasta ei ole tehty kunnollista elokuvaa yli 60 vuoteen. Se on erikoista, sillä runoelma on läntisen kulttuurin kantateos – jännittävä seikkailutarina ja suuri kertomus kadottamisesta ja löytämisestä. Nyt siihen on tarttunut ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher Nolan, jolla on lupa tehdä toimintaa jytiseviä älykköelokuvia Hollywoodin jättibudjeteilla. The Odyssey on erittäin onnistunut elokuva. The Odyssey on lähes kolmetuntinen eeppinen seikkailu, jonka sydämessä on sodan traumatisoiman miehen selviytymistarina. Matt Damon on vakuuttava sen miehen, Odysseuksen, vaikeassa roolissa. Näyteltävää kehityskaarta on 20 vuotta. The Odyssey on iso elokuva, suunnilleen niin iso kuin elokuva voi nykyisin olla. Se kannattaa tietysti nähdä mahdollisimman isolla kankaalla. Käsikirjoituksen lähteinä on ollut muitakin klassikkotekstejä varsinaisen Odysseian lisäksi. Odysseia on yhdellä tasolla fantasia, jossa on noitien taikoja ja meren jylinää, pelottava kyklooppi ja hirmuisia jättiläisiä. Mutta se on myös tarina kotiinpaluusta, muistista ja menetyksestä.”
Näin Jussi Ahlroth Hesarissa.
Elokuvana Nolanin teos on onnistunut ja varmasti välittää jotakin alkuperäisen Homeroksen Odysseia-runoelman miljööstä. Samalla on kuitenkin todettava, että niin sanottu woke-poliittinen korrektius jonkinasteisesti ilmaisee itseään esimerkiksi elokuvan hahmoroolituksissa. Homeroksen Troijan Helena on leukolenos, vaaleakäsivartinen, ja hänet miellettiin xanthos-sanan mukaisesti vaaleaksi, blondiksi, kullankeltaiseksi. Nolan sen sijaan on halunnut tulkita uudelleen Helena-hahmonsa toisenlaiseksi.
Jos ja kun Nolan elokuvaa käsikirjoittaessaan ja roolihahmojen dialogeja laatiessaan perehtyi useisiin erilaisiin Odysseia-käännöksiin, on merkille pantavaa, että hän mitä ilmeisimmin arvosti eniten Pennsylvanian yliopiston professori Emily Wilsonin paljon myönteistä julkisuutta saanutta postmodernin feminististä englanninkielistä käännösversiota vuodelta 2017. Elokuvan hahmojen vuorosanojen suhde Homeroksen alkuperäisen runoelman tekstiin ei ole mitenkään suoraviivainen. Ja toki myös elokuvan niin sanottu historiallinen yhdenmukaisuus kuvaamansa Kreikan historian aikakauden kanssa on syystäkin aiheuttanut polemiikkia.
Elokuvan kyllä hyvin tunnistaa tulkinnaksi Homeroksen Odysseiasta, mutta samalla on selvää, että käsikirjoittajaohjaaja Nolan puhuu elokuvallaan tämän päivän eetoksella tämän päivän ihmiselle. Nolanin elokuva on sodan traumatisoiman miehen yksilöpsykologinen selviytymistarina, jonka luonteinen Homeroksen alkuperäinen runoelma ei eetokseltaan tietenkään pääasiallisesti ole. Mutta ennen kaikkea, kuten Ahlorth Hesari-arviossaan toteaa, Nolanin elokuvassaan omista motiiveistaan käsin soveltama alkuperäinen Homeroksen ”runoelma on läntisen kulttuurin kantateos”. Tämä on se tärkein todellisuus, joka on syytä pitää mielessä, täysin riippumatta Nolanin uuden elokuvan miinuksista tai plussista.
Alkuperäisellä Homeroksen Odysseialla on nimittäin merkitystä kaikille eurooppalaisille. Ensinnäkin juuri siitä syystä, että Odysseia on läntisen kulttuurin kantateos, Homeroksen Odysseialla on isosti merkitystä meille, joiden juuret ovat länsimaisessa kulttuurissa. Tämä on annetusti meidän osaksemme tullut historiallinen todellisuus, josta meidän tulee olla selvillä ja jota meidän tulee osata oikein arvostaa ja jota meidän tulee pyrkiä ymmärtämään. Meillä ei oikeastaan ole valinnanvaraa, jos emme halua hypätä avoimen kapinallisen ja oikofobisen ”Alas lyökää koko vanha maailma!” -kulttuurivallankumouksen kelkkaan.
Vähän-Aasian länsirannikon Jooniassa vaikuttaneen Homeroksen Odysseian ja Troijan sotaan keskittyvän Iliaan klassiset Otto Mannisen suomennokset ovat saatavilla Rosebud Books Oy:n vuonna 2026 julkaisemina Rosebud Klassikko -uusintapainoksina. Nämä kannattaa lukea kuten myös Keski-Kreikan Boiotiassa eläneen Hesiodoksen Jumalten synty -runoteos, jonka Tammi on julkaissut vuonna 2024.
700-luvulla eKr. muistiin kirjatuilla homeerisilla runoilla on vuosisatojen suullisen tradition välittämä vankka historiallinen juuritaustansa Kreikan mantereella 1600–1100 eKr. vallinneen pronssikautisen mykeneläisen kulttuurin historiassa. Sekä Iliaan että Odysseian tarinan kannalta keskeinen Troijan sota ajoittuu 1200-luvulle eKr. Troijan sodalla on myös tarinallinen yhteys latinalaisen Rooman valtakunnan syntymyyttiin, koska Troijan sodan sankari Aeneas eli Aineias pääsi pakoon hävitetyksi tulleesta Troijasta ja suuntasi kohti länttä Poseidon-jumalan ennustettua, että Aineias tulee perustamaan uuden Troijan länteen, mikä sitten toteutuikin Italian alueella Alba Longan ja Rooman kaupunkien nousun myötä. Homeerinen runous ilmaisee länsimaisen eli eurooppalaisen kulttuurin ja sivilisaation todellisia ja identiteettiä luovia juuria.
Kyse on mytologiasta mutta ei pelkästään mytologiasta, jota kukin voi haluamallaan tavalla tulkita uudelleen. Tämän todellisuuden tuo esiin Ateenan yliopiston tohtori Ioannis E. Kotoulas 5.8.2026 päivätyssä The European Conservative -artikkelissaan ”Homer in an Age of Revisionism”, jonka ingressin mukaan “Homer’s epics are foundational to Western civilization. Their reinterpretation should enrich our understanding of the classical tradition, not distort its historical and cultural legacy”, eli “Homeroksen eeppiset runoelmat ovat perustavia länsimaisen sivilisaation kannalta. Runoelmien uudelleentulkintojen tulisi rikastaa klassisen perinteen ymmärrystämme, ei vääristää klassisen perinteen historiallista ja kulttuurillista perintöä”.
Kotoulas katsoo artikkelissaan, että Odysseian johtomotiivi on Odysseus-sankarin kotiinpaluu, kreikaksi nostos, josta sana nostalgia tulee. Suuri päämäärä on palata kotiin, perheen luo, ja omaan isänmaahan, oman kansan keskuuteen. Odysseia on hymni omalle isänmaalle ja perheelle ja niiden luovuttamattomalle merkitykselle. Samoin Iliaassa, jonka keskeinen sankari, Troijan kunniallinen ja rohkea prinssi Hektor toteaa lauluissa 12 ja 15 puolustavansa Troijaa ja perhettään, koska isänmaan puolustaminen on miehelle korkein velvollisuus, ”Kunnia hälle on suojaten syntymämaataan kaatua; varjeltuina on silloin vaimo ja lapset, on koti koskematonna…” ja että ”Yks ylin ennusmerkki on: puoltaa syntymämaata” eli puolustaa isänmaata. Klassinen traditio kehkeytyi isänmaanrakkauden, dynaamisuuden, sosiaalisen harmonian, historiallisen itseymmärryksen ja kulttuurillisen jatkuvuuden ikuisen arvon tunnustamisen pohjalle. Homeroksen Odysseia ei suinkaan ole vain jonkinlainen yksilön traumakertomus.
Odysseia ja muu homeerinen kertova runous tuovat esiin vanhan kreikkalaisen hyveen käsitteen, arete, ja etiikan teleologisen lähtökohtakysymyksen siitä, millaisia piirteitä elämään tulee sisältyä ollakseen hyvää ja kunniallista elämää. Tällaisiksi piirteiksi ja ominaisuuksiksi nähtiin hyvä syntyperä, menestyminen kamppailussa, rohkeus, neuvokkuus, sotakuntoisuus, ylpeys, vahva itsetunto, alttius rankaista rikokset, anteliaisuus ja vieraanvaraisuus, mutta myös käytännönläheinen viisaus, metis, ja toisten asianmukainen kunnioittaminen, aidos. Ylimielisyys, hybris, oli puolestaan paheksuttavaa ja toi usein tullessaan jumalten koston, nemesis. Jumalat varjelivat ja pitivät yllä kohtuullisuutta ja olevaisen pysyvää järjestystä. Determinismin, sattumanvaraisuuden ja moraalisen järjestyksen väliset jännitteet kävivät ilmi.
Kohtalo, moira, asetti rajat kaikille, ennalta määräytyneesti. Tällä tavalla jo vanhassa kreikkalaisessa runoudessa ja mytologiassa ilmenivät, sinänsä ristiriitaisesti ja systematisoimattomasti, ne filosofisteologiset metafyysiset ja eettiset käsitteet, joita kreikkalaiset filosofit alkoivat sittemmin syventää ja systematisoida logoksen eli järjen ja johdonmukaisen päättelyn ja perusteluiden ohjaamana. Tällä tavalla homeerinen mykeneläiskreikkalainen mytologia ja epiikka ja Hesiodoksen epiikka loivat perustaa kreikkalaisen luonnonfilosofian alkamiselle Joonian Miletoksessa 600-luvulla eKr. ja tästä liikkeelle lähteneelle klassisen filosofian kehkeytymiselle ja kukoistukselle Platonin ja Aristoteleen ajattelussa, joka sai sitten aikanaan, ajanlaskumme alun jälkeen, korkeimman, oikeimman ja täyteläisimmän sovelluksensa kristillisen teologian palveluksessa.
Näin ollen Homeroksen Odysseialla on merkitystä myös kristityille, etenkin eurooppalaisille kristityille. Homeroksen Odysseialla on todellakin isosti merkitystä meille kristittyinä, varsinkin siis kristittyinä, joiden luonnolliset juuret ovat länsimaisessa eli eurooppalaisessa kulttuurissa. Se, että meidän juuremme ovat tässä nimenomaisessa kulttuurissa ja toisten juuret ovat muissa kulttuurillisissa juuristoissa, on Jumalan hyvän ja suvereenin luomisteon ja kaitselmuksen seurausta, ei mitään merkityksetöntä sattumaa.
Halusimmepa tai emme, kreikkalainen ja sittemmin myös latinalainen eurooppalaisuus, indoeurooppalaisuus, muodostaa sen yleisen ilmoituksen piiriin kuuluneen historiallisen perustuksen, jonka pohjustamaan maaperään Pyhän kolmiyhteisen Jumalan erityinen armollinen ja pelastuksellinen ilmoitus Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, inkarnoituneessa Jumalan Pojassa, ja Pyhässä Raamatussa, erityisen vahvasti alkujaan juurtui. Raamatun Pyhän Hengen inspiroima alkuteksti Uuden testamentin osalta kuten myös Vanhan testamentin kaitselmuksellisen Septuaginta-käännöksen osalta on kreikankielinen, ja Raamatun teksti vaikutti sittemmin merkittävästi myös latinankielisenä versiona.
Se, että kreikkalaisella ja sittemmin latinalaisella kulttuurilla juurineen on ollut tällainen perustava merkitys Jumalan kaitselmuksessa, käy suoraan ilmi apostoli Paavalin vaiheista kuten niistä tehdään selkoa Apostolien tekojen luvun 16 jakeissa 5–10:
”Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä. Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa. Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä. Niin he vaelsivat ohi Mysian ja menivät Trooaaseen. Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: ’Tule yli Makedoniaan ja auta meitä’. Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia.”
Jumalan Henki, Pyhä Henki, varta vasten heti alussa ohjasi Paavalin ensin suuntaamaan evankeliuminjulistuksensa Euroopan puolelle Makedoniaan, Kreikkaan. Siellä Paavali julisti avoimesti ja selkeästi, kuten Apostolien tekojen luvun 17 jakeista 22–30 luemme:
”Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: ’Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia. Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle jumalalle’. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää — hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: ’Sillä me olemme myös hänen sukuansa’. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.’”
Tässä raamatunkohdassa Paavali toteaa, että ateenalaiset kyllä kunnioittivat ja palvelivat, joskin hapuilevasti, jumalia, mutta että nyt Paavali lopullisesti ilmoitti sen Jumalan eli Pyhän Kolminaisuuden – Herran Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta – joka on todellinen Jumala, johon tulee uskoa iankaikkiseksi pelastukseksi. On varsin mielenkiintoista, että Paavali tässä yhteydessä viittaa hyväksyvästi kreikkalaisen profeetan ja filosofin Epimenides Kreetalaisen eli 500-luvulla eKr. vaikuttaneen puolimyyttisen hahmon runoiluun. Samoin Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeessa 33 Paavali lainaa hyväksyvästi kreikkalaista runoilija ja näytelmäkirjailija Menandrosia 300-luvulta eKr. eli hänen lausumaansa: ”Huono seura hyvät tavat turmelee”.
Kreikkalaisten runoilijoiden teksteistä löytyi siis myös todellista totuutta ja viisautta, joka oli Jumalan luonnollisen ja erityisen ilmoituksen mukaista ja niiden kanssa yhteensopivaa. Epimenides Kreetalaisen lausumaan Paavali viittaa hyväksyvästi myös Tiitus-kirjeensä luvun 1 jakeissa 9–13:
”…hänen [seurakunnan kaitsijan] tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa; semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi. Eräs heistä, heidän oma profeettansa, on sanonut: ’Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, laiskurivatsa’. Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi…”
Muinaisessa kreikkalaisessa runoudessa oli siis jotain totuutta, johon Paavali saattoi vedota. Tämäkin totuus oli Jumalan totuutta, josta oltiin, vaikkakin eri asteisesti ja hapuillen, tietoisia. Oikeaa Jumalaa kohti hapuiltiin, jollakin tavalla Häntä palveltiinkin, vaikkakin tuntemattomana. Kaikki tämä ennakoiva ja yleisen ilmoituksen luonteisesti esillä ollut pohjusti Jumalan erityistä ilmoitusta, Herraa Jeesusta Kristusta ja Hänen tuloaan, joka todellisuudessa oli ollut aiemman epätietoisen hapuilun todellinen kohde. Joka tapauksessa Jumala johdatti Paavalin nimenomaan ensin Eurooppaan eli kreikkalaiseen Makedoniaan julistamaan Herraa Kristusta ja Hänen voittoisaa ylösnousemustaan kuolleista.
Kreikkalaisen mytologian ja runouden mukainen Olympoksen jumalperhe muodosti pakanallisen sekavan ja ristiriitaisen ja perin inhimillisiä ominaisuuksia ilmentävän olentojoukon. Tässäkin asiayhteydessä korostui kuitenkin Zeuksen merkitys. Kreikkalaisten Zeus oli sama kuin indoeurooppalaisten kansojen uskonnon korkein ylijumala, ilmaisten siten hämärää tietoisuutta yhdestä korkeimmasta Jumalasta, ja Zeus yhdistettiin myös kreetalaisten kuolleeseen mutta kuolleista nousseeseen jumalhahmoon, ilmaisten siten yhtä hämärän ennakoivaa tietoisuutta todellisesta kuoleman voittavasta Jumalan Pojasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Kreikkalaiset tunsivat, hapuilevasti ja vääristymin, Zeuksen lain eli olevaisen luonnollisen järjestyksen, hierarkian ja harmonian todellisuuden, kuten myös logoksen eli järjen ja johdonmukaisen ajattelun ja puheen, jolla todellista totuutta ja hyvyyttä voidaan ymmärtää.
Homeroksen Odysseialla on rakentavaa klassiskirjallista merkitystä kristityille, koska Odysseian kotiinpaluuteema, nostos, on arkkityyppinen kuvaus ihmissielun rauhattomasta ajallisesta vaelluksesta kohti todellista ja lopullista hengellistä kotia Jumalassa. Odysseia viittaa ennakoivan etäisesti siihen lopulliseen jumaloitumiseen, theosis, ja rauhaan, joka täyttyy eskatologisesti Jumalan eli Pyhän kolmiyhteisen Jumalan autuaassa katselemisessa, visio beatifica, joka saavutetaan vain Herran Jeesuksen Kristuksen, ihmiseksi inkarnoituneen, kuolleen ja kuolleista ruumiillisesti ylösnousseen ja taivaaseen astuneen Jumalan Pojan, kautta ja Hänessä.
Muinainen kreikkalainen matkustavalle muukalaiselle suunnatun vieraanvaraisuuden ja Zeuksen asettaman jumalallisen järjestyksen kunnioittamisen velvoite ja laki, xenia, ilmaise sitä perustavaa luonnonoikeudellista velvoitetta, jota inhimillisen sivilisaation ja yhteisöllisyyden säilyminen edellyttää. Pakanallinen sankaruus ilmaisee osiltaan aidosti todellista hyveellisyyttä ja vanhurskasta oikeudenmukaisuutta ja sen toteutumista, vaikka ei vielä tavoitakaan kristillisen armollisuuden, anteeksiannon ja evankeliumin todellisuuksia. Mutta missä tahansa ilmenevät totuus, hyvyys, oikeudenmukaisuus ja kauneus, ovat ne peräisin Jumalasta ja ilmaisevat Jumalan totuutta.
Näin ollen esikristillinen runous kuten Odysseia monine totuudellisine ulottuvuuksineen, voi toimia paitsi luomisen teologian todellisuuksien syventäjänä myös pedagogisena askelmana kohti Jumalan erityistä ja pelastavaa kristillistä ilmoitusta Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhässä Raamatussa.
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.
LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Juha Ahvio 27.08.2026
INFO: Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.