Perilous times will come (part two)
16.5.2020, by Simon Desjardins, suom. SK
Tämä on jatkoa artikkelille Vaaralliset ajat tulevat, osa 1.
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2 Tim. 3:1).
Edellisessä postissani ehdotin, että nämä vaaralliset ajat saattavat olla jo ovella, valmiina hyökkäämään Jumalan kansaa vastaan mahdollisimman tehokkaasti. Kirjoitin myös yleisestä välinpitämättömyydestä, joka kohtaa jokaista, joka yrittää jakaa evankeliumia, välinpitämättömyydestä, joka tahtoo muuttua vihamielisyydeksi kohdatessaan totuuden.
Tässä postissa haluaisin mainita toisen jättiläisen, joka on voittamassa alaa liioitellulla vauhdilla, nimittäin uskovien ja uskomattomien välinen kasvava skisma. Anna minun selittää.
Vaarallinen kontrasti
Aika, jossa elämme, on luonteeltaan yhä alttiimpi jakamaan ihmiset kahteen alaryhmään, nimittäin uskoviin ja uskomattomiin. Ja se johtuu siitä, että eroavuus, joka merkitsee näitä kahta ryhmää, kasvaa nopeasti ja aiheuttaa siten väistämättömiä konflikteja viestinnän, moraalin ja arvojen alueella. Itse asiassa vuosien vieriessä näitä kahta leiriä yhdistävä yhteisyyden aste laskee siinä määrin, että viestintä käy lähes mahdottomaksi, sillä viestintä välttämättä edellyttää yhteisyyttä. Siksi mekaanikot ovat mekaanikoiden parvessa ja muusikot muusikoiden, koska he tykkäävät kommunikoida keskenään, koska heillä on riittävästi yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Voisimme sanoa: He huomaavat puhuvansa samaa kieltä.
Jos yhteisyys vetää ihmisiä yhteen, näyttää vain loogiselta päätellä, että yhteisyyden puute vieraannuttaa heitä. Siksi kaksi ihmistä, joilla ei ole yhteistä kieltä, luonnollisesti vieraantuvat merkittävästi toisistaan. Sama pätee maailmankatsomuksiin. Ne voivat poiketa niin paljon, että jakautuminen käy luonnolliseksi.
Raamattu ilmaisee tämän kasvavan skisman sanoessaan: ”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka” (Sananl. 4:18). Mutta se sanoo myös näin: ”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa” (2. Tim. 3:13). Niinpä meillä on tässä polarisaatio. Meillä on kaksi ryhmää, jotka liikkuvat vastakkaisiin suuntiin, ja mitä suuremmaksi kuilu käy, sitä vaikeampaa on viestintä. Siinä on siis vieraantuminen. Pietari ilmaisee sen seuraavasti:
”Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön ja herjaavat” (1. Piet. 4:3,4).
Joten meistä on tulossa outoja ja muukalaisia ja yhä epätyypillisemmiksi me tulemme. Itse asiassa läsnäolomme häiritsee ja käy yhä häiritsevämmäksi maailmassa, jossa laittomuus lisääntyy (Matt. 24:12), sillä kuten Raamattu julistaa: ”Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen” (Joh. 3:20). Joten mitä tapahtuu, kun valomme loistaa yhä kirkkaammin maailmassa, jossa laittomuus lisääntyy? Sen selvittämiseksi ei tarvitse olla profeetta. Se merkitsee vaaraa vaaran päälle, boikottia boikotin päälle ja lopulta tuhoa tuhon päälle.
Uskonpuhdistus
On ymmärrettävä, että länsimaisessa kirkossa 1500-luvulla tapahtunut uskonpuhdistus on vähentänyt huomattavasti uskovien ja uskomattomien välistä kuilua. Muutaman vuosisadan ajan suurin osa uskomattomista oli uskonnollisia. He kunnioittivat Raamattua; uskoivat Jumalan olevan olemassa; ja tunnustivat ehdottoman moraalisen lain pätevyyden. Siksi uskovien ja uskomattomien välillä oli olemassa olevaa kommunikaatiota, puutteellista, mutta oli kuitenkin. Tänä päivänä tämä kaikki on kuitenkin loppunut. Suuri enemmistö väheksyy Raamattua, kiistää Jumalan olemassaolon ja hylkää kaikenlaisen ehdottoman moraalisen lain. Joten ajat ovat muuttuneet ja erottava kuilu on laajentunut suuresti. Kaikki tämä ja muu tuovat esiin vaaralliset ajat, joista Paavali puhui.
Jesajan sanat kuvaavat tarkasti uhkaa, jonka kohtaamme, uhkaa, joka on nyt konkreettisempi, kuin silloin:
”Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi” (Jes. 59:15).
Uskon, että olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että ryöstetyksi joutuminen on todella vaarallista ja varsinkin silloin, kun saalistaja haluaa kostaa.
Kaksinkertainen vaara
On siis vaara joutua kokemaan saaliin asema, mikä voi johtaa kuolemaan, mutta siinä on myös vaara joutua tekemään kompromisseja saaliin aseman välttämiseksi. Jos kirkas valo häiritsee syntistä, niin miten himmeä valo? Ja jos pois lähteminen pahasta on vaarallista, niin miten flirttailu sen kanssa? Ehkä on olemassa välimaasto? Entä jos suvaitsemme pimeyttä ja vaikenemme vastakkainasettelujen välttämiseksi? Väitän, että tämä on se todellinen vaara, jonka me kristityt kohtaamme, vaara olla epälojaali totuudelle mukavuuden vuoksi.
Tuntemallani kirkkokunnalla oli muutama vuosi sitten erikoiskonferenssi seurakuntiensa aktiivisille työntekijöille. Symposiumin aikana korostettiin, että saarnaamisen tulisi olla ”kevyttä” ja miellyttävämpää, jotta syntiset tuntisivat olonsa kotoisaksi kokouksiin tullessaan.
Huonosti peitettynä tavoitteena oli laimentaa evankeliumi rauhoittamaan kuulijoiden mieltä. Mutta tämä on todellinen tragedia. Se merkitsi häiriötä vanhan ajan Hengelle, jonka työn tarkoituksena on juuri häiritä omaatuntoa ja johtaa ihmiset parannukseen. Tuon konferenssin aikana tarjottu lähestymistapa oli sopivampi pelastamaan oma nahkamme kuin syntiset. Se merkitsi poistumistamme vastuustamme Kristuksen lähettiläinä tässä kierossa ja nurjassa sukupolvessa.
Johtopäätös
Muistakaamme! Jeesus ristiinnaulittiin sen sanoman vuoksi, jota hän saarnasi. Paavali mestattiin samasta syystä. Timoteusta kehotettiin olemaan välttelemättä tinkimättömän evankeliumin julistamista. Entä meille?
Veljet! Olkaamme uskollisia ja tinkimättömiä. Älkäämme laimentako kristinuskon sanomaa pelkuruuden vedellä. On aika seisoa urheasti ja puhua suoraan, sillä niin kuin Hän oli tässä maailmassa, niin on meidänkin oltava (1. Joh. 4:17).
LÄHDE: Ajankohtaista uskosta – sivusto 01.07.2020, Tekijä Hannu