4 000 euroa MWh – Sähkön järjettömän hinnan taustalla on ainakin yksi typerä päätös vuodelta 2011
OL3:n rakentamisen surkuhupaisa tarina pitäisi saada päätökseen, päätoimittaja Harri Junttila kirjoittaa.

Baltian alueen sähkön hinta nousi 4 000 euroon megawattitunnilta eli 4 euroon kilowattitunnilta torstaina 18.8. kello 17–18. Hinta on järjetön.
Mittakaavaa tarjoaa suomalaisille tuttu laskento saunomisen hinnasta. Jos kiukaan teho on keskikokoiselle perhesaunalle sopiva 9 kW, niin kolmen tunnin saunaillan hinnaksi tulisi noin sata euroa ilman juomia, jos siis hintapiikki kestäisi tuon kolme tuntia.
Myös sähköauton lataajan kannattaisi olla tarkkana. Sadan kilometrin hinnaksi tulisi 17 kilowattitunnin kulutuksella noin 70 euroa. Kolmas tapa hahmottaa hintapiikin korkeus on, että vielä kaksi vuotta sitten pidettiin normaalina, että sähkö maksoi neljä euroa – megawattitunnilta.
Viime aikojen sähkönhintaa koskevasta keskustelusta voisi päätellä, että järjestelmä on kaaoksessa eli että ei tiedetä, mistä jatkuvasti syntyvät poikkeustilanteet johtuvat.
Kaaoksesta ei kuitenkaan ole kysymys. Baltiankin hintapiikin välittömät syyt ovat tiedossa. Fingridin mukaan Baltiasta puuttuu kaasua, ja Viron seitsemästä palavan kiven voimalaitoksesta neljä on poissa käytöstä. Lisäksi kuumat kelit lisäävät sähkökulutusta. Tätä kaikkea ohut tarjonta ei kestä.
Tuoreimmat välilliset syyt löytyvät tietysti Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, mutta vanhempiakin on. Saksan ydinvoimapäätös vuodelta 2011 teki siitä riippuvaisen ulkomaisesta energiasta – siis venäläisestä kaasusta. Päätöksen vaikutukset tuntuvat viimeistään nyt liian jyrkkinä koko Euroopassa.
Suurin syy löytyy kuitenkin peilistä: siirtymä kohti fossiilitonta energiataloutta aloitettiin aivan liian myöhään. Tietoa on ollut tarjolla vuosikymmeniä. Siitä huolimatta nyt siirtymää tehdään ilmastonmuutoksen pakottamana vauhdilla, joka myös aiheuttaa häiriöitä varsinkin Pohjoismaissa hyvin vakaana pidettyyn järjestelmään.
LUE MYÖS
Sähköyhtiö ehdotti tunnetulle ammattisijoittajalle 455 prosentin hinnankorotusta – ”Aika hurja”
Sähkön hintaan tulossa huomenna Baltiasta raju piikki ja se vaikuttaa Suomeenkin – 4000 euroa / MWh
Peruutuspeiliin katselemalla ei kuitenkaan tulevaisuudessa pärjää. Onneksi Suomessa osataan katsoa myös eteenpäin. Siitä kertoo Onkalon, maailman ensimmäisen korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoituspaikan, valmistuminen Suomeen.
Ilman ydinvoimaa vihreä siirtymä hidastuisi ja muuttuisi entistäkin alttiimmaksi häiriöille. OL3:n rakentamisen surkuhupaisa tarina saisi tulla päätökseen, jotta yllä olevan kaltaisia laskuharjoituksia ei ihmisten tarvitsisi Suomessa vakavissaan tehdä koskaan.
Olemme kuitenkin tuleville sukupolville velkaa sen, että myös ydinjätteestä pidetään huolta. Sivulta 12 alkavasta reportaasista selviää, kuinka tämä vaikea ja pitkälle tulevaisuuteen yltävä projekti hoidetaan oikein, niin kuin Suomessa myös osataan.
LÄHDE: Tekniikka&Talous/Harri Junttila 22.08.2022