Käsittelen tässä kirjoituksessa Meksikon Cristero-sotaa, jonka alkamisesta on nyt elokuussa 2026 tullut kuluneeksi 100 vuotta. Tähän sotaan liittyvät yhteiskunnalliset ja ennen kaikkea hengelliset asiayhteydet ovat yhä edelleen ajankohtaisia, myös meille suomalaisille kristityille tänään ja tulevaisuudessa.
Mistä Meksikon Cristero-sodassa oli kyse? Meksikon Cristero-kapina tai Cristero-sota, La guerra cristera, käytiin vuosina 1926–1929 keski- ja länsi-Meksikossa, sisällissodan luonteisesti, alkaen elokuun kolmannesta päivästä 1926 ja päättyen kesäkuussa 1929. Katolisen maaseutuväestön kansannousu oli vastareaktio Meksikon vuoden 1917 perustuslain ohjelmallisen sekulaarien ja kirkon- ja papistonvastaisten pykälien toimeenpanolle, erityisesti artiklojen 3, 27 ja 130 toimeenpanolle.
Meksikon syvästi uskova katolinen väestö, ”Kristukseen uskovat”, johon termi Cristero suoraan viittaa, nousi aseelliseen vastarintaan, kun presidentti Plutarco Elias Calles ryhtyi panemaan toimeen etenkin perustuslain artiklaa 130, niin sanottua Callesin lakia, jonka tarkoitus oli poistaa katolisen kirkon vaikutus ja rajoittaa sen ja katolisten organisaatioiden toimintaa ja tukahduttaa kansan keskuudessa syvästi elävä usko ja sen julkinen ilmaiseminen.
Tämä asetelma oli Meksikossa muutenkin erittäin akuutti sekä jo 1800-luvulla että 1900-luvun alkupuolella.
Presidentti Calles, joka edusti vasemmistopopulistista sekularistista edistyksellistä vallankumouksellisuutta ja niin sanottua uudistushenkisyyttä, määräsi voimaan avoimen antikristillisen ja kirkon toiminnan alas ajavan sekulaarin humanistisen ja ”tiedeuskoisen” lainsäädännön Meksikoon. Tämän lainsäädännön mukaan julkinen tila ja koulutus tuli muuttaa täysin sekulaariksi, papit eivät saaneet politikoida, uskonnollisten eli katolisten toimijoiden täytyi rekisteröityä valtiollisesti, ”taikausko ja fanatismi” eli kirkollinen uskonnollisuus on juurrutettava pois ja valtion tuli olla käytännössä ateistinen.
Suuntaa silloiselle Meksikon politiikalle antoi tuore bolsevistisen Neuvosto-Venäjän ”edistyksellinen” vallankumouksellinen esimerkki.
Samalla on syytä muistaa, että Calles oli ennen kaikkea korkea-asteinen vapaamuurari eli kyse oli masonismin käymästä lusiferistisesta ja Jeesusta Kristusta kiroavasta sodasta kristinuskoa vastaan. Cristero-sota voidaan osiltaan rinnastaa Vendeen katoliseen ja rojalistiseen kansannousuun vallankumouksellisen jakobiinihallinnon antikristillisiä pakkolakeja vastaan 1790-luvun Ranskassa.
Cristero-sodassa suuri joukko murhattiin ja kuoli Kristuksen tähden marttyyreinä, sekä sodan aikana että varsinkin sen jälkiselvittelyissä. Ainakin 30 000 Cristerosta menetti henkensä ja tuhannet vielä sodan jälkeisissä murhissa ja teloituksissa.
Cristero-sodan 100-vuotismuisto tarjoaa pohdittavaa meille tässä ja nyt varsinkin oikeutetun puolustussodan etiikan ja teologian osalta: Enemmän on toteltava Jumalaa kuin jumalattomuuteen pakottavaa ihmistä, Apt. 5:29. Cristero-sodan sytyttänyt lainsäädäntö muistuttaa kummasti kaikkea sitä poliittisesti korrektia woke-tyylistä ja ”uskontoneutraalia” sekulaaria liberaalia lainsäädäntöä, jota meidän aikanamme lännessä pidetään liberaalidemokraattisena ”ihmisoikeudellisena” normina yhteiskunnallisessa julkisessa tilassa.
Näistä syistä sadan vuoden takaisen Cristero-sodan mieleen palauttaminen on meillekin tähdellistä, koska mekään emme ole mitenkään immuuneja vastaavanlaisille tilanteille omassa ajassamme, jossa toimivat aivan samat voimat kuin silloin 100 vuotta sitten Meksikossakin.
Pidä mielessä myös seuraavat seikat. Merkille pantavaa on, että Cristero-sodassa USA tuki nimenomaan Callesin vapaamuurarihallintoa. Cristero-sodan perusasetelma toistui myös vuosien 1936–1939 Espanjan sisällissodassa, jonka alkamisesta tuli puolestaan heinäkuussa 2026 kuluneeksi 90 vuotta ja jossa vapaamuurarillinen ja kommunistinen punainen tasavaltalaishallinto – jota Stalinin Neuvostoliitto aseisti ja jota lukuisat amerikkalaisvapaaehtoiset riensivät puolustamaan – aloitti avoimen tuhoamissodan Espanjan katolista kirkkoa ja kristillisyyttä vastaan. Tätä hirvittävyyttä vastaan nousi kansallinen ja katolinen Espanja kenraali Francon ja Espanjan armeijan johdolla. Tästä historiasta on tehnyt perusteellista ja asianmukaista selkoa varsinkin professori Stanley G. Payne lukuisissa akateemisissa teoksissaan.
Tärkein ulottuvuus käsiteltävässä aiheessa on kuitenkin tämä. Sekä Meksikon Cristero-sodan että Espanjan sisällissodan aikaisten uskoaan puolustaneiden katolisten kristittyjen iskulauseena ja tunnustuksena oli: Viva Cristo Rey! Eläköön Kristus, Kuningas! Tämän suun tunnustuksen mukaan he elivät, toimivat ja tarvittaessa kuolivat, meille varsin esimerkillisesti.
Tämä iskulause ja uskontunnustus tosiasiallisen raamatullisesti yhdistää toisiinsa kaikkein vanhimman kristillisen uskontunnustuksen eli esimerkiksi Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeen 11 ”Jeesus Kristus on Herra”, ja Ilmestyskirjan luvun 19 jakeen 16 mainitseman Kristuksen nimen ”Kuningasten Kuningas ja herrain Herra”.
Koska teologishengellinen asiayhteys oli silloin 100 vuotta sitten ja on yhä edelleen meidän aikanammekin se, minkä ilmoittaa Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 12 jae 3, eli ”Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: ’Jeesus olkoon kirottu’, ja ettei kukaan voi sanoa: ’Jeesus olkoon Herra’, paitsi Pyhässä Hengessä”, on meidänkin mitä suurimmalla syyllä uskottava, tunnustettava ja toiminnallamme osoitettava, että Viva Cristo Rey! Eläköön Kristus, Kuningas!
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kanta
LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Juha Ahvio 13.08.2026
INFO: Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.