Luin mökillä vanhaa hartauskirjaa. Se oli ihan täyttä asiaa. Tekijä oli minulle tuntematon suuruus. Alkusivulle oli kirjoitettu isoäitini nimi ja Kustavin seurakunta oli vienyt sen aikoinaan mammalle merkkipäivänä.
Seurakunta on perinteisesti muistanut kirjalahjoilla ja kotikäynneillä vanhoja ihmisiä, koska ajatellaan, että pian he kuitenkin kuolevat. Siksi olisi tarpeen tutkia elämäänsä ja syntisyyttään Jumalan sanan valossa, ettei hukkuisi ikuisesti. Taivasasiat ovat kuitenkin monelle vanhukselle täysin vieraita ja koko ajan vähenevä armonaika kuluu pelaamisessa, tansseissa, ostoksilla ja turhan puhumisessa. Siksi seurakunnan suuri kutsumus pitäisi olla kaikkialla hengellinen herätys ja siihen tähtäävä toiminta. Vanhat ihmiset ovat kuitenkin valinneet tiensä, eivätkä ole olenkaan halukkaita muuttamaan käsityksiään ja uskomuksiaan. Nuoruuden päivien jälkeen on mieleen kasautunut taikauskoa, maailmallisuutta, luulouskoa, ihmisriippuvuutta, saatanan valheita, epäuskoa, epätoivoa, tyhjää puhetta, velkaantumista, eksymystä, harhaa, pimeyttä, ja ylenpalttisesti syntiä.
Että on siinä Jumalalla työtä, kun ryhtyy kääntämään tuommoista sydäntä taivasta kohti. Jeesus on täysin tuntematon, merkityksetön, historian henkilö, joka tunnetaan monessa kodissa vain kirosanana. On vielä pitkä matka siellä ihmismielessä lavealta kuoleman tieltä Golgatalle kaidalle tielle Vapahtajan seuraajaksi ja pelastavaan uskoon.
Lapsena ei tiedä, mikä olisi tärkeää, sillä maailma alkaa vasta avautua pieneen mieleen. Havaitaan, että sitä löytyy vielä seuraavan mäen takanakin? Nuorena kaverit vievät mennessään, muokkaavat mieltä ja some hukuttaa tarjonnallaan maailman henkeen. Työikäisenä on vastuuta ja väistämistä, rakentamista, pettämistä, ostamista ja myymistä, yritystä näyttää paremmalta kuin onkaan. Lisää rasvaa poskeen ja tekohymy päälle, sillä vain pyrkyrit pärjäävät, mutta ei ole aikaa Jumalalle. Vanhuus olisi siis mahdollinen kohtaamisaika ja -paikka suureen löytöön ja synneistä vapautumiseen. Ei kun siis hartauskirja käteen ja lukemaan.
Kun Jeesus tulee ihmiselle rakkaaksi ja kirkastuu Herraksi, Jumalaksi, Vapahtajaksi, Kuninkaaksi, Ylipapiksi, Hyväksi Paimeneksi, Oveksi, Tieksi, Totuudeksi, Elämäksi, Valoksi, Viisaudeksi, näkyy kaikki ajallinen ja muu touhu täysin turhaksi. Ihminen käsittää tärkeäksi Jumalan tuntemisen ja uuden elämän anteeksiantamuksessa, uusien ystävien seurassa, seurakuntayhteydessä. Taivaan valo loistaa mieleen ja asiat näkyvät Jumalan valossa erilaisina kuin ennen. Taivaallinen viisaus ilmoittaa suuret Jumalan teot, kutsumuksen, valitsemisen, ohjauksen ja päämäärän. Jeesuksen uhriveri puhdistaa sydämen saastat. Ihminen tekee uskonratkaisun ja antaa koko olemuksensa Jumalalle. Taivaan enkelit ylistävät Herraa, kun yksi kurja syntinen täällä kääntyy.
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.
LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Turkka Aaltonen 18.08.2026
INFO: Turkka Aaltonen on kirjailija ja evankelista.