Amerikanismi-käsitteellä ei tarkoiteta mitä hyvänsä Amerikkaan tai amerikkalaisuuteen liittyvää, vaan käsite liittyy täsmälliseen yhteiskunnalliseetokselliseen ja filosofiseen asiayhteyteen, johon johdattaa ajankohtaisen tuoreesti 4.10.2026 Helsingin Sanomissa ilmestynyt kulttuurisivujen Jussi Lehmusveden puheenvuoroartikkeli ”Elämme jo Amerikassa, sanoo tietokirjailija Jukka Niva”, jonka ingressin mukaan: ”Algoritmien mukana Suomeen leviää yhdysvaltalainen käsitys yhteiskunnasta, tietokirjailija Jukka Niva sanoo”.
Artikkelissa esitellään uutta mielenkiintoista kirjaa, jonka on kirjoittanut valtiotieteiden maisteri Jukka Niva, joka on journalisti, mediajohtaja, tietokirjailija ja informaatiovaikuttamisen asiantuntija. Lainaan artikkelin pääkohtia ja sen jälkeen pureudun sen esiin nostamiin avainkohtiin ja avaan sitä, mitä amerikanismin käsitteellä tarkoitetaan. Artikkelissa todetaan muun muassa seuraavasti:
”’Sosiaalinen media on tuonut Eurooppaan osia amerikkalaisesta yhteiskuntamallista, ennen kaikkea sen polarisoituneen keskustelutavan ja kaupallisen huomiologiikan’, sanoo mediajohtamisen ammattilainen ja tietokirjailija Jukka Niva. Hän käsittelee muutosta kirjassaan Somevirtojen valta – Miten liketimme itsellemme uuden maailmanjärjestyksen (Teos). Sen lähtökohtana on, että tavalliset käyttäjät ovat noin 15 vuoden ajan kouluttaneet someyhtiöiden järjestelmiä tykkäyksillään, jaoillaan, katseluajoillaan ja muilla reaktioillaan. Kirjassa muutosta kuvaillaan näin: Kuten eräs ystäväni tokaisi: ’tavallaan asumme nyt kaikki Amerikassa.’ Ehkä niin, tai ehkä jopa tarkemmin: olemme kaikki virtuaalisesti muuttaneet Amerikkaan omine kulttuureinemme ja käsityksinemme.”
”Suomi ei ole Nivan mukaan muuttumassa Yhdysvalloiksi vain siksi, että täällä katsotaan amerikkalaisia elokuvia, kuunnellaan amerikkalaista musiikkia ja seurataan amerikkalaisia julkkiksia. Digitaalisia julkisia tilojamme hallitsevat amerikkalaiset yritykset. Niiden toimintaperiaatteet on kehitetty Yhdysvalloissa. Suomalaisista kerätty tieto päätyy Suomen ja Euroopan ulkopuolelle, ja suomalainen politiikka joutuu mukautumaan amerikkalaisen julkisuuden perinteisiin. Tuloksena on järjestelmä, joka vaikuttaa siihen, kuka saa valtaa, millaiset poliitikot menestyvät. ’Meillä on suora yhteys siihen tapaan keskustella, miten Yhdysvalloissa keskustellaan’, Niva sanoo. Yksi Suomeen algoritmien myötävaikutuksella kulkeutuvista rakenteista on amerikkalainen tapa jakaa politiikka kahteen vastakkaiseen leiriin. Yhdysvaltojen politiikka rakentuu kahden puolueen ympärille. Nivan mukaan tämä näkyy koko yhteiskunnan keskustelutavassa. ’Polarisaatio on jossain määrin leivottu sisään kaksipuoluejärjestelmään’…”
Artikkeli jatkuu seuraavasti:
”Sosiaalinen media ei kuitenkaan palkitse kompromissista. Algoritmit rakentavat keskustelusta kahden leirin kamppailua. Vähitellen myös suomalainen monipuoluejärjestelmä alkaa puhua kaksipuoluejärjestelmän kieltä…Sosiaalisessa mediassa hankitaan seuraajia, tykätään ja otetaan kantaa loputtomasti. Ajatus jatkuvasta äänestämisestä ei Nivan mukaan ole sattumalta syntynyt juuri yhdysvaltalaisille alustoille. Kirjassaan hän jäljittää sen amerikkalaisen yhteiskunnan historiaan. Niva lainaa Yhdysvaltain tutkimuksen emeritusprofessoria Markku Henrikssonia, jonka opetuksesta on itsekin nauttinut. ’Historiallinen alku-Amerikka syntyi yltiödemokraattisuuden pohjalta. Kaikki valitaan vaaleilla. Aikoinaan kaikki rankkurit ja seriffit valittiin äänestämällä. Linkedinin endorsementit voisi siis nähdä seriffinvaalin tyyppisenä heijastuksena periamerikkalaisesta kulttuurista’, Henriksson toteaa Nivan haastattelussa…”
”Nykyään somealustat ovat muuttaneet tämän amerikkalaisen perinteen maailmanlaajuiseksi. Somessa tulosta ei kuitenkaan laske vaalilautakunta vaan kaupallinen algoritmi. Lisäksi äänestystä voidaan manipuloida boteilla, tekoälyllä ja järjestetyillä kampanjoilla. Silti käyttäjä kokee osallistuvansa usein aitoon ja jopa kansanvaltaiseen tapahtumaan. Kirjan mukaan amerikkalainen perinne näkyy vahvasti myös siinä, miten yhteiskunta suhtautuu yrityksiin ja yksilöön. Yhdysvalloissa yrityksille on annettu huomattavasti enemmän tilaa toimia kuin Euroopassa…Vanhan sanonnan mukaan Hollywood opetti suomalaiset treffailemaan. Nykyinen malli puolestaan tuottaa kokonaisen rakenteen, jossa elää.”
Näin Hesarin artikkelissa.
Lainattu artikkeli ja siinä käsitelty maisteri Nivan uuden kirjan sisältö nostaa esiin erittäin merkittävän ja vakavan todellisuuden, joka on kehkeytynyt jo pitkän aikaa mutta joka nykyisen digitalisaation aikana on entisestään kiihtynyt ja vahvistunut. Jo pitkään meitä, siis suomalaisia mutta myös kaikkia eurooppalaisia ja osiltaan koko maailman väestöäkin, ovat muokanneet ja ehdollistaneet amerikkalainen musiikki, elokuvat, julkkikset, englannin kieli ja amerikkalaiset yhteiskunnalliset visiot. Mutta nyt välitön ja kaikkialla vastaan tuleva amerikkalaisten suuryritysten lanseeraama ja määräämä digitaalinen maailma ja sen velvoitteet ja edellytykset ovat tehneet vakavasta todellisuudesta entistä pakottavamman ja totaalisemman.
Nimenomaan tätä kautta ja tässä muodossa amerikkalaisuus hallinnoi meitä ja meitä muuttaen luo ja käskee meille aivan tietyn ja nimenomaisen tavan katsoa maailmaa ja olla suhteessa siihen. Me siis olemme virtuaalisen tosiasiallisesti Amerikassa, ja Amerikka on siten meissä. Näin ollen kenenkään ei tarvitse ihmetellä, miksi Amerikka on tärkeä seuraamisen kohde siinä ja tässä mielessä, koska Amerikan yhteiskunnan ja tapahtuminen seuraaminen on nykyään samalla oikeastaan meidän itsemme ja oman sosiaalisen todellisuutemme seuraamista. Nivan kirja osoittaa konkreettisesti, että me olemme omaksuneet amerikkalaisen tavan katsoa maailmaa. Me olemme myös tulleet omaksuneeksi amerikkalaisen poliittisen dualismin, mikä ei kuitenkaan vastaa historiallista eikä perinteistä eurooppalaista itseymmärrystämme.
Politiikankin kentällä alamme olla siinä pisteessä, että tarjolla on vain jonkinlainen epämääräinen ”oikeisto” ja ”vasemmisto”, joiden molempien sisällöt määrittyvät amerikkalaisesta liberalismista ja sen eri versioista käsin, ja amerikkalaisittain populaareista vastakohta-asetelmista ja iskulausekoosteista käsin, eivät enää historiallisen eurooppalaisesti eivätkä lainkaan orgaanisen kansallisesti. Olemme alkaneet niin sanotusti ”tiedostaa” amerikkalaisesti. Esimerkistä käy vaikkapa BLM-liikkeen ja sen sloganeiden ja ongelmanasetteluiden ilmaantuminen alta aikayksikön Suomenkin julkisuuteen heti sen jälkeen, kun kyseinen liikehdintä vuonna 2020 polkaistiin käyntiin USA:ssa. Oma kulttuurimme ja omat historialliset käsityksemme kalibroidaan nyt jatkuvasti amerikkalaisuuden ja sen normatiivisten vaateiden ja ehdollistuksien läpi.
Ennen kaikkea virtuaalinen some on alkanut korvata perinteistä yhteiskunnallista keskustelua, toimintaa ja äänestämistäkin. Amerikkalaisyritysten digialustat ovat tehneet tällaisesta virtuaalisuudesta globaalin todellisuuden eli oikeastaan näennäistodellisuuden. Todellisuuden ja näennäisyyden raja on, varsin postmodernisti, alkanut täälläkin hämärtyä ja liudentua. Aikuistenoikeasti kyse on kuitenkin kaupallisesta, elämyksiä ja vaikutelmia tuottavasta ja ihmisiä manipuloivasta rahanteosta, näennäistodellisuudesta, jossa mukana olevat silti ”kokevat” olevansa mukana jonkinlaisessa kansanvallassa.
Kovassa todellisuudessa yhteiskuntaa kuitenkin ohjaavat lukumääräisesti pienen yksityisen oligarkian omistamat suuryritykset, jotka katsovat yhteiskunnan muodostuvan atomistisista yksilöistä, jotka ovat olemukseltaan mielihyväeettisesti ohjautuvia ja muovattavissa olevia taloudellisia kuluttajia. Hesari-artikkelilainauksen kaksi viimeistä lausetta ovat jopa järkyttäviä mutta samalla karmean inhorealistisia: ”Vanhan sanonnan mukaan Hollywood opetti suomalaiset treffailemaan. Nykyinen malli puolestaan tuottaa kokonaisen rakenteen, jossa elää.”
Nykyamerikkalainen maailmankatsomuksellinen eetos on oikeastaan amerikanismia, joka rahan voitelemalla teknomekaanisuudella tuottaa aivan tietyn rakenteen, joka määrää koko elämämme ja tapamme suhtautua olevaan. Tässä mielessä amerikanismi on totalitaarisen konemaista ja planetaarista vallankumouksellisuutta, eli edustaa, kuten tietokirjailija Jukka Nivan uuden kirjan otsikko toteaa, uutta maailmanjärjestystä, toisin sanoen uutta planetaarista eli globalistista maailmanjärjestystä.
Huomaa tässä kohdin tarkasti, että amerikanismi-termi ei tarkoita ylisummaan historiallista USA:ta eikä varsinkaan sitä vanhaa kunnon hyvää USA:ta tai Amerikkaa, jonka lähtökohtaiset juuret olivat hyvinkin etnisorgaanisen eurooppalaisia, kommunitaarisia eli yhteisöllisiä ja konservatiivisen hierarkkisiakin ja jossa ihmispersoona ei annetun automaattisesti ollut pelkkä juureton homo economicus, taloudellinen ihminen. Mutta 1800-luvun puolivälin ja etenkin vuosien 1861–1865 valtioiden välisen sodan eli Amerikan sisällissodan jälkeen ja 1900-luvun alussa Amerikasta alkoi kehkeytyä se teknoteollisen imperialistinen jenkkilä, jonka eetokseksi muovautui universaalin liberalismin sisältöinen Manifest Destiny -kohtalokutsumusvelvoite, joka on käytännössä ilmaissut itseään amerikanismina eli suuryritysten finanssikapitalistisen rahan vallan ja planetaarisen teknologian ihmisyyttä muovaamana vaikutuksena kaikkialla maailmassa.
Juuri ne kriittiset ennakoinnit Amerikan ajautumisesta ajan oloon yleisen mielipiteen ja enemmistön tyranniaan ja niin sanottuun pehmeään tai lempeään despotismiin ja industrialistien raha-aristokratiaan, jotka ranskalainen maltillisen konservatiivinen klassisen liberaali valtiofilosofi Alexis de Tocqueville kaukonäköisesti esitti vuosina 1835 ja 1840 ilmestyneessä klassikkoteoksessaan Demokratia Amerikassa (Suom. Sami Jansson, Gaudeamus, 2006), ovat käyneet toteen, planetaarisin seurauksin.
Juuri tällaisesta edellä kuvatun kaltaisesta eetoksesta on kyse, kun käytetään amerikanismi-termiä ja kun tämän eetoksen muokkaamasta ihmistyypistä käytetään termiä homo americanus, amerikkalainen ihminen. Juuri tällaisiksi ihmisiksi meitä suomalaisiakin on pitkään muokattu ja muokataan etenkin juuri nyt, kuten tietokirjailija Nivan ajankohtainen teos osaltaan osoittaa. Ja koska meille on tuotettu tällainen ”kokonainen rakenne, jossa elää”, ja koska me pidämme sitä ihan vapaaehtoisestikin yllä olemalla mukana tässä elämänrakenteessa ja sallimalla sen ehdollistaa suhdettamme ylipäätään ihmisenä olemiseen, me myös itse koko ajan vahvistamme tällaista rakennetta ilman minkäänlaista suoraa pakotustakin.
Tässä edellä määritellyssä tarkassa ja rajatussa merkityksessään amerikanismia voidaan pitää jopa metafyysisenä ja filosofisena ongelmana, kuten katsoivat useat 1900-luvun alkupuolen kansallismieliset oikeistokonservatiiviset filosofit ja ajattelijat. On todella tärkeää pitää mielessä ja muistaa, että tällainen amerikanismin metafyysinen ja filosofinen sivilisaatiokritiikki kumpusi nimenomaan sen vanhan eurooppalaisen perinteisen konservatismin, jota oikeistolaisuus-termillä alkujaan tarkoitetaan, keskuudesta 1920–1930-luvuilla. On totta, että jotakuinkin samoihin aikoihin käsitettä amerikanismi ja fordismi, americanismo e fordismo, alkoi soveltaa myös italialainen kulttuurimarxisti Antonio Gramsci oman ja aiemmasta oikeaoppisesta marxismista poikkeavan teoriansa palveluksessa. Tätä kulttuurimarxilaista amerikanismikritiikkiä jatkoi sitten, niin kutsutun kriittisen teorian opastamana, myöhempi uusvasemmistolaisuus.
Merkille pantavaa kuitenkin on, että viitatut marxilaiset poikkeajat ja kriittisen teorian edustajat joutuivat ottamaan etäisyyttä oman aatteensa lähtökohtaisiin oletuksiin amerikanismin arvosteluun päätyessään, kun taas konservatiivifilosofien amerikanismin arvostelu kumpusi orgaanisen johdonmukaisesti perinteisen konservatismin ja traditionalismin syvistä esiymmärryksistä. Toisin sanoen oikeistolainen amerikanismikritiikki edusti johdonmukaista konservatiivista jatkumoa, kun taas kulttuurimarxilaiset intellektuellit joutuivat, kriittisen teorian ja siihen liittyvän amerikanismikritiikin lanseeratakseen, ironisesti todettuna ”kulttuurisesti omimaan” itselleen alkujaan varsin vastakkaisia ja varsinaisiin marxilaisiin pyrkimyksiinsä nähden erittäin ongelmallisia konservatiivisia näkemyksiä.
Amerikanismin, Amerikanismus, metafyysisenä ja filosofisena ongelmana toivat esiin, 1920–1930-luvuilta alkaen ja siitä eteenpäin, nimenomaan oikeistokonservatiiviajattelijat ja filosofit, kuten saksalaiset Arthur Moeller van den Bruck ”Der amerikanische Gedanke” -kirjoituksessaan teoksessa Das Recht der jungen Völker vuodelta 1919, Oswald Spengler teoksessaan Jahre der Entscheidung vuodelta 1933, Ernst Jünger kirjoituksessaan ”Die totale Mobilmachung” toimittamassaan teoksessa Krieg und Krieger vuodelta 1930 ja teoksessa Der Arbeiter vuodelta 1932 ja Martin Heidegger teoksessaan Einführung in die Metaphysik vuodelta 1935 ja vuoden 1942 Hölderlin-luennoissaan.
Mainittujen konservatiivifilosofien ajattelussa nousee esiin planetaarisen tekniikan tai teknologian käsite, johon amerikanismin käsite vahvasti liittyy. Näillä käsitteillä tarkoitetaan modernia tekniikkaa koko maapallon kattavana ja yhteiskuntia yhdenmukaistavana ja ihmisen maailmasuhdetta muuttavana voimana. Käsitteissä on kyse tekniikan planetaarisesta mobilisaatiosta, kuten Jünger muotoili ja kuten Heidegger myöhemmin ontologismetafyysisesti määritteli.
Planetaarisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä ennen kaikkea tekniikan laadullista muutosta. Planetaarinen tekniikka ei enää ole kulttuurin sisäinen väline, vaan kaikkia kulttuureja samaan operatiiviseen aikaan, mitattavuuteen ja resurssilogiikkaan pakottava järjestys. Tämä järjestys pakottaa erillisen omintakeiset ja henkisesti elävät kansalliset kulttuurit hengettömäksi maailmansivilisaatioksi. Tässä merkityksessä määriteltiin Amerikka-käsite filosofisesti. Amerikka-termi ei siten ensisijaisesti tarkoita valtiota, kansaa eikä empiiristä yhteiskuntaa, vaan modernin projektin aatteelliskäytännöllistä kulminoitumista. Amerikka on tällöin pragmatismin, taloudellisen laskennan, massademokratian, standardoinnin, liikkuvuuden ja teknisen tehokkuuden historiallinen hahmo tai edustava ilmentymä.
Kyse on myös siitä, että liberalismin sisäistänyt länsi eli Amerikka edustaa jähmettyneen universalistista sivilisaatiota, jossa yksilöllisyys muuttuen sulautuu massayksilöllisyyteen. Toisin sanoen niin kutsuttu Taylor-järjestelmä, tuotannon tieteellinen organisointi, laajenee koko yhteiskunnan malliksi, ja erottelukyky korvautuu yhdenmukaistamisella. Amerikanismi ongelmaksi määriteltynä tarkoittaa tässä yhteydessä teknistaloudellisen rationaalisuuden poliittista ja antropologista laajenemista totaaliseksi normiksi ja mukauttajaksi.
Laadulliset erot samaistetaan määrällisiksi ja olemisen perusjärjestykseksi oletetaan se, että todellista on se, mikä voidaan organisoida, monistaa ja panna palvelemaan menestystä. Tällöin, kansallismielisestä oikeistokonservatiivisesta näkökulmasta erittäin ongelmallisesti, kansan historiallisesti muodostunut tyylin, tradition ja politiikan muoto joutuu uhatuksi. Näin väistämättä käy, koska amerikanistinen suurkaupunki, massalehdistö, rahavalta ja tekninen erikoistuminen irrottavat ihmisen maasta ja kaikista perityistä traditioista.
Amerikanismi on oikeistokonservatiiviajattelijoiden mukaan ongelma, koska ilmentää rajallisen tilan muuttumista rajattomaksi markkinaksi, tekniseksi infrastruktuuriksi ja massojen hallinnaksi. Siinä missä vanha Eurooppa vielä ilmentää joitakin orgaanisen kulttuurinsa historiallisia todellisuuksia, 1900-luvun teknisteollinen ja progressiivinen Yhdysvallat ilmaisee nopeuden, koon, kilpailun, organisoinnin ja käytännöllisyyden nimiin vannovaa uutta ihmisyyttä. Tältä pohjalta Heidegger katsoi, että teknologia sinänsä ei ole enää jokin kulttuurin luonteeseen liittyvä ulottuvuus, vaan olemisen historian alan ulottuvuus. Hänen filosofisen analyysinsä mukaan tekniikka on tapa, jolla oleva ylisummaan tekee itsensä ihmiselle havaittavaksi ja käytettäväksi.
Heidegger katsoi, että amerikkalainen tuotanto- ja mediakulttuuri on esimerkki maailmasta ja maailmassa olemisesta, jossa nopeus, saavutettavuus ja manipulointi ovat itsestään selviä arvoja ja olemisen ehdollistajia. Tältä pohjalta Heidegger arvioi 1930-luvun puolivälissä, että kapitalistisliberaali Amerikka ja kommunistinen Neuvostoliitto ovat, ilmeisistä erilaisuuksistaan huolimatta, metafyysisesti eli ontologisesti, olemisen kannalta tarkasteltuna, yhtä ja samaa suunnittelevaa teknomobilisaatiota ja uuden ihmisen kehkeyttämistä. Saman planetaarisen teknologian ontologiseksi ilmentymäksi Heidegger päätyi filosofisesti näkemään natsi-Saksankin, jonka hallinnon näkökulmasta niin Heidegger, Spengler kuin Jüngerkin olivat aatteellisesti epäilyttäviä ja vastustettavia henkilöitä. Spengler kirjoittaa edustavan osuvasti Jahre der Entscheidung -teoksensa suomennoksen Ratkaisun vuosia (Suom. Erik Ahlman, Otava, 1934) sivuilla 81–82 seuraavasti:
”Mitä on ’sataprosenttinen’ amerikkalaisuus? Alemman keskimitan mukaisesti säännösteltyä joukko-olemassaoloa, alkeellinen käytösasenneko vai tulevaisuuden lupaus?…Amerikkalainen ei enempää kuin englantilainenkaan puhu valtiosta tai isänmaasta, vaan this countrysta. Itse asiassa on kysymyksessä ääretön alue ja kaupungista kaupunkiin liikuskeleva trapperiväestö, joka tällä alueella harjoittaa dollarinmetsästystä, häikäilemättömästi ja hillittömästi, sillä laki on olemassa vain sille, joka ei ole kyllin ovela tai mahtava sitä halveksiakseen. Yhtäläisyys bolsevistisen Venäjän kanssa on paljon suurempi kuin kuvitellaan: sama alueen laajuus…mutta sen johdosta ei myöskään salli minkään aidon poliittisen ajattelun kehittymistä. Elämällä on yksinomaan taloudellinen luonne, ja siitä puuttuu sentähden syvyys sitäkin enemmän, koska siitä puuttuu todellisen historiallisen tragiikan elementti…”
”Uskonto, joka alkujaan oli ankaraa puritanismia, on muodostunut eräänlaiseksi velvollisuudenomaiseksi ajanvietteeksi, ja sota oli uudenlaista urheilua. Ja kummassakin maassa vallitsee samanlainen julkisen mielipiteen diktatuuri, oli se sitten puolueen tai seurapiirien sanelema, diktatuuri, joka ulottuu kaikkeen…Kaikki on kaikille samanlaista…Ja vihdoin on olemassa miltei venäläinen valtiososialismin tai valtiokapitalismin muoto, jota edustavat lukuisat trustit, jotka venäläisten taloushallintoelimien tapaan yksityiskohtia myöten suunnitelmallisesti säännöstelevät ja ohjaavat tuotantoa ja menekkiä. Nämä ovat maan varsinaisia herroja, niin täällä kuin tuollakin…Dollari-imperialismi…muistuttaa…bolsevistista imperialismia.”
Amerikka päätyi edellä mainittujen oikeistokonservatiivisten ajattelijoiden amerikanismi-määritelmän perussanaksi, koska 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Amerikan voitiin katsoa edustavan seuraavia todellisuuksia. Amerikka edusti historiallista juurettomuutta maahanmuuttonsa, väestöllisen liikkuvuutensa ja uutuudellisuuden hyvyyden korostamisen vuoksi. Tuotannon teollinen mittakaava ja tayloristinen organisointi tekivät Amerikasta teknokraattisen standardoinnin ja sitä myöden massatasapäistämisen yhteiskuntakokeen. Amerikkalainen liberaali demokratia oli muovautunut määrällisyyttä korostavaksi järjestelmäksi, jossa laatu oli muuttunut hinnaksi, enemmistöksi tai hyötytehokkuudeksi. Amerikkalainen pragmatistinen filosofia, joka on leimallisesti nimenomaan amerikkalaista filosofiaa, määritteli ajattelun ja totuuden arvon toimivuudeksi ja teki tyhjäksi olemisen totuuden sinänsä.
Näin ollen amerikanismi voidaan tiivistää rahan ja teknologisuuden hallintavallaksi, jolloin teknologia ei ole vain väline vaan instituutioiden, ajan kokemisen ja arvottamisen eli olemisen mieltämisen ja arvioimisen perimmäisin peruste. Amerikanismi tarkoittaa rationalisoinnin, standardoinnin, massatuotannon, teknisen tehokkuuden, taloudellisen arvon ylivallan, liikkuvuuden, populaarikulttuurin sekä perittyjen historiallisten kulttuurimuotojen tuhoutumisen synteesiä. Vuodelta 1919 olevan teoksensa Preussentum und Sozialismus suomennoksen Preussilaisuus ja sosialismi (Suom. Olli Virtanen, Kiuas Kustannus, 2020) sivuilla 190–191 Spengler kirjoittaa:
”Mutta se, joka kuvittelee englantilais-amerikkalaisen pääoman perääntyvän askeltakaan matkalla ehdottomaan taloudelliseen maailmanvaltiuteen, tuntee tämän viikinkivaiston mahdin huonosti…Autoritaarisen sosialismin tilalle anglosaksinen miljardööri asettaa suurisuuntaisen yksityissosialismin, suuren luokan hyväntekeväisyyden ja huolenpidon, jossa omasta vallasta vielä kerran tulee nautinto ja jossa apua vastaanottava kansa voitetaan myös moraalisesti…kulissien takana ne [talousvaikuttajat] kuitenkin tekevät tästä lumevaltiosta omien bisnestensä suorittavan elimen parlamentaarisen demokratian keinoin, toisin sanoen vaalien ja sanomalehtien maksamisella eli äänestäjien ja lukijoiden kosiskelulla. Juuri tässä piilee se hirvittävä vaara, että maailmasta tulee suuryritysten orja.”
Amerikanistinen ihminen eli homo americanus on liikkuva, optimistinen, utilitaristinen eli hyötyeettisesti toimiva ja teknologiauskoinen ihminen. Hän tulkitsee vapauden ensisijaisesti yksilölliseksi valinnaksi ja markkinoille pääsyksi, pitää yhteiskunnallisia ongelmia hallinnon, tekniikan tai kasvatuksen keinoin ratkeavina ja suhtautuu kaikkiin perittyihin rajoihin lähtökohtaisesti epäillen. Hänen aikakäsityksensä on suoraviivaisen lineaarinen. Tulevaisuuden hän olettaa olevan nykyisyyttä paremman, mikäli uuden keksiminen, kasvu ja moraalinen uudistaminen saavat pidäkkeettä jatkua. Koska amerikanismi, nykyään digitaalistaloudellisesti, tuottaa ”kokonaisen rakenteen, jossa elää”, on amerikanismi muokannut uskonnonkin omaan muottiinsa. Spengler kirjoittaa Preussilaisuus ja sosialismi -teoksensa suomennoksen sivulla 205 varsin osuvasti:
”Puritanismista on tullut kapitalismia, pietismistä sosialismia. Angloamerikkalaiset lahkot vastaavat ainoastaan rauhattomien bisnesmiesten tarpeeseen saada mielelleen askaretta teologisista kysymyksistä. Mikään ei voi olla surkeampaa kuin tiettyjen protestanttiryhmien yritykset herättää ruumistaan jälleen eloon bolsevistisella kuonalla; muualla vastaavaa on yritetty okkultismilla ja teosofialla.”
Angloamerikkalaislähtöinen protestantismi tämän päivän evankelikalismeineen kaikkineen on laajalti muokkautunut amerikanismin vaateiden mukaisuuteen. Poikkeuksen muodostavat tunnustukselliset protestanttiset kirkkokunnat sekä ortodoksinen ja katolinen kirkko, joka sekin joutui tuomitsemaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa keskuudessaan Amerikassa vaikuttaneen kirkollisen amerikanismin, americanism, harhaopiksi. Kaikki edellä esitetty lukuun ottaen ei ole yllättävää, että nimenomaan vapaamuurarius on se henkinen aate, joka on voimallisesti vaikuttanut amerikanismin myötä.
Amerikanisti kokee olevansa sisäisesti vapaa, mutta onkin järjestelmäriippuvainen. Amerikanistinen yksilöllisyyttä juhlistava yhteiskunta tuottaa kuitenkin voimakkaasti yhdenmukaistuneita elämäntapoja. Kuluttajan valinnanvapaus itse asiassa on massakulttuurin toimintamuoto. Ihminen voi valita tuotteiden, viihdesisältöjen ja identiteettimerkkien välillä, mutta valinnan horisontti on kaupallisesti ja moraalisesti ennalta teknisesti jäsennetty. Anna-Maija Lipun 10.10.2026 päivätyn Yle-elokuva-arvioartikkelin ”Kolme pointtia The Social Reckoningista: Zuckerberg kuvataan elokuvassa kylmänä ja pelottavana”, ingressinään ”Elokuva kertoo, kuinka Facebookin työntekijä paljastaa medialle yhtiön kyseenalaiset toimintatavat”, viimeisen kappaleen viimeinen lause on osuva:
”Elokuva koskettanee jollain tapaa kaikkia, jotka käyttävät sosiaalista mediaa. Se on tärkeä muistutus tarkastella kriittisesti sitä, ketkä internetin värittämässä maailmassa käyttävät valtaa.”
Amerikanismi muuttaa oman amerikkalaisen erityiskokemuksensa universaaliksi normiksi ja kriteeriksi ja tällöin, paradoksaalisesti, moniarvoisuudesta tulee vahva yhdenmukaistamisen väline. Amerikanistinen tekniikka ei ole neutraali väline, vaan tietty ja sitoutunut maailman hahmottamisen tapa. Tekniikan metafysiikan ehdollistama järki muuttaa luonnon, yhteisöt ja ihmiset hallittaviksi resursseiksi. Nopeus, tehokkuus, mitattavuus ja vaihdettavuus ulottuvat taloudesta koulutukseen sekä ihmissuhteisiin. Samalla teknologia lupaa transhumanistisesti vapauttaa ihmisen paikasta, ruumiillisuudesta ja historiasta.
Jukka Nivan uudessa kirjassa etenkin sivujen 141–168 ”Amerikkalaisuus ympärillämme”-Välisoitto-osassa analysoitu amerikkalainen digitaalistaloudellinen hallinta ja digitaalinen liikkuvuus vahvistavat homo americanuksen amerikanismin mukaista antropologiaa, jonka mukaan inhimillinen toimija on aina yhdistettävissä mihin vain mutta on harvoin juurtunut mihinkään. Digitaalinen kulutusyhteiskunta on väistämättä luonteeltaan nihilistinen eli pysyvän merkitykselliset arvot kieltävä, koska ei kykene määrittämään päämääriä oman kasvunsa ulkopuolelta. Amerikanismissa kaikki arvot muuttuvat suhteellisiksi mielipidekysymyksiksi. Amerikanismissa millään ei ole todellista syvää merkitystä.
Todellisiin syviin, ikuisiin ja pysyviin merkityksiin ja totuuksiin uskova konservatiivi sen sijaan katsoo, että merkitys ja mielekkyys edellyttävät ei-valittuja eli orgaanisen perittyjä yhteisöllisiä ja kristillisiä hengellisiä sidoksia ja velvollisuuksia eli juurevaa syntyperää, omaa kieltä, paikkaa, historiallista muistia sekä Jumalan asettamaa jumalanpalvelusta.
Konservatiivin näkökulmasta kaikki elämänalueet eivät ole kaupallisia, raha ei ratkaise olemista eikä myöskään teknologia määritä olemista. Tekniset laitteet itsessään eivät ole ongelma. Ongelmallista on se, että taloudellisteknologinen metafyysinen eetos määrätään koko olemisen piirin normiksi ja hallinnoimaan ihmisen suhdetta olemiseen.
Konservatiivi tietää, ettei Jumalan luoman ihmisen suhde olemiseen ja elämiseen Jumalan hyvässä luomakunnassa ole sellainen kuin amerikanismi vaatii.
Konservatiivi katsoo, että todellinen merkityksellisyys ja orgaanisen aito suhde ihmisenä olemiseen ja olemiseen ylipäätään edellyttävät Jumalaa ja isänmaata ja kansallista yhteisöä ja kristillissosiaalista yhteiskuntaa, joka on paikallisesti rakentunut historiallisen sukupolvien ketjun varaan.