– seuraa lopun ajan aiheita

Kirjoja jo päivitetään

Silmiini sattui jokin aika sitten erään sanomalehden artikkeli, jossa kerrottiin, että Bond-kirjoja on päivitetty. Sanoja tai termejä, joiden ei oikein katsota sopivan tähän päivään, on muutettu tai poistettu. Tällaisia ovat esim. rasistiset tai muuten loukkaaviksi koetut sisällöt. Myös maailman kuulu Disney on ilmoittanut hyllyttävänsä kaksi arvojensa vastaista Roope Ankka -tarinaa. Ei voi muuta kuin sanoa, että eletään jo kuin Hölmölässä. Kun tämä linja on otettu, niin ollaan pohjattoman kuilun edessä. Aina löytyy joku teos, joka jonkun mielestä tulisi päivittää, olkoon se vaikka tuhat vuotta vanha. Mutta toisaalta, eihän tämä ajatus ole yllättävä. Raamatun ennustusten perusteella uskon, että kun Antikristus saa lopulta vallan tässä maailmassa, myös Raamattu ja kaikki kristillisyyteen viittaava pyritään hävittämään juuriaan myöten.

Jokin aika sitten oli eräässä sanomalehdessä artikkeli, jossa kerrottiin, että Bond-kirjoja on päivitetty, eli kuuluisat Ian Flemingin James Bond -kirjat on siistitty nykypäivään sopiviksi. Sanoja tai termejä, joiden ei oikein katsota sopivan tähän päivään, on muutettu tai poistettu. Tällaisia ovat esim. rasistiset tai muu-ten loukkaaviksi koetut sisällöt.

Jokaisen kirjan alussa tulee olemaan ilmoitus, että kirjat on kirjoitettu eri aikakautena, eivätkä ne vastaa kaikessa nykykäsityksiä. Samalla ilmoitetaan, että uusiin painoksiin on tehty päivityksiä, alkuperäisteosta silmällä pitäen. Voisi tarkentaa, että tämä ilmiö ei rajoitu ainoastaan Bond -kirjoihin, vaan myös maailman kuulu Disney on ilmoittanut hyllyttävänsä kaksi arvojensa vastaista Roope Ankka -tarinaa.

Että, sillä lailla, jo on aikoihin eletty! Eletään kirjaimellisesti joPatmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020. Hölmölässä! Lieneekö koskaan maailman historiassa tehty tällaista! Paitsi on tietysti monissa diktatuurimaissa, joissa on kirjoitettu historiaa uudelleen tai on jopa muutettu perustuslakia tai muuta lainsäädäntöä diktatuurille sopivammaksi.

Tähän asti länsimaissa on naurettu tällaiselle diktatuurimaiselle toiminnalle, ja on ajateltu, että se kuuluu vain totalitarismiin. Kun nyt aletaan muuttaa tunnettujenkin kirjailijoiden teosten sisältöä, eikö samalla tunnusteta, että me alamme länsimaissakin toimia kuten diktatuurimaissa toimitaan! Sensuuri on iskenyt yhteiskuntiimme, joissa kukaan ei enää uskalla tuoda riittävän avoimesti mielipiteitään julki. Sananvapaus on jo menetetty!

Onko mikään teos siis enää turvassa? Pelkäänpä, että ei, ja samalla ajatukseni kääntyvät jo juutalaiskristillistä Raamattua kohtaan. Varmasti Raamatun päivitystä tullaan eräänä päivänä vaatimaan! Itse asiassa ajatusta Raamatun päivittämisestä on jo esitetty omassakin maassamme jopa joiltakin kirkollisilta tahoilta. Ja onhan ajatus siitä, ettei saisi enää kaikessa opettaa ja uskoa Raamatun opettamalla tavalla esitetty jopa itse valtakunnan syyttäjän taholta.

Luulenpa, että Raamatun päivittämistä tähän aikaan sopivammaksi olisi jo vaadittu äänekkäämminkin, mutta jonkin verran tämän asian etenemistä hidastaa eräs toinen kirja, joka voidaan monessa suhteessa rinnastaa Raamattuun. Tuo kirja on tietysti Koraani. Jokainen tietää, miksi vaatimusta sen muuttamisesta kukaan ei uskalla edes ääneen sanoa. Ei edes Jari Tervo, joka heitti suorassa TV-lähetyksessä Raamatun lattialle.

No, tämä nykyinen suuntaus on ennustettu Raamatussa, joten itselleni se ei ole mikään yllätys. Kun Anti-kristus aikanaan ilmestyy, on toki itsestään selvää, ettei hän voi sietää mitään, mikä muistuttaa vähänkään kristillisestä uskosta ja Raamatusta. Danielin kirjan 7. luku, jae 25 kertoo tuosta tulevasta diktaattorista, että ”hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi”, eli kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Lakien muuttamisessa olemme tuon antikristillisen hengen jo joutuneet toteamaan omassakin maassamme viime vuosien aikana, mutta ymmärrän tuon sanonnan ”muuttaa ajat” viittaavan siihen, ettei Antikristus voi sietää mitään, mikä viittaa vähänkään siihen, että on ollut edes olemassa jotakin Kristuksen perustaman kristillisen seurakunnan aikakautta. Eli historiaa tullaan kirjoittamaan ennen näkemättömällä vauhdilla uudestaan ja kaikki dokumentit, jotka vähänkään viittaavat kristilliseen uskoon, pyritään hävittämään.

Jumalan sana Raamattu tullaan kieltämään ja pyritään hävittämään täydellisesti. Tähänhän viittaa Vanhan Testamentin profeetta Aamos kohdassa 8:11-12: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, HERRA, jolloin minä lähetän maahan nälän – en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin ihmiset hoippuvat merestä mereen, harhailevat pohjoisesta itään etsien HERRAN sanaa, mutta eivät löydä.” Jumalan sana on siis pyritty hävittämään niin tarkoin kuin mahdollista.

Jos joku uskova nyt kysyy, että mitäs me sitten luemme, niin ymmärrän tuon Danielin kirjan ennustuksen viittaavan aikakautemme viimeiseen kolmeen ja puoleen vuoteen. Eli eiköhän uskovat ole silloin jo lopputentin läpäisseet ja nauttimassa ansaitusta lukulomasta Kristuksen luona.

LÄHDE: Patmos blogi/Jouko Koistinen 10.03.2023

INFO: Jouko Koistinen on Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen. Rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.