Viime aikoina mediassa on vaadittu katumusta ja anteeksipyyntöjä vanhoista lausumista, joita jotkut poliitikot ovat jopa vuosikymmen sitten sanoneet. Eikä kyse ole ollut edes välttämättä julkisista viesteistä, vaan yhtä hyvin syytösten kohteiksi ovat joutuneet parisuhteessa esitetyt yksityisviestit. Vaikka lausumia on haluttu katua ja jopa anteeksipyydellä, mikään ei tunnu riittävän. Joillakin henkilöillä ja medialla tuntuu olevan valta arvioida, milloin anteeksipyyntö on oikea ja riittävä. Onneksi Jumalan edessä riittää, että tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi. Jos Herra pitäisi mielessään syntimme, kukaan meistä ei silloin kestäisi.
Tässä ajassa alkaa huomata, kuinka sanonta ”Jumala armahtaa, mutta minä en”, alkaa olla täyttä totta yhä useamman ihmisen ajattelussa ja ennen kaikkea median julkaisuissa.
Kun jotkut poliitikot tai julkisuuden henkilöt otetaan hampaisiin, pengotaan heidän vuosikymmeniäkin sitten, jopa yksityisviesteissään, julkaisemia sanontojaan! Eikä riitä, että henkilö ilmoittaa, ettei hän enää ajattele noin, eikä ilmaisisi asiaa tuolla tavalla. Eikä riitä edes se, että henkilö pyytää jopa julkisesti anteeksi noita vanhoja sanontojaan. Sitä vastoin saatetaan väittää, ettei henkilö ole pyytänyt oikealla tavalla anteeksi!
Hieman ihmettelen joidenkin poliitikkojen ottamaa linjaa, jossa päivästä toiseen kyseenalaistetaan toisten ihmisten anteeksipyyntöä, katumusta ja ajattelun muutosta. Halutaan jatkuvasti heittää epäilys toisen aitoudesta ja toistetaan yhä uudestaan uusia vaatimuksia. Sanonnat, että halutaan nähdä, onko kyse ”aktiivisesta katumuksesta” tai ”onko anteeksipyyntö aitoa” tai vaaditaan ”konkreettisia toimia”, korottavat vaatimusten asettajat asemaan, joilla tuntuu olevan valta tuomita, milloin katumus tai anteeksipyyntö riittää!
Toki kyse on osittain siitä, että tietyt medialähteet, uudet suomet ja iltalehdet etunenässä, haluavat nyt provosoida tilannetta, ja asettaa noiden kriitikkojen suuhun sanoja, joita nämä eivät ole aivan sanatarkasti noin edes sanoneet. Kaikellahan halutaan viime kädessä saada aikaan eripuraa ja murentaa uskoa uuden hallituksen toimintakykyyn.
No, olkoot hallituksen asiat miten tahansa, en halua henkilökohtaisesti ottaa sen enempää kantaa kenenkään anteeksipyyntöjen ja katumuksen aitouteen. Itselleni joka tapauksessa tämä vallitseva keskustelu muistuttaa kahden eri maailman olemassaolosta ja toimintatavoista. On olemassa Jumalan maailma ja Jumalan toimintatavat, ja on olemassa saatanan maailma ja saatanan toimintatavat. En tarkoita tällä sitä, että jotkut puolueet ovat Jumalasta ja jotkut puolueet ovat saatanasta. Tarkoitan vaan noiden kahden eri maailman suhtautumista menneeseen elämäämme ja virheisiimme.
Olen kiitollinen, että Jumalalle riittää joka tapauksessa yksinkertaisesti katumus ja anteeksipyyntö. Raamattu sanoo yksinkertaisesti: ”Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille syntimme anteeksi”, 1. Joh. 1:9. Jumala ei siis jää tenttaamaan, onko anteeksi-pyyntömme aitoa. Jumala ei jää edes hokemaan ilta toisensa perään, että nyt tarvitaan aktiivista katu-musta ja konkreettisia toimia, jotta anteeksianto olisi ylipäätään Hänen puoleltaan mahdollista.
Olet kai huomannut, että Jumala ei edes sano, että Hän antaa anteeksi sillä ehdolla, että tämä on sitten viimeinen kerta, kun rikomme tässä samassa asiassa. Jos näin olisi, minulta olisi jäänyt anteeksisaamatta tuhansia syntejä. Tuhat kertaa olen uudestaan langennut samoihin asioihin, joita olen Jumalani edessä itkien katunut ja anteeksipyytänyt.
Kuten sanoin, on toinen maailma, on saatanan maailma, jossa toimintatavat ovat aivan toisenlaiset! On maailma, jossa saatanalle ei riitä mikään. Jos kysyisin saatanan mielipidettä, mikään ei ikinä riittäisi. Aina jäisi katumuksen aitous hieman vaille, aina löytyisi vielä yksi synti, vaikka kymmenien vuosien takaa, joka olisi tunnustettava ja josta parannusta tehtävä.
Olen niin kiitollinen, että Jumala ei ota joka päivä esille vanhoja syntejäni. Mutta toinen isäntä haluaa palata niihin jatkuvasti. Jokaiselle pastorille ja sielunhoitajalle ovat tuttuja henkilöt, jotka tulevat kerta toisensa jälkeen tunnustamaan samat synnit, tekemään niistä parannusta ja pyytämään niitä anteeksi. Kuten sanoin, saatanalle ei riitä mikään! Mutta Jumalalle riittää, kun kerran tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi. Raamattu sanookin niin sattuvasti: ” Jos sinä Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää”, Ps. 130:3.
Niin, ei siinä kestäisi kukaan! Itselleni alkaa tehdä jo tiukkaa kestää meidän pakkoveroillamme rahoitettuja tv-uutisia, joissa ilta toisensa jälkeen jopa samat poliitikot asettuvat arvioimaan, onko nyt kaduttu riittävästi ja oikealla tavalla ja tarpeeksi aktiivisesti.
On totta, että rasismille tarvitaan täyskielto, mutta ainakin hengellisissä piireissä meillä täytyy olla nollatoleranssi myös anteeksiantamattomuudelle!
LÄHDE: Patmos blogit/Jouko Koistinen 12.08.2023
INFO: Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.