Miksi koulu yhä sallii kännykät?

Kännykät ovat heroiinia lapsellesi – miksi koulu yhä sallii niiden käytön?

Aikuisten tehtävä on suojella kasvavien nuorten aivoja – ja kontrolloida kännykän käyttöä, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.

Koululainen kertoi hiljattain, että hän ei ole joutunut kirjoittamaan koulussa kynällä yhtään mitään kolmeen kuukauteen. Luettavasta kirjasta opettaja sanoi, että voitte hyvin kuunnella sen, jos ette jaksa lukea.

Lasten lukutaito heikentyy koko ajan, sanavarasto supistuu, edes tuttuja sanoja tai ilmauksia ei välttämättä tunneta.

Keskittymiskyky on usein huono tai lähes olematon.

Mitä ihmettä kouluissa oikein tapahtuu?

Me kasvatamme lapsistamme lukutaidottomia digiaddikteja, ja me teemme sen tarkoituksella.

Samaan aikaan kun lasten lukeminen vähenee ja lukutaito heikkenee, kouluihin pusketaan uskonnon kaltaisella hurmoksella erilaisia digilaitteita. Me jankutamme, että lasten tulee olla “diginatiiveja”, emme saa pudota kehityksen kelkasta, koulujen digiloikka on ihanaa, supercoolia ja välttämätöntä.

Aggressiiviset myyntitykit ovat kierrelleet ympäriinsä markkinoimassa omia härveleitään ja selittämässä, kuinka valtavasti opetus hyötyy tietotekniikasta, kuinka some on pakko ottaa mukaan koulujen opetukseen, tai muuten hukka perii.

Ensimmäisen koulujen digisuunnitelman 2010 kehittäneessä työryhmässä suurin osa jäsenistä oli, niinpä niin, it-alan yritysten tai teknologiateollisuuden edustajia. Yritysten suurin intressi lienee osakkeenomistajien rahapussi, ei oppilaan etu.

Yhtä nopeasti kuin luokkahuoneisiin hankitaan taulutietokoneita ja erilaisia digihärveleitä, lasten Pisa-tulokset laskevat. Suomalainen koulujärjestelmä oli aikaisemmin jotain, jota saavuttiin katsomaan ulkomailta. Kohta saavutaan katsomaan, mitä kouluissa ei ainakaan kannata tehdä.

Kun Aino Saarinen totesi kasvatustieteen väitöskirjassaan, että koulujen digitaalisuus heikentää oppimistuloksia, aiheesta nousi valtava poru.

Saarinen havaitsi, että mitä enemmän oppimiseen käytettiin digilaitteita, sitä heikompia oppimistulokset olivat Pisa-testien kaikilla osa-alueilla: matematiikassa, luonnontieteissä, lukemisessa ja yhteistyöhön perustuvassa ongelmanratkaisussa.

Kasvatustieteen eliitti väitti Saarisen näkemyksiä keksityiksi, ja Saarinen kohtasi käsittämättömän myrkyllisten palautevyöryn. Aihe oli yksinkertaisesti tabu Suomessa.

Olen itsekin kirjoittanut lasten ja nuorten digiaddiktiosta, ja hämmästellyt aiheesta kumpuavaa, poikkeuksellisen aggressiivista palautetta.

Usein vihaisin palaute on tullut juuri pelioppimisen pioneereilta, jotka itse hyötyvät taloudellisesti koulujen digitalisaatiosta. Koulujen digitalisoitumisen ympärillä näyttäisi toimivan valtavan vahva lobbauskoneisto, joka kauppaa värkit ja yrittää estää kritiikin.

Opettajilta edellytetään, että digioppimista harjoitetaan liikuntaa lukuun ottamatta kaikissa oppiaineissa ja kaikilla luokka-asteilla, kertoo luokanopettaja Tiina Halttunen Ruben Stillerin ohjelmassa.

– On sulaa hulluutta, että kun lapset tekevät käsillään paljon vähemmän kuin aikaisemmin, lähinnä pitävät laitetta kädessä, niin myös käsitöissä on se digi. Käsityötunnilla kun saadaan patalappua vähän eteenpäin, siitä otetaan kuva ja laitetaan e-portofolioon, Halttunen kuvaa.

Hän kertoo istuneensa palaverissa, jossa vakavissaan pohditaan, kuinka digi saataisiin mukaan myös liikuntaan.

– Että oisko kiva semmoinen, että kun hypätään pituutta, siellä toinen oppilas ottaa puhelimessa videota tästä tapahtumasta.

Laki ei tällä hetkellä salli edes sitä, että koulut voisivat kieltää lapsilta kännykät koko päiväksi. Asia on parhaillaan esillä Säätytalon hallitusneuvotteluissa.

Oppilas pystyy olemaan katsomatta puhelintaan keskimäärin kuusi minuuttia, jos hän saa kesken tunnin ilmoituksen esimerkiksi uudesta viestistä. Sosiaalisen median käyttäminen opiskelun ohessa laskee tutkitusti kouluarvosanoja.

Suomessa 15–24-vuotiaat käyttävät keskimäärin yli 40 tuntia viikossa tuijottamalla erikokoisia ruutuja. Se on enemmän kuin aikuiset tekevät duunia viikossa.

Me räpellämme älypuhelimiamme keskimäärin 2 617 kertaa päivässä – aktiivisin kymmenen prosenttia jopa yli 5 000 kertaa päivässä. Kyseessä on huumeen kaltainen addiktio. Neurotieteilijä Claire Gillianin mukaan monet netissä tapahtuvista asioista stimuloivat samoja alueita aivoissa kuin heroiini ja kokaiini.

Mutta räplääväthän aikuisetkin kännykkäänsä jatkuvasti, miksi juuri lasten ruutuajasta pitäisi olla huolestunut?

Koska nuorten aivot ovat erityisen herkkiä dopamiinille, jota esimerkiksi älypuhelimen käytöstä saa. Teknologia stimuloi aivojemme nautintokeskusta aivan samalla tavalla kuin huumeet, ja siksi se on niin addiktoivaa.

Liika aika ruudun ääressä vaikuttaa tutkitusti jopa lapsen empatiakykyyn.

Opettajat kertovat haastatteluissa, kuinka kännykät häiritsevät oppimistilanteita. Neurotieteilijät toistelevat, kuinka älypuhelimet kuormittavat aivoja ja ovat riski aivoterveydelle nuoruuden ja kehityksen kiihkeinä vuosina.

Lukeminen kiinnostaa yhä harvempia nuoria, ja monella on vaikeuksia keskittyä pitkiin tekstikokonaisuuksiin. Yhä uudet tutkimukset kertoivat, kuinka älypuhelimet lisäävät lyhytjännitteisyyttä ja heikentävät keskittymistä.

Koulujen kännykkäkieltoa vaativa kansalaisaloite on kerännyt jo kohta 30 000 nimeä, mutta silti kännykät kilisevät ja piippaavat edelleen luokkahuoneissa.

Usein kännyköiden sallimista kouluissa perustellaan yksilönvapaudella. Vai niin.

Mutta koko kouluhan on puuttumista yksilönvapauteen, koska perheen pienimmät harvoin tekevät punnittuja päätöksiä koko tulevaisuuttaan silmällä pitäen. Kouluissa ei saa polttaa tupakkaa, ei kiusata muita lapsia, ei luntata kokeessa – vapauksiin puuttumista tämäkin on. Ilkeä yhteiskunta rajoittaa yhdeksänvuotiaiden kaahailua autolla, hirvimetsästystä ja elokuvissa käyntiä.

On käsittämätöntä, että lainsäädäntöä ei ole vieläkään saatu ajan tasalle valtavasta tutkimusnäytöstä huolimatta.

Aikuisten tehtävä on suojella lasten ja nuorten aivoja teknologiariippuvuudelta, ei patistaa heitä väkisin tekniikan pariin kotona, koulussa, tasatunnein ja tuntien välissä.

LÄHDE: Iltalehti.fi/Sanna Ukkola 01.06.2023

Vanhemmat ja opettajat eivät saa jäädä yksin kännykkätaistelussa

Jatkuva puhelimen käyttö ei ole lapselle ihmisoikeus. Rajat saa ja pitää vetää – niin kotona kuin koulussakin.

Opettajat pääsivät juuri kesän mittaiselle tauolle kasvatusvastuusta, ja vanhempien vastuu lisääntyi. Tehtävään kuuluu vahtia, että lapsen päivään kuuluu muutakin kuin viihtymistä kännykällä.

Koulujen osalta yhteisten rajojen tarpeeseen on herätty. Toivon, että opettajat eivät enää seuraavan lukuvuoden aikana joudu vahtimaan kännyköiden käyttöä tunneilla.

Yritin keväällä edistää kännykkäparkkeja vantaalaiskoulun vanhempainyhdistyksessä, mutta laihoin tuloksin. Parkit eivät käy, koska siitähän vasta soppa syntyy, jos oppilas keksii väittää, että puhelin meni säröille parkissa maatessaan.

Suomessa omaisuudensuoja on niin vahva, ettei oppilaan puhelimeen hevin kajota. Lasten keskittymisestä viis, tai opettajan hermoista. Oppilaat tuntevat oikeutensa, eikä opettaja voi jatkuvasti olla maanittelemassa heitä irti digiversumista. Jokainen kännykästä käytävä kiista on pois opetuksesta.

Kotona taas vanhempi ei raaski tuomita lasta ulkopuoliseksi siitä kaikesta, missä pysyy mukana vain ahkeralla somettamisella.

Taistelu ei ole reilu, koska vanhemmilla ja opettajilla on vastassaan digijättien parhaat ammattilaiset tekoälyineen. On paradoksaalista, että yksilönvapautta korostavan aikamme markkina-arvoltaan suurin bisnes perustuu ihmisaivojen orjuuttamiseen.

Algoritmit muuttavat häikäilemättä rahaksi ihmisen ikiaikaisen motivaatiojärjestelmän bugit ja luonteen pimeimmät puolet. Somessa meidät on ällistyttävän helppo saada janoamaan jatkuvaa viihtymistä, kerjäämään huomiota, sivaltamaan iskuja vyön alle ja uskomaan valheisiin.

Kehittyvät aivot tottuvat nopeasti kännykän tarjoamiin pikapalkintoihin. Opettajat näkevät jo pitkäjänteisyyden rapautumisen. Siitäkin alkaa olla vahvaa näyttöä, että yksi syy nuorten lisääntyneeseen masennukseen löytyy somesta.

Bisnes perustuu aivojen orjuuttamiseen.

Somessa omaa sosiaalista asemaa joutuu arvioimaan suhteessa kiillotettuihin julkikuviin eikä oikeisiin ihmisiin. Lisäksi päivässä voi törmätä suurempaan määrään vertailukohtia kuin livenä vuodessa.

Lapsi tai nuori ei itse pysty suojautumaan digin haitoilta. Kehittyvien aivojen pelastaminen manipulointibisnekseltä on meidän aikuisten tehtävä. Aloitetaan yksinkertaisesta keinosta, eli kännyköiden pois ottamisesta koulutuntien ajaksi, vaikka lain turvin, jos muu ei auta. Sitten voimmekin alkaa vaatia eettisempiä somealustoja.

Artikkeliin liittyvä kuva.

LÄHDE: HS.fi/Tiina Huttu 05.06.2023