Minne menit, oi tasapainoisten aikuisten aikakausi – modernit tunneorgiat tuhoavat nuorison
Tunteiden ylikorostaminen on johtanut siihen, että yhä useampi nuori kärsii ahdistuksesta ja mielenterveyshäiriöistä, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
Kiertelin kesälomalla lähes neljä viikkoa Itä-Euroopassa ja palattuani Suomeen päivitin itseäni kotimaan uutisilla. Ensimmäiset lukemani jutut kuvasivat niin hienosti suomalaista mediamaisemaa, että halusin välittömästi paeta takaisin itäblokkiin.
Kolumnisti oli kirjoittanut Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa mursusta otsikolla Marttyyrimursu aikamme symbolina. En tajunnut kolumnista oikeastaan mitään, paitsi sen, että sana mursu triggeröi kolumnistia pahasti, koska naisia usein haukutaan mursuiksi ja jotenkin mursu liittyi lihaviin ihmisiin, ainakin symbolisesti. Kolumnisti kirjoitti, kuinka terveysasiantuntijoiksi itsensä nostaneet ihmiset olivat valokuvanneet mursua, häirinneet sitä hermoromahduksen partaalle ja kiusanneet sitä, kunnes mursu lakkasi syömästä ja kuoli.
“Onko myös ‘terveysasiantuntijoiden’ päämäärä, että kiusataan lihavat ihmiset hengiltä, jotta päästään eroon siitä kansanosasta, joka ei miellytä”, hän kyseli ja kuvaili lapsena näkemäänsä unta, jossa hänet ja muut lihavat lapset kerättiin kaasukammioihin, minkä jälkeen heidän päänsä asetettiin pylväisiin ja ruumiit poltettiin koulun kentällä.
Siis häh? En löytänyt tekstistä sarkasmin häivääkään.
Ylen toimittaja puolestaan oli käynyt autokoulussa – ja kirjoitti pitkän tekstin tunteistaan ja pahasta mielestään.
Feminismin kyllästämäksi toimittajaksi itseään luonnehtiva nainen pelkäsi piikittelevää miesopettajaa ja kuvaili jo etukäteen, kuinka ajatus siitä, että “autosetä pääsee vitsailemaan kyvyistäni erottaa vasen ja oikea, tuntui täysin sietämättömältä”.
“Vaikka tiesin, että tarvitsen vain lisää harjoitusta, nöyryytys siitä, että olen jossain asiassa näin huono, itketti pitkään.” “Yleinen tunne siitä, että suljetussa tilassa on epämukavaa kuunnella neuvoja mieheltä, oli kavereideni puheissa toistuvaa.”
Patriarkaatti on ilmeisesti pilannut naisilta nyt myös autoilun.
Politiikan tutkija puolestaan valitti Maikkarilla, kuinka häntä maalitettiin sukupuolittuneesti Twitterissä. Tutkija oli kehunut demariministeriä tavalla, jolla teini-ikäiset fanittavat rokkistaroja ja joka monen mielestä kyseenalaisti hänen riippumattomuutensa politiikan tutkijana. Hän muun muassa kertoi, että demarinainen on “tyyliin paras ministeri ikinä”, hänen tunteensa ministeriä kohtaan ovat olleet “lovea jo pitkään”, höysti twiittejään sydänemojilla ja hehkutti ministerin pukeutumista.
Miehet kohteina Twitterissä
Samaan aikaan meneillään oli massiivinen Uniper-skandaali, josta ministeriltä haluttiin vastauksia. Some luonnollisesti älähti.
Tutkijan mukaan Twitteristä on tullut naisille melkein kamikaze-paikka. Kuitenkin tutkimusten perusteella nimenomaan miehet kohtaavat Twitterissä aggressiivista puhetta naisia enemmän.
Ja mistä lähtien tunnetun politiikan vaikuttajan kritisointi tai twiittien jakaminen eteenpäin omilla saatesanoilla on ollut maalittamista?
Iltalehti puolestaan haastatteli kehopositiivisuuden asiantuntijaa, joka kertoi kehopositiivisuuden ottavan kantaa siihen, että kaikilla tulee olla samanlaiset ihmisoikeudet. En kyllä kuollaksenikaan ymmärrä, miten lihavilla ei olisi samanlaisia ihmisoikeuksia kuin hoikilla ihmisillä.
Kaikki nämä jutut kuvaavat kuvitteellisia karsinoita, joita olemme rakentaneet itsellemme.
Mursu on luontokappale eikä mikään sorron symboli. Inssiopettajan tarkoitus ei ole sinun nöyryyttämisesi – hän yrittää kertoa sinulle, jos teet mahdollisesti hengenvaarallisia virheitä liikenteessä. Jos et kestä kuulla opettajalta kommenttia mahdollisista virheistäsi, paikkasi ei välttämättä ole auton ratissa.
Jos kirjoitat someen jotain, sinua saatetaan kritisoida. Se ei automaattisesti ole maalittamista eikä naisvihaa. Lihavilla on täsmälleen samanlaiset ihmisoikeudet kuin laihoilla.
Elämme jonkinlaista tunneonanoinnin aikakautta, jolloin faktat ja totuus saavat väistää emootioiden tieltä. Väliä on ainoastaan sillä, miltä kokijasta tuntuu.
Jos koet olevasi uhri, millään muulla ei ole väliä kuin sinun subjektiivisella tunteellasi.
Tunteiden ylikorostaminen on johtanut siihen, että yhä useampi nuori kärsii ahdistuksesta ja mielenterveyshäiriöistä, arvioi Daily Telegraphin haastattelema kirjailija ja addiktioterapeutti Gillian Bridge.
Samaan aikaan kun ihmisiä kansanmurhataan Ukrainassa, Britanniassa ollaan huolissaan siitä, kuinka brittinuoret voivat selviytyä ahdistuksestaan sodan takia.
– Oikein odotetaan, että he ovat valtavan ahdistuneita jostakin, joka ei suoraan vaikuta heihin. Samaan aikaan Ukrainassa asutaan pommisuojassa ja synnytetään kellarissa. Mutta meidän pitäisi olla huolissaan nuorten täällä kokemasta ”ahdistuksesta”. Suoraan sanottuna se on järkyttävää, Bridge sanoo haastattelussa.
Hän puhuu vaurioituneesta sukupolvesta, joka on syntynyt yhteiskunnan tunnefetissin takia. Jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä kehotetaan kääntymään sisäänpäin ja piehtaroimaan yhä enemmän omissa ongelmissaan.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media ja julkkiskulttuuri ruokkivat moderneja tunneorgioita.
Sanoista puhutaan väkivaltana, miehistä naisia saalistavina petoina, vanhat kirjat ja elokuvat ovat täynnä “toksisia” ajatusmalleja, joista pitää päästä eroon. Uhkia, pahantekijöitä ja mikroaggressioita lymyää joka puolella. Uhriasema on sosiaalista pääomaa, kolumnit täyttyvät kirjoittajiensa traumoista ja ongelmista, oletamme pahinta mahdollista toistemme motiiveista. Maailma näyttäytyy pelottavana ja vihamielisenä.
Ei siis ihme, että nuoret ovat entistä ahdistuneempia ja mielenterveyspalveluita haetaan yhä enemmän. Suurin osa nuorista ajattelee, että ihmiskunta on tuhoon tuomittu, ja esimerkiksi suomalaisnuorista 42 prosenttia epäröi lasten hankkimista ilmastosyistä.
Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Jonathan Haidt arvioi teoksessaan The Coddling of the American Mind, että nuoret kärsivät kroonisesta yliholhouksesta. Heidän pitäisi kuitenkin kohdata haasteita tullakseen vahvoiksi. Kun yritämme suojella nuoria kaikilta elämän haasteilta, me emme itse asiassa tee heille palvelusta – me kasvatamme heistä hauraita ja heikkoja aikuisia.
Heistä tulee entistä haavoittuneempia ja alttiimpia elämän kolhuille. Heitä pitäisi päinvastoin opettaa käsittelemään elämän vaikeuksia ja sietämään niitä sen sijaan, että voivottelemme, piehtaroimme äärimmäisissä tunteissa ja yritämme suojella heitä kaikelta epämukavuudelta.
Kolumnia muokattu 4.8. kello 10.27. Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin viitattiin aiemmin virheellisesti Hämeen Sanomina.
LÄHDE: Iltalehti.fi/Sanna Ukkola 04.08.2022