– seuraa lopun ajan aiheita

WHO hamuaa kaikkea valtaa

ALLEKIRJOITA ADRESSI: ”Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle”

Artikkeliin liittyvä kuva
Artikkeliin liittyvä kuva

Jo 3 700 adressin allekirjoittanutta vastustaa Suomen päätösvallan luovuttamista WHO:lle.

Jos WHO:n esittämät muutokset kansainväliseen terveyssäännöstöön hyväksytään toukokuussa 2024, kansanterveystoimenpiteissä ei tarvitsisi kunnioittaa täysimääräisesti kansalaisten ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia. (Artikla 3, kohta 1)

Liity sinäkin puolustamaan kanssamme sananvapauttasi, kehollista itsemääräämisoikeuttasi, liikkumisvapauttasi ja yksityisyyttäsi!

Nyt yksityiset rahoittajatahot voivat käyttää WHO:n infrastruktuuria, henkilökuntaa ja kansainvälistä asemaa omia etuja edistävien hankkeittensa toteutukseen.

Adressi Suomen päätösvallan luovuttamisen vastustamiseksi

Maailman terveysjärjestö (WHO) on aloittanut vuonna 2022 neuvottelut, joissa se pyrkii lisäämään merkittävästi päätösvaltaansa maailmanlaajuisten kansanterveystoimien osalta kahdella kansainvälistä lainsäädäntöä muuttavalla tavalla, pandemiasopimuksella ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuilla muutoksilla. Neuvotteluiden on määrä päättyä kyseisten asiakirjojen hyväksyntään WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024.

Jos Suomi ei vastusta pandemiasopimuksen ratifiointia ja ehdotettuja kansainvälisen terveyssäännöstön muutoksia, WHO:n perinteinen rooli jäsenmaille suosituksia antavasta tahosta muuttuisi laillisesti sitovia määräyksiä antavaksi globaaliksi päätöksentekoelimeksi. Pääjohtajansa julistaman kansainvälisen terveyshätätilan vallitessa WHO:n tosiasiallinen päätösvalta menisi Suomen viranomaisten päätäntävallan edelle, mikä heikentäisi kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia sekä taloudellista päätösvaltaa.

WHO:n esittämien asiakirjojen perusteella kansainvälisen terveyshätätilan julistamisen perusteeksi riittäisi myös kansanterveyttä koskeva mahdollinen uhka. WHO:n pääjohtajan julistaman hätätilan aikana WHO voisi määrätä esimerkiksi tiedonvälityksestä, eristyksistä, karanteeneista, tartunnan saaneiden jäljittämisestä, annettavasta hoidosta ja rokotuksista. Talouden osalta Suomi sitoutuisi kohdentamaan budjettivarojaan pandemiaan varautumista ja reagointia koskevaan kansainväliseen yhteistyöhön.

WHO:n muuttunutta roolia selittää sen rahoituksen rakenteen merkittävä muutos. Kun WHO perustettiin vuonna 1948, sen budjetti perustui jäsenvaltioiden pakollisiin maksuihin. Vuonna 2021 enää vain 12% WHO:n budjetista koostui jäsenmaiden pakollisista maksuista, ja nyt yksityiset rahoittajatahot voivat käyttää WHO:n infrastruktuuria, henkilökuntaa ja kansainvälistä asemaa omia etuja edistävien hankkeittensa toteutukseen. Osalla rahoittajista on vahva yhteys lääketeollisuuteen.

Sosiaali- ja terveysministeriön muistio tartuntatautilain kehittämistarpeista osoittaa, että Suomi on Euroopan unionin jäsenenä jo vahvasti sidoksissa WHO:n määrittämän globaalin terveyspolitiikan linjauksiin. Pandemiasopimuksen ja kansainvälisen terveyssäännöstön muutosten hyväksyminen johtaisi ennennäkemättömään tosiasiallisen päätösvallan siirtymään Suomelta WHO:lle.

Suomella on kaikki edellytykset poikkeustilanteiden, kuten pandemioiden hoitamiseen eikä Suomi tarvitse ulkoapäin tulevia sitovia määräyksiä. Suomen tulee vastustaa kansainvälisen terveyssäännöstön muutoksia ja pandemiasopimuksen ratifiointia. Ellei Suomi pysty irtautumaan pandemiasopimuksesta ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuista muutoksista, Suomen on erottava WHO:sta.

***

Allekirjoita adressi täältä.

Jaathan tätä tärkeää adressia läheisillesi ja tutuillesi mahdollisimman laajasti!

Seuraa asian etenemistä Facebookissa ja Telegramissa.

Puolusta perusoikeuksiamme ja vapauksiamme sekä Suomen oikeutta tehdä itsenäisiä päätöksiä esimerkiksi:

– herättämällä keskustelua tästä tärkeästä aiheesta lähipiirissäsi
– jakamalla adressin linkkiä ja MKR:n artikkelia läheisillesi ja tutuillesi mahdollisimman laajasti
– jakamalla adressin flyereita postilaatikkoihin, ilmoitustauluihin ja suoraan kanssaihmisille (ota yhteyttä perusoikeudet@tutamail.com) 
– ottamalla yhteyttä sosiaali- ja terveysministeriöön sekä kansanedustajiin
– ottamalla kantaa lausuntopyyntöihin

Jokaisen panosta tarvitaan juuri nyt.
Yhteistyössä on voimaa!

LÄHDE: Mkrsuomi.fi 08.09.2023