Kun kesä on kauneimmillaan, luonto rehevimmillään ja valo tuntuu hallitsevan aikaa, vietetään pohjolassa keskikesän juhlaa – juhannusta. Kansa ei näytä olevan köyhää eikä kipeää: Ansiot uhrataan Alkolle ja paikalliseen markettiin ja lihan himot rakkauden jumalatar Venukselle. Kannatuksensa saavat myös elintaso, luonto, rikastuminen, asevarustelu, taikausko, urheilu ja kulttuuri, joita palvotaan kuin jumalaa.
Kristikunta muistelee Johannes Kastajaa, juhannuksen merkkipäivän sankaria. On aika havaita, miten nopeasti vuosi on jälleen vierähtänyt, vastahan sitä oltiin juhannusta viettämässä?
Tätä on odotettu pitkin kylmää kevättä, hyisen talven keskellä, silloin kun on masentanut, kun työt ovat rasittaneet, kun säät eivät ole sallineet tavata toisia ihmisiä. Kun päivä on pysähtynyt paikalleen, voi huokaista: – Ollaan jo puolivälissä tätä vuotta, tai – nyt päivät alkavat taas lyhetä, tai – tulipa loma hyvään aikaan, tai onpahan sentään juhannus!
Johannes Kastajan muistopäivään liittyvät voimakkaasti käsitteet: Kristuksen todistajana, parannuksen tarpeellisuus ja hengessä palava.
Parannus
Monen ihmisen elämässä parannus ja armo kulkevat rintarinnan. Omatekoinen itsensä korjailu nostattaa mielialaa ja saa tuntemaan itsensä itsensä tosi onnistuneeksi. Tuntuu kuin olisi päässyt pari rappusta ylöspäin kristillisessä kilvoituksessa, vaikka Herran Henki olisikin näyttänyt alimmaista tasannetta – katumuksen kalliota, jossa kristityn ainoa toivo on armollinen Vapahtaja.
Kun Pyhä Henki tekee syntiseksi, tulee, todella hätä omasta tilasta. Silloin eivät patenttineuvot auta. Silloin eri ihmisapu anna kuin mahdollisen kehyksen tilanteen eheyttämiseen. Sielunhoitajakin on vain ihminen, joka parhaimmillaan kykenee viemään lähimmäisensä Kristuksen luo.
Hengessä palava
Moni tavatessaan ”Hengessä palavan” ihmisen, on valmis leimaamaan hänet mustavalkoiseksi, lahkolaiseksi, hurmahenkiseksi, yli hengelliseksi, tiukkapipoksi, eksyttäjäksi, häiriköksi, ilonpilaajaksi. Kuitenkin ”Hengessä palavuus” kuuluu Raamatun mukaan jokaiselle kristitylle. Eikä silloin ole kysymys jostakin määrätystä puhetavasta, käyttäytymisestä tai esiintymisestä. Ei kädet rukoukseen kohottava ole sen palavampi rukoukseen polvistunut. Ei myöskään hän, joka usein toistaa ”kiitos Jeesus” ole palavampi kuin se, joka hiljaa kuiskaa ”Herra armahda minua”.
Kun Pyhä Henki saa ohjata ja johdattaa, neuvoa ja opettaa, hallita ja korjata kristittyä, voidaan puhua ”Hengessä palavasta” ihmisestä. Tämä ei ole mitään sielullisuutta, ailahtelevaa innostusta, hetkellistä mielenliikutusta ta i kaavamaista liturgiaa. Tämä on elämää, jossa Pyhä Henki ihmisen sisimmässä kuin uhrituli Vanhan liiton temppelin alttarilla. Se tuli näkyy vain sisäänpäin, mutta heijastaa olemistaan ulospäin monin eri tavoin. Urho Muroma sanoi aikoinaan, että ”Hengessä palava ihminen on kuin sähkölamppu.” Jokainen, joka näkee lampun, huomaa, kun se sammuu. Loistava lamppu valaisee pimeää ja on täynnä lämpöä ja elämää.
Johannes
Tuskin Johannes Kastajan elämä sopii tänä aikana kristittyjen ja kristillisten herätysliikkeiden esikuvaksi? Kuitenkin voidaan nähdä, että hän eli Jumala tahdon mukaan lyhyen elämänsä ajan. Hän on ollut Jeesuksen jälkeen merkittävin ihminen maan päällä. Hän oli erämaassa kuin erakko. Hän ei ollut riippuvainen sen ajan kirkollisista kuvioista juutalaisuudessa, eikä yhteiskunnallisesta järjestyksestä tai poliittisista tavoitteista. Hän eli naimattomana, vailla minkäänlaista ammattia. Kuitenkin hän oli aikansa suurin vaikuttaja, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
Tarvitsemme tämän ajan uskovina Johannes Kastajan uskollisuuden asennetta ja Jumalaa palvelevaa mieltä. Tarvitsemme hänen uskoaan, rohkeuttaan ja rakkaudellista asennettaan lähimmäisiä kohtaan. Tarvitsemme hänen kunnioittava ja rakastavaa asennettaan Jeesukseen ja olla kulkemassa Vapahtajan askelissa. Tarvitsemme hänen intoaan puhuaksemme ja toimiaksemme totuuden ja armon sanoman välittäjinä syntisessä maailmassa. Tarvitsemme hänen nöyryyttään, vaatimattomuuttaan ja itseään vähättelevää mieltä voidaksemme vihkiytyä paremmin evankeliumin palvelukseen. Tarvitsemme hänen sydämen asennettaan ja täyttyä Jumalan Hengellä, joka ohjaa meitä näkemään ympärillämme olevat ihmiset ja heidän pelastumisen tarpeensa. Tarvitsemme hänen alttiuttaan ohjata kaikkia Jumalan Karitsan, Kristuksen Jeesuksen luo.
Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.
LÄHDE: Patmos.fi/blogit/Turkka Aaltonen 18.06.2026
INFO: Turkka Aaltonen on kirjailija ja evankelista