– seuraa lopun ajan aiheita

Kirkot ja kristitytkin Israelin kimpussa?

Siunaaminen vaihtui mustamaalaamiseksi?

Kristittyjä on käsketty siunaamaan Israelia. Juutalaisvastaisuus on kuitenkin huolestuttavasti nousussa nyt myös seurakunnissa ja kristittyjenkin joukossa. Onko siunaaminen vaihtunut mustamaalaamiseksi?

Patmos Lähetyssäätiön toiminnan ytimessä on alusta asti ollut Israel. Teemme työtä aktiivisesti Jumalan omaisuuskansan hyväksi. Israelin siunaaminen perustuu Jumalan Aabrahamille antamaan lupaukseen:

Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat.(1.Moos.12:3)

Viime vuosien aikana kriittisyys Israelia kohtaan on kuitenkin kasvanut. Erityisen valitettavaa on se, että sitä ilmenee myös kristillisten seurakuntien ja kristittyjen joukossa. Israel on yksi niin sanotuista ”kuumista aiheista”, jossa valtamedia ajaa varsin puolueellista näkemystään voimakkaasti läpi. Tuon paineen alla kristitytkin joskus taipuvat. Toisinaan kristityt myös itse levittävät valheellista ja puutteellista tietoa Israelista. Tavoitteena tulisi kuitenkin aina olla mahdollisimman totuudellinen uutisointi.

Toimittaja Etgar Lefkovits kirjoittaa Israel Today – verkkolehdessä otsikolla Evankelikaalinen johtaja pahoittelee valtavirran kirkkojen pyrkimyksiä mustamaalata Israelia. Mustamaalaamisyritykset liittyivät Jerusalemin Kreikkalais-Ortodoksisen patriarkaatin arvosteltua Jerusalemin Pyhän Haudan – kirkossa pääsiäisen aikana käyttöönotettuja kävijämäärän rajoituksia. Rajoitusten tulkittiin kohdistuneen kristittyjen uskonnonvapautta vastaan, koska ne estivät osalta mahdollisuuden palvoa ylösnoussutta Kristusta. Uutistoimistot ympäri maailmaa levittivät kritiikkiä ja sillä pelätään olevan negatiivinen vaikutus evankelikaalisten asenteisiin Israelia kohtaan. Nimenomaan evankelikaalisia, henkilökohtaista uskonratkaisua ja Raamatun arvovaltaa painottavia, kristittyjä pidetään Israelin päätukijoina.

Vähän aikaa sitten Bridges for Peace järjestön toiminnanjohtajaksi valittu Peter Fast toteaa:

Suuret kirkot käyttävät hyvin voimakasta ääntä mustamaalatakseen, muunnellakseen ja vääristelläkseen totuutta, jotta saisivat Israelin vaikuttamaan ihmisoikeusrikkojalta ja uskonnonvapauden rajoittajalta.

Valtavirran uutisointi ja kristilliset seurakunnat eivät kuitenkaan nostaneet asiaa esiin totuudellisesti. Kävijämäärää rajoitettiin pääsiäisenä turvallisuussyistä. Jerusalemin Pyhän Haudan -kirkko on usealle kirkkokunnalle keskeisen kohde nimenomaan pääsiäisen aikana. Siellä kristityt iloitsevat ylösnousseesta Kristuksesta. Rajoitukset toimivat siis ihmisten parhaaksi. Jokainen kirkossa vieraillut ymmärtää, että liian suuri kävijämäärä, erityisesti tuossa kirkossa, voisi aiheuttaa vakavia vaaratilanteita.

Fast jatkaa

Lähi-idässä Israel on ainoa valtio, jossa kristinusko kasvaa ja jossa sitä suojellaan. Muualla Lähi-idässä se on painostuksen alla, kutistumassa, haavoittuvainen tai jopa katoamassa.

Viime vuosien aikana mielipidemittauksissa on havaittu merkittävää laskua Israelin tukemisen suhteen. Erityisen huolestuttavaa on se, että sitä on tapahtunut nuorten evankelikaalisten joukossa.

Vaikka meitä ei olekaan käsketty ummistamaan silmiämme niiltä virheiltä, mitä Israel saattaa toisinaan tehdä, on meitä silti käsketty rukoilemaan Israelin puolesta. Israelia siunaavalle luvataan myös itselleen Jumalan siunaus. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat. (1.Moos.12:3)

LÄHDE: Patmos blogi/Jouni Lallukka 17.07.2023

INFO: Jouni Lallukka on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja sekä ylitse seurakuntarajojen pidetty kirjailija ja raamatunopettaja.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.