Taakka tiedonjakosivusto – seuraa aikamme mielenkiintoisimpia aiheita

Kun ideologia ja juridiikka menivät sekaisin

Kirjoittajan mukaan kestävää demokratiaa voi rakentaa vain, jos ymmärtää, mikä ero on ideologialla ja juridiikalla.

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Vuonna 2020 koronakriisin lisäksi lehtien otsikoissa on toistunut useaan otteeseen hallituskriisi. Viimeisin hallituskriisi saatiin sovittua juuri ennen joululomia. Sekavan vyyhdin jälkipyykkinä on pohdittu, olisiko vihreät kaataneet hallituksen, jos keskusta olisi äänestänyt epäluottamusta ulkoministerille — tai toisin päin: olisiko keskustan pitänyt uhata hallituksen kaatamisella, mikäli ulkoministeriä ei vaihdeta.

Perustuslakivaliokunnan sisällä ja ympärillä kuohuntaa aiheuttanut tapaus ansaitsee jälkitarkastelun. Ulkoministeri Pekka Haaviston ministerivastuututkinta alkoi vuosi sitten, joulukuussa 2019. Perustuslakivaliokunnan mietintö asiasta valmistui viime viikolla. Siinä arvioitiin, että ulkoministeri oli toiminut lainvastaisesti, mutta ettei ministerin syytekynnys ylity.

Valiokunnan kuulemat asiantuntijat olivat erimielisiä asiasta ja valiokunnan vihreät jäsenet jättivät mietintöön vastalauseen. Keskusta antoi valiokunnassa ulkoministerille tukensa mutta julkaisi samana päivänä tiedotteen, jossa se moitti ministerin toimintaa ja kertoi, ettei hyväksy lainvastaista toimintaa. Luottamus poliittisiin instituutioihin tuskin ainakaan koheni tämän tapahtumaketjun myötä.

Toisin kuin monet muut viimeaikaiset kohut, ministerivastuututkinta on ollut otsikoissa poikkeuksellisen pitkään. Politiikkaa seuraamaton saattaa ihmetellä, mitä merkitystä asialla ylipäätään on. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ole mikä tahansa instituutio.

Perustuslakivaliokunnan ensisijainen tehtävä

Perustuslakivaliokunnan ensisijainen tehtävä on arvioida eduskunnan käsittelyyn valmisteltavien lakialoitteiden perustuslainmukaisuutta. Yksinkertaisesti voisi sanoa, että se huolehtii, etteivät uudet säädettävät lait riko niitä oikeuksia, jotka on koettu niin pyhiksi että ne on kirjattu perustuslakiin. Perustuslakivaliokunta on tästä syystä perinteisesti hyvin arvostettu osa eduskuntaa ja sitä on pidetty ensisijaisesti juridisena, ei puoluepoliittisena, toimijana.

Samalla tavalla kuin perustuslakivaliokunta tulkitsee lainvalmistelun perustuslaillisuutta, tuomioistuin tulkitsee lakia. Laki puolestaan on lainsäätäjän eli eduskunnan tulkinta niistä poliittisista päämääristä, joita lakia säädettäessä on haluttu edistää. Oikeuden päätös on siis lopulta juridinen käsitys siitä, mitä lakia säätäessä on haluttu saada aikaan, eli tulkinnan tulkintaa. Tämä ymmärrettävästi aiheuttaa toisinaan hämmennystä.

Politiikka on arvovalintoja. Arvojen kuuluukin herättää tunteita. Ihminen ei ole niin rationaalinen kuin luulee olevansa. Vaikka moni poliitikko mielellään sanoo tekevänsä politiikkaa tutkitun tiedon valossa, tosiasiassa parhaatkin arviot poliittisten päätösten vaikutuksista ovat vain arvioita. Taustalla on kuitenkin aina arvovalinta, joka on vähintään yhtä paljon omantunnon- kuin juridinen kysymys.

Ei ole lainkaan huono asia, että politiikka herättää tunteita. Sen sijaan jokaisen vastuunsa tuntevan politiikan toimijan kannattaa miettiä, minkälaisia tunteita haluaa ruokkia.

Ulkoministerin ministerivastuututkinnan loppumetreillä nähtiin jopa informaatiovaikuttamisen piirteitä, kun vihreiden viestintä sai, aiheellisesti, kritiikkiä tapahtumien vääristelystä. Samaan aikaan medioissa levisivät myöhemmin virheellisiksi osoittautuneet uutiset äärioikeiston valmistelemista vakavista rikoksista sisäministeriä ja valtakunnansyyttäjää kohtaan. Omiaan ruokkimaan huhumyllyä oli joidenkin oppositiopoliitikoiden vihjailu siitä, että virheellinen uutinen oli hallituspuolueiden riveistä alkunsa saanut yritys ohjata keskustelua toisaalle.

Tässä meni monella kokeneellakin politiikolla ideologia, juridiikka ja poliittiset arvovalinnat pahasti sekaisin. Juridisten asioiden vääristely ideologiaksi ei edistä demokratian etua. Yhtä vähän sitä edistää irtopisteiden kalastelu silloin, kun muutenkin epävarmuutta aiheuttava virheellinen uutinen leviää. Luottamusta näin ei ainakaan rakenneta.

Oikeusvaltioperiaate

Oikeusvaltioperiaate on yksi länsimaisen sivistysyhteiskunnan tärkeimmistä perusperiaatteista. Nimensä mukaisesti sillä oikeutetaan valtiollisia voimakeinoja, kuten esimerkiksi verotusta tai oikeudellisia seuraamuksia, tai kuten koronakriisissä nähtiin, jopa ihmisoikeuksien piirin kuuluvaa elinkeinovapautta sekä ihmisten oikeutta liikkua.

Nämä oikeudet on koettu niin tärkeäksi, että ne on kirjattu muun muassa Euroopan unionin perus- ja ihmisoikeuksiin. Myös EU:ssa käydään nyt repivää keskustelua politiikan ja juridiikan suhteesta, kun Puola ja Unkari haastavat muun unionin fundamentaalisia perusarvoja. Ihmisoikeuksista ei pidä eikä ole missään olosuhteissa syytä antaa periksi.

Politiikka on sekä ideologiaa että juridiikkaa. Molemmille on paikkansa, mutta on tärkeää ymmärtää, kumpaan näkökulmaan missäkin roolissa ottaa kantaa. Perustuslakivaliokunnan politisoituminen on yhtä ei-toivottu ilmiö kuin poliittisen keskustelun naamioiminen mustavalkoiseksi kysymykseksi “oikeasta” ja “väärästä”.

Kestävää demokratiaa voi rakentaa vain, jos ymmärtää, mikä ero on arvovalinnoilla, ideologialla ja juridiikalla. Toivoa sopii, että kevään kuntavaalien lähestyessä poliittinen keskustelu asettuu sille tasolle, jonka Suomi ansaitsee — ja koronakriisistä toipuakseen myös tarvitsee.

LÄHDE: Verkkouutiset/Jarno Limnell 22.12.2020