– seuraa lopun ajan aiheita

Kyllästyttääkö Googlen kyttäys?

Näin saat puhelimesi sijainnin seurannan pois päältä

Puhelimen sijainnin seuranta palvelee käyttäjää, mutta yksityisyys eittämättä kärsii.

Entistä tarkempaa. Puhelimen sijainti voidaan parhaimmillaan määrittää muutaman metrin tarkkuudella.
Entistä tarkempaa. Puhelimen sijainti voidaan parhaimmillaan määrittää muutaman metrin tarkkuudella.

Puhelimissa oleva gps eli satelliittipaikannus hyödyttää kännykän käyttäjää merkittävästi. Sijainnin seurannan avulla käyttäjä tietää missä kohti karttaa liikutaan, miten suunnitellaan nopein reitti paikasta toiseen, tai missä päin on lähin huoltoasema.

Samalla kuitenkin tulee tinkineeksi yksityisyydestään.

Sijaintitietoja keräävä taho, eli Android-puhelinten tapauksessa Google, käyttää sijaintitietoja surutta kaupallisesti hyväkseen. Sijaintitietojen perusteella Google täsmentää markkinointiaan, mutta myös myy sijaintitietoja eteenpäin ja ristiinvertaa tietoja muiden Android-puhelinten kanssa.

Kenen kanssa tapasit, mihin liikuitte, kuinka kauan olitte yhdessä? Olisitko kenties kiinnostunut näistä tuotteista, koska kumppanisikin on?

LUE MYÖS:

Uusi hakukone löysi markkinaraon internetistä – eroaa Googlesta oleellisella tavalla

Moni käyttäjä haluaisikin, että Google ei seuraisi heidän toimiaan ihan näin tarkasti. Sijainnin seurannan kytkeminen pois päältä ei ole kuitenkaan ihan vaivaton operaatio.

On hyvä muistaa, että eri Android-valmistajat tekevät erilaisia valikoita. Näin ollen toimintavuo saattaa omassa puhelimessa olla erilainen kuin mitä alla kuvatuissa ohjeissa.

Näin kytket Googlen seurannan pois päältä

Ensimmäisenä avataan kännykän Google-sovellus. Sen yläkulmasta kirjaudutaan sisään Google-tiliin, valitaan kohta Data ja yksityisyys ja sen alta kohta Sijaintihistoria. Kytketään tämä pois päältä.

Käyttäjä saa päättää poistetaanko seuranta kaikilta laitteilta vai vain tältä laitteelta, jolla muutos halutaan tehdä.

Google-sovellus > Google-tili > Data ja yksityisyys > Sijaintihistoria > kytke pois päältä

Se ei yksistään vielä riitä, vaan myös Google Mapsia on kiellettävä keräämästä tarkkaa sijaintidataa. Halutessaan voi myös täysin pyyhkiä Googlen jo keräämät karttatiedot.

Google Maps > Oma profiili > Oma data kartoissa > Sijaintihistoria > kytke pois päältä

Tämäkään ei vielä riitä! Androidien esiasennettu selain, Google Chrome, nimittäin seuraa käyttäjää myös. Senkin seuranta-asetukset on kytkettävä pois päältä.

Chrome > Valikko > Asetukset > Sivustojen asetukset > Sijainti > kytke pois päältä

Eikä sekään vielä riitä! Google nimittäin kykenee seuraamaan sijaintiasi wifi- ja bluetooth-yhteyksien kautta. Nämäkin on kytkettävä pois päältä, ainakin siksi aikaa, kun on tien päällä.

Asetukset > Yhteydet > Etsi Wi-Fi ja Bluetooth-yhteyksiä > kytke pois päältä

LUE MYÖS:

Huijaussivusto keräsi rahaa Punaisen Ristin nimissä – tämän takia organisaatioiden on huolehdittava verkkotunnuksistaan

Tämän lisäksi on mahdollisesti myös evättävä sijainnin seurannan oikeudet yksittäisiltä sovelluksilta. Esimerkiksi kamera mielellään merkitsee kuviin paitsi milloin, myös missä kuva on otettu. Tätä varten se myös tarkistaa asian, jos sille on joskus luvan mennyt antamaan.

Paina sovelluksen kuvaketta pitkään > valitse i avataksesi lisätietoja > Sijainti > Älä salli sijainnin määrittämistä

Tai vaihtoehtoisesti

Asetukset > Yksityisyys ja turvallisuus > Yksityisyys > Sijainti > Kiellä sijainnin määrittäminen valitsemiltasi sovelluksilta

Se viimeinen vaihe on Löydä laite -toiminnon estäminen. Tätähän käytetään kadonneiden laitteiden etsimiseen, mutta samalla laitteen sijaintia tietysti seurataan.

Asetukset > Yksityisyys ja turvallisuus > Löydä laitteeni > kytke pois päältä

LÄHDE: TIVI/Jori Virtanen 04.10.2023